Nisu taitaa olla jo nykyisin sellainen sana, että sitä pitää selittää vähäsen. Sitä sanaa käytetään tietenkin monissa yhteyksissä. Minulla oli alakoulussa aikoinaan kaveri, jonka nimi oli Niilo, mutta porukassa oli vakiintunut muoto siitä: Nisu! Nisusta tulee mieleeni takautumana tupaseurat Pohjanmaalta. Kotikylällä oli kyllä rukoushuonekkin, mutta talvella sitä ei raskittu lämmittää eikä tainnut savun kulkukaan olla niitä parhaita, joten seuroja pidettiin kodeissa. No, perinteeseen kuului seurakahvit ja siihen oleellisena nisupitko sellainen neljällä, viidellä tai kuudella letitetty. Kauniin ruskea päältä ja hiukan taikinainen sisältä. Se oli pikkupoikain herkkua. Mistä saisi vielä semmosta letvenhästä. Saisi olla vielä hetken pikkupoika ja syödä vähän raaaksi jäänyttä pullapitkoa.

Vanha Biblia puhuu nisunjyvästä. Sanotaan nyt, että kyseessä on vehnä, mutta nisunjyvä vaikuttaa niin hartaan nostalgiselta, jotta käytän sitä. Muistelen, että evankeliumissa Johanneksen mukaan puhutaan nisunjyvän tiestä. Sen tulee pudota maahan ja kuolla, niin syntyy hedelmää jopa satakertaisesti. Tässä tulee muutamia kysymyksiä eteen: Mikä on nisunjyvä? Miksi sen pitää pudota maahan ja kuolla? Mihin niitä uusia jyviä tarvitaan? Joku Raamatun kohta toteaa: Siemen on Jumalan Sana. Siemen on se Jumalan Henkäys, joka tekee ihmisestä ihmisen! Muuten olemme maankuoren alkuaineista kootut, mutta Jumala itse henkeyttää jokaisen ihmisen eläväksi sieluksi. Lapsen tulee saada tieto, että hän on Jumalan luoma ja Hänen henkeyttämänsä. Se on uskovien vanhempien opetustehtävään kuuluva osa. Kuitenkin oetus menee lihalliseen ihmiseen ja kuolee syntien ja ylitsekäymisten tähden. Kuitenkaan Sanassa oleva elämän lähde ei kuole, vaan pyrkii kasvattamaan samankaltaista elämää ja sitä sanotaan uskoontuloksi eli uudestisyntymiseksi. Siemen ei putoa maahan, jos lapselta salataan hänen jumalallinen alkuperänsä.

Sana kasvattaa uusia sanoja, joita voidaan sitten kylvää sellaiseen maaperään, joka ei ole tietoinen taivaallisesta alkuperästään. Ihmiset kipuilevat ja kamppailevat, kun eivät tiedä, että elämän tyydytys on yhteydessä Kristuksen kanssa Jumalan lapsena. Lähetystyön tehtävänä on tyehdä sitä toista eli korjauskylvöä, mutta jokaisen kylväjän tulee saada olla samanarvoinen, jos siemen on samasta taivaallisesta laarista.
Mieleeni tulee Antti Sainion laulusta: Kylväjä, sen ensimmäinen säkeistö: Kävin aitalla taivaisella, sain mä siementä vakkaseen. ja nyt mielellä iloisella käyn Jumalan pellolle. Heitän siementä, uskossa astun, pellon piennarta tuoksuavaa. On hellettä hiestä mä kastun, mutta kylvän, kun kylvää mä saan! Aamen!