Mitä voi tehdä tilanteessa, jossa häiritsevän usein joutuu hengellisen väkivallan kohteeksi? -kyseli minulta tänään henkilö, joka on puolisonsa kanssa aikoinaan erotettu vl-liikkeestä.
Erottaminen on tapahtunut sellaisista syistä, joista tänä päivänä ei kulmakarvaa kohotettaisi edes millin vertaa, saati että mitään puhuttelua edes tulisi. Oikeastaan erottamiselle ei ole osattu mitään selkeää syytä edes osoittaa. Noh: katkera. Se aina silloin, kun mitään muuta ei keksitä 🙁
Homma jatkui useissa sukujuhlissa julkisilla nöyryytyksillä: parannuskehotuksilla nimeltä mainiten.
Ja edelleen puhuttelut ja parannuskehotukset jatkuvat. Siis ihan tänä päivänä vielä.
– Sinulla on parannus vielä tekemättä.
– Mutta kun minähän uskon Jeesuksen kuolleen minunkin puolestani.
– Olet eksynyt maailman hengellisyyksiin (aktiivinen kirkon jäsen).
– Olet nyt rakentamassa vuodettasi helvettiin.
Oikeasti. Tosi ahdistavaa. Eikö Rauhanyhdistyksillä voitaisi pitää alustuksia aiheesta hengellinen väkivalta? Tiedän useita tapauksia, joissa kiusanteko on jatkunut hamasta hoitokokouksista ihan näihin päiviin asti, eikä loppua näytä tulevan milloinkaan. Ja kiusaajina vielä puhujat.
Haloo, kun hoitokokoukset ja niissä tapahtuneet erottamiset on jo SRK:n taholtakin tuomittu väärinkäytöksiksi, niin miksi ihmeessä sieltä juontuva kiusanteko saa aina vaan jatkua?
Tietty voihan kiusaajien hampaissa kärsivät uhrit läimästä puhelimen kiinni tai marssia ikävistä tilanteista pois, mutta eikö hommaa voitais hoitaa jotenkin muutenkin? Vai halutaanko erotetut/liikkeestä lähteneet ihan aidon oikeasti pitää jatkuvassa löyhässä hirressä, seinää vasten ja altavastaajana? Kuka tämmöisestä hommasta ihan mitään hyötyy? Varmaan kiusaaja nauttii sadistisessa mielessään 🙁
Voiko esimerkiksi piispaan olla yhteydessä tällaisen asian kanssa? Voiko piispa ottaa puolestaan puhutteluun vl-puhujia? Vai voiko asialle yhtään mitään? Pitääkö kiltisti vain alistua sille tosiasialle, että kun kerran olet joskus kuulunut vl-liikkeeseen, saat loppuikäsi kärsiä siitä?
Sitten vielä Heikki yks juttu.
Ihminen, joka on joskus kuulunut vl-liikkeeseen, osaa liikkeen opetukset ja käsitykset ulkoa. Eli jos minullekkin joku tulee puhumaan jotain, hän ei sano mitään minulle uutta. Eli tavallaan hänen puheensa on ihan turhaa. Minä olen halunnut irti liikkeestä just siksi, etten hyväksy kaikkia liikkeen opetuksia ja toimintamalleja.
Ja sekin on täysin selvää, että takaisin voi tulla milloin tahansa: ”Isän” kodin ovet ovat avoinna sekä yöllä että päivällä. Niin, senkin muistan, että armonaika voi mennä ohitse jnejne. Ei näitä asioita tarvitse muistutella; ne on kirjoitettu vl-ihmisten murheellisiin otsamakkaroihin eli ne näkyvät kehonkielenä kauas. Pelkkä jähmeä ja murheellinen olemus on sitä puhuttelua.
Vielä tästä Heikin lausahduksesta:
”Minusta kannattaa näitä kanssakäymisen taitoja ja sovinnollisia asenteita harjoitella eikä joka kiusaantumisesta tehdä numeroa mediassa.”
Etkö sinä halua tietää, mitä ainakin JOTKUT liikkeestä lähteneet ajattelevat näistä asioista? Että miten he kokevat nämä puhuttelut ja heidän mainitsemisensa saarnoissa. Voi olla, että joku tykkääkin, mutta kukaan ei ole ainakaan minulle näin kertonut.
Tietty jos en puhuisi näistä asioista täällä, kun se tuntuu olevan niin kiusallista, ja puhuisin asiasta vaikkapa SRK:n ihmisille. Mitä luulet Heikki, tavoittaisiko viesti ”riviuskovaisia”. Molemmat tiedämme, ettei ihan varmasti.
Olen usein kuullut selitettävän, että kuinka moni halajaa takaisin syvällä sydämessään ja pitää tarjota heille siihen mahdollisuutta. Jonkun kohdalla näin voi ollakkin, mutta sitä asiaa voisi ihan suoraan kysyäkkin ja kysyä, että haluaako vastapuoli, että uskonasioista puhutaan.
Jorma: ”Kun lukee näitä kirjoituksia, oma pessimismi vahvistuu. En halua olla tuomitsemassa, mutta tuskin koskaan dialogia syntyy. Kun luen Heikin kommnetteja, on kaikki niin hyvin ja suhteellista. Uskon ensimmäisen hedelmän pitäisi kuitenkin olla rehellisyys. Kun se puuttuu, Heikki, on muutos ja rehti keskustelu mahdotonta”
Jorma, olen kovin surullinen kommentistasi. Jos koen oloni hyväksi ja enimmät kokemukset hyvin positiivisiksi, en saisi niistä kertoa vaan minut todetaan epärehdiksi ja epärehelliseksi. Olen kuitenkin myöntänyt, että kaikki ei ole mennyt ”niinkuin Strömsössä”. Ihmettelen, että pappina voi sanoa noin tuntematta minua henkilökohtaisesti.
Nimenomaan suhteellisuutta kaipaisin näihin keskusteluihin. Olet pappina perusteellisesti koulutettu ja ymmärrät hyvin, että yksittäistapauksilla ei voi yleistää. Minusta näissä blogeista ja keskusteluista syntyy vääristynyt kuva kokonaisuudesta ja olen halunnut kertoa miten itse koen asioita, tuoda tähän ”kvalitatiiviseen aineistoon” laveampaa kokemuspohjaa.
Kuten tiedät, meistä täydelliseen objektiivisuuteen ei pysty kukaan. Olen kunnioittanut sinua siinä, että olet pystynyt usein arvioimaan asioita viileämmin kuin moni muu ja seisomaan sanojesi takana. Toisinaan retoriikkasi on kuitenkin satuttanut. Kuten tämä.
Haluan tarjota sovinnon kättä sinulle ja Vuokollekin. Toivon että jaksatte antaa anteeksi töppäyksiäni. Eikö yritettäisi suhtautua kunnioittavasti toisiimme, vaikka asiat riitelisivätkin?
Heikiltä:
”Haluan tarjota sovinnon kättä sinulle ja Vuokollekin. Toivon että jaksatte antaa anteeksi töppäyksiäni. Eikö yritettäisi suhtautua kunnioittavasti toisiimme, vaikka asiat riitelisivätkin?”
En ole huomannut mitään töppäilyjä, joten ei ole mitään anteeksiannettavaakaan. Ole Heikki vapaa! Minä ainakin haluan sinua kunnioittaa ja olen iloinen, että tulit keskustelemaan asiasta, joka on todella kipeä monelle ihmiselle. Avoimella keskustelulla asiat selviävät ja ihmiset ymmärtävät paremmin toisiansa.
Kerron pari omaa kokemusta tuodakseni lisää perspektiiviä keskusteluun.
Olin joitakin vuosia sitten ”vl-häissä”. Suurin osa vieraista näytti olevan vl-liikkeeseen kuuluvia (sitä harjaantuu huomaamaan tällaiset seikat). Kirkossa jonkun vauva itki äitinsä sylissä niin häiritsevästi ettei itse toimitusta oikein kuullut. Kyselin mielessäni tuskastuneena; miksei äiti vie vauvaansa ulos rauhoittumaan? Käytös oli mielestäni hieman itsekästä muita, etenkin hääparia, kohtaan. Kun lähdimme kirkosta, näin, että tämä äiti oli yksi harvoista paikalla olevista ”ei-vl-äideistä” (mikä termi!). Tästä voisi Vuokon tyyliin tehdä sen yleistyksen, että ei-vl:t tulevat vl-häihin pilaamaan häät huonolla käytöksellään. Mutta näin ei tietenkään ole. On kyse yksittäistapauksista, yksittäisistä henkilöistä. On kyse tilanteista joissa vaikuttava monet ”voimat”, ei pelkästään uskonto. Tapaus oli myös itselleni hyvä opetus. Olin jotenkin, ehkä puhtaan matemaattisesti, ajatellut, että kyseessä olisi ollut ”vl-äiti”.
Vl-häät, ja monet muutkin juhlat, sinänsä muistuttavat kyllä puolittain seuroja. Se varmaan johtuu osittain siitä, että yleensä suurin osa vieraista on vl:iä sekä alkoholittomuudesta ja musiikkitarjonnasta. Mutta voiko tästä moittia? Jokainen hääpari tai muu juhlanjärjestäjä saa tehdä omanlaisensa juhlat. Sitä tulee kunnioittaa. Siihen reippaampaan menoon on kyllä mahdollisuuksia vaikka joka päivä tässä maassa.
”Vl-häissä” kyllä usein on seurapuhe jota tosin kutsutaan nimellä ”juhlapuhe”. Joskus sanoma on melko kohtikäypää mutta en ole itse koskaan kuullut saarnattavan ”tekin epäuskoiset”. Jokunen vuosi sitten olin hyvän vl-ystäväni häissä jossa paikalla oli suhteellisen paljon meitä exiä. Hääpari oli (ehkä tämän takia) nimenomaan pyytänyt juhlapuheen pitäjää ettei pitäisi mitään ”käännytyspuhetta”. Se oli fiksusti tehty. Ei se toimi häissä. Jokainen ex-vl tietää missä on lähin ry tai kirkko jos uskonasiat kiinnostavat.
Vielä yksi tapaus. Olin parisen vuotta sitten ”vl-hautajaisissa”. Ei siellä mitään parannuskehoituksia saarnattu vaikka pappi ja suurin osa vieraista oli vl:iä. Hautajaisethan sinänsä ovat usein pysähtymisen paikka itse kullekin. Mutta kyllä kai hautajaisvieraiden ajatukset yleensä ovat ihan muualla kuin paikalle tulleiden ei-vl:ien käännyttämisessä.
Nämä siis omina, yksittäisinä kokemuksina.
Kiitos Vuokko lämpimistä sanoistasi. Kunnioitan kykyäsi keskustella ystävällisesti, vaikka asiat riitelisivätkin. Tunnustan, että en ole pystynyt oikein kokoamaan itseäni noiden Jorman sanojen jälkeen.
Kiitos sinulle myös Pentti hyvästä kirjoituksestasi ja sama koskee sinuakin, kunnioitan sinua, kun pystyt nousemaan erilaisten näkökantojemme yläpuolelle.
En ymmärrä Heikki, mitä Jorma tahtoi sinulle kommentissaan sanoa, mutta minusta ainakaan et kirjoittanut mitään epärehellisesti, jos hän nyt sitä tarkoitti edes.
Itse Heikki tiedät parhaiten ajatuksesi ja millä mielellä täällä kirjoitat, luota siihen ja anna ihmisten kommenttien mennä toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos. Maailmaan mahtuu mölyä ja mielipiteitä, ei niitä tarvihe kovin vakavasti, ei ainakaan murheeksi asti ottaa. Kirjoituksesi ovat aitoja ja lämpimiä ja en usko, että koskaan haluaisit pahaa banaanikärpäsellekkään. Kaikki sen huomaavat Heikki. Jos sua liikaa ahistaa nämä kirjoitukset, niin sitten kannattaa harkita harrastuksen vaihtamista. Mutta tee ihan niin kuin itse parhaaksi näet, en toisaalta halua alkaa neuvomaankaan, en varsinkaan komentelemaan.
Kiitos kiitos. Tuskin täällä pyörisin, jos hirveästi ahdistaisi. Minusta on tärkeää pitää yllä erilaisia puheyhteyksiä kunhan ne ovat rakentavia jne., mutta asiattomat tölväisyt harmittavat.
Mielestäni en kirjoita kovin vaikeaselkoista asioista. Kumma, että ne silti jäävät ymmärtämättä.
Minähän en pitänyt pahana tai kunnianloukkauksena sitä, että toivotaan jonkun tulevan uskoon tai palaavan takaisin ”isän kotiin”. Parastaan kai jokainen tarjoaa. Vapaa-ajattelija varmaankin neuvoo lapsiaan unohtamaan Jumalan ja välttämään sellaisia paikkoja, missä puhutaan Jeesuksesta. Samalla hän luulee tekevänsä hyvää lapselle.
Monet meistäkin voisivat toivoa läheistensä ymmärtävän, että nimikristillisyys ei riitä pelastukseen. Meiltä vaaditaan uskoa joka on suurempi kin tieto Jeesuksesta.
Se tässä tekee surulliseksi, että opillinen keskustelu päättyy kuin seinään tai sitten vuolaaseen selittelyyn kuten Ruttopuiston rovastin, Hannun, blogissa tapahtui. Tyydytään vain jakamaan omaa virallista aineistoa, vähän niinkuin ainoan oikean aatteen kannatajat meillä tekivät ennen kuin pääkonttori v 1989 kärsi konkurssin.
Kyllä siinä rehellisyys jäi häviölle.
En silti halua unohtaa ihmistä. Kaiken takana on ihminen ja hänen vilpitön uskonsa, sitä tahdon kunnioittaa. Mutta tuo oppikeskustelu jää virallisen informaation jalkoihin. Se on surkeaa.
Herätyskristillisyydellä on vaikeat ajat edessään. Sitä ei siedetä siksi, että se panee ihmisen tutkimaan itseään. Sehän ei ole mukavaa, ei ainakaan sille veikolle, joka on sydämen saanut valtaansa. Maailma vihaa ja kammoaa. Silti uskallan sanoa, että herätyskristillisyyskin laitostuu ja menettää sen palon, jonka liekeistä se aikoinaan alkoi leviämään.
Opillisen keskustelun väistäminen kertoo siitä, että eväät on syöty.
Kun tämä asia valkenee, sitten vasta ollaan totuuden edessä. Se on vallan eri juttu kuin se, että tahtoo meikata ja käyttää korviksia.
Silloin on ihan oikeasti kysymys elämästä ja kuolemasta,
silloin on kysymys siitä, missä se todellinen pohja on,
onko se ”tämä kristillisyys-jumalanvaltakunta” vai onko se iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana. Silloin kysymys ei ole vihollinen, ei, koska vastauskaan ei ole isien mielipiteissä vaan Jumalan sanassa.
Jorma, hedelmättömältä tämä tuntuu. Edesmennyt, viisas anoppini sanoi joskus, että ”Kyllä minulla on varaa antaa periksi”. En anna periksi, mutta väistyn suosiolla. Kaikkea hyvää sinulle!