Piispainkokous julkaisi eilen tärkeän asiakirjan, jossa piispat kehottavat kirkon jäseniä kunnioittavaan keskusteluun.
Kerro tässä blogissa, miten aiot toteuttaa kunnioittavaa keskustelua käytännössä? Miten piispojen kehotus vaikuttaa työhösi, toimintaasi seurakunnassa, ajatteluusi tai somekäyttäytymiseesi?
Tai kerro esimerkki, jossa olet huomannut, että eri mieltä oleva keskustelija osoittaa sinulle kunnioitusta.
Älä tässä blogissa kerro, mitä mieltä olet samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Tee se jossain muualla. Kunnioita tätä keskustelua pysymällä tämän keskustelun aiheessa.
Ihmiset jotka haluavat keskustella tekevät sen vaarmastikin tavalla ettei tämmösiä ohjeita julkisuuteen tarvitsisi antaa.
En tiedä mistä idea on saatu moiseen listaan mutta veikkaisin koulumaailmasta ja siellä viimeistään jonkun opiskelijan kirjallisesta työstä opinnossaan.
Tokinäin en sano mutta kalliita ovat ohjeet.
Edellisesä koonnissa kummittelee vielä asia ettei tarkkaan ottaen saisi niiden mukaan olla mitään mieltä mistään vaan pitäisi kuunnella joka välissä ja sitten esittää argumenttia edelliseen.
Veikkaan Piispojen tekevän porukalla pitkospuita yhtä hyvin kuin tuotosta harkinnassa nyt luetusta. Pitkospuut tulisivat vielä halvemmaksi eri palkkaluokalla.
Pekka, miten sinä osoitat keskustelukumppanillesi kunnioitusta?
Kuuntelemalla useinmiten, sitten voin kertoa tykänneeni kuulemasti mihin sitten haluaisin sanoa jonkun kommentin. Kuitenkin jos sanavieras on kovin vakuuttunut oikeassa olemisestaan odotan rauhallista hetkeä ja ”isken” takaisin.
No ei asia tietenkään edellisen mukaan useinkaan mene vaan kovin usein käytän hiljaista väistöä. Ajan kanssa on huomannut turhan kuplettipolkan turhuuden kun asioihin ei haluta päästä vaan jaaritellaan niitä näitä pääsemättä asian itseensä.
Seurustelu on aina positiivista pysyessään hyvän hengen rajoissa. Näin huonokaan keskustelu ei ole turhaan mennyt vaan idut jäävät elämään.
Sitten on huomattava Ihmisen kirjalliset tuotokset joita aina on pidettävä arvokkaina menisivät ne sitten ohi siitä mitä Ihminen lopulta olisi halunnut sanoa. Ne ovat helmiä ja helmien kerääminen harjoittamalla saa Ihmisen kirjoittamaan paremmin.
Näin suulliset ja kirjallisset valmiudet usein kohtaavat harjoittamisen kautta.
Kiitos Teille kysymyksestä Tuomas Hynynen.
Kunnioitan vapaiden suuntien kastekäsitystä ryhtymättä heidän kanssaan keskustelemaan koko asiasta. En koe mitään tarvetta sellaiseen. He ovat tehneet valintansa asiassa ja minun on aivan turha yrittää muuttaa heidän mielipidettään. Asiasta väittelemään ryhtyessäni vain kykenen vahvistamaan heidän näkemystään asiassa. Samoin pyrin menettelemään tässä kyseisessä, ja muissakin vastaavissa asioissa.
Pekka, kunnioittavassa keskustelussa ei ole kyse väittelystä tai pyrkimyksestä muuttaa toista, vaan vuoropuhelusta.
Yritys ymmärtää toista on lähimmäisenrakkautta.
Kyse ei ole asian välttelystä kohdallani , vaan siitä, etten provosoidu keskustelemaan asiasta.
Sen sijaan voin olla yhteistyössä toisinajattelevien kanssa. En tiedä mitään syytä, miksi pitäisi ryhtyä keskustelemaan erimielisyyksistä, silloin kun kyse on yhteistyön tekemisestä ja yhteisestä tavoitteesta. Voimme ihan hyvin kunnioittaa toisiamme, ilman keskustelua yhteyttä repivistä kysymyksistä. Asiahan ei oikeastaan edes minulle kuulu, koska en ole pappi, enkä voi ketään vihkiä.
Täällä kunnioittava keskustelu ei tietenkään ole mahdollista, samalla tavalla, kuin henkilökohtaisesti kohdattaessa. Mistään voimakkaita tunnereaktioita aiheuttavista kysymyksistä ei pitäisi ryhtyä täällä edes keskustelemaan. Mikäli halutaan se vastavuoroinen kunnioitus säilyttää. Sen voi tässä menettää hyvin helposti, sillä emme oikeasti ole todellisessa keskusteluyhteydessä. Oikeassa keskustelussa ollaan kasvokkain ja kyetään huomioimaan keskustelukumppanin tunnereaktioita. Täällä synnytämme kuvan niistä omassa päässämme ja pelkän tekstin perusteella. Meissä voi syntyä aivan toisenlaisia tunnereaktioita, kuin mitä kirjoittajalla on ollut mielessä. Muodostamme kuvan toisesta henkilönä ja tämän tunnemaailmasta pelkän tekstin perusteella ja voimme tehdä aivan vääriä johtopäätöksiä toisesta, eikä niiden tarkistamiseen juurikaan ole mahdollisuutta. Kunnioitus toista kohtaan katoaa nopeasti pelkkien väärin käsitysten vaikutuksesta. Sen jälkeen asialliselle keskustelulle ei löydy enää sijaa. Jo pelkästään se voi aiheuttaa täydellistä väärinkäsitystä, että emme tiedä keskusteleeko vastapuoli asiasta periaatteen-, vai oman henkilökohtaisen suuntautumisen ajamana. Henkilökohtaisella tasolla tapauksessa keskustelun tulisi olla sielunhoidollista, mutta toisen näköala voi olla vain periaatteellisella tasolla, niin keskustelusta muodostuu heti toista syvästi loukkaava.
Voimme kunnioittaa toisiamme siitä huolimatta, ettemme hyväksy toisen mielipidettä.
Onko se kunnioitusta vai halveksuntaa, jos jättää vastaamatta toisen esittämään tunteita kuohuttavaan keskusteluhaasteeseen?
Martti Pentti nyt osuit asiaan, eikö kristityllä ole AINA millä vastata?
””olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,””(1.Piet.3:15)
’Sävyisyys ja pelko’ onkin hyvä ohje. Mitä sitten olisi syytä pelätä? Varmaankin pitäisi välttää lähtemistä tunnekuohuihin mukaan, vastata kiihkeään kysymykseen maltillisen asiallisesti, kiukkuisen haasteeseen ystävällisesti. Sitä tuo sävyisyyskin merkinnee. Tällaisessa lyhytmuotoisessa nettikeskustelussa on hiukan vaikea olla sävyisä.
Martti Pentti entäpä kun pelko onkin Jumalan pelkoa eli ettei puhu/kirjoita Jumalan sanan vastaisesti eikä ”kunnioita” väärien oppien opettajia eli hyväksy toisen ”valheita” ja myötäile heidän puheitaan.
Jumalan pelko on mielestäni myös lähimmäisen loukkaamisen varomista. Liittäähän rakkauden kaksoiskäskykin Jumalan ja lähimmäisen toisiinsa.
Tietenkin voi katsoa seuraavankin asian.
Piispat tehtäväsaantoonsa olisivat voineet ilmoittaa olevansa erimielisiä, ja näin He olisivat voineet pyytää Kirkolliskokousta arvioimaan voitaisiinko siellä suostua samansukupuolisten parien kirkolliseen vihkimiseen koska nyt jatkuvana riippuva tilanne kirkossa aiheuttaa useanlaista vaikeutta. Nythän tätä ei tehty vaikka hyvin olisi voitu tehdä.
Kuuluuko tämä kunnioittavaan keskusteluun kirkon päättävän elimen kanssa.
Nythän tilanne on helpompi kuin vuosikymmeniä sitten jolloin kuuron heteroparin piti esittää sterilisointitodistus saadakseen mennä Herransa edessä naimisiin kirkollisen vihkimisen myötä.
Pekan mainitsema kuurojen avioitumiselle asetettu ennakkoehto on ilmeisestikin ollut avioliittolaissa koskien yhtäläisesti myös siviilivihkimisiä, joten siihen ei ole voinut kirkon päätöksillä vaikuttaa. Nykykiistassa on kyse siitä olisiko kirkollisia vihkimyksiä toimitettava kirkon jäsenille samoin ehdoin kuin siviilivihkimisiä, vai voidaanko kirollinen vikiminen rajoittaa vain kirkon avioliittokäsityksen mukaisiin, so. miehen ja naisen välisiin liitoihin. Tämän kysymyksen ratkaisu kuuluu kirkon autonomian piiriin.
”Nythän tätä ei tehty vaikka hyvin olisi voitu tehdä”
Kuten piispojen vastauksessa todettiin, ei olisi voitu tehdä. Silloin ei olisi kunnioitettu kirkolliskokouksen enemmistöpäätöstä jättää aiempi aloite raukeamaan.
Kunnioitetaan me Tuomas Hynysen toivetta, eikä ryhdytä puimaan itse substanssia tässä.
Tuomas Hynynen:”” kunnioittavassa keskustelussa ei ole kyse väittelystä tai pyrkimyksestä muuttaa toista, vaan vuoropuhelusta.
Yritys ymmärtää toista on lähimmäisenrakkautta.””
Onko evankeliumin julistus ”kunnioittavaa keskustelua”?
Voiko sokelle näyttää oikeaa Tietä ennen kuin hänet on ohjattu parantajan luo, ja Hän on parantanut sokean, ja tämä näkee?
Jeesus antaa meille mallin kunnioittavasta evankeliumin julistuksesta. Keskustelu Sykarin kaivolla käy esimerkistä.
Martti Pentti entäpä seuraava esimerkki Jeesukselta:
Matt. 12:34
Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Tuo lause on Jeesuksen vastaus fariseusten kymmenen jaetta sitten esittämään loukkaukseen. Sellaisenakaan se ei ole vihastunut tölväisy vaan osa pidempää puhetta.
Kuvaava nimike tuo käärmeiden sikiö. No sellaisiahan me olemme. Mitään hyvää ei meistä irtoa. Pelkkää pahuutta ja käärmeen myrkkyä kielen alla. Samaan hengenvetoon kun tämän tunnustamme, niin olemme jo mielestämme oikein pyhiä ja puhtaita. Jopa täydellisiä kristittyjä. Koko oma jumalisuutemme on silti vain naamio sille mitä oikeasti olemme. Jollei Jumalan armoa olisi niin kakki olisimme täydellisesti hukassa. On se vaan hienoa tietää että kaikesta perinpohjaisesta kelvottomuudestamme huolimatta Jumala on meitä niin rakastanut että….
Pesonen: ”Kuvaava nimike tuo käärmeiden sikiö. No sellaisiahan me olemme.”
Perin kummallista, että hra Pesonen on käärmeen sikiö. Minä puolestani olen melko varma siitä, että äitini – ihminen – on minut synnyttänyt 17.06.-46, Olen siis ollut äitini munasolusta kehittymässä ollut ihmissikiö ennen syntymääni ihmisykksilöksi.
Pesonen: ”Mitään hyvää ei meistä irtoa. Pelkkää pahuutta ja käärmeen myrkkyä kielen alla.”
Mikäli edellinen on kuvauksesi käärmeen sikiöstä, kummastelen kovasti mitä ihmettä varten se hyvä Jumala on käärmeitä Tellukselle luonut, jos niissä ei ole mitään hyvää, eikä niillä ole mitään osuutta tai tehtävää luonnon järjestyksessä.
Kunnioittava keskustelu on semmoista mielipiteiden esilletuomista, jossa ei loukata vastapuolta, ei kyseenalaisteta vastapuolen motiiveja tai mielenterveyttä, ei pyritä tahalliseen väärinymmärtämiseen, otetaan vastapuolen kaikki argumentit vakavasti ja vastatan asia-argumentteihin asia-argumentein eikä halpahintaisin heitoin tai pilkkapuhein. Tämäkin keskustelupalsta olisi varmaankin näin toimien asiallisempi ja sopuisampi.
Kimmon epäkunnioittavat lausunnot on helppo antaa anteeksi. Kimmo kun itse toi esiin sen mistä lausuntojen taso saattaa juontaa. Rippikoulussa pappi oli kehottanut etsimään Jumalan valtakuntaa, mutta ei kertonut mistä. Joten Kimmo lähti etsimään väärästä paikasta, eikä siksi löytänyt yhtään mitään. Rehellisenä hän on siis mitä ilmeisemmin todennut, ettei mitään voi olla löydettävissä.
Joten tästä on syntynyt suurta harmia koska toiset kertovat löytäneensä ja hän ei, niin johonkin se harmi pitää purkaa. Me ollaan siihen tässä luonteva kohde.
Kristillisen avioliiton ydin on ilmaistu (1. Moos. 2:24): ”Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” Lisäksi Jeesus vahvistaa sen, minkä (1.Moos.) toteaa osallistuen häihin Galilean Kaanassa. Kun asia on selvästi ilmaistu sekä Raamatussa kuten myös evlut.kirkon tunnustuksessa niin piispat kuten myös papit, jotka tästä poikkeavat, poikkeavat Jumalan selkeästä sanasta.
On aika merkillistä, kun kerran avioliitto samansukupuolisten osalta on laillistettu siviilivihkimisenä se ei näytä riittävän. Tarvitaan ”alttarin siunaus.” Ainoakaan reformaattorien teksti ei tähän ”alttarin siunaukseen” taivu. Me ihmiset olemme mitä olemme. Kysymys on ainoastaan siitä, pitääkö evlut.kirkon taipua tähän ”siunaamiseen”, mitä markinnoilta edellytetään. En pidä evlut.kirkon alistumista tässä asiassa oikeana, vaan Jumalan sanan vastaisena ja selvin perustein. Toki tiedän, että minun mielipiteeni ei tässä asiassa paljon paina. Mutta kuten Ilmari Karimies blogissaan totesi: (….”jos ei pidä jotakin jonakin, kysymyksessä on aivan ilmeisesti syrjintä.”)
Mitä siunaus on? Keitä Raamatussa kehotetaan siunaamaan? 1. Piet. 3:9 antaa yhden vastauksen: ”Älkää vastaatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vähän päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen.”