Kirkossa on kirkolliskokouksen jälkeen taas kuohuntaa suhtautumisesta homoseksuaalisiin suhteisiin. Eikö vieläkään siunata? Yksilön kannalta asia näyttää itsestäänselvältä: Miten rakkaus voisi olla torjuttavaa? Konservatiivi, joka asettuu ihmisen itsetoteutusta vastaan, on varmasti paha!

Monet liberaalien ja konservatiivien väliset ettiset ristiriidat toistavat samaa formaattia. Konservatiivi haluaa rajoittaa. Liberaali purkaa rajat ja rakenteet, jota alistavat yksilöä ja estävät hänen identiteettinsä toteuttamista. Miksi konservatiivi haluaa kahlita?

Liberaalin ja konservatiivin eettisen (ja muunkin) ajattelun eroa havainnollistetaan usein kertomuksella muurista.

Liberaali ja konservatiivi kulkevat niityllä ja tulevat vanhan muurin luo. Muurille ei näy mitään välitöntä mielekästä syytä. Liberaali haluaisi purkaa muurin. Konservatiivi estelee. Hän sanoo liberaalille: "Minäkään en näe tällä hetkellä muurin olemassaololle mitään välitöntä syytä. Joku on kuitenkin joskus rakentanut muurin ja nähnyt sen rakentamiseen paljon vaivaa. Jos haluamme purkaa muurin, meidän on selvitettävä, miksi se on alkujaan rakennettu, ja onko tuo alkuperäinen syy vielä voimassa. Kun olemme selvittäneet muurin olemassaolon syyn, autan sinua purkamaan sen, jos sen olemassaololle ei ole enää perustetta."

Liberaali impulssi on usein lyhytnäköinen. Saattaa olla, että kauempana niityllä on vihainen sonni, jota ei näy, jolloin muurin purkaminen ja jo sen ylittäminenkin on vaarallista. Konservatiivista ajattelua luonnehtii perinne- ja historiatietoisuus. Saattaa toki olla myös niin, että sonnien laiduntaminen niityllä on jo ammoin loppunut. Ehkä konservatiivi on liian varovainen.

Käskyt ja niiden perusteet

Raamatun käskyjen – ja yleisemmin kulttuurillisten kieltojen ja tabujen – olemassaololle on kaksi syytä. Voi olla, että niihin on kodifioitu syvää, sukupolvien kokemuksen kautta hankittua viisautta siitä, kuinka ei ole mielekästä pitkällä tähtäimellä toimia. (Esimerkiksi seksuaalinen liberalismi liittyy usein yhteiskuntien hajoamisvaiheeseen). Kovin mielivaltainen ja heppoinen periaate ei päädy pyhien tekstien kokoelmaan, vaikka joku kuinka vaalisi salaliittoteoriaa pahoista patriarkaalisista sedistä, jotka kokouksissaan suunnittelevat yhä tehokkaampia keinoja vähemmistöjen sortamiseksi. Jos uskoo pyhien tekstien ilmoitusluonteeseen, on mielekästä olettaa, että Jumalalla on jokin peruste antaa ohjeen tai käskyn päätyä kokoelmaan. (Kolmas vaihtoehto olisi uskon koetus, mutta emme ehkä ole nominalisteja, jotka ajattelevat Jumalan asettaneen käskyjä mielivaltaisesti.)

Yhtä kaikki, molemmista tulkintateorioista päädytään siihen, että käskyillä on jokin peruste. Luterilaisen ajattelun mukaan Mooseksen lain taulut sisältävät ohjeita ihmisen suhteesta Jumalaan ja lähimmäiseen. Jälkimmäiset ovat yhteisöetiikkaa. Ne varjelevat ihmisten harmonista yhteiseloa. On niiden yhteiskuntaan sovellettavuuden kannalta sama, ovatko ne Jumalan antamia vai ihmisten löytämiä. Luterilaisuus puhuu luonnollisesta laista – normeista, jotka voidaan ymmärtää jo järjen perusteella, koska ne ohjaavat hyvään elämään, jonka kaikki voivat tunnistaa järjen ja viimeistään  kokemuksen kautta.

Seksuaalisuuden rakenteet?

Avioliitto ja perhesuhde ovat ne komponentit, joiden varassa yhteiskunnan jatkuvuus ja rakentuminen lepäävät. Perinteisesti tämän – ei ensisijaisesti romanttisen ja eroottisen rakkauden – on ajateltu olevan peruste sille, miksi avioliitolla on Jumalan siunaus ja miksi sen uskotaan olevan hänen asettamansa. Siksi juuri miehen ja naisen suhde on haluttu asettaa muiden edelle. Yhteiskunnan uusintamisen kannalta ihmisten henkilökohtaisilla haluilla ei ole niin suurta merkitystä.

Toisaalta yksilön uhrautumista yhteiskunnan eteen on voitu ylikorostaa, sillä viime kädessä yhteiskunnan tulisi edistää jäsentensä onnellisuutta. Liberaali painotus nostaa esiin tätä aspektia. Mahdollisia järjestelmiä on sinänsä monenlaisia eikä kaikki muutos ole pahasta. Osa on välttämätöntä, ja liittyy olosuhteiden muutokseen, ehkä myös ihmiskunnan muuttumiseen – yhdestä näkökulmasta kypsemmäksi, toisesta infantiilimmaksi. Osa muutoksista kuitenkin johtaa huonompaan nimenomaan  järjestelmätasolla, vaikka yksilötasolla ne voisivat näyttää vapautumiselta. Mitä vaikeammaksi toisen lähestyminen muodostuu – alkaen pronominien kyselystä, sukupuolten asettumisesta toisiaan vastaan sekä sukupuoliperformanssin ja sukupuolen erottamisesta – sitä enemmän on odotettavissa yksinäisyyttä.

Yksilön preferenssien ja identiteetin ympärille rakentuvat seksuaalirakenteiden muutokset näyttävät siten johtavan helpommin ongelmiin kuin iloon ja yhteyden rakentumiseen. Yksilön, hänen tunteensa ja kokemuksensa keskiöön asettava ajattelu näyttää erottavan hänet helposti samalla muista. Vaikka siihen sisältyy hyviä puolia, kuten pyrkimys totuuteen, se ei ole siten vailla  ongelmia. Konservatiivi joka tapauksessa huomauttaa, että seksuaali- ja perhesuhteisiin liittyvät yhteiskunnan muutokset ovat historian mittakaavassa aika uusia ja koettelemattomia. Raamattukin varoittaa olemasta liian kerkeä asettamaan kätensä milloin minkäkin henkilön – tai asian – päälle, ja harkitsemaan asiaa tarkoin.

Uskonto – muurin perustus vai koriste?

Olennaisinta olisikin ymmärtää, että uskonnolliset käsitykset edustavat kulttuurin syvätasoa. Liberaali ajattelu olettaa yleensä lähtökohtaisesti, että kaikki edeltävät sukupolvet ovat olleet tyhmiä tai peräti pahoja, ja niin ovat heidän seuraajansakin, kun ikävästi haluavat kieltää hyviä asioita. Kirkkoa tarkastellaan tällöin yksipuolisesti vain ihmisten henkilökohtaisen spiritualiteetin ja elämänihanteiden toteuttajana. Tällöin Jumalasta tulee itsetoteutuksen väline, mitä Luther piti yhtenä perisynnin syvimmistä ilmenemismuodoista. En kuitenkaan tiedä, onko vielä tätä pahempaa käyttää kirkkoa kulttuurillisen muutoksen legitimoijana. Tällöin uskonto alistetaan sille, mikä on kulloinenkin poliittinen trendi. Historia on tähän asti tuominnut kirkon syvimmin juuri silloin, kun se on tehnyt kompromissin oman ilmoituksensa kanssa poliittisten ideologioiden paineessa.