Nöyrä rukous paimenten ja heidän sanankuulijoidensa puolesta

Jeesus Kristus, elävän Jumalan Poika, meidän ainut Välimiehemme ja Lunastajamme, sinä joka Isän oikealle puolelle korotettuna lähetät paimenia ja sanasi opettajia, joiden työn kautta kokoat itsellesi Kirkon meidän keskuudessamme (Ef. 4:11)! Sinua, joka olet ainoa Jumala yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa, rukoilen nöyrästi, että ohjaisit näitä palvelijoitasi totuuden tietä ja taivuttaisit sanankuulijoiden sydämet todelliseen uskon kuuliaisuuteen. Ei ole yhtään elämänmuotoa tässä maailmassa eikä ihmislajia, joka olisi niin altis saatanan vihalle ja juonille kuin Kirkon sananpalveluksen virka. Puolusta siis siihen kuuluvia armosi kilvellä ja vahvista heitä lujalla kärsivällisyydellä, etteivät saatanan juonet voisi kaataa heitä kumoon.

Anna palvelijoillesi heille välttämätön tieto ja kaikissa heidän tehtävissään hurskas valppaus, niin että ensin oppivat sinulta ennen kuin ryhtyvät toisia opettamaan. Johda ja valaise heidän sydämiään Pyhällä Hengelläsi, etteivät he Jumalan sijassa saarnaa mitään muuta kuin sitä, mitä Jumala sanoo. Paimentakoot he heille uskottua (1. Piet. 5:2), sinun kalliilla verelläsi ostamaasi ja lunastamaasi laumaa (Ap. t. 20:28) todellisesta ja vilpittömästä rakkaudesta, ei ahneudesta eikä kunniaa tavoitellen. Paimentakoot ajatuksillaan, suullaan ja työllään; paimentakoot henkensä rukouksin, sanan kehotuksin ja esikuvaa tarjoten, jotta he pysyisivät tuon miehen jalanjäljissä, jolle kolmesti uskottiin huolenpito Herran laumasta (Joh. 21:15).

Kannusta heitä alati valvomaan haltuunsa uskottujen sielujen hyväksi niin kuin ainakin ne, jotka tulevat tekemään heistä tarkan tilin viimeisen tuomion tiukassa kuulustelussa. Mitä ikinä he pyhässä julistuksessaan sanalla kehottavat noudattamaan, sitä valvokoot itse ensin, että olisivat ahkerat tositoimessa täyttämään, jotteivät näkisi turhaan vaivaa, kun itse veltosti toimien yrittävät saada toisia liikkeelle. Kaikkiin hyviin tekoihin, joihin he toisia innostavat, pitää heidän itsensä ensin olla hengessä palavina valmiit. Ennen kuin kehotuksen sana heidän suustaan kajahtaa, tulee heidän teoillansa huutaa julki se, mitä aikovat sanoa. Lähetä eloosi uskollisia työmiehiä (Matt. 9:38), jotta he kokoaisivat pyhiä moniksi lyhteiksi.

Avaa myös kuulijoiden sydämet, niin että he ottaisivat sanan vastaan pyhässä uskon kuuliaisuudessa (Ap.t. 16:14). Anna heille armosi, että he puhtaassa sydämessä tallettaisivat sanan pyhän aarteen ja tuottaisivat runsaasti hedelmää kärsivällisyydessä (Luuk. 8:15). Kuunnelkoot he tarkasti, kuunnelkoot huolella, kuunnelkoot hedelmää tuottaen, jottei se sana, joka heille julistetaan, heitä tuomitsisi viimeisenä päivänä (Joh. 12:48) siinä tapauksessa, ettei se uskossa sulaudu heihin (Hebr. 4:2). Laupeudessasi olet antanut sen jalon lupauksen, ettei sanasi palaa tykösi tyhjänä (Jes. 55:11). Muista tätä lupaustasi ja vaikuta, että sekä istuttajien että kastelijoiden työ tuottaisi tulosta (1. Kor. 3:7).

Estä myös, ettei helvetin korppi nokkisi pyhän sanasi siementä ihmissydänten pellosta (Matt. 13:4) eikä pahojen himojen ja rikkauden orjantappura sitä tukahduttaisi, ei liioin kallioperän kovuus estäisi sitä kantamasta hedelmää (Luuk. 8:12 s.). Kastele tuo taivaallinen siemen armosi kasteella antamalla sen laskeutua ylhäältä niin, että kylvöstä nousisi hyvien tekojen runsas laiho. Liitä myös yhteen paimenten ja sanankuulijoiden sydämet lujalla rakkauden siteellä niin, että he taistelisivat toistensa puolesta rukoillen ja rohkaisisivat toisiaan keskinäisellä lohdutuksella. Aamen.

Johannes (Johann) Gerhard (1582─1637): ”Uskon pyhä salaisuus” s. 290─291 v:n 1995 painos, SLEY-Kirjat . ”ELÄVÄ JA VOITTOISA ON USKO, KUNHAN SE VAIN ON AITO” Sama kirja s. 61. Ks. koko Hebrealaiskirjeen 11. luku!

  1. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Kol. 2:13, 14.

    Niin opi nyt käsittämään tämä ihmetyö sydämen luottamuksella, että juuri sinun syntisi ovat Kristuksen verellä sovitetut, sinun velkakirjasi on hänen ristiinsä naulittu, sinun kadotuksesi ja kirouksesi tuli kokonaan poisotetuksi kun Kristus tuli kiroukseksi sinun tähtesi; sinun kuolemasi tuli hänen voitossaan kuoletetuksi. Niin eivät synnit siis enää ole sinun päälläsi, sillä ne ovat heitetyt Karitsan päälle. Anna niiden olla siellä, älä ota niitä itse kannettavaksesi, sillä hukkaan olisi Kristus silloin kuollut, jos meidän itsemme pitäisi kantaa ja maksaa syntimme, mikä ei koskaan iankaikkisuudessakaan voisi tapahtua.

    Fredrik Gabriel Hedberg (1811-1893), Armoa Armosta, s. 213-214, Sley, 1966.

  2. Kun minä näen veren, niin minä menen teidän ohitsenne. 2. Moos. 12:13.

    Kristuksen veri pelastaa niin heikoimmankin kuin vahvimmankin. Kun murhanenkeli pääsiäisyönä tuli kostamaan Egyptille, se meni faaraon ja suurien ja voimallisten huoneisiin, ja heidän oli kaikkien sen edessä taivuttava, sillä sinä yönä kaikki Egyptin esikoiset kuolivat. Ainoa, joka kuoleman piti loitolla oli kuolema itse. Ja ainoa keino kestää kuoleman kohdatessa on kuoleminen. Olen tehnyt syntiä ja sen tähden minun on kuoltava, tai sitten minun on saatava joku toinen edestäni kuolemaan. Suuri kysymys on nyt, olemmeko verellä merkittyjä. Jos kuolema tänään saavuttaa jonkun meistä, olemmeko silloin varjeltuja Jeesuksen veren kautta? Siitä se riippuu. Juuri tämä kallis veri sovittaa. Eivät mitkään hyvät päätökset tai rukoukset, ei myöskään mikään yhteiskunnallinen asema, vaan ainoastaan se kelpaa tässä, mitä toinen on tehnyt. Jumala hakee veren merkkiä.

    D. L. Moody (1837 – 1899), Armoa Armosta, s. 189, Sley, 1966.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.