Kotimaan tuore pääkirjoitus huolehtii mm lämmityksen hinnannoususta, mökkimatkojen kalleudesta ja leipäjakelusta. En ole ihan vakuuttunut, että nämä ovat kirkon äänitorven huolia vaan poliitikkojen ja sosiaalihuollon.
Meillä on Suomessa varaa verotuloilla hoitaa näitä maallisia ongelmia, kunhan verovaroja käytetään oikein ja julkista sektoria leikataan.
On sinällään käsittämätöntä, että vapaaehtoisvoimin on pyöritettävä ruokajakelua eikä rahaa riitä sen tukemiseen, mutta kyllä muiden EU-maiden tukiin ja EUn ulkopuolelle.
Pääseekö Suomessa mökille lämpimään ympäri vuoden energian hinnan noustessa, se on hyvin toisarvoinen kysymys nykymaailmassa. Aihe ei mielestäni kuulu kirkon huolenaiheisiin lainkaan.
Tuosta nousi toisenlainen palvontameno mieleen. Monet ovat joutuneet elämässä luovuttamaan tajutessaan, että pulloa ei voi voittaa. Se alkaa lapsesta. lapset oppivat odottamaan sitä, että miehet alkavat ottamaan.
Nousuhumalaiselta saa rahaa ja ne ovat hyvällä päällä. Sen ympärille kasvetaan ja totutaan, kunnes siitä ei pääse eroon. Sitä odotusta ei himmennä valvotut yöt ja riidat.
Se junttautuu niin tiukasti läpi aikuisiän, että pitäisi ottaa pullo esiin, jos haluaisi ne kylään. Jos et ota pulloa kotiisi, niin jäät syrjään. Jos otat sen, niin voit sanoa hyvästi turvallisuudelle.
Joskus sillä pullolla on niin suuri voima, että se vetää raittiinkin satojen kilometrien päähän retkahtamaan, vaikka et huolisi sitä kotiisi.
Oikein hyvä keino. Kyllä te tuon avulla jonkun kirkosta vieraantuneen saatte mukaan. Kynnys madaltuu.
Kyllä he tajuavat, että jos ilmaista ruokaa saa ja on aikaa jonottaa, niin miksi ei menisi jonoon? Tietysti tämä ajatus suututtaa joitakin, mutta jonossa seisovilta olen tuon kuullut.
Olen säännöllisesti nähnyt yhden ruokajonon asiakkaat ja eivät he näytä yhtään huvikseen jonossa seisovan säästä riippumatta. Se varsinainen asia oli, että ruokajakelu kuuluu verovaroilla maksettavaksi ennen maahanmuuttajien satoja yhdistyksiä, urheilua ja kulttuuria tai ulkomaanapua eikä se ole kirkonkaan tehtävä ainakaan Suomessa.
Niin ja kun Evankeliumi lakkaa olemasta se kiintopiste, mistä käsin kaikki…
… leipä tulee ?
Olen osallistunut seurakunnan ruokajakelutoimintaan vapaaehtoisryhmän jäsenenä ja olen vakuuttunut siitä, että kävijät enimmäkseen hakivat kasseja tosi tarpeeseen. Suomalaisen yhteiskunnan häpeäpilkku on, että tämmmöistä toimintaa tarvitaan. Mutta kyllä hädänalaisten auttaminen käytettävissä olevien resurssien puitteissa on ja on aina ollutkin osa kirkon diakonista toimintaa.