Noin 52000 erosi kirkosta
Eroakirkosta.fi-palvelussa raakaluku, josta on poistettu ortodoksit, vuodelta 2017 oli 49814. Tämän ja kirkon julkaiseman luvun perusteella arvioin, että viime vuonna evlut kirkosta erosi 51750..52000 jäsentä.
Määrä olisi kaikkien aikojen 5. suurin, mutta voi olla myös 4. suurin jos arvioni on karvan alakantissa.
Eroajien mediaani-ikä oli 33,2 vuotta, puoli vuotta vähemmän kuin vuonna 2016. Naisia eroajista oli 46,1 % eli heidän osuutensa kasvoi noin prosenttiyksikön.
Eroajista 18-vuotiaita oli 5,7 %, ja toisaalta 19,9 % oli jo täyttänyt 50 vuotta. Sattumalta osuudet olivat aivan samat myös vuonna 2016. Edes eläkeläisten osuus ei ole enää vallan mitätön, vaan 4,3 % oli täyttänyt jo 65 vuotta.
Paikkakunnista tietysti suurimmat olivat isoja kaupunkeja, esim. Helsinki 12,2 %, Turku 5,1 %, Tampere 4,6 % jne. Tässä olisi analyysin paikka jollekulle: millä tavoin eroliike etenee aaltona isoista kaupungeista maaseudulle?
40 kommenttia
Riparinuorissa on koko kirkon tulevaisuus. Heistä kasvaa muutamassa vuodessa aikuisia, jotka päättävät asioistamme. Minusta on hyvin outoa, että kirkko vetää riparit huomioimatta riittävästi nuorten omia kasvutarpeita.
Valitetaan usein sitä ettei nuoria kiinnosta. Ripari on oikein oivallettuna, todella hyvä mahdollisuus herättää, tuo puuttuva kiinnostus. Riparilla nuoren olisi saatava kokemus, että tämä kaikki on juuri häntä varten. Ei kiinnostusta tietenkään ole, jollei leirin esisijaisena tavoitteena ole kiinnostuksen herättäminen. Mikäli kiinnostus herää, niin jatko sujuu omalla painollaan.
Pirkkalan seurakunnassa on tuon perusperiaatteen pohjalta toteutettu jo vuosia ripareita. Sillä nuoret riparin jälkeen tulevat mukaan ja kiinnostusta kummasti riittää. Osallistuin Pirkkalan leirille ja kirjoitin siitä aiemmin blogin: ottaa päähän.
Tietysti jokainen haluaa riparinsa vetää omalla tavallaan, mutta miksi nuorten annetaan valua sormien välistä, kuin kuiva hiekka? Näissä nuorissahan on mahtava potentiaali. He tuntevat oman seurakunnan toiminnan ja kykenevät toimimaan sen arvojen mukaisesti ja saavuttamaan täyden luottamuksen työntekijöiden rinnalla.
Pirkkalalla on tietenkin monia etuja, moniin muihin seurakuntiin nähden, mutta perusperiaate toimisi kyllä muuallakin.
Kirkon tuote on jo auttamatta epäkurantti ja vanhentunut. Harva enää putkiradioita, lankapuhelimia, mustekynän teriä tai leipäkoneitakaan ostaa. Eikä aatteellisella puolella kommunismikaan kovin suuressa huudossa enää tänä päivänä taida olla.
Kaikki uskonnotkin kuolevat ja muuttuvat epäkuranteiksi aikanaan elleivät uusiudu. Muiden mukana myös kristinusko. Ihmisten ymmärryksen ja koulutuksen lisääntyessä usko ihmeisiin ja muinaisten kirjoitusten oikeellisuuteen murenee.
Uskontojen kuoleminen ei tarkoita etteikö olisi olemassa yhtään uskontoa. Aina on ihmisiä, joilla on tarve paeta todellisuutta mielikuvituksen tuottamiin utopioihin. Uskonnot vain muuttuvat ajan kanssa ja niitä yritetään pitää myyntikelpoisina kohderyhmän tarpeiden mukaan, niin kuin mitä tahansa kaupan olevaa tuotetta.
Suomen ev.lut.kirkonkin tuotteen myyntikelpoisuudesta ja sen parantamiseksi tehtävistä toimenpiteistä äänestetään kirkolliskokouksissa. Eipä noihin oppiin, opetukseen tai teologisiin muutoksiin minkään sorttisella Jumalalla mitään sanomista ole. Kirkolliskokouksessa niistä päätetään – demokraattisest. Meni sitten syteen tai saveen.
Seuraava välttämättä toteutettava muutos tuotteen myynnin kannalta tulee olemaan se, että aletaan vihkiä myös homopareja avioliittoon muiden pohjoismaisten kirkkojen tapaan. Tuotteen myynti tuleville sukupolville voi tyssätä kuin seinään, ellei tätä muutosta tehdä.
Homoparit ei kirkkoa kykene pelastamaan. Nuoret sen sijaan kyllä.
Jos seurakunta on oikeasti kiinnostunut nuoresta, niin nuori kiinnostuu seurakunnasta. Tuotetta ei tarvitse edes yrittää markkinoida. Kirkossa tehdään päin vastoin ja ihmetellän miksi homma ei toimi.
Tottakai seurakunta on kiinnostut nuoresta, mutta rippikoulutyössä nuoren edelle menee muut asiat. Nuoren henkilökohtaiseen kohtaamiseen jää tuskin lainkaan aikaa. Oppitunnit ja muut käytännön asiat syövät ajan.
Tuote ei myy, ennenkuin asiakas siitä kiinnostuu.
Leipäkoneella saa muuten kätevästi tehtyä pullataikinan. En luopuisi enää siitä.
Uskonnollisia käsityksiä tutkitaan muutaman vuoden välein haastattelumenetelmällä. Vastaajista ilmoittaa, hieman kysymyksenasettelusta riippuen, n. 30 % (+-5) uskovansa kutakuinkin kristinopin mukaisesti, ja reilu 10 % uskoo Jumalaan jollakin muulla tavalla. Näin ollen voi olettaa eroamistrendin jatkuvan kunnes kirkon jäsenosuus on tuossa ehkä 40 % tuntumassa. Lienee selvää, että 50 %:n alitus todennäköisesti aiheuttaa muutoksia kirkon yhteiskunnalliseen asemaan. Näin siis tilastollisen todennäköisyyden mukaan. Kun akateeminen pääaineeni on historia, olen tietoinen siitä, että kehitys voi saada myös yllättäviä käänteitä. Siksi tulevaisuuden ennustaminen on kovin vaikeaa. Kaikenlaisiin tulevaisuuskuviin on kuitenkin syytä varautua. Kirkon tulee pysyä kirkkona myös vähemmistöasemaan joutuessaan. Toimintoja priorisoidessaan kirkon tulee ensi sijassa pitää huolta siitä, että evankeliumia julistetaan ja sakramentteja jaetaan ja rukoilla herätystä sille kansalle, jonka keskuudessa toimitaan.
Tarja : “Jos missä tahansa yrityksessä tai vakkapa yhdistyksessä asiakkaiden/kannattajien kato olisi tuota luokkaa kuin varsinkin ev.lut. kirkossamme, niin johan hälytyskellot olisivat soineet ajat sitten ja olisi alettu vakavasti pohtia, missä vika ja ennen kaikkea toimia. ”
Havaitsin jo kaksikymmentä vuotta sitten miten pienillä muutoksilla saadaan riparin jälkeen nuoret aktiivisesti mukaan seurakunnan toimintaan. Tein silloin kahdenvuoden sijaisuuden Lapinjärven nuorisotyössä. Ihmettelen sitä älytöntä tyytyväisyyttä jolla rippikoulutyöstä puhutaan. Sehän on kirkon lippulaiva. Hienointa mitä kirkossa on. Ei välitetä mitään siitä ettei nuoria kirkossa sen jälkeen näy. No eipä tietenkään, koska noita pieniä muutoksia, jotka olisivat nuorten kannalta välttämättömiä, ei vain ryhdytä tekemään. Kummastelen sitä että oivalsin noiden muutosten vaikutuksen jo ennen pätevyyttä nuorisotyöhön. Surettaa oikein tuo miten kirkossa tehdään vain työ, eikä tuloksista välitetä mitään. Kuvitellaan jotenkin toimittavan ihan oikein ja ainoalla mahdollisella tavalla. Itsestään selvyytenä pidetään sitä ettei nuoria kiinnosta. Eipä tietenkään, kun asenne on tuo.
Ilmoita asiaton kommentti