Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.” (1. Moos. 1:28)

Vallasta on kyse

Yhdysvaltalainen historioitsija Lynn White esitti vuonna 1967 kuuluisan väitteensä, että kristillinen luomiskertomus olisi syynä ekokatastrofiin. Whiten mukaan kertomus on synnyttänyt länsimaissa käsityksen, että luonto on ihmisen hallinnan ja hyödyntämisen kohde (The Historical Roots of Our Ecological Crisis. Science 155, 1203–1207).

Whiten väite on kiistelty, mutta vaikutuksensa sillä on ollut. Ihmisen valtaa luomakunnassa julistavasta raamatunjakeesta on tullut kiusallinen. Ehkä juuri sen takia siitä on syytä puhua.

Ekoasioita pohtivat teologit mieluummin ohittavat ihmisen hallinnasta puhuvan jakeen ja sen sijaan viittaavat tekstissä hieman myöhemmin tulevaan kehotukseen viljellä ja varjella maata (1. Moos. 2:15). Tämä on varsin onneton siirto.

Varjelu ei suinkaan tarkoita tuossa jakeessa luonnonsuojelua vaan Eedenin puutarha-alueen vartioimista kutsumattomilta vierailta. Kohdassa esiintyy kaikkien hepreaa opiskelleiden tuntema malliverbi samar, vartioida. Kyse on toki yleisestä verbistä, joka voi tarkoittaa monia asioita. Paratiisikertomuksessa merkitys ’vartioida’ on kuitenkin luontevin, kuten kertomuksen jatko osoittaa.

Kun ihmiset karkotetaan puutarhastaan, Jumala panee kerubit leimuavine miekkoineen vartioimaan sisäänpääsyä (1. Moos. 3:24). Taas on malliverbi samar. Nyt puutarhan entiset vartijat ovat itse muuttuneet kutsumattomiksi vieraiksi, joiden sisäänpääsyn estävät uudet vartijat.

Valta tarkoittaa myös vastuuta

On hassunkurista, että Raamatusta ylipäänsä halutaan löytää erityinen käsky suojella luontoa. Pelkät tieteen osoittamat tosiasiat riittävät aivan hyvin perusteluksi sille, että johonkin toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä. Ja jos joku ei usko tiedettä, ei hän usko mitään varjella-verbin hämärää tulkintaakaan.

Turun kirkkopäivillä vuonna 2017 ilmastotutkija Laura Riuttanen näytti grafiikan pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötilasta. 2000 vuoden aikana lämpötila on noussut ja laskenut useita kertoja. Viimeisen sadan vuoden ajalta jyrkkä lämpötilan nousu erottuu radikaalina muutoksena. Luonnontieteeseen perehtymätön teologikin tajusi, ettei muutos voi mitenkään selittyä luonnollisena vaihteluna.

Kiusalliseksi koettu luomiskertomuksen jae on ilmiselvästi oikeassa: ihmisellä on valta luomakuntaan. Miten muuten olisi selitettävissä, että ihmiskunta on saanut aikaan graafin osoittamaa jälkeä? Ja jos on valtaa, on myös vastuu.

Tässä tulee näkyviin Whiten väitteen heikkous. Hän näyttää anarkistisesti olettavan, että vallankäyttö sinänsä olisi tuhoisaa. Tosiasiassa vain väärä vallankäyttö on sitä. Olisi vastuun välttelyä vaieta kiusaantuneesti ihmisen vallasta ja siihen viittaavasta jakeesta. Oikeaa vastuullisuutta on kysyä, miten valtaa tulee tässä tilanteessa käyttää.

Ekoteologinen AA-ohjelma

On selvää ilman raamatunlauseitakin, että ekokatastrofille tulisi tehdä jotain. Ja on myös tehty. Ei tule väheksyä niitä muutoksia, jotka ovat jo tapahtuneet. Varsin yleinen käsitys on kuitenkin se, että suunnan muutos on vaillinainen. Tieto ei näytä muuttuvan teoiksi.

Ihmiskunta ei ihmettele ensi kertaa, miksi oikea tieto ei johda oikeisiin tekoihin. Itse asiassa ongelma esiintyy monilla elämänalueilla. Tunnetuin lienee alkoholismi. Henkilö voi hyvinkin tietää, että alkoholi ei hänelle sovi ja silti hän tarttuu pulloon.

Klassisella tavalla tiedon ja toiminnan ristiriidan kiteyttää apostoli Paavali Roomalaiskirjeen luvussa 7: ”Tahtoa minussa kyllä on, mutta en saa tehtyä oikein. En tee sitä hyvää, mitä tahtoisin. Sen sijaan teen sitä pahaa, mitä en tahdo.” (Room. 7:18–19; UT2020).

Tässä Paavali on ikään kuin alkoholismin hoitoon tarkoitetun AA-ohjelman ensimmäisellä askeleella: ”Myönsimme voimattomuutemme.” Ympäristöasioissa voimattomuuden kokemus ilmenee monissa huolta ilmaisevissa ympäristöliikkeissä, jotka pahimmillaan näyttävät suorastaan epätoivon kulteilta. Jos AA:ta on uskominen, voimattomuuden tunnustaminen on kuitenkin ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Se tarkoittaa, että vain Jumala voi auttaa meitä.

Huokailtuaan voimattomuuttaan Roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa Paavali puhuu kahdeksannessa luvussa Pyhästä Hengestä, joka vahvistaa ja antaa toivon. Näkökulma sulkee sisäänsä koko luomakunnan.

Tällä maailmalla on kuitenkin toivo, että se kerran päästetään kuoleman orjuudesta. Silloin se vapautuu Jumalan lapsille kuuluvaan kirkkauteen. Mehän tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja valittaa synnytyskipujaan. Niin teemme mekin, jotka olemme saaneet Hengen ikään kuin esimakuna tulevasta. Mekin huokailemme ja odotamme malttamattomina, että meistä tulee Jumalan lapsia ja että ruumiimme lunastetaan vapaaksi. Meillä on toivo pelastuksesta. (Room. 8:20–24; UT2020)

Tämä on se, mitä kristillisellä uskolla on tarjota ekokriisin hoitoon. Mitään uusia käskyjä vaikkapa raamatunlauseiden muodossa ei tarvita. Tiedämme kyllä, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Muutosvaatimuksista ei ole puutetta vaan kyvystä muuttua. Kristillinen usko vakuuttaa, että muutokseen on mahdollisuus. Jumala kykenee auttamaan meitä.

Valtio on Jumalan väline myös ekokriisissä

Kirkolla ei ole mitään erityistietoa siitä, mitä konkreettisia toimia ympäristökriisin hoitamisessa tulisi käyttää. Nämä ovat asiantuntijoiden asioita. Sen sijaan on selvää, ettei asian hoitaminen voi jäädä vain yksilöiden vastuulle.

Itsenäisyyspäivänä on syytä kiittää paitsi itsenäisestä Suomesta myös koko valtiorakenteesta. Jumala nimittäin pitää huolta maailmasta kahdella tavalla, hengellisellä ja maallisella. Maallisen hyvinvoinnin takeeksi Jumala on asettanut valtion. ”Vallanpitäjät ovat Jumalan asialla ja toimivat sinun parhaaksesi”, toteaa Paavali (Room. 13:4; UT2020).

Tietenkin vallankäyttö voi vääristyä. Niin on käynyt ihmisen hallitessa luomakuntaa ja niin voi käydä myös valtiossa. Lähtökohtaisesti valtio palvelee kuitenkin hyviä päämääriä, myös silloin kun se joutuu pakottamaan ihmisiä oikeaan toimintaan. Siellä missä valtiorakenteet ovat hajonneet, vallitsee kaaos. Valtiovastainen anarkismi ei ole missään kyennyt luomaan hyvinvointia.

Vain valtiotoimijat voivat tehokkaasti vaikuttaa ympäristökriisiin. Voidaan olla montaa mieltä siitä, ovatko valtiot toimineet riittävän tehokkaasti tai oikealla tavalla. Selvää kuitenkin on, että ilman valtioita tämänkään vertaa ei olisi tehty. Vain valtio pystyy tehokkaasti ohjaamaan ihmisiä oikeaan suuntaan ja solmimaan kansainvälisiä sopimuksia. Valtio on se väline, jota kautta ihminen voi hallita luomakuntaa myös entistä vastuullisemmalla tavalla.

Mikä on siis kristityn asenne ympäristökriisin edessä? Kun on konkreettisen toiminnan aika, sen tulee tapahtua valtiorakenteen sisällä ja valtion kanssa yhteistyössä. Sitä ennen tulee kuitenkin rukous, jossa tunnustamme voimattomuutemme kriisin edessä ja jossa pyydämme Jumalaa auttamaan meitä.

Niko Huttunen

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston dosentti ja Kirkon tutkimuskeskuksen vs. tutkija.

Teksti perustuu itsenäisyyspäivänä 6.12.2021 Espoon tuomiokirkossa pidettyyn saarnaan.