Nuoriso tulossa hulluksi - mitä kirkko tekee?

Uutisissa oli juuri hälyttävä väite, että nuorisopsykiatrian tarve on räjähtänyt käsiin ja HUS:in alueella vain puolet avuntarvitsijoista pääsee hoitoon! Viranomaiset käyttävät hienovaraista kieltä ja puhuvat mielenterveysongelmista ja nuorten paineisiin ja ahdistuksiin liittyvistä asioista.

Kuitenkin tilastot kertovat karua kieltä: tänä vuonna lähes 50 nuorta on tutkittavana henkeen kohdistuneista rikoksista, nuorten raa´at väkivaltarikokset ovat vahvasti lisääntyneet ja yli 900 nuorta on yksistään Helsingissä kadoksissa hoitolaitoksista, eli karkuteillä ja huostaanotot lisääntyvät valtavasti.

Yhteiskunta pyrkii hoitamaan asiaa palkkaamalla lisää lääkäreitä ja koulukuraattoreita ja nuorisopsykiatreja. Mutta missä on todellinen syy??

On itsestään selvää, tai ainakin pitäisi olla itsestään selvää, että mitä enemmän avioeroja yhteiskunnassa tulee, sitä huonommin lapset ja nuoret voivat, kirjoittipa naistenlehdet erojuttuja miten hienostelevasti tahansa. Monissa kunnissa annetaan alle 25 vuotiaille ilmaista ehkäisyä, jotta voi jatkaa holtitonta sukupuolielämää. Nuorten tekemien aborttien määrä ei kuitenkaan ole laskussa. Monissa kaupungeissa huumenuorille annetaan ilmaisia puhtaita ruiskuja, jotta voivat jatkaa huumekierrettään. Päiväkodeissa ja kouluissa on pappejakin kielletty aamunavauksissa kertomasta Jumalan rakkaudesta tai rukoilemasta lasten puolesta tai siunaamasta lapsia ja nuoria. Kirkkokin sekoitta nuorten päät puhumalla muunsukupuolisista, vaikka Jumala loi miehen ja naisen. Tiedotusvälineet, myös kirkolliset, pelottelevat herkkiä lapsia luonnonvarojen loppumisella ja puhtaan veden loppumisella ja ylikulutuksella ja ilmastohätätilalla ja kriiseillä eivätkä luota Jumalan johdatukseen ja piilottavat Jumalan mahdollisuuden auttaa ihmisiä. Esitänkin arkkipiispalle kysymyksen: miten Turussa ja Helsingissä näkyy kirkon lietsoma "ilmastokriisi"? Kun keskilämpötila on noin +6 astetta ja tutkijoiden mukaan suotuisin lämpötila olisi suomalaisille +14 astetta. Maapalloa on 154 km3 per asukas ja pinta-alaa 7 hehtaaria per asukas. Mikä luonnonvara muka loppuu? Haloo Kirkko!!!

Kirkkomme tekee monin paikoin hyvää työtä, mutta antaa joka paikassa periksi ja keskittyy vain puhumaan luovuttamattomista ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, vaikka lapset ja nuoret tarvitsevat rohkaisua ja luottamusta Jumalan johdatukseen ja Pyhän Hengen voimaa. Mistä sitä Pyhän Hengen voimaa saa, jolleivat papitkaan siihen luota? Armolahjojen käyttö on kirkossa lähes olematonta, vaikka siinä olisi mahdollisuus uuteen nousuun. Kirkko käyttää aikaansa ympäristön monimuotoisuuden ja biodiversiteetin säilyttämiseen ja roskien punnitsemiseen, samalla kun ihmiset menevät liukuhihnalla kadotukseen joko suoraan tai mielenterveysongelmien jatkeena.

Kirkon tulee nyt ryhdistäytyä ja lopettaa turha ja perusteeton lasten ja nuorten pelottelu ja alkaa luottamaan Jumalaan. Ei lopu kylvö ei niitto ei kesä eikä talvi ennen kuin Jumala on niin säätänyt. Huolehditaan lapsistamme vastuullisesti ja julistetaan aikuisille parannuksen tekoa ja kääntymystä pahoista teoista ja julistetaan syntejä anteeksi, niin mielenterveysongelmatkin vähenevät.

Erityisesti näin Jouluna kirkon ja pappien tehtävä on julistaa Jeesusta ylösnousseena Vapahtajana ja rakkauden lähettiläänä, joka pitää huolta meistä kaikista aina seuraavaan tulemiseensa saakka.

54 kommenttia

  • Jorma Hentilä sanoo:

    Kuka ehtisi tehdä faktantarkistuksen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Erkki,

    Mitä tekisit näiden asioiden eteen, jos olisit arkkipiispa tai pääministeri?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkki O Auranen sanoo:

      Pakottaisin kristillisen kasvatuksen kaikkiin valtion päiväkoteihin ja kouluihin ja papit rukoilemaan nuorten puolesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Niin, ihan kuulen toveri Putinin äänen tässä: ” Усиливает христианское воспитание во всех государственных детских садах”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Auranen: ”Pakottaisin kristillisen kasvatuksen kaikkiin valtion päiväkoteihin ja kouluihin”

      Semmoista se oli vielä pari sataa vuotta sitten, kun papit suu vaahdossa saarnasivat tulta ja tulikiveä oppimattoman rahvaan niskaan. Onneksi sivistys sivistyy ja kehitys kkehittyy, eikä aika entinen koskaan enää palaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Minusta ihan hyvä että kirjoittaja on huolestunut siitä että on nuoria jotka eivät voi hyvin. Toivoisin vain hieman tosiasioihin perustuvaa analyysiä huonovointisuuden syistä . Silloin hänellä voisi olla myös ehdotuksia tilanteen parantamiseksi.

    Toisaalta, johtaako pappiskoulutus ylläolevan tapaiseen ajatteluun ihmisten ongelmista elämisen kanssa? No , sitten ei ole ihme jos ihmiset kääntävät kirkolle selkänsä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

    ” ihmiset menevät liukuhihnalla kadotukseen joko suoraan tai mielenterveysongelmien jatkeena”

    Jaa mielenterveysongelmista joutuu kadotukseen? Ikävää. Siihen varmaan auttaa tieto, että laskennallisesti yksilöä kohden on olemassa toistasataa kuutiokilometriä peruskalliota.

    Ihan oikea pappiko tuollaisia kirjoittelee?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkki O Auranen sanoo:

      Mielenterveysongelmat johtavat monesti itsemurhaan, joka vie kirkon opetuksen mukaan kadotukseen. Myös katumattomat ihmiset menevät kadotukseen, Toinen otetaan, toinen jätetään, on tosiasia!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Auranen: ”Monissa kunnissa annetaan alle 25 vuotiaille ilmaista ehkäisyä, jotta voi jatkaa holtitonta sukupuolielämää.”

    Herra Auranen tarkoittaa varmaan ”seksuaalielämää” puhuessaan sukupuolielämästä. Jokainen meistä elää sukupuolielämää omassa sukupuolessaan.

    No oli miten oli, niin joka tapauksessa ilman ehkäisyä jatkuva seksuaalielämä on mielestäni huomattavasti holtittomampaa kuin ehkäisyn kanssa jatkuva seksuaalielämä, joten ilmaisten kortsujen jakaminenhan on pelkästään kiitosta ansaitseva teko kunnilta.

    Nuoret, aina 15-16 ikävuodesta lähtien (kuten myös vanhemmat ikäpolvet) harrastavat panemista joka tapauksessa ehkäisyn kanssa tai sitten ilman. Niinhän on sitäpaitsi aina ollut (ainakin minun nuoruudessani). Homma on tänä päivänä vain paljon entistä julkisempaa.

    Auranen: ”Päiväkodeissa ja kouluissa on pappejakin kielletty aamunavauksissa kertomasta Jumalan rakkaudesta tai rukoilemasta lasten puolesta tai siunaamasta lapsia ja nuoria. Kirkkokin sekoitta nuorten päät puhumalla muunsukupuolisista, vaikka Jumala loi miehen ja naisen”

    Olen samaa mieltä siitä, että kiirkko sekoittaisi nuorten päät. Jos pappien annettaisiin vielä tänä päivänä toimia kouluissa ja päiväkodeissa aamunavauksissa julistamassa jumalajargoniaan sekoittaisi se lasten ja nuorten päät takuuvarmasti. Jokaisella ihmisellä olkoon oikeus valita oma vakaumuksensa, eivätkä koulu ja päiväkoti ole paikkoja, joissa määrätyn sorttisen, yhden vakaumuksen tyrkyttäminen olisi hyväksyttävää.

    Herra Aurasenkin olisi jo korkea aika hyväksyä se tosiasia, että tämän päivän nuorisoa (kuten ei muitakaan omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä) ei enää helvetillä pelottelemalla saada nöyräksi esivallalle ja maksajaksi kirkolle. Se juna meni jo pari sataa vuotta sitten.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      ”Kirkkokin sekoitta nuorten päät puhumalla muunsukupuolisista, vaikka Jumala loi miehen ja naisen”

      -Tätä et Kimmo kommentoinut, vaan menit aivan toiseen asiaan. Etkö uskaltanut?

      Tässä on joka tapauksessa kommenttisi aiheesta, jonka kirjoitit 19.10. 2016:

      KW: ”kyllä lapset oivaltavat nopeasti ja oppivat katsomaan jalkojen välistään kumman sukupuolenedustajia ovat, ellei asia muuten selviä. Ja kyllä se selviää viimeistään siinävaiheessa, kun pojilla alkaa parta kasvaa ja tytöillä rintavarustus muodostuarunsasmuotoisemmaksi.”

      Laitoin tuon talteen, kun ajattelin että sille voi tulla vielä käyttöä, kunhan keskustelu ”muunsukupuolisuudesta” ja ”sukupuoli-identiteeteistä” lähtee kunnolla vauhtiin 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Sari: ”-Tätä et Kimmo kommentoinut, vaan menit aivan toiseen asiaan.”

      Pidätän itselläni oikeuden valita mitä kommentoin ja mitä en.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Kimmo: ”Pidätän itselläni oikeuden valita mitä kommentoin ja mitä en.”

      Kun katsoo,mitä Sari vastaa kirjoituksiinsa kohdistuneisiin huomautuksiin, hän näyttää suovan tuo ym. oikeuden vain itselleen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkki O Auranen sanoo:

      98% kuolleista siunataan kristillisesti. Eikö muka taivas kiinnosta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”98% kuolleista siunataan kristillisesti. Eikö muka taivas kiinnosta?”

      Hyvinharvoja,sillä seremoniat ja perinteet siinä lähinnä kiinnostavat, papit paikalla ovat seremoniamestareita. Ja kirkko omistaa lähes kaikki hautausmaat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Auranen: ”Eikö muka taivas kiinnosta?”

      No ei todella! Iankaikkista auvoa ja riemua ei kestä kukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Auranen: ”98% kuolleista siunataan kristillisesti. ”

      Mitenköhän asian laita on vaikkapa Kiinassa, Japanissa, iranissa tai vaikkapa Intiassa ja Israelissa? Noin ihan esimerkin vuoksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Auranen: ” Esitänkin arkkipiispalle kysymyksen: miten Turussa ja Helsingissä näkyy kirkon lietsoma ”ilmastokriisi”? Kun keskilämpötila on noin +6 astetta ja tutkijoiden mukaan suotuisin lämpötila olisi suomalaisille +14 astetta. ”

    Minä puolestani esitän herra Auraselle kysymyksen: mikä niiden helvetin lieskkojen keskilämpötila mahtaa olla ja minkälainen vaikutus niillä mahtaa olla suomalaisen saunakansan lihaan?

    Miltä vuosisadalta näitä aurasia putkahtelee nykypäivään?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      KW: ”Minä olen aina ymmartänyt, että keskustelun tarkoitus on jakaa keskustelijoiden omat (perustellut) näkemykset ja käsitykset keskustelun aiheena olevasta asiasta toisten keskustelijoiden kesken, jotka taas voivat eri mieltä ollessaan esittää niihin omat vasta-argumenttinsa.” (30.10. 2020)

      Yritä pitää tuo oma kommenttisi mielessä 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Tutkijoiden mukaan suotuisin lämpötila olisi suomalaisille +14 astetta.” Mille suomalaisille, ihmisille varmaankin? Entäpä sienet, kasvit ja eläimet, luonto kaikkinensa, mikä niille olisi suotuisin lämpötila? (Mahdetaanko nyt puhua keskilämpötilasta?) Ilmasto on aivan eri asia kuin ilmanvaihdon ja lämmityksen säätäminen kerrostaloasunnossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Täytyy todeta, että olen yllättynyt ja todella otettu neiti Weckrothin smmumattomasta mielenkiinnosta vaatimatonta pakanapersoonaani kohtaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    KEHOITUSSANOJA RIPPIKOULUNUORISOLLE

    PYSY JEESUKSESSA

    Nuori ystävä! Suuri armo on osaksesi tullut. Jeesus, Vapahtajasi on sinua lähestynyt ja sinut itseensä liittänyt niin läheisesti, että olet oksana istutettu häneen, joka sanoo: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat.” Kalliissa kasteen sakramentissa sait omaksesi suuria aarteita. Jeesus otti sinut armoliittoonsa. Sinä verhottiin hänen vanhurskautensa ihanalla puvulla. Niinhän apostoli vakuuttaa: ” Niin monta kuin teitä on Kristukseen kastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet,”

    Olet myöskin Herran asettamassa armopöydässä saanut nauttia Jeesuksen ruumista ja verta siunatussa leivässä ja viinissä. Taivaasta tulleena elämän leipänä on Jeesus itsensä sinulle antanut ja sinun kanssasi yhdistynyt. Siitä Jeesus sanoo: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni hän pysyy minussa ja minä hänessä.”

    Tämä Jeesuksen liittyminen ja hänen yhteydessään eläminen on ihana ja autuas asia. Meidän järkemme ei tätä elämän syvää salaisuutta käsitä eikä sitä selittää voi. Mutta uskolle se on autuaallinen todellisuus. Usko iloitsee Jeesuksen armon osallisuudesta, tunnustaen: ”Jeesus on minun omani ja minä olen hänen omansa,”

    Apostoli Paavalin tavoin Jeesuksen uskossa elävä ihminen tunnustaa: ”Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.”

    Tästä sanomattoman suuresta armosta olet sinäkin, nuori lukija, osalliseksi tullut. Jeesuksen verellä olet lunastettu. Kaikki syntisi hän on kantanut, sovittanut ja pois ottanut. Jumalan lapseksi olet pyhässä kasteessa syntynyt. Armon kautta eläväksi tehtynä oksana olet tullut liitetyksi elävään ja totiseen viinipuuhun Jeesukseen. Ruumiillansa ja verellänsä Jeesus on sinua ravinnut ja virvoittanut. Ja nyt Jeesus sanoo sinullekin, niinkuin meille kaikille: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi tuottaa hedelmää itsestään, ellei hän pysy viinipuussa, samoin ette tekään, ellette pysy minussa.”

    Mitenkä voit pysyä Jeesuksessa? Omin voimin et taida tätä tärkeintä kehoitusta noudattaa. Mutta Herra itse on luvannut olla sinun, niinkuin kaikkien omiensa kanssa, joka päivä maailman loppuun asti. Hän on läsnä sanassaan ja sakramenteissään. Älä siis unohda ja laimin lyö hänen sanansa ahkeraa käyttämistä. Älä anna raamattusi pysyä suljettuna. Pyydä siihen yhä enemmän tutustua. Mitä enemmän sitä viljelet sitä rakkaammaksi se sinulle tulee ja sitä runsaammin sielusi siitä amnentaa virkistystä ja voimaa. Olkoon myös Herran huone sinulle rakas, johon askeleesi suuntaat milloin ikinä tilaisuutta sinulla siihen on. Etsi Herran armopöydässä ravintoa ja virkistystä sielullesi.

    Näin Herra itse hengellistä elämää sinussa ylläpitää, sinua hoitaa ja kasvattaa. Hän ”sinun suusi hyvyydellä täyttää, että sunun nuoruutesi uudistetaan niinkuin kotkan.” Olet hedelmiä kantavana oksana totisessa viinipuussa Jeesuksessa. Jeesus itse on elämäsi ja voimasi. Hänen armonsa elähyttämänä kuljet uskossa tietäsi eteenpäin, vaikka kohtaatkin vaaroja ja vaikeuksia sekä joudut moniin taisteluihin matkasi kestäessä.

    Ja matkasi päätyttyä saat sovintoarmon turvissa siirtyä ikirauhaan ja pysyä Jeesuksen luona ijankaikkisesti.

    ———————————–

    Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. Ilm. 2:10.

    ————————————

    Helsinkiläisen seurakunnan rippikoululaisilleen jakamia kohoitussanoja rippikoululunuorisolleen muutama vuosikymmen sitten

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Rantanen sanoo:

    Erkki O Auranen, oletko siis sitä mieltä, ettei mielenterveyskuntoutuja voi olla uskovainen!? Kirjoituksessa oli tietysti monta hyvääkin asiaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    ”tiedotusvälineet, myös kirkolliset, pelottelevat herkkiä lapsia luonnonvarojen loppumisella ja puhtaan veden loppumisella ja ylikulutuksella ja ilmastohätätilalla ja kriiseillä …”

    Mutta helvetin kidutuksilla saa vapaasti pelotella ihmisä, minkä ikäiselle lapselle saa Aurane mielestäsi aloitta helvettiopetuksen?

    ”…eivätkä luota Jumalan johdatukseen ja piilottavat Jumalan mahdollisuuden auttaa ihmisiä.”

    Eikös ihmiset olekaan itse tuo Jumalan auttava käsivatsi? Jospa luonosuojelijat toimivatkinjuuri Jumalanjohdattaminza? Oliko vaikeaa Auranen?

    Muuten Auranen, suomalainen yhteiskunta ei ole milloinkaan voinut itsmurhineen, mielenterveysongelmineen, laittomine hengenvaarallisine abortteineen ja alkoholismeineen niin huonosti kuin kristillisen kirkon suuren vallan aikana 1900-luvun alussa, jolloin lähes kaikki suomalaiset kuluivat kirkkoon.(Oli uskontopakko)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Korjaus: Eikös ihmiset olekaan itse tuo Jumalan auttava käsivarsi? Jospa luonnonsuojelijat toimivatkin juuri Jumalan johdattamina?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkki O Auranen sanoo:

      Ei helvetillä kukaan pelottele. Se on tosiasia, joka jokaisen ihmisen, myös nuorten, on eläessään hyvä tietää. Lue Luukas 16 loppuosa!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Vai ei, kun syntiinlankeemus/helvetti on kristinuskon koko lähtökohta !!! Ja enin sillä pelotteli jo Jeesus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Auranen: ”Ei helvetillä kukaan pelottele. Se on tosiasia, joka jokaisen ihmisen, myös nuorten, on eläessään hyvä tietää.”

      ”Ottakaa kristityltä helvetin pelko ja te otatte häneltä hänen uskonsa.” – Denis Diderot

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Melkoiseksi meuhkaamiseksi on mennyt keskustelut täälläkin. Eikä nuoria taida täällä montaa olla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkki O Auranen sanoo:

      Niinpä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Minusta me ikinuoret meuhkaamme nuorten asioista joka palstalla ikään kuin me tietäisimme heidän asioistaan enemmän kuin he itse.

      Tein koko elämäntyöni käytännössä nuorten parissa eri puolilla Eurooppaa. Olen ihan varma, että minä opin heiltä enemmän kuin he minulta.

      Ei kannata mennä tällaisten ’nuoret tulevat hulluiksi’ -stereotypioiden perään. Nuorissa on hyvin- ja pahoinvoivia. Ihan niin kuin aikuisissakin. Ja nimenomaan näin näyttäisikin olevan: jos perheen aikuiset voivat huonosti, niin sitten lapset ja nuoretkin.

      Juu, ja eikä kannata nyt ollenkaan tehdä tästä mitään homokeskustelua. Tutkimusten mukaan sateenkaariperheiden lapset voivat ihan yhtä hyvin kuin heteroidenkin.

      Eli yritetään nyt vain me aikuiset järjestää lapsille ja nuorille turvallinen kasvuympäristö, niin lasten ja nuorten ongelmatkin poistuvat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Eikä nuoria taida täällä montaa olla.”

      Nuorilla on ihan toiset kiinnostuksen kohteet.

      Ilmoita asiaton kommentti