Näkökyky hämärtyy lähelle katsoessa

IMG_2921_blogiin

Ihminen on aika kummallinen kapistus. Usein näkökyky pettää mitä lähemmäksi pitäisi tsuumata. Tuntuu, että toisten virheet näemme todella helposti, mutta omat jäävät huomaamatta. Työskentelen Jerusalemissa, Israelissa. Se on yksi tämän hetken kriisialueita maailmassa. Viime viikot ovat olleet hyvin levottomia ja iskuja on tehty puukoin, pyssyin ja kivenmurikoin. Kuolleita on useita kymmeniä.

Täällä jos missä tarvittaisiin näkökykyä. Mieluimmin sellaista taivaallista näkökykyä, joka auttaisi näkemään toisen kivun ja tuskan. Sillä sitä se on, puhutaanpa sitten miehityksestä tai itsemurhapommittajista. Ihmisen tuska on totta, molemmilla puolilla muuria.

Tämän kaiken väkivallan keskellä mieleeni tulee viisas mies parin vuosituhannen takaa. Mies näki ihmisen, ei juutalaista tai muslimia, valkoista tai tummaa, petturia tai voittajaa. Jeesus katsoi suoraan ihmisen sydämeen ja väkivallan hetkellä hän sanoi: ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.”

Miten totta se onkaan. Vaikka kuinka rakentaisimme muureja, vaikka kuinka ampuisimme raketteja, vaikka kuinka parantaisimme asevarustelua, mikään ei muutu, jos ihminen ei katso itseensä. Tuo viisas mies näki ihmisen kyvyn satuttaa toista, hallita toista, tuomita toinen ja hän sanoi, että jos jatkat näin, se tie on loputon suo.

Jos katsomme maailman kriisejä, jotka ovat ratkenneet tavalla, joka kantaa kauemmaksi kuin seuraavaan sisällissotaan, niihin on liittynyt virheiden myöntäminen ja lopulta myös väkivallattomuus. Gandhi istui vapauden omalle maalleen, Etelä-Afrikassa huomattiin, että väkivalta ei johda pysyvään rauhaan, Ruandassa pyydettiin anteeksi ja saatiin anteeksi.

Joskus on pakko pysähtyä ja pohtia omaa asennettaan väkivaltaan. Usein myös voimakkaamman osapuolen on oivallettava jotakin omasta väkivallan käytöstään. Itsetutkistelua siis. Eipä meistä kukaan voi röyhistellä rintaansa historian näkökulmasta. Moni kansakunta on kohdellut toista huonommin kuin hyvä naapurisopu olisi sallinut. Myös me suomalaiset. Saamelaiskäräjiä käydään edelleen.

Joskus olen hyvin pessimistinen ihmiskunnan suhteen. Näyttää vääjäämättä siltä, että mitään emme ole oppineet ja lähinäkö on edelleen luvattoman huono. Mutta sitten muistan viisaan Nasaretilaisen sanat:

”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille” Matt. 5:45. Eikä ole minun asiani sanoa, kuka on hurskas ja kuka jumalaton. Se on Jumalan juttu.

Istun siis hetken hiljaa oliivipuun alla, yritän tsuumata vähän lähemmäksi ja lähden töihin. Siellä se on, aurinko pilven raossa.

Mari Parkkinen
Suomen Lähetysseuran Shalhevetjah-keskuksen pastori Jerusalemissa

Kirjoittaja

Missioblogi

Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa.