Neljä vuotta Boko Haramin vankina – Ijanadan tarina
Katso video
Nigerialainen Ijanada oli teini-ikäinen, kun Boko Haramin taistelijat sieppasivat hänet. Vankeuden aikana hänet pakotettiin naimisiin Boko Haramin taistelijan kanssa. Neljän vuoden vankeuden jälkeen, odottaessaan toista lastaan, hän pääsi pakenemaan. Palattuaan kotiin, Ijanadan kotikylän asukkaat kohtelivat häntä kaltoin. He pilkkasivat häntä ja eristivät hänen lapsensa joukostaan, koska he olivat ”vihollisen lapsia”. Open Doorsin traumaterapian avulla Ijanada on päässyt käsittelemään vankeuden aikaisia koettelemuksia sekä hylkäämistä, jota hän on kohdannut yhteisössään.
Boko Haram ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen, kun sen yhteydet Orientin Isisiin tulivat tunnetuksi.
Nigerian naapurimaassa Kamerunissa Boko Haramin vaikutus on ilmennyt siellä täällä tapahtuneina ilkeiden tilanteiden luontina.
Esimerkiksi kerran he lähettivät lapsen myymään tuotteita eräälle torille. He olivat panneet lapsen ylle sellaisen asun, joka herätti huomiota ja sai väkeä tulemaan tämän luo. Asussa kuitenkin oli kaukolaukaistava räjähdyspanos. Kun lapsen ympärille oli kerääntynyt riittävän iso joukko, niin lapsi räjäytettiin yhdessä tämän luokse saapuneitten ihmisten kera.
Rukoilkaamme niiden uhrien puolesta, jotka tuo Boko Haramin takia kärsivät milloin minkäkinlaisista ongelmista.
Ilmoita asiaton kommentti