Herätyksestä

Sain eilen puhelinsoiton, jossa minua pyydettiin Kotimaa 24:n blogistiksi. Yllättyneenä ja iloisena saamastani kutsusta otan tehtävän vastaan.

 

Kunnioitetun evankelista Hilja Aaltosen kotiinkutsu on kirvoittanut keskustelua siitä, mitä on herätys ja onko sellaista vielä odotettavissa. Tahdon tuoda oman panokseni keskusteluun pohtimalla lyhyesti, mitä Uusi testamentti kertoo ensimmäisistä herätyksistä ja mitkä olivat herätyksen elementit.

Apostolien teot kuvaa ensimmäistä helluntaita, jolloin Jerusalemissa koettiin massaherätys. Siihen johti Pietarin väkevä saarna, jossa Jumalan laki kohdistettiin sattuvana ja ankarana kuulijoihin ("Tämän Jeesuksen te surmasitte") ja jossa piston sydämeensä saaneille julistettiin yhtä lailla kohtikäyvä evankeliumi syntien anteeksisaamisesta.

Helluntain jälkeen herätys levisi, ja yhtenä syynä siihen oli uskovien elämä, jossa Jumalan rakkaus näkyi konkreettisina tekoina ja joka oli siten todistuksena muille. Uskovien keskinäinen yhteys ja omastaan uhraava rakkaus puhuttelivat.

Tärkeää oli rukous sanan julistajien ja sanan kuulijoiden puolesta. Paavali pyytää perustamiltaan seurakunnilta usein esirukoustukea työhönsä pakanoitten apostolina. Esim. efesolaisille hän kirjoittaa: "Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta".

Herätykseen tarvitaan siis selkeää lain ja evankeliumin julistusta, uskoaan todeksi elävä seurakunta ja rukousta - ja lopulta Jumala antaa herätyksen siellä missä tahtoo ja milloin tahtoo. Sen sai Paavalikin kokea matkoillaan. Ateenassa häntä lähinnä pilkattiin, mutta seuraavaan matkakohteeseen Korinttiin syntyi nopeasti suuri seurakunta.

Vieläkö herätys on mahdollinen? Miksei olisi? Onhan meidän Herramme sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Meidän tehtävämme on pitää esillä sanaa, elää uskoa todeksi ja rukoilla, ja jättää loput Jumalalle. Häneltä meidän on lupa odottaa suuria.

Ja lopuksi: on hyvä muistaa että yhden tuhlaajapojan paluu kotiin oli niin merkittävä herätys, että taivaan enkelit juhlivat.

 

7 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    “..jossa piston sydämeensä saaneille julistettiin yhtä lailla kohtikäyvä evankeliumi syntien anteeksisaamisesta.”

    Siis selkeästi Pietari sanoi kuinka tullaan Jumalan valtakuntaan:

    38 Niin Pietari sanoi heille: “Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. 39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

    Siis selkällä suomen kielellä on tuossa sanottu että ketä ikinä ja mistä tahansa maailmasta Jumala kutsuu niin tekemällä parannus ja ottamalla kaste saa synnit anteeksi Ja Pyhän Hengen.

    Näin siis tullaan uskoon, AAMEN

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tero Hokkanen sanoo:

    On hieno asia, että sinut on kutsuttu pastorina pitämään esillä evankeliumin asiaa, elämän sanaa Herrasta ja Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta täällä Kotimaa:ssa.

    Eero Lehtinen on kirjoittanut Paimenkirjeessänsä Isien kirkon palveluksessa seuraavasti: s. 112 ja 114

    “Olen monesti vavissut erästä Vapahtajan sanaa. Hän sanoo vertauksessaan uskotuista leivisköistä niille palvelijoille, jotka oikeutetaan iankaikkiseen elämään: “Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene Herrasi iloon” (Matt. 25:21). En ole jaksanut uskoa, että itsestäni voitaisiin milloinkaan sanoa tätä. Kuinka voisin pelastua? En ymmärrä muuta kuin paeta hänen turviinsa, joka minut on omalla verellään lunastanut ja huata; Herra, Herra, älä hylkää, vaan armahda minua. Jeesuksen luokse on hyvä jäädä, hänellä on paljon anteeksiantamusta.”

    , s.112

    “Olemme vielä matkalla, kilvoitus jatkuu. Mutta kaiken armon Jumala on meitä valmistava, tukeva, vahvistava ja lujittava. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti. Amen.”

    s. 114. E. Lehtinen, Isien Kirkon palveluksessa, Paimenkirje Lapuan hiippakunnalle, Kirjapaja, 1958.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    “Ja lopuksi: on hyvä muistaa että yhden tuhlaajapojan paluu kotiin oli niin merkittävä herätys, että taivaan enkelit juhlivat.”

    Tässä on koko ‘herätys’ -asian ydin. Tällä tavoin siihen suhtautuu ‘usko’. Sosiologiset määritelmät ovat eri asia, ja niillä on oma paikkansa. Me kuitenkin iloitsemme jokaisesta syntisestä, joka löytää Kristuksessa Isän luo ja tahtoo vaeltaa Hengen valkeudessa sen matkanpätkän, joka vielä on jäljellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    Ja vielä: TERVETULOA, VILLE!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuulikki Wallin sanoo:

    Siunausta ja onnea Ville Auvinen ja kiitos selkeästä tekstistäsi! Olipa iloinen uutinen tälle päivälle, tuo kutsumisesi! Pitääpä ruveta uudestaan käymään täällä. Blogitaivas.fi käsittelee nyt monipuolisesti asiaa Hilja Aaltosesta ja herätyksistä, kannattaa käydä vilkaisemassa, siis jos kiinnostaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Tervetuloa bloggailemaan ja kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ilpo Nurmenniemi sanoo:

    Herätys on aina yllättävä asia! Se ei sisälly kirkon pitkäaikaisiinkaan toimintasuunnitelmiin. Herätys ei tule kirkkokuntien keskeisten neuvottelujen tuloksena. Herätyksissä JUmala on kutsunut airueikseen aivan yllättäviä ihmisiä. Herätys on usein kulkenut virallisen ja järjestäytyneen kirkon ulkopuolella sekä saanut kohtaansa arvostelua ja vastustusta piispoilta,papeilta ja muilta valtaapitäviltä. Nyt Suomessa alkanut herätys alkaa minusta, sinusta, meistä,heistä ja muista Pyhän Hengen uudistusta kaipaavista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Auvinen
    Ville Auvinen

    Olen evankelinen, Åbo Akademissa Jeesus-tutkimuksesta väitellyt teologian tohtori, ja Suomen teologisen instituutin pääsihteeri

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit