Noin 52000 erosi kirkosta

Eroakirkosta.fi-palvelussa raakaluku, josta on poistettu ortodoksit, vuodelta 2017 oli 49814. Tämän ja kirkon julkaiseman luvun perusteella arvioin, että viime vuonna evlut kirkosta erosi 51750..52000 jäsentä.

Määrä olisi kaikkien aikojen 5. suurin, mutta voi olla myös 4. suurin jos arvioni on karvan alakantissa.

Eroajien mediaani-ikä oli 33,2 vuotta, puoli vuotta vähemmän kuin vuonna 2016. Naisia eroajista oli 46,1 % eli heidän osuutensa kasvoi noin prosenttiyksikön.

Eroajista 18-vuotiaita oli 5,7 %, ja toisaalta 19,9 % oli jo täyttänyt 50 vuotta. Sattumalta osuudet olivat aivan samat myös vuonna 2016. Edes eläkeläisten osuus ei ole enää vallan mitätön, vaan 4,3 % oli täyttänyt jo 65 vuotta.

Paikkakunnista tietysti suurimmat olivat isoja kaupunkeja, esim. Helsinki 12,2 %, Turku 5,1 %, Tampere 4,6 % jne. Tässä olisi analyysin paikka jollekulle: millä tavoin eroliike etenee aaltona isoista kaupungeista maaseudulle?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tarja : ”Jos missä tahansa yrityksessä tai vakkapa yhdistyksessä asiakkaiden/kannattajien kato olisi tuota luokkaa kuin varsinkin ev.lut. kirkossamme, niin johan hälytyskellot olisivat soineet ajat sitten ja olisi alettu vakavasti pohtia, missä vika ja ennen kaikkea toimia. ”

    Havaitsin jo kaksikymmentä vuotta sitten miten pienillä muutoksilla saadaan riparin jälkeen nuoret aktiivisesti mukaan seurakunnan toimintaan. Tein silloin kahdenvuoden sijaisuuden Lapinjärven nuorisotyössä. Ihmettelen sitä älytöntä tyytyväisyyttä jolla rippikoulutyöstä puhutaan. Sehän on kirkon lippulaiva. Hienointa mitä kirkossa on. Ei välitetä mitään siitä ettei nuoria kirkossa sen jälkeen näy. No eipä tietenkään, koska noita pieniä muutoksia, jotka olisivat nuorten kannalta välttämättömiä, ei vain ryhdytä tekemään. Kummastelen sitä että oivalsin noiden muutosten vaikutuksen jo ennen pätevyyttä nuorisotyöhön. Surettaa oikein tuo miten kirkossa tehdään vain työ, eikä tuloksista välitetä mitään. Kuvitellaan jotenkin toimittavan ihan oikein ja ainoalla mahdollisella tavalla. Itsestään selvyytenä pidetään sitä ettei nuoria kiinnosta. Eipä tietenkään, kun asenne on tuo.

    • Riparin vetävyyshän ei (92%:sti) perustu muuhun, kuin siihen vetovoimaan joka vetää nuoret toisiinsa.

      Suurimmalle osalle nuorista, joille syntyy ’edes jonkinlainen hengellinen’ kipinä leirin aikan, se haihtuu lähes täysin 2-3 vuoden sisällä.

      Nuoret huomaavat aika pian, ettei leireiltä saatu ’uskonkipinä’ kanna. Se mikä kantaa, on sosiaaliset suhteet.

      Kirkon ’yläpäässä’ ollaan kyllä tietoisia tästä, ja tajutaan samalla, että jos nuoria pyrittäisiin houkuttelemaan kirkon syliin, syntyisi voimakas vastareaktio, jolloin jo nyt voimakas erotaipumus heti 18-v täyttäneitten keskellä todennäköisesti vain voimistuisi.

  2. Riparinuorissa on koko kirkon tulevaisuus. Heistä kasvaa muutamassa vuodessa aikuisia, jotka päättävät asioistamme. Minusta on hyvin outoa, että kirkko vetää riparit huomioimatta riittävästi nuorten omia kasvutarpeita.

    Valitetaan usein sitä ettei nuoria kiinnosta. Ripari on oikein oivallettuna, todella hyvä mahdollisuus herättää, tuo puuttuva kiinnostus. Riparilla nuoren olisi saatava kokemus, että tämä kaikki on juuri häntä varten. Ei kiinnostusta tietenkään ole, jollei leirin esisijaisena tavoitteena ole kiinnostuksen herättäminen. Mikäli kiinnostus herää, niin jatko sujuu omalla painollaan.

    Pirkkalan seurakunnassa on tuon perusperiaatteen pohjalta toteutettu jo vuosia ripareita. Sillä nuoret riparin jälkeen tulevat mukaan ja kiinnostusta kummasti riittää. Osallistuin Pirkkalan leirille ja kirjoitin siitä aiemmin blogin: ottaa päähän.

    Tietysti jokainen haluaa riparinsa vetää omalla tavallaan, mutta miksi nuorten annetaan valua sormien välistä, kuin kuiva hiekka? Näissä nuorissahan on mahtava potentiaali. He tuntevat oman seurakunnan toiminnan ja kykenevät toimimaan sen arvojen mukaisesti ja saavuttamaan täyden luottamuksen työntekijöiden rinnalla.

    Pirkkalalla on tietenkin monia etuja, moniin muihin seurakuntiin nähden, mutta perusperiaate toimisi kyllä muuallakin.

  3. Kirkon tuote on jo auttamatta epäkurantti ja vanhentunut. Harva enää putkiradioita, lankapuhelimia, mustekynän teriä tai leipäkoneitakaan ostaa. Eikä aatteellisella puolella kommunismikaan kovin suuressa huudossa enää tänä päivänä taida olla.

    Kaikki uskonnotkin kuolevat ja muuttuvat epäkuranteiksi aikanaan elleivät uusiudu. Muiden mukana myös kristinusko. Ihmisten ymmärryksen ja koulutuksen lisääntyessä usko ihmeisiin ja muinaisten kirjoitusten oikeellisuuteen murenee.

    Uskontojen kuoleminen ei tarkoita etteikö olisi olemassa yhtään uskontoa. Aina on ihmisiä, joilla on tarve paeta todellisuutta mielikuvituksen tuottamiin utopioihin. Uskonnot vain muuttuvat ajan kanssa ja niitä yritetään pitää myyntikelpoisina kohderyhmän tarpeiden mukaan, niin kuin mitä tahansa kaupan olevaa tuotetta.

    Suomen ev.lut.kirkonkin tuotteen myyntikelpoisuudesta ja sen parantamiseksi tehtävistä toimenpiteistä äänestetään kirkolliskokouksissa. Eipä noihin oppiin, opetukseen tai teologisiin muutoksiin minkään sorttisella Jumalalla mitään sanomista ole. Kirkolliskokouksessa niistä päätetään – demokraattisest. Meni sitten syteen tai saveen.

    Seuraava välttämättä toteutettava muutos tuotteen myynnin kannalta tulee olemaan se, että aletaan vihkiä myös homopareja avioliittoon muiden pohjoismaisten kirkkojen tapaan. Tuotteen myynti tuleville sukupolville voi tyssätä kuin seinään, ellei tätä muutosta tehdä.

    • ”Tuotteen myynti tuleville sukupolville voi tyssätä kuin seinään, ellei tätä muutosta tehdä.”

      Duoda… kyllä tuo myynti sakkaa ihan siitä huolimatta, tekisi kirkko mitä tahansa.
      Tuon tasa-arvokysymyksen ratkaiseminen on oikeastaan vain paakauksen modernisointia. Sisältö pysyy samana – eikä myy.

      Kun genrettä on tullut seurattua maamme rajojen ulkopuollakin, tuntuu hupaisalta, että täällä vielä jotkut kuvittelevat voivansa keksiä viisasten kiveä jolla trendi saataisiin käännettyä.
      Ulkomailla (verrokkimaissamme) on sentään yritetty yhtä sun toista, eikä olla onnistuttu.
      Mitä erikoista näillä meikäläisillä kauppiailla on tarjottavanaan?

      Mutta ok, saahan sitä unelmoida.

    • Henrik.

      En tarkoittanut, että homoparien kirkollinen vihkiminen parantaisi tai lisäisi tuotteen myyntiä.

      Totesinpahan vain, että ilman tuota korjausta, se nykyään koko ajan vähenevä myyntikin tyssäisi kokonaan kuin seinään ainakin tuleville sukupolville.

    • Pekka: ”Homoparit ei kirkkoa kykene pelastamaan. Nuoret sen sijaan kyllä.”

      Eivät niin, perälauta vuotaa joka tapauksessa koko ajan ja väki vähenee. Siihen ei auta enää mikään, mutta entistä vaikeampi kirkon on saada nuoret ostamaan kirkon tuote, ellei edes po. tuoteuudistusta tehdä.

      Nuoret ovat fiksua ja suvaitsevaista väkeä, Pekka. Tuotteen on oltava kaikinpuolin kurantti ja haluttu, ennen kuin se menee kaupaksi.

    • ”Jos seurakunta on oikeasti kiinnostunut nuoresta, niin nuori kiinnostuu seurakunnasta. ”

      Anteeksi nyt vaan Pekka, mutta ei tuossa väitteessä ole järjen eikä empirian hiventäkään.

      Anna edes yksi esimerkki siitä, ettei joku seurakunta ole ollut lainkaan kiinnostunut nuorista.
      Ja sitten esimerkki sitä, että ’nuorista kiinnostuneeseen’ seurakuntaan on ollut nuorten ryntäystä.

      ”Tuotetta ei tarvitse edes yrittää markkinoida.”

      Heh, aika vaikeaksi teit jonkun yrityksen panna vielä pahemmaksi;-)

    • Pekka: ”Jos seurakunta on oikeasti kiinnostunut nuoresta, niin nuori kiinnostuu seurakunnasta”

      Voi pyhä yksinkertaisuus. Eikä ole. Ellei tuotteelle ole tarvetta, se on epäkurantti tai muuten vanhentunut, sitä ei kukaan osta.

      Yritä nyt vaikka aluksi myydä kaljulle hiusten kiharrinta, Otavan isoa tietosanakirjaa vuosilta 1960-65 divariin tai tarjota leipäkonetta naapurillesi. Eivätpä kelpaa edes ilmaisksi.

      Kommunistinen puoluekin on taatusti varsin kiinnostunut nuorista jäsenikseen suurin joukoin, mutta kovin harvassa taitavat olla halukkaat.

  4. Uskonnollisia käsityksiä tutkitaan muutaman vuoden välein haastattelumenetelmällä. Vastaajista ilmoittaa, hieman kysymyksenasettelusta riippuen, n. 30 % (+-5) uskovansa kutakuinkin kristinopin mukaisesti, ja reilu 10 % uskoo Jumalaan jollakin muulla tavalla. Näin ollen voi olettaa eroamistrendin jatkuvan kunnes kirkon jäsenosuus on tuossa ehkä 40 % tuntumassa. Lienee selvää, että 50 %:n alitus todennäköisesti aiheuttaa muutoksia kirkon yhteiskunnalliseen asemaan. Näin siis tilastollisen todennäköisyyden mukaan. Kun akateeminen pääaineeni on historia, olen tietoinen siitä, että kehitys voi saada myös yllättäviä käänteitä. Siksi tulevaisuuden ennustaminen on kovin vaikeaa. Kaikenlaisiin tulevaisuuskuviin on kuitenkin syytä varautua. Kirkon tulee pysyä kirkkona myös vähemmistöasemaan joutuessaan. Toimintoja priorisoidessaan kirkon tulee ensi sijassa pitää huolta siitä, että evankeliumia julistetaan ja sakramentteja jaetaan ja rukoilla herätystä sille kansalle, jonka keskuudessa toimitaan.

    • ”Vastaajista ilmoittaa, hieman kysymyksenasettelusta riippuen, n. 30 % (+-5) uskovansa kutakuinkin kristinopin mukaisesti, ja reilu 10 % uskoo Jumalaan jollakin muulla tavalla. Näin ollen voi olettaa eroamistrendin jatkuvan kunnes kirkon jäsenosuus on tuossa ehkä 40 % tuntumassa.”

      Nyt pitää kyllä myöntää, etten lainkaan ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.
      Miten se 40% muka olisi jokin raja johon kehitys pysähtyy? Monessa verrokkimaassamme jumalusko on jo painunut huomattavasti tuon rajan alle eikä kirkon johdossa nähdä tulevaisuutta lainkaan noin ruusuisena.

      Eikä tässä sekoiteta kirkkoon kuulumattomuutta ja uskon puutetta. Vaikka ovatkin, ainakin osittain eri asia, kulkevat ne aika nätisti käsi kädessä. Kirkon kannalta olisi varsin myönteistä, jos uskovia (kristin-) olisi 10-15% 40 vuoden kuluttua.

      Siihen että kirkko menettää viranomaisasemansa ja erityisoikeutensa tuskin menee 20 vuotta. Voit varmaan kuvitella mitä sitten tapahtuu sekä kirkolle että sen tuotteelle?