Vaikka työskentelen kasvatuksen pappina, en kohtaa nuorten mielenterveyden haasteita niin vahvasti kuin nuorisotyönohjaajat. Viimeisten vuosien aikana nuorten psyykkinen hyvinvointi on selvästi romahtanut, mitä minulle työtoverit ovat kertoneet ja mitä olen kentältä ynnä uutisista seurannut. Tilanne ei ole hyvä. Enemmistö nuoristo voi hyvin, se pitää muistaa, mutta pahoinvointi on kasvanut paljon. Rippikouluissa on yhä enemmän niitä nuoria, joilla on psyykkisiä ja sosiaalisia haasteita olla ryhmässä. Yhä enemmän on niitä, joilla on jokin diagnoosi. Yhä enemmän on niitä, jotka eivät pärjää ryhmässä tai sosiaalisissa kontakteissa. Ahdistus kasvaa, haasteet ryhmässä toimimiseen kasvavat.
Koen itseni monella tavalla voimattomaksi. Taitoni eivät vielä riitä. Kokemukseni auttaa eivät ole riittäviä vielä.
Mitä nykyhetkellä voisin (omalla vähäisellä tietotaidolla tässä tilanteessa) antaa neuvona nuorille? Itse asiassa hyvin voimakas ja totaalinen, viitaten nykypäivään. Tämän ohjeen antaisin: Älä näy yhtään missään. Poista kaikki some-kanavasi. Älä vertaile itseäsi muihin. Sen jälkeen katso, ketkä ihmiset pysyvät rinnallasi konkreettisesti, kun soitat heille, ja ovatko he vielä kiinnostuneita sinusta.
Nuoret haluan kohdata sellaisina kuin he ovat. En halua arvioida tai arvostella heitä – ensimmäisenä haluan kunnioittaa heitä. Tavoitteeni on kehittyä eteenpäin. Siinä on tekemistä paljon ja se vie aikaa.
Blogin taustalla on Ville Rannan pilapiirros (ei hauska, vaan realistinen) 5.5.2023 Iltalehdessä.
Ville, kiitos hyvästä ja tärkeästä blogista! Hyvän ohjeen kirjoitit, josta on hyvä aloittaa.
Kiitos kirjoituksestanne.
Äidinkielemme toimii ja katsoo myös sisimpäämme.
Uskoisin usean vaivan nuorillamme syntyvän sanoittamattomuudesta. Asia voi tuntua oudolta mutta syyseurausasiaa syntyy. Näin äidinkielenvalmiuksia täytyy koulussamme ymmärtää enemmän.
Bloginne oli todella ajankohtainen tärkeästä asiasta.
Sanoittamattomuus on asia mikä seuraa parisuhteisiin saakka.
Kyllä ”hätstägeillä” avioon pääsee kaverin odottaessa pikkuista, mutta miten kauan iloa riittää.
Kirkkomme ei ota kantaa keskeytyksiin vahvistamissaan konsensuksissa, mutta kyllä sen tulisi ja pitäisi.
Kirkkomme on näin kuin istuva monoliitti mikä ei uskalla, ei halua, eikä tiedä, mitkä asiat voisivat katsoa matalampaa eroamisten määrää.
No, ensimmäinen asia olisi vihkiparilta vaatia nähtäväksi aviosopimus. Näin ainakin vältyttäisiin usealta erota eteenpäin.
Itse olen välillä vihkiparin keskustelussa maininnut heille parisuhdekursseista. Ne ovat tarkoitettu niille, joilla menee hyvin. Vinkkinä, että pitäkää hyvää huolta liitostanne ja toisistanne. Näin sanoin eilen yhdelle nuorelle parille.
Ville Hassiselle vinkki: Lupaan pareille takuun onnistumisesta, mikäli kerran kesässä käyvät viikon avioliittoleirin ja lisäksi hankkivat kommuinkaatiokoulutusta . Tietty omavastuu takuuseen aina liittyy. Se koskee vain sitä että molemmat sitoutuu toimimaan tunnesuhteen parhaaksi.
Nuoruusajan masennus tuli tutuksi ja oli tuhota koko elämäni. Joten nuorten kokema ahdistus kyllä kolahtaa kovaa.
Heräsin erään radio-ohjelman vaikutuksesta ”nuorten” eli lasten perjantai-iltaisiin ryyppäjäisiin koulujenpihoilla tai puistoissa ym. paikoissa. Menin jututtamaan lapsia sinne ja huomasin miten monilta näistä puuttui hyvää vanhemmuutta. Organisoin toiminnan, jossa isää, tai äitiä vailla oleville lapsille hankittiin aikuinen kaveriksi. Siihen aikaan ei vastaavia toimijoita ollut, muuta kuin Helsingissä Mieskaveri toiminta. Siitäkin sain tiedon vasta myöhemmin. Joten tein siinä pioneerityötä. Muutin sitten paikkakuntaa ja jätin toiminnan muiden haltuun.
Lapset tarvitsevat aikuisia, joilla on heidän asioilleen aikaa. Seurakunnat voisivat organisoida lapsille kuuntelevia korvia. Kirkoissa voisi olla seurakuntalaisia päivystämässä pareittain ihan sitä varten, että lapset voisivat tulla huolistaan kertomaan . Avuksi tarvittaisiin työnohjausta vapaaehtoisille. Sen järjestämien olisi pienempi vaiva, kuin itse yrittää hoitaa kaikkien lasten ahdistuksen kuormaa.
Juhan blogissa on Raamatun kohta. En tiedä voidaanko sitä soveltaa verokantoon, sillä konteksti jossa se lausutaan, sen painopiste voi olla toisaalla. On ehkä vaarallista käyttää tätä kohtaa verokeskusteluun. Muutama ajatus tuosta kohdasta.
”Roomalainen hopeakolikko denaari oli raha johon keisari Tiberius oli lyönyt kuvansa ja nimensä. Nimi saattoi olla latinaksi: TIBERIUS CEASAR DIVI AUGUSTI FILUS AUGUSTUS. Keisari Tiberiuksen jumalallisen Augustuksen/palvottavan palvottava poika. Denaarin käyttö liike-elämässä merkitsi keisarin jumalallisuuden tunnustamista. Israelin Jumala on
luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen mutta ottanut juuri Israelin ja sen kansalaiset nimiinsä.
Antakoon siis kummallekin tekijälle takaisin hänen kuvansa ja omaisuutensa.
Denaarin käyttö Roomaan menevän veron maksamiseen ei ole rikos ensimmäistä käskyä vastaan,
vaan päinvastoin moisen epäjumalankuvalla ja rienaavalla tekstillä varustetun rahan säilyttäminen
Pyhällä maalla ja kukkarossa voi sitä ollakin. Muistamme, että Pietari ei löytänyt kalansuusta
Roomalaisia denareita- vaan STATER vähemmän rienaavan tyroslaisen rahan.
Jeesusta ei siis voinut väittää Keisarin palvojaksi eikä Israelin teokratian kieltäjäksi.
Jotkut juutalaiset olivat niin puhdasoppisia, etteivät suostuneet edes katsomaan saati koskemaan rahaa johon oli lyöty kuva ihmiskasvoista. Miksi? Siksi, että he olisivat rikkoneet toista käskyä joka kielsi: ” Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä mikä on vesissä
maan alla” ( 2. Ms. 20: 4).
Jeesus ei välttämättä itse ajatellut niin – rahalla oli hänelle ylipäänsä kovin vähän merkitystä –
mutta hän on saattanut suunnata sanansa kyselijöiden joukossa oleville fariseuksille. Roomalaiset
rahat eivät sopineet sellaisten ihmisten käyttöön, jotka yrittivät pikkutarkasti noudattaa Jumalan
lakia, joten ne oli parasta antaa takaisin sinne, mihin ne kuuluivat. Jos keisari vaati, niin saakoon
omansa. Jumalan lait eivät koskeneet sellaista pakanavaltakunnan rahojen käyttöä.
Jeesus kääntää rahan sijasta keskustelun toisaalle, oman toimintansa keskeiseen aiheeseen.
Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa etsimisen. Tärkeintä on se, että Jumalakin saa
sen mikä hänelle kuuluu, so. ihmisen kokonaan. Onhan ihminen Jumalan kuva. Raha, jossa on
keisarin kuva ja nimi osoittaa pelkällä olemassaolollaan, että rahanhimo on epäjumalanpalvelusta.
Jeesus ei siis jakanut ihmiselämää kahtia, hengelliseen ja maalliseen alueeseen. Jumala hallitsee
kaikkea elämää, vaikka hän onkin antanut esivallalle omat tehtävät.”
Hups menikin väärään blogiin, voit poistaa, laitoin oikeaan osoitteeseen.
Minäkin suosittelen kurssia. Kannattaa Ville käydä Nuoren mielen ensiapu -koulutus.
Kiitokset Kimmo. Tämä on hyvä vinkki. Pitääpä jutella esihenkilön kanssa ja etsiytyä koulutukseen. Pientä apua varmasti nuorten kohtaamiseen.
Ajattelin omaa lapsuuttani ja nuoruutta. 12-vuotiaasta lähtien olen elänyt niin suomalaisessa kuin italialaisessa kulttuurissa ja helluntalaisessa hengellisesessä ympäristössä. Kumpaisessakin tultiin uskoon alle ja päälle kymmenvuotiaina. Itse tulin uskoon ja uudistuin uskossani ennen 12 ikävuottani, ennen Italiaan muuttoamme.
Samanlaiset käytännön polut ovat suurin osa ystävistäni kulkenut, niin Italiassa kuin Suomessa. Kumpaisessakaan maassa ei ollut erityisiä nuorten kokouksia. Kaikki oli kaikissa kokouksissa, vaikka viikon raamattutunneilla ja rukouskokouksissa alettiin säännöllisemmin käydä 15-16 vuotiaina. Aikuisten suhtautuminen viesti aina mielihyvää siitä, että nuoret lomittuivat kaikkeen toimintaan. Siksi olen sanonut omassa esittelyssäni, että olen aina viihtynyt siellä missä Jumalan Hengen vaikuttamat ilmiöt ovat aidosti vaikuttaneet.
Ennen kokouksia ja kokousten jälkeen viihdyimme toistemme seurassa, vaikka toiminta ei ollut juuri mitenkään organisoitua, mutta aina järjestäytyi johonkin muotoon.
Miksi olin ja olimme niin halukkaita kaikessa yhteisessä kokoustoiminnassa. Suurimpia vaikuttimia on ollut omien vanhempien esimerkki ja heidän kokosydäminen uskonelämä. En koe vieläkään, että vanhempani olisivat olleet millään tavoin eteviä nuorten kanssa kommunikoimaan. Eli sanoja ei tarvita, jos ollaan Jeesuksen todistajia, eli uskossa.
Konkreettiset sosiaaliset kontaktit vaikuttavat olevan tärkeitä kaikenikäisille, juuri fyysiset eivätkä sosiaalimedian konktakteina. Minä luen tätä blogin kontekstisssa tästä perspektiivistä.
Nuorison parissa lisääntyneeseen ahdistukseen on monia syitä. Tässä muutamia: 1)koveneva kipailu opinnoissa ja työnhaussa. 2)toivottomuus tulevaisuuden edessä , mitä aiheuttaa ilmastokriisi ja sodan pelko 3) päihteiden ja huumeiden leviäminen yhä nuorempiin ikäluokkiin 4)sosiaalinen media aiheuttaa epävarmuutta omasta identiteetistä ja kelpaavuudesta ja tarjoaa väylän kiusaamiselle, joka voi saada myös fyysisen väkivallan muotoja. 5)koulun luokkayhteisöjen tilapäisyys vaikeuttaa sosiaalistumista.
Tausta on todella moninainen. Minä en tosiaan voi olla pääauttaja, vaan sellainen, joka voi antaa tukea sivulta kohti parempaa. Toivottavasti opin ymmärtämään asian laajuutta.
Tärkein syy kai on siinä, ettei voi puhua ja purkaa ahdistustaan.