Musta Morsian - rakkauden puolesta
Oulun Tuomiokirkossa sai ensi-iltansa perjantaina 29.4 hailuotolaisen näytelmäkirjailijan Anne-Maria Haapalan käsikirjoittama ja yhdessä toisen luotolaisen, liiketaiteilija Eija Rannan kanssa ohjaama teos Musta Morsian. Kirkkoon kokoontui 500 hengen yleisö todistamaan ainutlaatuista tilaisuutta, eikä aplodeista ollut tulla loppua.
Musta Morsian on taideteos. Se on myös kannanotto yhdenvertaisen avioliiton puolesta, tulvillaan elämänkohtaloita ja tarinoihin linkittyvää musiikkia. Ääneen pääsevät he, jotka tähän saakka on vaiennettu ja sysätty marginaaliin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt odottavat hetkeä, jolloin heidän rakkautensa virallisesti hyväksytään kirkossa. On jo totisesti aika, vuonna 2022, ymmärtää että rakkaus on elämän tärkein asia kaikessa monimuotoisuudessaan. Luoja loi meidät moninaisiksi.
Musta Morsian esitetään syksyllä Helsingin tuomiokirkossa ja Tampereen tuomiokirkossa. Odotettavissa on, että teos tullaan viemään kaikkiin Suomen tuomiokirkkoihin. Se on rakkauden vallankumous, joka tulee järisyttämään. Toivottavasti se auttaa myös synnyttämään 2/3-määräenemmistön kirkolliskokoukseen, rakkauden puolesta.
Pohjoisesta siis tuulee. Erityiseksi asian tekee se, että Musta Morsian syntyi alueella, jossa ajatellaan ns. vanhoillisuuden hillitsevän uudistusmieliä. Mutta kristinusko on dynaaminen uskonto. Herramme tahtoi seuraajiensa menevän maailman ääriin ja uudistuvan rakkauden vaatimusten myötä, kuten Hän itse evankeliumeissa toimi. Kun Hänen luokseen tultiin, Hän ei ajanut ketään luotaan.
14 kommenttia
Nämä kirkkonäytelmät taitavat reaalisoitua vasta 3/4 määräenemmistöllä, ei vielä 2/3:lla – jos sittenkään.
Niin. Kuten Mikael Agricola kirjoitti rukouskirjansa manauksessa pappein tykö. ”Se häijy paimen olla mahtaa, joka suden lailla lampaat lahtaa.”
Agricolan Rukouskirja / Rukous häiden aikaan /
Laupiahin Ise / Inhimisten loija / lunastaija / ja lewitteijä / ioca cochta maailman pijrin alghusa / miehen ja waijmon sopimisen ja Avioskeskun sääsit / ia sen mös sinun aijnocaijses cautta / waicka eij Avioskeskusta / mutta kihilatulda annoit synnytte / ia nijn sen saman säädhös sine cunnioijtsit / Ja taas Canas Galileas salaijsella lahialla sen caunistit / mwttadhen caruaan ja maghuttoman wedhen ialoxi ja makiaxi winaxi. Sine mös opetit sinun uloswalitun astian pyhen Paualin cautta / ette teme sowindo suuri Sacramenti Christusesa ja henen Seurakunnasansa / Ja sen saman cautta sine keskit / ette ylke nijn racastakan morssiandans / ninquin Seurakunda racasti. Sentedhen mine rucolen / ettes täte Avioskesku ioca on sinun auus cautta alghiettu / tachtoijsit hyuestisiugnata / ja menestytte / ette cadhella yxi mieli olis / sinua ylitze caikein / paluellen racasta / ninkuttas tadhoijt ette he yxi liha oleman piti / ia ette me olema cochtulisesta sidhotut / nijn mös pudhas rackaus meijet solmitkahan / Ja tulkohon sinun annostas meille sijckiet ja lapset / iotca Isen rackan caswon modhon pidheijsit / eijtistens puchtahan Avioskeskun todhistuxen cannaisit / ia sijtte lijtetyn rackaudhen tekesit site luijemaxi. Anna mös ne nijn meiden cauttana ylescaswatetta sinun Jumaludhes palueluxes / ette he ijens cartumisen ja sinun armos liseyxen cautta hyuesti menestysit / ia tulisit wijmein hama Jesusen Christusen teudhelisudhen asti / Joca sinun cansas pyhen Hengen ychteyxes ele ia hallitze ijancaikisesta. Amen.
Kiito Timo ja tiimi! Tämä ei jää näkemättä! Teette arvokasta työtä.
Minusta on mahtavan upeaa, että kirkko tekee nyt tällaista työtä. Minun nuoruudessani, aikuisiässäni ja nyt vielä vanhuudessanikin me seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kristityt olemme tunteneet / tunnemme olevamme kuin vähän kirkonpenkissä takavasemmalla.
Jos minun nuoruudessani olisi ollut tällaista kirkollista toimintaa, niin olisipa moni pysynyt kirkon jäsenenä, olisipa joku masennussairaus jäänyt tulematta, olisipa joku itsemurhakin jäänyt tekemättä.
Hieno prokkis. Täytyy ehdottomasti mennä katsomaan, kun tulee teosofisesti symboloituun Tampereen tuomiokirkkoon, jossa myös ja etenkin po. vähemmistöön kuuluneen taiteilija Magnus Enckelin alttaritaulu on esityksen puolella… Itsekin olen dramatisoinut ja ohjannut muutaman kirkkonäytelmän.
Ilmoita asiaton kommentti