Kirje lestadiolaiselle lähimmäiselle.
Aloitan lainaten ystävääni, joka yhteisöstä erotessani laittoi minulle viestin ja aloitti sen näin; Toivon, etten sanoillani loukkaa. Se mistä kerron, on minun omia tunteitani, minun kokemuksiani.
Erosin lestadiolaisuudesta pari vuotta sitten, yhdessä puolisoni kanssa.
Eroprosessi yhteisöstä alkoi jo vuosia aiemmin, se oli hiljaista irtautumista ilman suuria tunteita tai erityisiä käännekohtia. Viimeiset vuodet ennen lopullista päätöstä olin hämmentynyt. Olin toteuttanut uskoani tekemättä jättämisillä ja tekemisillä, mutta oma hengellisyyteni oli kadoksissa. Uskoni ja herätysliikkeeni eivät kohdanneet. Etsin vastauksia netistä, liikkeen julkaisuista ja historiasta. Kävin keskusteluja. Lopulta olin henkisesti loppu ja samalla hyvin varma päätöksestäni.
Otin puhelimen käteeni ja soitin. Jos olisin tiennyt, kuinka vaikeaa seuraavista kuukausista tulisi, en olisi uskaltanut soittaa.
Eroni yhteisöstä oli yllätys ja shokki monelle läheisistämme. Noissa mielentiloissa toiset sanoivat pahasti. Ensimmäisinä päivinä en ollut onnellinen, en ollut iloinen. Olin vain surullinen. Surullinen siitä, mitä minun päätöksestäni seurasi. Vaikka kuvittelin varautuneeni siihen, en ollut.
Tässä muutama lause noina päivinä ylös kirjoittamistani asioista: ”Puhelimeen ja facebookiin tulvii surun varjostamia viestejä pitkin päivää, öisinkin. Reiluja ihmisiä, rakkaita neuvoja, kauniita sanoja, tukea. Mutta myös jotain, mihin en ole varautunut. Vihaa, pahaa, katkeruutta, syytöksiä ja epäluuloja. Hyvin harva puhuu uskosta”.
Viesteihin oli vaikea vastata. Molemmilla osapuolilla oli tunteet pinnassa minun vuokseni ja tunsin siitä syyllisyyttä.
Mietin välillä, olisiko läheisillä helpompi olla, jos tekisin parannuksen. Pyytäisin anteeksi, jotta he voisivat paremmin. Saisivat yönsä nukuttua, ettei tarvitsisi rukoilla joka ilta puolestani. En uskaltanut sillä hetkellä sanoa, rukoile vain. Mutta voitko rukoilla, että meillä olisi kaikki hyvin, meillä olisi hyvä elämä. Minun sanottiin muuttuneen. Minusta maailmankuvani oli vain erilainen kuin minulle oli haluttu opettaa ja sanoin sen ääneen.
Olin kotiäiti, rakensimme, olimme juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja puoliso oli viikot poissa kotoa työnsä vuoksi. Yksinäisyys oli hurja tunne kaikkien elämäntäyteisten vuosien jälkeen. Yhteisöstä eroaminen oli kulttuurishokki. Kirjoitin siitä näin: ”Olen vetänyt itseltäni maton alta. Hetkittäinen pakokauhu ja pelko ovat hurjaa. Olen niin yksinäinen, niin yksinäinen oman maailmankuvani kanssa”. Näin jälkikäteen ajatukset tuntuvat hassuilta, mitä oikeastaan pelkäsin? Maailma on täynnä tavallisen erilaisia ihmisiä elämäntarinoineen. Minä olen yksi heistä.
Jännitin kohtaamisia lestadiolaisten kanssa. Pelkäsin sanovani jollekin vahingossa jumalanterve, niille joita olin aina tervehtinyt jumalanterveellä. Takeltelin monesti, meikäläinen, ei vaan teikäläinen.
Minua on syyllistetty siitä, että vedän muita mukanani ulos lestadiolaisuudesta. En kuitenkaan yllytä siihen ketään. Uskonyhteisöstä eroamista verrataan psykologisella tasolla avioeroon. Moni lähtijöistä tarvitsisi apua uuden elämätapansa rakentamisessa. Ammattiauttajilla on usein hyvin vähän tietoa tästä prosessista.
Jos läheisesi eroaa yhteisöstä, parhautta on olla armollinen, antaa aika surulle ja tunteille sekä olla ystävä. Lisäksi haluan ottaa esille yhden asian, tervehtimisen. Tervehtiminen on hyvä tapa ja tervehtimättä jättäminen on loukkaavaa käytöstä, riippumatta mistään, minkäänlaisesta uskonnosta. Sitä tapahtuu usein, että meidät entiset lestadiolaiset on helppo ohittaa tervehtimättä kaupassa, juhlissa ja kadulla.
Lapsemme kasvavat hyvin lähellä vl-yhteisöä. Meillä on kuitenkin erilainen tapa kasvattaa lapsemme kuin vl-perheissä. Sitä pitää kunnioittaa. Vaikka minut kasvatettiin lestadiolaiseksi, minä en kasvata niin.
Lapseni on joutunut tilanteisiin ja jopa vastaamaan uskonnostaan. Hän ei ymmärrä herätysliikettä, eikä opi millään sanaa lestadiolainen. Hän tietää olleensa joskus lestadiolainen, mutta on nyt pelkkä uskovainen. Hänen uskontoonsa kuuluu oma suojelusenkeli, joulukirkko ja suviseurat sekä se, että taivaassa saa syödä paljon jäätelöä.
Jos lestadiolainen sanoo lapselleni, ettei äitisi pääse taivaaseen, pyydän pohtimaan, millainen käsitys lestadiolaisuudesta hänellä jonain päivänä on? Älkää rikkoko lapsen uskoa. Älkää kääntäkö lapsiamme teidän herätysliikettänne vastaan. Aivan kuten te suojelette lapsianne pahalta, samoin me toimimme. Meille pahaa on se, että lapsemme käännetään vanhempiaan vastaan uskon varjolla. Lasta ja lapsuutta tulee suojella, aina.
Usein kuvitellaan, että elämä muuttuu radikaalisti liikkeestä lähdön jälkeen. Elämän ei kuitenkaan tarvitse muuttua. Arvostan lapsuudenkotini perintöä, uskoa Jumalaan sekä turvallista, perhekeskeistä ja alkoholitonta lapsuutta. Nämä ovat asioita, joita haluan antaa omille lapsilleni.
Minun on vaikea löytää oikeita asioita, mikä olisi muuttunut. Meillä eletään tavallista lapsiperheen arkea.
Erilainen vakaumus ei perhettä tai ystävyyttä riko, vaan ihmiset omalla käytöksellään. Minä olen onnekas, koska minulla on hyviä ystäviä, jotka kulkevat rinnallani. Jotkut ihmissuhteeni ovat laimentuneet. Se johtuu siitä, että minun arvomaailmani lytätään.
Arvostamme suuresti niitä vl-ihmisiä, jotka ottavat meihin itse yhteyttä ja yllättävät vierailullaan.
Pahaa ovat tilanteessamme ne luulot, että rikomme kaiken hyvän, perheen, avioliiton, ystävyyden. Koen kurjaksi, kun minusta puhutaan sanoilla epäuskoinen tai uskoton. Ymmärrän, että se on lestadiolaista puhekieltä. Kuitenkin samaan aikaan minun uskoani pitää kunnioittaa, eikä sitä voi nollata.
Vl-ero on henkisesti raju prosessi ja jos ihmiset hylkäävät, torjuvat, pitää pärjätä yksin tai etsiä uusia ystäviä ympärilleen. Elämä on varmasti helpompi pitää tavallisena, jos ihmiset suhtautuvat ystävällisesti ja kunnioittavat valintojamme.
Jotkut kuvittelevat, että uskonyhteisöstä eroamisesta seuraa huumeidenkäyttöä, rikollisuutta, rappioalkoholismia, perheväkivaltaa. Omassa tuttavapiirissäni en ole tähän törmännyt. Nämä ihmiset tarvitsevat ammattiauttajia olivat he sitten uskovia tai eivät.
Lopulta itseämme voimme jokainen muuttaa, emme toisia ihmisiä. Kun hyväksyin sen tosiasian, että ystävän vakaumuksen mukaan en ole taivaskelpoinen ja laajemmin ajateltuna myös useiden muiden uskontojen mukaan en pääse taivaaseen, on helpompi elää ja toteuttaa omassa elämässäni lähimmäisen rakkautta. Itse koen rikkaudeksi sen, että lähipiirissä on erilaisia tapoja kokea Jumala. Pohjimmiltaan ihmiset ovat aivan samoja kuin ennenkin, muutos on vain hetkeksi nostanut pelkoja pintaan.
Liikkeestä eronneeseen voi suhtautua tasavertaisena ja kuunnella mitä hän ajattelee. Kysy, mitä tuolle läheiselle kuuluu, ole hänelle ystävä. Muutos on pelottavaa ja usein ennakkoluuloihin on helppo takertua.
Minulle vl-ero oli hyvin suuri kokemus. Nyt jälkeenpäin katson sitä rauhallisesti olkani yli. Herätysliike on osa minua, se on etninen alkuperäni.
Olen kuullut aika monen sanovan, ettei eduskunnan pitäisi tehdä ratkaisuja uskonnon perusteella. Veikkaan aika monen näistäkin papeista noin ajattelevan. Miksiköhän sitten tekivät videon kansanedustajille?
Teologinen tiedekunta ON uskonnollisesti riippumaton yliopiston osa, joka keskittyy uskonnon (erityisesti kristinuskon) tieteelliseen tutkimukseen. Se antaa valmistuneille teologeille eväät mm. olla lukematta Pyhää Sanaa kuin piru Raamattua (mikä on valitettavan yleistä protestanttisissa suuntauksissa, koska kansalle on annettu valta lukea ja tulkita Raamattua juuri niin kuin parhaaksi näkee; mikä oli Lutherin pahin erehdys).
Luther ei opettanut noin, vaan päinvastoin.
Ehkä teologinen tiedekunta muodostaa pyhän kaksinaisuuden, ja ihmismielelle käsittämättömällä tavalla se on samaan aikaan sekä tieteellinen että uskonnollinen laitos.
Uskonnollisesti riippumaton osa, jossa opitaan lukemaan oikein Pyhää Sanaa 😀
Lukutaito ei ole uskontoa, ei edes taito lukea Raamattua.
” Ryhmä ei halunnut sotkea kampanjaa seurakuntavaaleihin, ”
Miksi ei haunnut ”sotkea”? Kummalta laidalta papit pelkäsivät äänikatoa jos video olisi julkaistu ennen seurakuntavaaleja?
Pikkuisen alkaa tämä pappien homma mennä överiksi, mielestäni.
Kuka nyt sotkee uskontoa politiikkaan ammattinsa varjolla?
Onko oikein, että papit virkapuvut yllään ajavat kirkon virallisen näkemyksen vastaista linjaa (ja Raamatun ja tunnustuksen vastaista myös)? Koska kukaan ei kommentoi, niin vastaan itse: ei ole oikein. Yksityishenkilöinä heillä on toki mielipiteen vapaus mutta tässä ei ole kyse siitä vaan nimenomaan papin virkatunnusten käyttämisestä kirkon oman linjan vastaiseen toimintaan. Vaikka tunnen monia videon ihmisistä ja arvostan heitä kovastikin, niin tässä asiassa ko. henkilöt toimivat selkeästi väärin. Tarkoitus ei aina pyhitä keinoja.
Olen samaa mieltä Pöyhösen kanssa.
Minäkin olen samaa mieltä Pöyhösen kanssa. Minäkin ihmettelen, miksi ko papit unohtavat sen, että virka ja sen tunnusmerkit eivät ole heidän omansa, vaan Kirkon, jonka kanta on eri kuin mitä he tällä videolla nyt ajavat. Saisivat hävetä jokainen heistä, joka videolla markkinoivat ja yrittävät edistää osaltaan Jumalan sanan vastaista hankettaan. Minäkin tunnen heistä muutaman. Siellä ei pitäisi kyllä mielestäni olla yhtäkään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappia ei liperit kaulassa taikka ilman.
Minun mielestäni konservatiivien on aivan turha itkeä siitä, että kirkon jokainen pappi ei ole heidän kanssaan samaa mieltä siitä, millainen avioliittolaki Suomessa pitäisi olla.
Kun puhutaan profaanista avioliitosta ja ei-kirkon lainsäädännöstä, mielestäni papillakin on täysi vapaus perustellusti kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Voihan hän olla silti sitä mieltä, että kirkollinen avioliitto on miehen ja naisen välinen, niin kuin se teologisesti onkin.
Mutta kun tuolla videolla esitellään kirkkokäsikirjaa, joo, siinä kohtaa mennään heikoille hangille kirkon tunnustuksen ja pappisviran suhteen.
Jusu, mistä olet saanut päähäsi, että minä olen konservatiivi, tai että joku muu on? Tuollaisten leimojen antamisella ei ole mitään pohjaa. Jos Suomen ev-lut.nykykirkko on konservatiivinen, niin sitten kai minäkin olen. Mutta konservatiivisuutta ei mitata sillä, miten ihminen näkee avioliiton.
Minulla on sellainen näkemys, että tämä(kin) pappien irtiotto kääntyy heidän ajamaansa asiaa vastaan, sillä se on liian provatiivinen.
Minun mielestäni tasa-arvoista avioliittolakia vastustavien on aivan turha itkeä siitä, että kirkon jokainen pappi ei ole heidän kanssaan samaa mieltä siitä, millainen avioliittolaki Suomessa pitäisi olla
Missä päin Raamattua tarkalleen ottaen sanotaan, että uskonnoista riippumattoman siviiliavioliiton tulee olla sellainen että se syrjii seksuaalivähemmistöjä, että näissä parisuhteissa yhteisen sukunimen ottamisen on oltava mahdotonta ja että lasten adoptoinnin tulee olla mahdollista mutta tolkuttoman mutkikasta ja byrokraattista?
Minun mielestäni on hienoa, että jotkut papit uskalsivat aikoinaan vastustaa virkapuvut päällä rotusortoa — ja arvostan yhtä lailla sitä että jotkut papit uskaltavat tänään vastustaa virkapuvut päällä seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Luulenpa, että muutaman vuosikymmenen päästä valtaosa täällä esitetyistä kommenteista tuntuu meistä yhtä absurdeilta ja historian romukoppaan kuuluvilta kuin miltä orjuuden puolustajien lausunnot varmasti jokaisen mielestä nyt ovat.
”Missä päin Raamattua tarkalleen ottaen sanotaan, että uskonnoista riippumattoman siviiliavioliiton tulee olla sellainen..” Oskari Rantala
Missään päin Raamattua ei puhuta siviiliavioliitoista tai siviiliavioliiton muodoista, vaan vain avioliitosta, joka on Raamatussa Jumalan luomistyön perusteella miehen ja naisen välinen liitto.
No mutta eihän meidän uskontomme pyhä kirja voi määrätä, miten maalliseen yhteiskuntaan liittyvät ja myös muiden uskontojen edustajia ja uskonnottomia koskevat asiat pitäisi hoitaa.
Tässähän ei olekaan kyse siitä, kuka määrää ja mitä, vaan kyse on siitä, mitä avioliitolla tarkoitetaan, mitä se instanssina pitää sisällään. Ei ole maallisia ja raamatullisia avioliittoja. On vain avioliittoja.
En oikein pääse perusteluistasi jyvälle. Minun mielestäni kysymys on nimenomaan siitä, kuka määrää. Sinä haluat, että moniarvoisessa yhteiskunnassa tietyn uskonnon kannattajien (tai tässä tapauksessa pienen osan sen uskonnon kannattajista) pitäisi voida sanella, mitä maistraatissa solmittava ja kaikesta uskonnollisesta sisällöstä irrotettu siviiliavioliitto ”instanssina pitää sisällään”.
Mielestäni hyviä syitä ei oikein ole.
Rantala: ” Luulenpa, että muutaman vuosikymmenen päästä valtaosa täällä esitetyistä kommenteista tuntuu meistä yhtä absurdeilta ja historian romukoppaan kuuluvilta kuin miltä orjuuden puolustajien lausunnot varmasti jokaisen mielestä nyt ovat.”
Luulenpa samoin. Voin väittää jopa tietäväni, eikä siihen mene edes muutamaa vuosikymmentä, pari korkeintaan.
Piispojen tulisi reagoida tällaiseen, mutta ne ajat taitavat olla ohi. Tosin löytyy vielä sanassa pitäytyvä Suomen Lhpk piispa. Häneltä meni kansankirkon virka ilman mitään pätevää syytä, näiltä tuskin menee. itse Jeesus ennusti, että löytäneekö Hän uskoa maanpäätä tullessaan. Nyt se on realitodellisuutta.
Kettunen: ”Piispojen tulisi reagoida tällaiseen, mutta ne ajat taitavat olla ohi.”
Sivistys sivistyy ja kehitys kehittyy. Kirkossakin.
Hieno juttu ja tsemppiä kaikille projektissa mukana oleville papeille! Sukupuolineutraali SIVIILIavioliitto ei ole uskonnollinen kysymys vaan ihmisoikeuskysymys, ja minua ei lakkaa ihmetyttämästä se että joku kehtaa sitä vielä nykyaikana vastustaa.
Toivottavasti tämä auttaa osaltaan kääntämään riittävän monen lakia vastaan olevan kansanedustajan pään.
”Sukupuolineutraali SIVIILIavioliitto ei ole uskonnollinen kysymys vaan ihmisoikeuskysymys,”
Jos se on ihmisoikeuskysymys, niin miksi kaikille ei suoda tuota ihmisoikeutta, esim. sisaruksille jne?
Avioliitto ei taida kuitenkaan olla ihmisoikeuskysymys.
Totta kai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän vähentäminen on ihmisoikeuskysymys. En näe, että lähisukulaisten välisillä avioliitoilla spekulointi liittyisi jotenkin tähän puheena olevaan asiaan.
”Ammattiliitto Kirkon akateemisten kyselyyn vastanneista papeista 44 prosenttia kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Vastaajista lakia vastustaa 41 prosenttia.”
En tiennytkään, että Suomessa on fiksuja pappeja noin paljon. Taitavat olla nuoremmasta päästä pappiskuntaa. No, aika tekee tehtävänsä ja ennen pitkää nuoret ja fiksut liberaalit astuvat vanhojen kalkkisten konservatiivien tilalle. Hyvä niin.
Mielenkiintoinen piirre/yllätys on se että videolla nähdyistä peukutuksista 71,8% oli naispappien peukkuja.
Salme: ”peukutuksista 71,8% oli naispappien peukkuja.”
Ja kuka vielä kehtaa väittää, että naisia ei olisi pitänyt päästää papinhommiin, tai, että naisista ei olisi hyviksi papeiksi???