Jotakin minussa liikahti, eikä välttämättä ihan poliittisesti korrektilla tavalla, lukiessani tämän Timo Pöyhösen kommentista riivityn virkkeen: ”Lisäksi naisteologit, varsinkin nuoremmat ja etelässä asuvat eivät juuri lue raamattua ja monet ovat niin liberaaleja, että en ole varma, onko se enää edes kristinuskoa mitä he julistavat.” (Lisää aiheesta Johanna Subanin blogissa)
En ole etelän naisteologi, vaan pohjoisen. En ole enää useampaan vuoteen kuulunut kategoriaan ”nuoremmat”, vaikka nuoren aikuisen ikärajaa hilataan ylöspäin samaa vauhtia kuin oma sukupolveni vanhenee. Mutta tuo kommentti todella pani miettimään, että miksi ihmeessä konservatiiviset miehet tahtovat repiä Raamatun naisteologien käsistä?
Kun käydään teologista keskustelua raamatunjakeilla kommentoiden, miksi minun raamattulainaukseni sivuutetaan? Jos lainaan Raamattua omasta mielestäni sen kauneimmista sanoista käsin, vaikka että ”Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain”, leimataan lainaus liberaalin naispapin (ehkä etelästä tulleen ja nuoren) lipilaarihöpinöiksi. Raamattu temmataan käsistäni ja jään haromaan ilmaa: ”Annappa kun pohjoisen konservatiivinen pappissetä näyttää, että mistä kohdista sitä Raamattua kuuluu lainata näinä vaikeina aikoina”. Liberaaleilla naispapeilla ei ilmeisesti ei ole oikeutta lainata Raamattua, lukea sitä ja etsiä sieltä sanoja, jotka tekevät heidän ymmärryksensä uskosta ja Jumalasta ehjäksi ja ymmärrettäväksi.
Timo Pöyhönen väittää, etteivät nuoret naisteologit juurikaan lue Raamattua. Väite on leimaava ja absurdi, mutta jos nyt oletettaisiin, että naiset eivät lukisi Raamattua, niin syytä voisi etsiä esimerkiksi siitä, että lähtökohtaisesti paperipaavia palvova osa matkaystävistä on sitä mieltä, että naiset lukevat sieltä vääriä asioita. Raamatusta pitäisi lukea sellaisia asioita, jotka eivät lupaa homoseksuaaleille autuutta tässä elämässä, jotka eivät anna mahdollisuutta naiselle toimia saarnan ja sakramentin virassa, jotka eivät anna armoa ilmaiseksi, jotka alleviivaavat, ettei laista häviä pieninkään piirto, jotka pönkittävät tietynlaista patriarkaalista traditiota ja joka ei vapauta ihmistä toimimaan rakkaudesta käsin, vaan tietyn sääntökokoelman puitteissa.
Jos naiset eivät lukisi Raamattua, se voisi johtua siitä, että se otetaan jatkuvasti pois heidän käsistään. Jos ne raamatunkohdat, joita pohjoisen konservatiivinen miespappi tarjoilee, ei millään tavalla puhuttele tai kosketa, vaan vaikuttaa pelkästään pahaa, miksi pitäisi lukea Raamattua? Omimalla Raamatun itselleen ja väittämällä omaa raamatuntulkintaa ainoaksi oikeaksi, konservatiivisesta raamatuntulkinnallisesta viitekehyksestä käsin tehdään mikä tehtävissä on, jotta liberaali nainen vieraantuisi Raamatusta. Ehkä jopa väittämällä väärin perustein, etteivät esimerkiksi naisteologit lue Raamattua ollenkaan!
Jos siis Raamatusta keskusteltaessa ne asiat, jotka minulle naisena (tai ihan vaan vaikkapa ihmisenä) ovat Raamatun kalleinta antia ja makeinta hunajaa, sivuutetaan sillä perusteella, että olen liberaali naispappi, niin ehkä koen, että juuri sen henkilön kanssa minun ei kannata keskustella Raamatusta. Niinpä pikku hiljaa puheenparrestani tippuilevat suorat raamatunlainaukset pois. Niinpä pikku hiljaa etsiessäni sitä tietä, joka kulkee lähimmäisen rinnalla, jätän raamatulliset perustelut rakkaudesta ja selitän syyni ilman raamatullisia lainauksia. Jätetään sitten Raamattu niille, jotka sen ovat itselleen omine ehtoinensa ottaneet. Vai miten on? Kannattaisiko sittenkin?
Timo, ehkä konservatiiviset miespapit kuitenkin tarraa verbaalisesti lujemmin kiinni siihen, että heidän mielipiteensä on Raamatulle uskollinen? No en tiedä… varmaan on noinkin, mitä kirjoitit.
Maija Mäkelä, minä pohdiskelen sentyyppistä polarisaatiota, että on jengi, joka ottaa Raamatun itselleen (me pysymme uskollisina Raamatun totuudelle) ja jengi, joka vähän hämmentyneenä alkaa itsekin jotenkin epämääräisellä tavalla uskoa siihen, että on olemassa joku oikea tapa olla Raamatulle uskollinen ja että en taida kuulua siihen joukkioon.
Joka tapauksessa mun mielestä sun kysymys on tosi hyvä! Jos vähän suhteutetaan kuitenkin, niin moderni pappi ei voi selviytyä työstään jos hän ei lue Raamattua. Raamatusta kun ainakin vielä toistaiseksi otetaan saarnatekstit ja sitä luetaan kaikissa toimituksissa, käytetään hartauksissa jne. En tunne tutkimusta, johon Timo viittaa, mutta ehkä kysymyksenasettelu on ollut senkaltainen, että kuinka moni lukee huvikseen/oman hengellisyytensä näkökulmasta Raamattua (korjatkaa jos olen väärässä). En mä tajua miten kukaan pappi vois välttyä työssään lukemasta Raamattua. Varmaan yhtä vähän kuin kanttori vois välttyä veisaamasta virsiä.
Jatkan kysymystäsi siis kysymällä omani: Miksi Raamatun lukeminen on tärkeää?
Kiitos muillekin kommenteista, fiksuja mielipiteitä!
Helena. Tutkimus, johon itse viittasin, on Kati Niemelän tutkimus AKIn jäsenkyselystä 2010.
Oletan, että Timo Pöyhönen viittasi myös nyt helmikuussa tehtyyn Kirkon tutkimuskeskuksen ja Radio Dein tutkimukseen, jossa tutkittiin kirkon työntekijöiden suhdetta kirkon opetuksiin.
Kiitos Helena hyvästä kirjoituksesta ja kommenteista! Tutkimus, johon tässä viitataan, selvitti yhdessä kysymyksessä pappien Raamatun lukemisaktiivisuutta muuutoin kuin työtehtävissään. Raamatun lukemisaktiivisuus oli laskenut selvästi nuorten pappien kohdalla, sekä miesten että naisten. Nuorten naisten lukemisaktiivisuus oli heikoin, vanhimman ikäluokan kohdalla naisilla taasen oli korkein. Ikäluokat siinä välillä olivat melko samalla tasolla.
Kiitos Helena kirjoituksesta ja hyvästä pohdinnoista.
”Miksi Raamatun lukeminen on tärkeää?”
Minä haluan tietää mitä Jumalan kirjeessään (Raamatussa) on minulle kirjoitettu. Ilman Raamattua emme tiedä mikä on Jumalan tahto. Jos ajattelemme, että meidän oma mielikuvitus ja omat ajatusrakennelmat ilman kirjoitettua Jumalan sanaa olisi Jumalan tahto, niin rikkoisimme ensimmäisen käskyn ja olisimme Jumalan vihollisia.
Jeesuksen rukous (Joh. 17) vastaa mielestä hyvin kysymykseesi.
Juha, kiva että vastasit tuohon kysymykseen. Siinäpä se syy, miksi minäkin luen Raamattua. Ja jos vielä omin sanoin muotoilisin, niin se on minun tapani olla suhteessa Luojaani. Tai yksi niistä tavoista. Olen sitä mieltä, että suhde Raamattuun on jokaisella meistä hyvin yksilöllinen ja riippuu omista taustoista, geeneistä, sukupuolesta, rodusta, kansallisuudesta, kielestä, perheestä, iästä ja elämänkokemuksesta, traumoista jne. jne. Meitä puhuttelee erilaiset raamatunkohdat eri tavoin. Siitä lienee niin konservatiivi kuin liberaali yhtä mieltä, että Raamatun lukeminen kannattaa aina
Raamatun lukeminen ei kai ole mikään tae mistään. Ihmisellähän on erilaisia aikoja ja vaiheita elämässään. Tuskin alkukirkossa tuo lukeminen oli kovin yleistä, eipä tainnut olla Raamattujakaan.
Hengellinen elämä on paljon enemmän kuin lukeminen, sehän on kaiketi kokonaisvaltaisempi tarina. Yhtähyvin voitaisiin epäillä, että tiukasti opillisesti orjentoinut henkilö on vaaraksi klassiselle kristinuskolle.
Eräässä some-keskustelussa lapselleen Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -kirjaa lukenut vanhempi ylisti tarinoiden viisautta, jota toinen keskustelija sitten kehui runsaammaksi, kuin mitä voi löytää Raamatusta. Ennen lapset oppivat Raamattua sen kertomuksien kautta. Nykyään lapset kuulevat Raamattua hyvin harvoin, ja mentaalistimulaationa se oitis häviää ’K18 for kids’ – viihteelle. Jos Raamattu sitten jollakin tavoin tulee tutuksi, niin se tapahtuu hermeneuttisen analyysin kautta, ja ihmetellään, miksi 1900-3000+ vuotta vanhoja aikaan, paikkaan ja tiettyyn kulttuuriin sidottuja tekstejä pitäisi nostaa muun yläpuolelle.
Ilman näiden kertomuksien kautta eläväksi tullutta Juhan sanoin ”Jumalan kirjettä” esim. Iisakin uhrauskertomus vaikuttaa lähinnä sadistin pedofiilijumalan vastenmieliseltä leikittelyltä, jota kuulemasta lapset pitää suojata. Mutta, jos Kristus on siinä, niin lapsi meissä tarvitsee kirjeen kertomuksia ja aikuinen myös selitystä miksi kirjekuori on sellainen kuin on.
Muuttuukohan asia miksikään, jos otamme pois määritteen ”naisteologi” – minusta tuntuu ettei paljoakaan.
Olin itse eilen palaverissa pappien ja teologien kanssa, ja olin aivan hämmästynyt ihan vain pappien tietämättömyydestä musiikin suhteen vaikka silti ovat suuna päänä aina päättämässä kaikesta.
He olivat aivan äimän käkenä miksi kanttorit eivät hyväksy mankkoja musiikiksi vaikkapa häihin ja vastaaviin. En edes viitsinyt vastata vaan kysyin, että miltäpä se tuntuisi, jos kantaisin piispa Hannes Leinosen puheen vuodelta pipo ja saarnastuolista mankalta (siltä kela sellaiselta) paukuttaisi aina Leinonen tuon saman hyvän saarnan.
Tätä Helena Paalanteen blogia lukiessa tuli tämäkin mieleeni.
Mitä nuoret pappisnaiset mahtavat tehdä silloin, kun heidän ei tarvitse työnsä takia lukea Raamattua? Veikkaan, että ruoanlaitto, tiskikoneen täyttö ja tyhjennys, pyykinpesu, imurointi, lastenhoito ja muut kotitoimet vievät valveillaoloajasta suuren osan. Vanhalla rovastilla on aikaa istua keinutuoliin Piplia käsissään.
Martti. Tuo pitää varmaan paikkansa, mutta jos tuo sama ei päde myös nuoriin pappismiehiin, niin missä on vika?
En kyllä yhtään vinoile nuorille pappisperheille. Kovilla he ovat. Kokemusta on, omassa ja läheisten elämässä.