Ihmisen seksuaalinen käyttäytyminen on osa — iso osa — ihmisyhteisön elämää. Tähän kuuluvat käytännöt ja normit, niiden noudattaminen ja rikkominen. Normit myös muuttuvat aikojen ja tilanteiden kuluessa. Yleensä uskonnot ovat hyväksyneet nikotellen erilaiset muutokset; esimerkkinä Suomen kirkon suhtautuminen avioeroon. Toinen vaihtoehto on ollut pitää kiinni vanhoista näkemyksistä, joista uskovat piittaavat, jos piittaavat; esimerkkinä katolilaisten suhtautuminen ehkäisykieltoon. Kristinuskon tai juuri minkään muunkaan uskonnon ydin ei kuitenkaan ole seksuaalimoraali.
Miten sitten on mahdollista, että homoseksuaaleista on tullut niin keskeinen osa kirkollista keskustelua? Kaikki muutokset ovat haastaneet kirkon tullessaan, siinä ei ole mitään uutta. Nyt vain sekä kielenkäyttö että toimenpiteet ovat saaneet ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Suhtautumisesta yhden vähemmistön oikeuksiin on tullut kysymys, joka tuntuu vaarantavan kirkollisen yhteyden maan päällä ja pelastuksen iankaikkisuudessa. Miksi tässä kysymyksessä ei näytä olevan mahdollista löytää rauhanomaista rinnakkaiseloa?
Kun ymmärrys seksuaalisuudesta on muuttunut, niin suomalaisten enemmistön suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja homoihin ja lesboihin on muuttunut ja muuttumassa. Osa kirkon aktiivisista jäsenistä jakaa tämän muutoksen. Minulle ja monelle muulle tämä on kysymys ihmisen hyväksymisestä. Ja siihen hyväksymiseen kuuluu myös hänen parisuhteensa hyväksyminen. Näen asian niin, että ymmärryksemme rakkauden (ei tarkoita eroottista rakkautta) ja oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta— eli Jumalan tahdosta — on syventynyt.
Ajattelen niin, että tämän myönteisen vaihtoehdon rinnalla on kolme välittävää vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteleminen rakentavasti on realistinen mahdollisuus. Ja joiden kanssa asia pysyy järkevissä mittasuhteissa. Yksi on se, että pidetään tiukasti kiinni siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta muuten pyritään eroon kaikesta syrjintään vivahtavastakin. Toinen vaihtoehto on, että homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta ajatellaan, että joku toinen voi nähdä tilanteen toisin. Kolmannessa homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään syntinä, mutta sitoutunutta parisuhdetta pidetään pienempänä pahana kuin irtosuhteita; ja ehkä avoimmuutta parempana kuin kaappiin menemistä. Kaikille näille on tyypillistä heteronormatiivinen ajattelu ja kahtessa viimeisessä myös ainakin henkinen rasismi syntileiman kautta — siis minun mielestäni.
Osa keskustelijoista näkee asian Raamattu-kysymyksenä. Argumentin rakenne on seuraava: Raamattu kieltää homo- ja lesbosuhteet; kristityn on toteltava Raamattua; se, joka luistaa tässä asiassa on syvästi harhaoppinen ellei kokonaan lakkaa olemasta kristitty. Periaatteessa tämänkin argumentin kanssa voisi keskustella. Voidaan perustellusti kysyä, puhuuko Raamattu samasta asiasta kuin me puhuessaan miesten kanssa makaavista miehistä? Toiseksi tulee kysymys siitä, mikä Raamatussa on aikaan sidottua ja mikä ikuisesti pysyvää. Oma kokemukseni on, että kriittiset kysymykset torjutaan argumentilla, jonka mukaan niiden esittäjä on liberaaliteologi, jolle Pyhä Henki ei ole avannut kirjoituksia; mutta uskova kyllä tietää, mitä Henki puhuu.
Toiset taas näkevät asian synti- ja pelastuskysymyksenä. Jos tätä asiaa lakataan pitämästä syntinä, turmellaan koko kristillinen käsitys synnistä. Ja kun synti-käsitys on vinoutunut, ei armo- ja pelastuskäsityskään voi olla kunnossa. Välillä tähän argumenttiin lisätään mausteeksi kysymys parannuksen tekemisestä: kristillisen uskon pitäisi näkyä parannuksentekona ja homoseksuaalisuuttaan toteuttava elää avoimesti julkisynnissä. Johtopäätös on, että taipumustaan toteuttava homo on matkalla helvettiin. Joillakin keskustelijoilla on sen verran hengellistä itsesuojeluvaistoa suhteessa kadotustuomion lausumiseen, että jättävät viimeisen johtopäätöksen esittämättä.
Kahteen viimeiseen argumenttiin liittyy usein myös eräänlainen kiristys. Boikotoimme niitä, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme myös niitä, jotka tekevät yhteistyötä niiden kanssa, jotka hyväksyvät homostelun; boikotoimme niitä, jotka eivät tuomitse niitä…. Tanskan kahdeksan järjestöjohtajan uhittelu on tuore esimerkki tästä. Sama kaiku oli askelten myös silloin kun Suomen Lähetysseuran yhdestä lähettiparista alettiin vaahdota. Suorastaan surkuhupaisaa on, että tämän argumentin esittäjät syyttävät toista osapuolta säännöllisesti kirkollisen yhteyden rikkomisesta.
Ihan omassa luokassaan on sitten kysymys, miksi rikotte kirkollisen yhteyden näin vähäisen asian takia? Asiaa pidetään vähäisenä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä ja heilläkin vain yhtä elämänaluetta. Samaan aikaan tämä pieni asia on niin suuri, että koko kirkko tuhoutuu, jos vähänkin annetaan periksi. Niin ja pieni se tuntuu olevan nimenomaan sille, jota se koskettaa henkilökohtaisesti.
Muille kuin asianosaisille sivuasiasta tulee pääasia, jos he puolustavat omaa kantaansa kaikin mahdollisin keinoin. Eli kolmannella kotimaisella: by any means necessary.
@Maija Mäkelä
Pyydän anteeksi tulistumistani. Näen tilanteen aika hedelmättömänä ja kommunikoinnin selvästi ongelmallisena, mutta haluan pyrkiä käyttäytymään ja kuuntelemaan. Lainaamasi kohdat eivät mielestäni vastaa kronologisesti käymäämme keskustelua kanssasi, mutta hyväksyn ajatuksen, että tosiaan tulkitset noin.
Tarja. Jatketaan ymmärtämisen yrittämistä. Ehkä se siitä. (Laitoin noihin linkkeihin uutislähteen, jotta halukkaat voivat tarkistaa, mitä todella puhuttiin noiden otteiden ohella.)
@Tuusa
Sisäministerin puhe ei ole tämä ketjun aihe, mutta vastaan suoraan kysymykseesi lain rikkomiseen kehoittamisesta. En suinkaan, jos olet huomannut, ole ainoa tämän tulkinnan tehnyt ihminen. Vaikutelmani perustuu lyhyesti seuraaviin seikkoihin:
– Ministeri luotaa maallistumiskehitystä ja ”luterilaisen arvopohjan” murenemista lainsäädännössä. Hän puhuu useaan otteeseen ”ajan hengestä” ja ”muuttuvista arvoista” ja niiden mukanaan tuomasta ristiriidasta kristilliseen etiikkaan nähden.
– Hän mainitsee konkreettisia lakeja, kuten abortti-, eutnasia- ja adoptiolait, sekä pohtii ”sukupuolineutraalia avioliittoa”.
– Hän pohtii myös, kuinka kristityn tulee menetellä ristiriidassa, ja kehoittaa pysymään lujana sekä vastustamaan ajan henkeä, jopa lakeja, mikäli ne ovat ristiriidassa Raamatun kanssa. Tämän ohjeen hän löytää Apostolien teoista: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä.”
Tuon on lukijoiden valtaosa, minä mukaan luettuna, ymmärtänyt kokonaisuutena niin, että kristityn tulee pitäytyä Raamatun sanassa myös silloin, kun se on ristiriidassa lain kanssa – ja pysyä lujasti kannassaan. Minusta se tarkoittaa, että poliisiministerin salkkua kantava henkilö on sitä mieltä, että joidenkin ihmisten tulee asettaa vakaumuksensa lain noudattamisen yläpuolelle, so. rikkoa tarvittaessa lakia.
@Maija
Hyvä, kiitos. Joka tapauksessa se kopioimastasi käy ilmi, etten jättänyt vastaamatta sinulle, kuten sanoit. Mutta eteenpäin sanoi mummo lumessa…
Tarja,
kovin herkästi tosiaan moni uutisoi tulkintansa tyyliin ”ministeri kehoitti rikkomaan lakia”. Eipä silti, Räsänen on ollut mediaan nähden hidasoppinen aina ’Itsevaltiaat’-ohjelman karikatyyriajoista alkaen.
Mutta kyllä tämä liittyy tähän blogiin ainakin kolmella tavalla:
1) Ylitulkinnat / kärjistykset yleensä vaikeuttavat keskustelua.
2) Räsäsen viittaus apostolien tekoihin ja Lutheriin on pohdinnan arvoinen myös siltä osin, että voi miettiä, mikä oli kristityn oikeanlainen suhtautuminen homoseksuaaleihin Suomessa ennen -70-lukua (kun oli rikos) tai on tämän päivän Venäjällä (älkääkä nyt hyvät ystävät lietsoko tästä ulkopoliittista selkkausta…
3) Olipa vinoutuneen/syyttävän/syrjivän/tuomitsevan keskustelun syylliset millä puolen tahansa, niin jotenkin sivuasia (eettiset kysymykset) ovat osittain syrjäyttäneet pääasian (evankeliumi) jossakin määrin myös kesän kristillisillä juhlilla, vaikkapa nyt sitten Kankaanpäässä.
Niin, Paavali vain kirjoittaa, että jokainen Raamatun teksti on lähtöisin Jumalasta ja jokaisessa on opetus kaikille 2.Tim.3:16 ja Room.15:4. Jos Paavali tässä erehtyi, niin sekin on mahdollista ja näin meiltä on mennyt Raamatun auktoriteetti. Jokainen voi sitten viritellä korvasyyhyynsä mitä haluaa, koska Raamatun tekstiin ei voi luottaa.
”…opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi…” Paavali luonnehtii kirjeissään pyhien kirjoitusten merkitystä tähän tapaan. Tästä ei varmaankaan pidä lukea enempää kuin mitä sanat sellaisinaan merkitsevät. Mistään sanatarkasta kaikki yksityiskohdat joka tilanteessa kattavasta erehtymättömyydestä ei Paavalikaan kirjoita.
Suomalaiset sadut Karhu Mesikämmenestä, Susi Hukkasesta ja Kettu Repolaisesta ovat myös ’opetusta, nuhdetta, ojennusta ja kasvatusta’. Raamattu ei toki ole mikään satukirja, mutta ei se toisaalta ole tietosanakirjakaan.
Maija, ok. Löysit siis tuon yhden keskustelun. Toinkin jo esille, että otin puheeksi ei-ammattimaisen diagnoosin julkisen tekemisen homoseksuaalien kohdalla, koska olin siinä käsityksessä, että halusit keskustella ko. tematiikasta. Mutta se siitä nyt, kuten jo totesin. Mitä mieltä olet itse blogista ja sen aiheesta? Harmillista, että ohjautuu keskustelu jollekin ihan muulle uralle.
Jani Salminen. Olen luullut puhuneeni Heikki Lepän esittämästä kysymyksestä koko ajan ottamalla esiin erään näkökulman keskustelun lisääntymisen mahdollisista syistä. En siis oikein tiedä, mitä tarkoitat Heikki Lepän blogista puhumisesta…
On vaikea kielellisesti päästä sisälle toisten mielikuviin. Jossakin tulee helposti seinä vastaan ehkä vähän epäoleellisistakin syistä. Yksi esimerkki Lepältä:
En tiedä, miten tuo termin ”vaahdota” käytön voisi selittää parhain päin. Omaa versiotani tuosta ”vaahtoamisesta” pohdiskelin omassa blogissani toisaalla: +1083 Journalismi ja tiedotus, Kotimaa24 ja Suomen Kuvalehti
Tuntuu, että todelliseen keskusteluun ei aina olla valmiita millään puolella.
Maija,
minulla on tapana välillä käyttää kulttuurihistoriallisia muistumia ja sitaatteja elävöittämässä tekstiäni. Kappaleessa, johon viittaat puhun boikotoimisesta. Viittaan kahdeksan tanskalainen järjestön johtajan kirjeeseen/kannanottoon jossa mielestäni boikotin uhka oli ilmeinen. Sitaatti Sillanpään marssilaulusta viittasi siihen, että lähetysseuran ympärillä käydyssä keskustelussa oli samantapainen henki = sama kaiku askelten.
Sana vaahdota sisältää puolestaan oman, ehdottomasti arvovaruksellisen, kommenttini SLS:n tunnetun rekrytointipäätöksen ympärille tehtyyn soppaan [tämäkin lausuma kertoo siitä, miten arvotan tätä asiaa].