NYKYAIKAISET SEKSUAALI-IDENTITEETTIT ASTUVAT NÄYTTÄMÖLLE (osa 2.)

Seksuaali-identiteettejä ei ole milloinkaan rakennettu missään tyhjiössä. Yhteiskunta on aina tarjonnut meille avuksi erilaisia luokitteluja ja kertomuksia, jotta voimme löytää identiteettimme. Nämä asiat ovat kulttuurisesti erilaisia. Vaikka saman sukupuolen sukupuolisuhteita on ollut melkein kaikissa yhteiskunnissa, niin ne on ymmärretty eri tavoilla. Se, mitä pidämme nykyisin homoseksuaalisuutena, on kulttuurinen ilmiö, joka on ominaista nykyaikaiselle länsimaiselle kulttuurille.

Homoseksuaalisuuden ja samaa sukupuolta olevien suhteiden ymmärtäminen nykyisessä muodossaan ovat seurausta seksin yleisemmästä irtoamisesta lisääntymisestä ja avioliitosta. Taustalla on myös valtion ja yhteiskunnan instituutioiden nopea sukupuolineutralisoiminen, jonka myötä Lgbt-liike on noussut liberaalin valtion rinnalle tulevaisuuden yhteiskunnan ja identiteettipolitiikan etujoukoksi. Näiden välille on muodostunut lähes symbioottinen suhde.

Uusia identiteettimalleja, jotka olivat aikaisemmin vain marginaalisesti tunnettuja, esitellään nyt päivittäin valtavirtamediassa innokkaasti. Niille, joille heteroidentiteetti tai homoidentiteetti  tuntuvat tukahduttavilta, Queer-ryhmät tarjoavat vaihtoehtoisen tavan puhua itsestään. ”Kaapistatulot” ovat muodostuneet eräänlaiseksi rituaaliksi, jolla henkilön seksuaalinen suuntautuminen nostetaan julkiseksi identiteetiksi kunkin omilla ehdoilla. Sen jälkeen Pride-tapahtumat antavat julkisuutta sen juhlimiselle ja yhteisöllisyydestä nauttimiselle.

Koska postmoderni identiteetti on hyvin intiimi, se ymmärretään usein väärällä tavalla muuttumattomaksi ja synnynnäiseksi. Tämä auttaa meitä myös ymmärtämään nykyisiä seksuaalikiistoja ja juridisia riitoja: ideologisten näkemysten kritikoiminen, joilla ihmiset ilmaisevat identiteettiänsä, nähdään heidän itsensä mitätöimisenä.

Nostan esille modernin seksuaali-identiteetin joitakin ongelmallisia puolia erityisesti Sateenkaariliikettä koskien, jossa se on viety pisimmälle.

  1. Siinä pitäydytään vanhentuneessa jälkifreudilaisessa käsityksessä ihmisen koko persoonallisuuden seksualisoitumisesta, jota seksuaalisen suuntautumisen (orientaatio) käsite pitkälti kuvaa.

Roger Scrutononin mukaan moderni seksuaalikulttuuri peri freudilaiselta psykologialta sen, että seksissä on kysymys pääosin nautinnosta, joka on moraalisesti neutraalia. Tämä johti uuteen näkemykseen seksuaalisesta käyttäytymisestä ja seksuaalisesta vapaudesta.

Freudilainen seksuaaliteoria on aikansa tuote. Se ei ole enää kaikilta osin vakuuttava. Se jättää huomiotta erilaiset ei-seksuaaliset suhdemallit, joilla olemme kiinnostuneita toisistamme. (Homo)seksuaalisia tunteita kokeville on tarjolla muitakin suhdemalleja kuin seksuaalisuhde.

Setan mukaan: ”Monella heteroksi itsensä määrittelevällä voi olla seksuaalista halua samaa sukupuolta kohtaan ja osa on harrastanut seksiä samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Moni lesbotyttö ja –nainen on harrastanut ja harrastaa seksiä miesten kanssa, mutta identifioi silti itsensä lesboksi.” Voi tietenkin kysyä, eikö tämä viittaa siihen, että (homo)seksuaalinen orientaatio ei olisikaan niin kiinteä tai synnynnäinen, kuin mitä ajatellaan? Joka tapauksessa moderni seksuaalinen suuntautuminen on epävakaampi ja haavoittuvampi perusta koko ihmisen identieetille kuin milloinkaan aikaisemmin.

Kirkossa seksuaalista suuntautumista ei ole pidetty sellaisena huipputason erotteluna, jonka mukaan koko ihmiskunta jaetaan erilaisiksi seksuaalisuuksiksi. Homoseksuaalisuutta ja heteroseksuaalisuutta ei ole nostettu miehen ja naisen sukupuolieroavaisuuksien yli. Kirkossa ihmiskunta on jakautunut Jumalan luomistyön pohjalta sukupuolien mukaan, ei seksuaalisesti. 1.Ms.1:27: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa. Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”.

 2. Sateenkaariliikkeessä biologinen sukupuoli, sukupuoli-identiteetti, sukupuolen ilmaisu, seksuaalinen orientaatio ja seksuaalinen identiteetti erotetaan toisistaan irrallisiksi radikaalilla ja elämälle vieraalla tavalla. Suurimmalle osalle ihmiskuntaa ne liittyvät läheisesti toisiinsa.

Sateekaariliikkeen seksuaalisen identiteetin visioissa pyöritään oman seksuaalisen minän ympärillä ja toisaalta juridisten seksuaalioikeuksien ajamisen edistämisessä. Sateekaariliikkeessä kirkon kokonaisvaltaista seksuaalinäkemystä pidetään vanhoillisena ja se saa rajua mustamaalausta ja halveksuntaa. Sateenkaariliike on hukannut pitkälti sukupuolen, seksuaalisuuden ja identiteetin yhteyden ja sen yksinkertaisen tosiasian, että me olemme miehiä ja naisia, joilla on ruumis ja että seksillä on tarkoitus. Nämä ovat sieltä katoamassa ja se on korvaamaton menetys.

3. Sateekaariliikkeen parissa yleensä halutaan säilyttää samanaikaisesti seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyys sekä se, että se on jokaisen itse päätettävissä oleva asia.(kts. Viite)

Sateenkaariliikkeessä seksuaalista suuntautumista pidetään yleensä synnynnäisenä ja muuttumattomana, mutta sukupuoli- ja seksuaali-identiteetti ovat valinnanvaraisia, voit valita spektrin vaihtoehdoista. ”Syntynyt tällaiseksi”-perustelua käytetään tietyissä yhteyksissä perustelemaan homosuhteita ja identiteettiä, mutta sanoa transsukupuoliselle, että olet syntynyt sellaiseksi, on loukkaavaa. Vallalla on näkemys, että ”muutosterapia ” on kauheaa, mutta jos sensijaan vastustat sukupuolenkorjausleikkauksia, niin sitä pidetään loukkauksena tuon ihmisen aitoa minuutta vastaan. Sateenkaariliikkeessä perustelut ovat usein varsin mielivaltaisia ja ristiriitaisia.

Valitettavasti vieläkään ei tiedetä riittävästi, että voitaisiin varmuudella sanoa, miksi orientaatio on synnynnäinen tai mitä se tarkoittaa. Monet tutkimukset myös kyseenalaistavat näkemyksen, että seksuaaliset halut määräytyisivät geneettisesti. Vaikka homoseksuaalinen vetovoima on joskus elinikäinen, niin se ei ole sitä aina. Seksuaaliset halut muuttuvat ja ihmiset muuttavat seksuaalisia identiteettejään.

4. Nykyaikaiset sukupuoli- ja seksuaali-identiteetit ovat voimakkaasti politisoituneet. Hetero, homo ja bi kuvaavat pääosin poliittisesti neuvoteltuja identiteettejä.

Saatamme puhua homoista, lesboista tai biseksuaaleista henkilöiden seksuaalisena orientaationa tai seksuaali-identiteetteinä, vaikka kyseiset nimitykset eivät välttämättä kerro paljonkaan heidän henkilökohtaisesta seksuaalisuudestaan. Nuo nimitykset toimivat kaikki suurempien kulttuurikertomusten sisällä.

Ne eivät tarkoita henkilön luonnollisia seksuaalisia haluja, vaan poliittista (ryhmä)identiteettiä, joka liitetään seksuaalisuuteen. Se, mitä identiteetti sateekaarikulttuurissa tarkoittaa, poikkeaa siitä, mitä suurin osa ihmisistä sillä tarkoittaa. Setan sivuilta voi lukea: ”Seksuaalinen suuntautuminen ei myöskään välttämättä ole ihmisen seksuaali-identiteetti, vaan esimerkiksi homous voi olla hyvin vahvasti sosiaalinen identiteetti. On harhaa luulla, että se, mikä erottaa seksuaalivähemmistöt heteroista on seksi tai seksuaalisuus.” Tässä joutuu hieraisemaan silmiään ja kysymään: mitä?

***

On tärkeää, että ymmärrämme, että homo- ja transidentiteetit astuivat näyttämölle sukupuolineutraalin ideologian, median ja laaja-alaisen poliittisen vaikuttamisen  saattelemana. Niiden kytkentä Vihreään puolueeseen ja poliittiseen vasemmistoon on edelleen voimakas. Ne kaikki yhdessä alkoivat muokkaamaan seksuaalisuutta, jotta se sopisi paremmin ihmisten muuttuneisiin toiveisiin. Jumalan luomistodellisuus on nyt pahasti jäämässä identiteettipolitiikan jalkoihin. Poliittinen ideologia tulee yhä näkyvämmäksi tulevina vuosina ja railo seksuaali-identiteettien ja kristillisen kirkon ihmiskäsityksen välillä kasvaa .

Ilkka Kurjenmäki

Kirjallisuus

  • Mark A. Yarhouse :Understanding Sexual Identity: A Resource for Youth Ministry.2013
  • Roger Scruton: Is sex necessary? 2014.
  • Seta: Aseksuaalisuus tietopaketti, 2019. Https//seta.fi
  • Roberts: Investigating Sexual Identity.
  • Seta: Seksuaalinen suuntautuminen. Https//seta.fi
  • Viite: Muitakin näkemyksiä tietenkin löytyy. ”Sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen ovat sisäsyntyisiä persoonan osia.”Mikko Ala-Kapee, Pirkanmaan Seta .16.10.2020, Kirkko ja Kaupunki.
  • Douglas Murray: The Madness of Crowds: Gender, Race and Identity. 2019
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Mikko Nieminen kommentoi edellä useita Ilkka Kurjenmäen blogin kohtia. Puolestani kommentoin blogin alussa esitettyjä näkemyksiä siitä, miten homoseksuaalisuutta ja samaa sukupuolta olevien suhteita olisi ymmärrettävä.

    Ymmärrys homoseksuaalisuudesta ja samaa sukupuolta olevien suhteista on muuttunut ajan myötä. Nykykäsityksen taustana on tutkimuksen tuloksena syntynyt tiedon lisääntyminen ihmisestä ja ihmisen seksuaalisuudesta. Käsitys ihmisen seksuaalisesta identiteetistä yltää parinsadan vuoxden taakse. On siis historiallisesti hyvin tuore. Käsitettä homoseksuaalisuus käytettiin ensimmäisen kerran 1800-luvun puolivälissä.

    Myös kulttuuriset tekijät vaikuttavat siihen, mitä käsitettä homoseksuaalisuudesta käytetään. Esimerkiksi islamilaisessa kulttuurissa käsite on harvemmin käytetty, vaikka ilmiöstä sinänsä on muun muassa paljon kuvallista tietoa vuosisatojen takaa.

    Homoseksuaalisuus on reaalisesti olemassa oleva inhimillinen ominaisuus, syvällä ihmisen persoonallisuudessa – käytettiin siitä mitä käsitettä tahansa. Sitä ei voi kaventaa länsimaiselle kulttuurille ominaiseksi ”kulttuuri-ilmiöksi” – palvelemaan läntisen maailman kulttuurisotia.

    Blogisti kytkee homoeksuaalisuuden ja sateenkaarisuhteet seksin irtoamiseen lisääntymisestä ja avioliitosta.

    Seksin irtoaminen lisääntymisestä ja avioliitosta on heteromaailman asia. Maailman sivu miehet ovat hakeneet avioliiton ulkopuolista irtoseksiä. Ehkäisyn kehittyminen on ”vapauttanut” epätoivottavan raskauden pelosta. Tämä seikka on yhdessä muuttuneiden asenteiden myötä vaikuttanut blogistin kuvaamaan ilmiöön. Sillä ei voi selittää eikä määrittää homoseksuaalisuutta.

    Jos muilta töiltä aikaa riittää, kommentoin vielä identiteettipolitiikkaa ja blogin viimeistä kappaletta, jossa Ilkka Kurjenmäki asemoi itsensä suhteessa kulttuurisotiin.

  2. Seppo Heinola. Tieteessä nimenomaan on virtauksia, koska se on inhimillistä toimintaa. Erityisesti yhteiskunta- humanistisissa ja historiatieteissä. Lisäksi politiikassa tavataan valikoivaa tai tarkoitushakuista tieteellisten tutkimustulosten käyttöä eli soveltamista. Myös lääketieteen ja tieteenfilosofian historiasta löytyy esimerkkejä tästä. Ihan uusimmalta ajalta.

    Kirkon kannalta tämä on ihan oma kysymyksensä. Mm. siksi, että seurakuntien luottamushenkilöt ovat usein olleet jonkin poliittisen puolueen ja sen agendan linjoilla. Lisäksi teologinen tai muu tutkimus eivät automaattisesti ohjaa päätöksiä. Vaikka ns. pitkässä juoksussa muutoksia tapahtuu.

    • Tieteen tutkimussuuntia voi toki ulkopuolelta kutsua virtauksiksi, mutta enpä uskoisi esim. syöpätutkimusta tekevän lääketieteen tohtorin kutsuvan työtään syöpätutkimusvirtaukseksi.
      Sanaa ’virtaus’ käytetään myös halventavassa mielessä ikään kuin kyseessä olisi joku satunnainen vaihtuva muoti-ilmiö: vrt: muotivirtaus.
      Jostain syytä tekstissäsi käyttämäsi toi tämän vaihtoehdon mieleeni.

    • Marko Sjöblom, seurakuntien luottamushenkilöitä kommenttina sen verran, että oman kokemukseni mukaan jonkin poliittisen puolueen agenda ei ole näkynyt niissä yhteyksissä, joissa olen kirkon luottamushenkilönä ollut ratkomassa asioita. Jos ajattelen oman seurakuntani seurakuntaneuvostoa, aikaisempaa ja nykyistä, tiedän vain neljän jäsenen (yht. 16) poliittien kannan. Kolme on kokoomuksen listalta valittua, ja yhden kanssa olen istunut samaan aikaan Helsingin kaupunginvaltuustossa.

      Sen sijaan teologiset ja kirkkopoliittiset näkemyserot tai painotukset kyllä tulevat esiin. Kokoomuksen puoluelistaa lukuunottamatta kolme muuta vaaliliittoa on rakentunut juuri kirkolle ominaisten kysymysten pohjalle. Omalta osaltani en ota kantaa käsiteltäviin asioihin Vasemmistoliiton aktiivijäsenenä enkä aja sen agendaa, vaan teologisen, taloudellisen yms. harkinnan perusteella. Tietysti vasemmistolaisuus vaikuttaa painotuksiin muun muassa varojen ohjaamisessa eri tarkoituksiin.

      En kiistä, etteikö tilanne saata joissakin ja varsinkin pienemmissä seurakunnissa olla toisin, kun samoja henkilöitä istuu useissa paikallisissa toimielimissä.

  3. Jorma H, Helsinki ja jokunen muu suurkaupunki taitaa olla ihan oma ”kuplansa”. Konservatiiviset kristityt ovat jo vuosikymmeniä sitten tunnistaneet ”seurakuntapolitiikan” olemassaolon. Ruotsissa on tehty tuoretta tutkimustakin ns. 1968-sukupolven vasemmistolaisuuden kirkkopoliittisista linjauksista ja sen seurauksista Ruotsin kirkolle. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että puolue- ja kirkkopolitiikka (tai kielipolitiikka) pitäisi mahdollisimman tarkoin ja tietoisesti erottaa mahdollisimman selvästi kaikista seurakunnan ja kirkon asioiden hoidosta. Poliittisten aatesuuntien ja kristillisyyden hyvin erilaisia yhdistelmiä on Suomessakin riittänyt. Raamattu ja tunnustus eivät kuitenkaan ole tai niiden ei pitäisi olla puoluepoliittisia vaan teologisia, hengellisiä suureita. Samalla olen toki sitä mieltä, että puolueet tai niihin kuuluminen eivät tietenkään ole sinänsä paha asia.

    Mainitsen vielä yhden keskeisen ongelman. Olen tehnyt havaintoja, että seurakuntien luottamushenkilöt eivät välttämättä itse edes osallistu jumalanpalveluksiin ja seurakunnan elämään vaikka päättävät asioista. Minusta juuri tässä on syvä ristiriita, vaikka Jumala yksin näkee sydämet eikä usko ole meidän mitattavissamme.

Kirjoittaja

Kurjenmäki Ilkka
Kurjenmäki Ilkka
Olen teologi ja terapeutti Oulusta. Blogit nousevat omista elämänkokemuksista, työstä , kirjoista yms. Aiheet pyörivät kristillisen elämän , etiikan, terapian ja teologian kysymyksissä.