Kesä 2013: Räsähtelyä, yhteissaunomista ja eropiikkejä!

b2ap3_thumbnail_Tarzan.jpg

Kuten paljon siteerattu ajattelija Matti Nykänen on todennut, elämä on ihmisen parasta aikaa. Parasta aikaa vietettävä kesäloma-aika ei kuitenkaan sitä näyttäisi olevan. Kesällä on liikaakin  aikaa nähdä roska toisen ihmisen silmässä. Silloin on tilaisuus herätä huomaamaan, miten mänttejä ovat esimerkiksi oma puoliso, työtoverit, ministerit ja muut poliitikot sekä ennen muuta kaiken pahan alku ja juuri eli kirkko.

Yhteisellä ulkomaanreissullahan näkee parhaiten, millainen kumppani on.  Vieraskoreus katoaa reissussa varsin pian rähjääntymisen yhteydessä. Pullon henki saa myös jurot suomalaiset heiluttelemaan nyrkkejä ja laukomaan totuuksia toisistaan. Kun tullaan kotimaahan, todetaan: Tämä taisi nyt olla tässä. Jätän sinut. Hyvästi!

Kännykät opettivat suomalaiset puhumaan toisilleen. Vihapuhe niissä ei oikein onnistunut, kun se vihapuhuteltu saattoi aina painaa punaista nappulaa, jossa on luurin kuva. Mutta netti päästi vihailon irti ihmisten elämästä. Moni tappouhkauksien lähettäjä on edelleen niin naiivi, että luulee ei-jäävänsä kiinni moisesta harrastuksesta.

Tunnemme sanonnan Opin sauna autuas aina. Ei ole kovinkaan monta vuosikymmentä siitä, kun Opin sauna lämmitettiin erikseen tytöille ja pojille. Yhteiskoulusauna oli aivan sula mahdottomuus. Kesällä Opin sauna muuttuu Prometheus-leirien yhteissaunoiksi, joissa on ihan luonnollista, että karvattomat apinat keskenään kylpevät.  Näin opitaan laumakäyttäytymistä. Reeg-ah, Tarzan bundolo!

Uskonnottomilla leireillä ei tarvitse häpeillä, koska synti ei niillä ole mikään ongelma. Ensimmäiset nakupellet Aatami ja Eeva rupesivat ujoilemaan vasta rikottuaan Jumalan käskyä vastaan. Alkoi lymyily ja selittely, toisen syyttely.  Kiukustunut Jumala duunasi mokailijoille kledjut ja antoi sitten kummallekin kalossinkuvan persuuksiin.

Nyt meillä on kaupat pullollaan vaikka minkä merkkisiä, halpatuontimaista tuotuja ja kalliilla myytäviä rätei ja lumpui, joilla voimme alastomuutemme verhota, mutta originaalit nahkakuteet Made by God-ateljeesta  sai vain tuo paratiisista karkotettu pari.

Epämääräistä tunnetta siitä, että olemme vaatteittemme alla ihan alasti, ei voi millään mihinkään häivyttää. Pienet lapsetkin syntyvät aika usein alastomina (mitä nyt joillakin on kultalusikka suussaan), mutta heti ne halutaan kapaloida.

Mahdatteko muuten tietää, miksi totuuden sanotaan olevan alaston?  Alaston totuus ei tule Keisarin uudet vaatteet-nimisestä sadusta, niin kuin voisi luulla, vaan syynä  on muinaiskreikkalaisen Aisopoksen taru:

Totuus ja valhe menivät kerran yhdessä uimaan ja riisuivat vaatteensa rannalle. Valhe kiiruhti ennen totuutta takaisin rantaan ja puki ylleen totuuden vaatteet. Kun totuus ei puolestaan tahtonut vetää ylleen valheen kaapua, se jäi alastomaksi. Näin totuus ei voi koreilla vaatteilla, kun taas valhe usein esiintyy totuudeksi naamioituneena. Kaikki, mikä kulkee totuuden nimissä, ei sitä suinkaan ole. Siksi totuudet on aina koeteltava.

Aisopoksen tarina kuvaa hienosti totuuden asemaa ihmisten keskinäisessä seurustelussa kotona, työssä, politiikassa, seurakuntaelämässäkin.

Uskallatko sinä, lukija, olla totuudellinen oman itsesi suhteen? Vai onko parempi sittenkin etsiä edes vähän viikunanlehtiä verhoksi…?

 

Tämänkertaisen blogizzan raaka-aineina on käytetty seuraavia uutisia:

https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/11980-lskl-n-toiminnanjohtaja-sauro-kokisi-alastomat-sekasaunat-kiusallisina

https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/12006-il-kesaeloma-aiheuttaa-avioeropiikin

https://www.kotimaa.fi/uutiset/politiikka/11995-kd-n-vpj-toimittajien-poliitikkojen-ja-kansalaisten-tekopyhyys-paljastui

 

 

  1. Matti: Olen eri mieltä, syy ei ollut Räsäsen. Media tästä sopan keitti, kun ei ollut muutakaan uutisoitavaa. Ajattele nyt: 10 sivun puheesta nostetaan esiin raamatullinen totuus, joka tulkitaan ilman kontekstia, jolloin tuollaisella valinnalla voidaan perustella ihan mitä tahansa. Enemmän kyse on tässä tapauksessa ajojahdista ja halusta mustamaalaata.
    Niin, niitä lehtiä kun pitäisi joka päivä saada myydyksi…

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121