Ajatuksia kristityistä ja paavalilaisista

Olli Valtosesta ja Tuomasmessun ehtoollisesta alkanut keskustelu tuntuu tärkeältä. Ehtoollinen on aihe, jota varmasti kannattaa miettiä: mitä se oli alunperin, mitä se oli alkukirkossa, mitä se on välillä ollut ja mitä se nyt on.

Alunperin ehtoollinen eli illallinen oli tapahtuma Jeesuksen kärsimystiellä, ateria, johon osallistui opetuslapsijoukko. Ei vain Juudas, vaan myös epäilevä Tuomas ja Jeesuksen kolmasti kieltänyt Pietari. Sekalainen seurakunta hyvin dramaattisella hetkellä.

Alkukirkossa kysymys oli todellisesta ateriasta, ei vain Jeesusta muistellen, vaan Jeesuksen läsnäolosta iloiten. Jossain myöhemmässä vaiheessa nousi huomion kohteeksi oikea ja väärä ehtoollisen vietto. Kun Paavali puhui tästä, hän viittasi siihen, ettei Jeesus-aterialle tullessa laitettukaan kaikkea pöydälle, yhteiseen jakoon. Syy oli hyvin käytännöllinen. Oli kysymys oikeasta, todellisesta aterikasta, mutta toisilla oli ruokaa ja juomaa liiaksi asti, eivätkä he jakaneet sitä köyhempien kanssa. Se oli väärää ehtoollisen viettoa. Mutta protestanntisten kirkkojen puhdasoppisuuden aikana, kun ateria jo oli muuttunut symboliseksi, alettiinkin puhua ehtoollisvieraan mielen laadusta ja muusta yhtä epäkonkreettisesta.

Ja nyt. Kun meille tuli lasten ehtoollinen, luin monesta paikallislehdesta kirkkoherran ohjeita, mitä lasten pitäisi vähintään ymmärtää, ennen kuin he saavat tulla ehtoollispöytään. Tämä aika alkaa onneksi olla takana, mutta oli aika, jolloin korostettiin Herran Pyhän Ehtoollisen vakavuutta ja totisuutta. Ikään kuin olisi pitänyt tulla kravatti kaulassa, eikä missään tapauksessa hymyillä – kun osallistuttiin eukaristiaan, ilon ja kiitoksen aterialle.

Kaiken kaikkiaan: Vasta viime vuosina minulle on kirkastunut yksi asia Raamatusta ja Uudesta testamentista. Olen huomannut, että kovin monille kristinusko onkin paavaliuskoa. On ihan Paavalin Synodikin ja sen Lähetyshiippakunta. Kun kysytään kristinuskon kantaa siihen tai tähän asiaan, niin vedotaankin Paavaliin. Sivutetaan Jeesus ja Jeesuksen sanat, kun selvempi ja jyrkempi kanta löytyy Paavalilta.

Tästä nyt vain yksi esimerkki. Kun minut 21. marraskuuta 1974 vihittiin Oulun tuomiokirkossa ev.lut. kirkon papiksi, edellytettiin, että vannon ensin kaksi valaa. Näin, vaikka Jeesus evankeliumien mukaan selvästi kieltää kaiken vannomisen ja vannoskelun. Sen jälkeen tilanne on muuttunut. Raamatun käyttö on niin valikoivaa, niin selektiivista, että sieltä otetaan milloin mikäkin sivulasuse ja siihen sitten uskotaan ja sen mukaan vannotaan, että saataisi oma usko erottumaan kelvottomien lipilaarien uskosta. Sotien jälkeen se oli eronneitten vihkiminen, siitä oli jo valmis kirkolliskokouksen esitys, jota Juho Kusti Paasikivi ei allekirjoittanut ja joka siten ei tullut kirkon laiksi. Nyt eronneitten vihkimisestä ei puhu enää kukaan, ei edes tämä parempien uskovaisten Hiippakunta. On keksitty uusia aiheita.

Yhä vielä ”kirkon kantana” tai ”kristinuskon linjana” esitetään Jeesuksen ristiriitaisen ja jyrkkäpuheisen apostolin mielipiteitä. Sekä asioista, joista Jeesus ei ollenkaan puhunut, että asioista, joissa Jeesuksen kanta oli toinen.

36 kommenttia

  • Heikki Palmu sanoo:

    Teemu Kakkuri kirjoitat:

    “Mitä tulee naisten ja orjien asemaan, Paavali ei varmaan ajatellut kirjoittavansa mitään pysyvää sosiaalieettistä perustaa sadoiksi vuosiksi.”

    Siinäpä se. Sinä sen sanoit. Mutta kun paavalilaiset tulkitsevat, että hän olisi kirjoittanut sen tuhansiksi vuosiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Etiopin Megane_Jesus-kirkko on kaiketi nopeitten kasva. Siellä oppi ei ole se kaiken a ja o vaan uusi elämä. Nämä kristityt elävät sitä täysillä ja vievät sanomaa lähipiiriinsä. Siellä yleinen pappeus toteutuu.

    Täällä koko sanoma on hautautunut jonnekin kätköön. Niin etteivät aina papitkaan ole selvillä evankeliumin uutta luovasta voimasta. Kirkko on kääntynyt täällä sisäänpäin ja ulkopuliset kokevat sen tekopyhänä.

    Siinä näen sen merkittävän eron; miksi sillä kasvaa ja täällä kutistuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    Siellä kaukana on uskoa ja elämää. Täällä vain sisäänpäin kääntymistä. Ainoa pyhyys täällä on tekopyhyyttä. Pääsisimpä sinne, aavan meren tuollé puolen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Martti; Minulle ei oikein kannata oikeinkirjoitusohjeita laittaa. Ei niitä saanut päähäni opettajatkaan aikanaan. Lukihäiriöstä ei silloin puhuttu vielä mitään. Nyt tietokoneaika vähän helpottaa. Hupaisia virheitä tulee silti miltei joka tekstiini. Nyt niille voi naureskella. Ennen tietokoneita vältin kirjoittamasta juuri mitään. Koska häpesin vireheitä

      Heikki hyvä. Ne jotka katsovat seurakuntatyötä ulkoapäin katselevat näkevät tekopyhyyttä ja vain seurakunnan aktiiveille järjestettävän toiminnan. En väitä että kirkon toiminta olisi sitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Laitoinkin sen muita lukijoita varten. Tietokoneelta löytää kohteen helpommin, kun kirjoittaa hakusanan oikein.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ollakseen elinvoimainen kirkon sanoman olisi oltava vetovoimainen. Rippikoululaisen uskoksi riittää se, että hän lausuu uskontunnustuksen. Siinä suhteessa ei olla Islamin uskoisia yhtään parempia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Ehtoollinen on mielenkiintoinen keskustelunaihe, johon todella kannattaa perehtyä. Ja monenlaisia puuttumisia ja tulkintoja aiheesta totisesti on nähty. Puutun nyt tässä yhteen detaljiin sinun plogissasi.

    Ymmärrätkö sinä asian niin, että Jeesuksen viimeisellä aterialla Juudas Iskariot oli mukana vielä siinäkin vaiheessa, kun Kristus lausui seuraavan tulevaisuusvision: “Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa.”(Lu22:30)

    Eikö olisi aika kummallista, että Jeesuksen kavaltaja saisi ministeripaikan Jeesuksen hallinnossa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    RAULI,

    kiitos kysymästä, mutta kysymyksesi aihe on minulle täysin tuntematon. Enkä muutenkaan ajattele koko ehtoollista kysymyksenä- ministerinpaikoista tai “Jeesuksen hallinnasta”.

    Minusta on tärkeätä, että ensimmäisellä Jeesuksen illallisella on mukana niin kirjava porukka, sekalainen seurakunta. Kun nyt, tänä päivänä jotkut sulkevat toisia pois erilaisista keksimistään syistä, minusta näyttää, että Jeesus ei ollut niin tarkka. Hän ei henkeä haistellut, vaan hyväksyi mukaan koko sen surkean porukan, josta vasta hänen ylösnousemuksensa teki toisenlaisen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Viittasin tuossa Jeesuksen lupaukseen “te istutte valtaistuimilla”, ministeriterminologia oli vain höystettä asiaan.

    Ei nyt ihan maailman merkittävin pointtini oli nimittäin se, ettei Juudas Iskariot enää tainnut olla läsnä, kun juutalainen Pesah-ateria sai sen kristillisen jatko-osan. Siis sen, jossa aterialla nautitut happamaton leipä ja punaviini pukeutuivat golgatanmakuiseen symboliikkaan.

    Ja että miksikö Juudas ei ollut loppuvaiheessa mukana lupauksia kuuntelemassa? Mielestäni Raamattu kertoo tapahtumien kulunkronologian, kun vain eri evankeliumikertomuksia vertailee. Johannes nimittäin raportoi Juudaksen poistuneen muita aiemmin: “Syötyään leivänpalan Juudas lähti heti ulos. Oli yö.”(Joh13:30)

    Ja tuon leivänpalaepisodin voi sitten ajoittaa muiden evankeliumikertomusten perusteella. Joten ei se seurakunta mielestäni ihan niin sekalainen ollut kuin monet kenties ajattelevat.

    Mielenkiintoista tuo Raamatun detaljienkin tutkiminen, eikös vain? Jopa nautittavaa, sanoisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Heikki Palmu sanoo:

      RAULI,

      saatat olla oikeassa siinä, mitä sanot. En halua jankuttaa, mutta minusta Juudaksen asema ja tehtävä on tässä marginaalinen. Keskeisempää ja olennaisempaa on se. mitä Jeesus oli ja teki. Että hän jakoi leivän ja viinin epäilijä Tuomaksen, kieltäjä Pietarin ja koko tuon pelokkaan petturijoukon kanssa Tämän jälkeen putoaa pohja niiden ihmisten puheilta, jotka omassa ylemmyydessään ja omahyväisyydessään arvostelevat toisia ehtoolliselle tulevia. Sehän nähdään jo evankeliumeissa ja se nähdään maailman sivu aina uudestaaan, että syy on aina toisissa, toiset tekevät väärin ja toisten pitäisi tehdä parannus. Jumalan armo ylittää ihmisen pahuuden, eikä Jumala ole antanut armoaan meille annosteltavaksi. Se yllättää ja herättää meissä usein saman reaktion, jonka se hertti tuhlaajapojan vanhemmassa veljessä.

      Yhteinen nimittäjä ehtoollispöydässä ei liity osallistujiin, illallisvieraisiin, vaan pöydän herraan, joka on Jeesus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Näkemykseni ehtoollistapahtumasta on sen verran eri linjoilla, etten voi kovin helposti keskusteluun sulautua. Tapahtuman kingi oli tietysti voideltu kuningas Jeesus Kristus, siitä olen kanssasi täysin samaa mieltä.

      Kuvaillessasi niitä, “jotka omassa ylemmyydessään ja omahyväisyydessään arvostelevat toisia ehtoolliselle tulevia”, näen sellaisessa toiminnassa riskikäyttäytymistä Raamatun antaman opetuksen valossa. Eikös meitä opeteta, että “älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne.”(Kol2:3)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Palmu sanoo:

    RAULI,

    toteat, että näkemyksemme ehtoollistapahtumasta ovat eri linjoilla. Varmasti näin onkin. Sitten vetoat Kolossalaiskirjeen kohtaan 2:3. Lainaamaasi kohtaa en Raamatustani löydä, mutta yhtä kaikki, sen myötä pääsemme alkuperäisen kirjoitukseni aiheeseen:

    Kirjoitin kristityistä ja paavalilaisista. Ehdotin, ettemme sivuuttaisi Kristusta, Jeesusta, nostamalla hänen yläpuolelleen UT:n kirjeitä ja apostoleita. Niin sinäkin nyt tässä teet, käydessäsi selittämään Jeesuksen kärsimystiehen liittynyttä ensimmäistä ehtoollista apostolin sanalla.

    “Olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne.”

    Jos me kristittyinä pitäisimme ohjeenamme olla nöyriä ja pitäisimme aina muita itseämme parempina – mihinkähän sekin johtaisi? Ehkä nöyristelyyn, huonoon itsetuntoon, oman itsen vähättelyyn, alemmuudentunteisiin. Apostoli Paavali oli persoonana hyvin ristiriitainen, kirjeittensä perusteella hän monta kertaa heilui kahden äärimmäisyyden välillä. Hänellä oli nykyaikaista termiä käyttäen suuruusharhoja ja toisaalta hän kehui syntisyydellään, sanoi olevansa kaikista syntisistä suurin. En halua tehdä hänestä itselleni opettajaa, paljon suorempi ja selkeämpi opettaja on Jeesus. Meistä ei koskaan tule Jeesuksia, mutta me voimme ja saamme seurata häntä. Imitatio Paavali on minulle vieras ajatus. En halua oppia hänen ristiriitojaan, sillä niitä minulla on tarpeeksi jo omasta takaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Lainaukseni oli Filippiläiskirjeen 2:3. Anteeksi huolimattomuuteni.

      Kysymyksesi on hyvin mielenkiintoinen: “Jos me kristittyinä pitäisimme ohjeenamme olla nöyriä ja pitäisimme aina muita itseämme parempina – mihinkähän sekin johtaisi?

      Lyhyt oma vastaukseni on: Se johtaa Kristuksen jalanjälkiin. Valenöyryys on sitten aivan eri asia, sellaista Paavalin kirjeistä tuskin edes äärikriittisillä tulkinnoilla voi Raamatusta imuroida.

      Itse asiassa Paavalin Jumalan hengen vaikutuksesta kirjoittama kertoo juuri tuossa Filippiläiskirjeessä, mitä nöyryydellä tarkoitetaan. Harmi, kun sitaattini oli väärin merkitty, olisit nimittäin kontekstista havainnut esimerkiksi seuraavan.

      Paavali kehottaa tuossa Filippiläiskirjeessä kristittyjä ”olemaan yksimielisiä”, minkä Paavali pohjaa nöyränä Kristuksen jalanjäljissä kulkemiseen: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen. vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa.”(jakeet 5-7)

      Olisikohan monen uskonnollisen hajaantumisen takana se, ettei Raamatusta Paavalin Kristus-opetuksia oteta vakavasti? Ei paljon omasta luvuta tässä maailmassa.

      Niin, jasitten olen tasan päinvastaista mieltä kanssasi siitä, että ”En halua oppia hänen ristiriitojaan, sillä niitä minulla on tarpeeksi jo omasta takaa.”

      Mutta voisitko sinäkin oppia Paavalin ristiriidoista? Hän oli asemastaan huolimatta hyvin nöyrä mies, ja ihan yhtä lailla Aadamilta ongelmiensa siemenen saanut. Ei ollut helppo yhteiskunnalliselta fariseus-statukselta tulla vainotuksi teltantekijäksi. Paavali on erinomainen esimerkki meille oikeasta nöyryydestä, joka ei ole itsensä ylimitoitettua vähättelyä.

      Ajattelehan, jos kaikki kristityt noudattaisivat seuraavia Paavalin henkeytettyjä opetuksia: ”Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne(Ef4:1,2). Ja ” Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen.”(Ef5:21)

      Etkö näe näissä Paavalin opetuksissa täsmälleen samaa poljentoa kuin Kristuksen karttakepissä? Nykymaailman ajattelu on sitten jotakin ihan muuta. Mutta sehän tuleekin aikanaan loppuunsa, kuten sekä Paavali että Jeesus Kristus meille Raamatussa opettavat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Karttakepissä? Tarkoitatko Matt. 27:29 ruokokeppiä? Arkisten kielikuvien käyttö evankeliumin elävöittämiseen on vaikeaa. Mielikuvat voivat olla yllättäen surkuhupaisia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Tarkoitan kyllä ihan tätä suomalaista opetuksen perinteistä alleviivaajaa. Ja myönnän, että käsite ei avaudu aivan automaattisesti.

      Kiitos palauttamisesta maan pinnalle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Karttakepistä on ennen voinut saada sormilleenkin. En osaa yhdistää tällaista näpäyttämistä Jeesuksen tapaan opettaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.