Professori Antti Laato Kauniaisissa: Kristinuskon teologinen ongelma kiteytyy sen historialliseen virheeseen, jossa se tieten tahtoen kadotti keskuudestaan juutalaiskristityt

Antti Laato piti esitelmänsä verkossa.

Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia. Siksi Jeesuksen ja apostolien konflikti juutalaisuuden kanssa oli aluksi pitkään moni-ilmeisen juutalaisuuden sisäinen konflikti.

Vasta kirkkoisien aikana tästä konfliktista kehittyi uskontojen välinen konflikti, kun kristityt erkanivat juutalaisuudesta ja juutalaiskristillinen Vanhan testamentin ja Mooseksen lain ymmärtämisen tapa hävisi ja hävitettiin muotoutuvasta kristinuskosta. Hylätessään tieten tahtoen juutalaiskristillisen näkökulman kristinusko teki historiallisen virheen, josta johtuu yksi sen teologisista ongelmista.

Tämä teologisen tarkastelutavan muutos oli myös myöhemmän kristillisen juutalaisvastaisuuden taustalla.

Näin voi tiivistää yhden perusväitteen Åbo Akademiin Vanhan testamentin ja judaistiikan professorin Antti Laaton esitelmässä, jonka hän piti maanantaina Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa.

Uusi testamentti on juutalaisuuden keskustelua

Jeesuksen seuraajat pysyivät juutalaisina, eivätkä juutalaisuus ja kristinusko kovin nopeasti eronneet toisistaan. Laaton mukaan koko Uusi testamentti – jonka kirjat ovat syntyneet toisen vuosisadan alkuun mennessä – on itse asiassa nähtävä pitkälti nimenomaan juutalaisuuden sisäisenä kritiikkinä.

Kyse oli siitä, että Jeesuksen juutalaiset seuraajat todistavat toisen temppelin ajan juutalaisesta näkökulmasta juutalaisille, että Jeesus on heprealaisessa Raamatussa luvattu juutalaisten kuningas.

Kun esimerkiksi apostoli Paavali 1. Tessalonikalaiskirjeessään (2:14–16) arvostelee juutalaisia Jeesuksen ja profeettojen surmaajina, hän puhuu Laaton mukaan juutalaisena toisille juutalaisille.

Sama Paavali arvostaa Laaton mukaan kirjoituksissaan sitä, että juutalainen kansa on saanut Jumalalta lain ja jumalanpalveluksen, ja se kaikki on hyvää. Roomalaiskirjeessä Paavali kutsuu juutalaisia ”veljikseen, oman kansansa jäseniksi” ja muistuttaa siitä, että kantaisät ja Kristus ihmisenä olivat juutalaisista lähtöisin.

Juutalaisuuden ja kristinuskon läheisyys ja niiden suhteen muutoksen hitaus näkyy Laaton mukaan esimerkiksi toisen vuosisadan uskonnollisissa teksteissä: vielä Justinos Marttyyrin (k. 162 / 168) aikana ei ole vielä ihan selvää, mikä teksti on juutalainen, mikä taas kristillinen.

Varhaiskirkko suvaitsi juutalaiskristillistä lain noudattamista

Justinos Marttyyri oli Laaton mukaan vielä juutalaiskristillistä näkemystä ymmärtävä kristinuskon puolustaja: juutalaiskristityt saivat noudattaa Mooseksen lain säädöksiä, kunhan eivät tehneet niistä pelastuksen ehtoa, tai taivutelleet pakanataustasta tulevia kristittyjä niitä noudattamaan. Juutalaiskristityillä oli siis Justinoksen – ja epäilemättä monen muun hänen aikalaisena kristityn mukaan – oikeus seurata Mooseksen lakia ja näin säilyttää yhteys juutalaisiin.

Muista varhaiskristillisistä kirjoittajista ja myöhemmistä kirkkoisistä juutalaisuudesta kirjoittivat Laaton mukaan esimerkiksi Ignatios, Barnabas, Tertullianus, Cyprianus, Origenes, Eusebios, Johannes Khrysostomos, Augustinus ja Hieronymys.

Laato hahmotti kristinuskon syntymisen tilannetta viittaamalla siihen, millä tavalla juutalainen profetia muuttui jo Jeesusta edeltävinä vuosisatoina. Jos klassinen Vanhan testamentin profetia oli aina suunnattu koko kansalle, niin Kaksoisvirranmaan pakkosiirtolaisuuden jälkeisenä aikana profetioissa alkoikin korostua juutalaisten keskinäinen konflikti: profetian keskiössä ei enää ollut koko kansa, vaan kahtiajako uskollisiin ja uskottomiin. Asiaan kytkeytyivät myös juutalaisen kansan keskuudessa syntyvät poliittiset puolueet.

Esimerkiksi Esran ja Nehemian kirjat ilmentävät juutalaisten keskinäisiä ristiriitoja ja näkyvät myös profetiassa. Samoin Malakian kirja sekä eräät Sakarian ja Jesajan kirjojen osat ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka profetia keskittyy kuvaamaan uskonnollisten ja uskonnottomien juutalaisten välistä dynamiikkaa.

Oman lisänsä kristinuskon syntymistä edeltäneen juutalaisuuden sisäiseen jakautumiseen toi vielä makkabealaisaika. Kaikki tämä oli pohjustusta sille juutalaisuuden sisäiselle keskustelulle ja jakautuneisuudelle, joka oli täyttä totta Jeesuksen elinaikana.

Uskon puolustaminen edellyttää lähimmäisenrakkautta

Myöhempi kristinusko kuitenkin otti juutalaiseen äitiinsä hyvin kriittisen asenteen. Siihen vaikutti tietenkin myös juutalaisuudessa lisääntynyt kritiikki kristittyjä kohtaan, juutalaisten yritykset vastustaa kristillistä lähetystyötä sekä organisoituminen kristittyjä vastaan, mikä näkyi esimerkiksi kristittyjen synagogista erottamisina.

Juutalaiskristillisyyden katoamista Laato kuitenkin piti esityksessään kristinuskon historiallisena virheenä: kristinusko kadotti tieten tahtoen keskuudestaan juutalaiskristilliset todistajansa ja ajautui poleemiseen suhteeseen juutalaisia vastaan. Tämä oli Laaton mukaan ongelmallista, koska uskon puolustamisessa tärkeää olisi kuitenkin lähimmäisenrakkaus – tämän esimerkiksi apostoli Paavali piti kirkkaana mielessään.

Poleemisuudesta ja juutalaisuuden kritiikistä huolimatta varhaisen kirkon historiassa oli Laaton mukaan kuitenkin myös eräitä signaaleja ja tilanteita, joiden vuoksi kirkon juutalaista taustaa on myös arvostettu. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi kiinnostus heprean kieleen ja Vanhan testamentin alkutekstiin, syyriankielinen kristillisyys sinänsä tai gnostilaiset näkemykset, jotka pakottivat juutalaiseen tulkintatraditioon.

Rakkauden laki muotoili ensimmäisen vuosisadan kirkolle ei-väkivallattoman suhtautumisen juutalaisuuteen, jota esimerkiksi kirkkoisä Augustinus (354–430) Antti Laaton mukaan edusti.

Perustan teologiset opintopäivät Kauniaisissa pidettiin 3 –5. tammikuuta.