Vantaalaiset seurakunnan luottamushenkilöt Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz keskustelivat 17.12. kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtajan Kimmo Kääriäisen ja kirkon lähetystyön keskuksen johtajan Risto Jukon kanssa Helsingin piispan Irja Askolan luona lähetystyöstä

Keskustelua ennen Kotimaa24:ssä oli uutisoitu muun muassa, että Korhonen ja Roman-Lagerspetz näkevät kirkkohallituksen painostavan seurakuntia tukemaan kaikkia lähetysjärjestöjä, minkä puolestaan kirkkohallitus kiistää.

Kotimaa24 pyysi niin Johanna Korhoselta ja Sari Roman-Lagerspetziltä kirjallisesti näkemyksiä piispa Askolan luona käydystä keskustelusta. Kimmo Kääriäinen puolestaan sai Kotimaa24:ltä vastattavakseen ja kommentoitavakseen Korhosen ja Roman-Lagerspetzin kirjoituksen.

Kotimaa24 julkaisee tässä molempien kirjoitukset:

JOHANNA KORHONEN ja SARI ROMAN-LAGERSPETZ:

Palaveri vahvisti valitettavan oletuksemme: kirkkohallituksella ei ole pyrkimystä reagoida tilanteeseen, jossa viisi lähetysjärjestöä väittää sitoutuvansa kirkon päätöksiin mutta ei tosiasiassa niin tee silloin, kun kyseessä ovat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevat päätökset. Päinvastoin kirkkohallituksella on motiivi pitää tilanne muuttumattomana.

Keskustelimme tunnin. Jukko kertoi lähetyssopimuksen historiasta, ja Kääriäinen kertoi kirkon päätöksistä valikoiden. Muistutimme häntä niistä päätöksistä, joita hän ei ottanut esiin. Hän ei reagoinut tähän.

Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä homoja kolmesta syystä:

1) homoudesta "on kirkossa päätetty hyvin vähän". Hän sivuutti kirkon ratkaisun, jonka mukaan rekisteröity parisuhde ei ole este työlle kirkossa tai kirkollisessa järjestössä, sekä piispainkokouksen selonteon, jonka mukaan homoseksuaalien oikeutta elää omantuntonsa pohjalta on kunnioitettava. Hänen mukaansa nämä kaksi eivät ole sellaisia "selkeitä päätöksiä", joiden mukaan kirkossa "olisi pakko mennä".

2) järjestöt ovat "yksityisoikeudellisia toimijoita, joihin kirkolla ei ole valtaa puuttua". Kysymykseen, miksi kirkolla ei ole valtaa puuttua järjestöjen harjoittamiin lainrikkomuksiin, hän ei vastannut, vaan viittasi toistamiseen "yksityisoikeuteen".

3) Järjestöt eivät rekrytoi avoimilla työpaikkailmoituksilla, vaan "käsin poimimalla", jolloin poiminta ei osu homoihin eikä näitä siis syrjitä. Kääriäinen ei ottanut kantaa siihen, että julkisuudessa ilmaistu homovastainen rekrytointilinja on jo sellaisena yhdenvertaisuuslain rikkomus.

Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä naisia kahdesta syystä:

1) Naispappeuden vastustaminen ei ole harhaoppi.

2) Järjestöjen ei tarvitsekaan noudattaa kirkon naispappeuspäätöstä omassa toiminnassaan, vaan ainoastaan sitä päätöstä, jonka mukaan yhteistyötä on tehtävä. Hän sanoi, ettei ole tietoinen esim. Kansanlähetyksen virallisesta ohjeesta, joka erittäin painavasti suosittelee pidättäytymään yhteistyöstä. Myöskään Jukko ei ollut tietoinen moisesta. He vetosivat tietämättömyyteensä myös muissa kohdin, he esimerkiksi eivät ole olleet nykyisissä toimissaan "kovin pitkään".

Keskustelimme siitä, ymmärtääkö kirkkohallitus, että mielipiteen/vakaumuksenvapaus koskee vain ihmisiä, ei järjestöjä työnantajina (järjestön tulee aina toimia laillisesti ja huolehtia, että vaikka sen palveluksessa olisi esim. naispappeuden vastustajia, näiden vakaumukset eivät käytännössä häiritse kenenkään elämää). Saimme käsityksen, että ajatus ei ollut kirkkohallituksen edustajille tuttu, vaikka Kääriäinen myönsikin, ettei järjestöllä voi olla omaatuntoa.

Sovimme, että lähetämme kirkkohallitukselle aineistoa epäkohdista, vaikka emme pidä uskottavana heidän ilmoitustaan, että heidän tiedossaan ei ole epäkohtia järjestöjen sitoutumisessa kirkon päätöksiin.

Piispa piti tapaamista tarpeellisena ja keskustelua hyödyllisenä.

Johanna Korhonen, Sari Roman-Lagerspetz

Kirkon luottamushenkilöitä, Vantaa

KIMMO KÄÄRIÄINEN:

Tapaaminen sujui ystävällisessä hengessä Irja-piispan toimiessa puheenjohtajana. Tilaisuus tarjosi mahdollisuuden puhua kasvotusten eikä vain median välityksellä. Pyrin kuvaamaan kirkon päätöksiä niistä asioista, jotka ovat olleet paljon julkisuudessa – siis vain kertomaan mitä kirkko on päättänyt, mitä ei – en kannustamaan tai antamaan lupaa syrjinnälle.

Tarkasteltaessa kirkon päätöksiä liittyen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, aineistona on koko kirkolliskokouskäsittely vuodesta 2002 alkaen ja kirkon olemassa olevat päätökset. Viimeisin kokonaisuus on piispainkokouksen selvitys parisuhdelain seurauksista kirkossa ja sitä koskeva perustevaliokunnan mietintö (4/2010). Aika ei sallinut kaikkien yksityiskohtien kuvaamista – valikointia siitä seuraa.

Parisuhdelakia koskevassa selvityksessään piispainkokous ei ottanut erikseen periaatteellista teologista kantaa parisuhteensa rekisteröineiden mahdollisuuksiin toimia kirkon työntekijänä, mutta totesi asian oikeudellisen nykytilan. Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este kirkon työlle. Tämä ei ollut ”kirkon ratkaisu”, vaan toteamus olemassa olevasta lainsäädännöstä. Sen mukaan kirkossa tulee luonnollisesti toimia.

Lähetysjärjestöt ovat yksityisoikeudellisia toimijoita eikä niiden kanssa solmitulla perussopimuksella puututa sopijajärjestön yksityisoikeudelliseen asemaan. Työnantajalla on oikeus valita tehtävään kelpoisuusehdot täyttävä sopiva henkilö. Syrjintäkielto sitoo työnantajaa kaikissa oloissa. Erityisesti kutsumenettelynä tapahtuvassa rekrytoinnissa syrjintää on kuitenkin vaikea osoittaa eikä kirkolla ole toimivaltaa ratkaista tuomioistuimelle kuuluvaa asiaa.

Rekrytoitaessa ulkomaisiin tehtäviin on otettava huomioon kohdemaan olosuhteet ja lainsäädäntö. Homoseksuaalisuus on edelleen kriminalisoitu valitettavan monessa maassa – samoin kuin Suomessa aiemmin. Lisäksi on muistettava perustevaliokunnan esille nostama näkökulma: ”Tasaveroinen kumppanuus etelän kasvavien luterilaisten kirkkojen kanssa edellyttää niiden teologisen argumentaation huomioonottamista ja vastavuoroista kuuntelemista. Paikallinen kirkko ei yksinään edusta koko kristillisen uskon täyteyttä, vaan on riippuvainen toisista kirkoista.”

Kirkolliskokouksen lähetekeskustelussa (toukokuu 2010) vallitsi yksimielisyys siitä, että Raamatussa homoseksuaalisuus torjutaan. Käyty keskustelu samalla osoitti, että kirkossa vallitsee vastakkaisia Raamatun tulkintalinjoja. Perustevaliokunta totesi, että vaikka kirkossa vallitsee laaja yksimielisyys kristillisestä avioliittokäsityksestä sekä kaikkien ihmisten ihmisarvosta ja lähimmäisenrakkauden periaatteesta, rekisteröityihin parisuhteisiin suhtautumisesta on olemassa vastakkaisia teologisia tulkintoja. Samalla tavalla lähetysjärjestöjen suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ja rekisteröityihin parisuhteisiin on erilaisia teologisia tulkintoja.

Myös naispappeuden osalta pyrin vain kuvaamaan kirkon tekemiä päätöksiä. Kun kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden vuonna 1986, päätöksen yhteydessä todettiin, ettei kumpikaan kanta naispappeuteen ei ole harhaoppinen. Muussa tapauksessahan olisi tuomittu kirkkomme koko aiempi historia harhaoppiseksi ja tuomiolle olisivat joutuneet myös monet muut kirkot. Näin ollen käsitys virasta ei muuttunut.

Naispappeuspäätöksen yhteydessä hyväksyttiin ponsi, jonka mukaan eri tavoin ajattelevien tulee kunnioittaa toisiaan ja toimia yhteistyössä. Sitä tulkittiin monella tavalla ja syntyi monia tilanteita, joissa naispapit joutuivat väistämään ”perinteisellä virkakäsityksellä” olevaa miestä. Piispainkokouksen linjausten jälkeen tulkinnoille ei ole enää tilaa: yhteistyötä tulee tehdä kaikkien pappien kanssa. Tämä koskee myös lähetysjärjestöjä niiden pappien vieraillessa seurakunnissa. Kun toimitaan ulkomailla, noudatetaan ulkomaisten kirkkojen virkaratkaisuja eikä lisätä jännitteitä.

Tunnen kohtuullisen hyvin herätysliikkeitä ja myös niitä muutoksia, joita liikkeiden opetuksessa on vuosikymmenien aikana tapahtunut. Tämänkin vuoksi tutustun mielelläni siihen materiaaliin, jota nyt kutsutaan ”viralliseksi” ja joka on muokannut käsityksiä järjestöjen linjasta – ettei pääsisi tapahtumaan lisää samanlaisia virheitä kuin Medialähetys Sanansaattajien osalta, jossa Roomalaiskirjettä koskeva opetusjakso tulkitaan järjestön ”viralliseksi” linjaksi.

Kiitän Johanna Korhosta ja Sari Roman-Lagespetziä työstä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta! Sävyksi toivoisin enemmän Tulkaa kaikki -liikkeen otetta: tulkaa kaikki! Eikä: menkää pois melkein kaikki!

Kimmo Kääriäinen

Kirkon ulkoasiain osaston johtaja