Miten piispaksi tullaan?

Vikström piispaksi-125

Piispaksi tullaan elämällä kirkollinen elämä – ainakin vielä toistaiseksi.

*
Suomessa on vuosikymmenten varrella ilmestynyt kirjoja, joissa papit kertovat matkastaan pappeuteen, sekä kirjoja, joissa tavalliset ihmiset ja julkkikset kertovat hengellisestä tiestään. Jaakko Heinimäen toimittama Piispanpolku 10 on näiden kahden lähestymistavan sekoitus.

Kirjan nimi viittaa piispojen lukumäärään. He, yhdeksän miestä ja yksi nainen, kertovat hengellisestä kasvustaan, kukin omalla tavallaan ja tyylillään. Se, että he ovat pappeja ja piispoja ei ole pääasia, mutta se märittelee heidät, sillä muuten he eivät olisi mukana kirjassa.

Lukija joutuu hieromaan silmiään. Kovin samanlainen piispojen joukko taustoiltaan ja kirkolliselta näkemykseltään on. Iltarukous, pyhäkoulu, seurakunnan kerhot, rippikoulu, isosena toiminen, hengellisten asioiden pohdinnat, erilaisten herätysliikkeiden ja teologisten painotusten havainnointi ja puntarointi jo nuorena ovat nykypiispojemme yhteisiä ominaisuuksia.

Nykypiispojen joukossa ei ole ketään, joka olisi tehnyt muuta kuin kirkollista uraa. Muutamalla on opintoja teologian ohella kirjallisuudesta. Systemaattinen teologia on hallitseva opintosuunta. Tapio Luoman ansioluettelossa on opiskeluajoilta erikoisuus, Yleisradion kuuluttaja 1986–87.

Teologisia hifistelyjä siivilöivä lukutapa tuottaa enemmän eroja piispojen välille, joskaan mullistavia vastakkainasetteluja ei ole silloinkaan tarjolla.

*

Piispojen kirjoituksista ehkä hieman yllättäen kaikkein paljastavin on arkkipiispa Kari Mäkisen osuus. Tekstin luettuaan ymmärtää, miksi Mäkinen on sellainen kuin on, pohdiskeleva, julkisuudessa hieman vaivautuneen oloinen, pikakannanottoja välttelevä.

Mäkinen kirjoittaa: ”Yhä vähempi tuntuu merkitykselliseltä... Yritän vain kirkossa ja yhteiskunnassa pitää avoinna hengitysreikiä, joista voi hengittää luottamuksen ja oikeuden syvää henkeä. Että ihmiselle olisi tilaa ja olisi tilaa niille, jotka vielä innostuvat ja jaksavat enemmän kuin minä.”

Arkkipiispa Mäkisestä piirtyy vaikutelma syvällisenä ja viisaana miehenä, joka ymmärtää elämää mutta tarkkailee sitä mieluiten hieman sivusta.

Mäkinen sanoo olevansa varovainen uskonnollisen kielen käyttämisessä, sillä hän ei ole koskaan tuntenut uskonnollista puheenpartta äidinkielekseen. Pappiloiden ja herätysliikkeiden kasvatit puhuvat kristinuskoa luontevasti, muiden on se opeteltava niin kuin opetellaan vieras kieli.

”Vierauteni uskonnollisen kielen maailmassa auttoi minua ymmärtämään jotain uskonnollisesta vaikenemisesta”, Mäkinen kirjoittaa.

*

Piispat eivät muutoinkaan ole hirveän värikästä joukkoa.

Tätä asennetta kuvastaa Seppo Häkkinen. ”Hengellinen tieni on kasvuprosessi: usko on aina kuulunut luonnollisena osana elämääni. Sitä voisi kuvata tavalliseksi, arkiseksi, jonkun mielestä ehkä liiankin silotelluksi uskon tieksi. Hengelliseen elämääni ei sisälly suurta dramatiikkaa eikä murroksia, vaikka siinä on ollut tummia ja kirkkaita sävyjä. Ne kuuluivat elämään.”

Työuriltaan ”erikoisimmat” piispat lienevät kurssitoverit Irja Askola ja Kaarlo Kalliala. Kumpikin on työskennellyt useamman vuoden ulkomailla, Askola Euroopan kirkkojen neuvostossa ja Kalliala Merimieskirkossa.

*

Piispaksi tullaan elämällä kirkollinen elämä. Enää yliopiston professorit eivät siirry automaattisesti piispoiksi. Monilla nykypiispoista on silti uraa myös yliopistossa. Lisäksi piispaksi pääsyä saattaa helpottaa kotiseutuetu. Piispa on usein hiippakunnan oma kasvatti.

Toisaalta piispa on ammatti, johon pyrkiminen on hankalaa. Kirjan teksteissä piispanvaali sivuutetaan lyhyellä maininnalla tai se ohitetaan kokonaan. Piispuus ei ole Se Suuri Juttu, vaan se nähdään pappeuden ja kirkon palvelemisen jatkumona. Nöyrää ja kunnioitettavaa, ehkä hivenen hurskastelevaa ja ahdistavaakin. Ihminen on hierarkian huipulla, eikä se muka ole mitään.

Piispoille on luonteenomaista – jo roolinkin velvoittamana – hakea yhteisiä maastoja, välttää ääriajattelua ja leimautumista mihinkään kuppikuntaan. Jari Jolkkonen tunnustautuu lähinnä postliberaaliksi, mikä tarkoittaa, että hän hylkää fundamentalistisen ja liberaalin tavan lähestyä Raamattua ja ylipäätään kristinuskoa.

Postliberaali ajattelu on hankalasta nimestään huolimatta lempeä ja fiksu yritys antaa kristinuskolle tilaa olla ja hengittää omilla ehdoillaan nykyajassa.

Vaikka useammalla piispalla on kokemuksia herätyskristillisyydestä, kukaan ei ehdoitta liputa sen puolesta.

”Koko uskoontulo ja Jumalan armon kokemusta painottava julistus alkoi näyttäytyä pinnalliselta ja ihmiskeskeiseltä. En halunnut kieppua itseni ympärillä ja etsiä sielustani riittävää katumusta ja kääntymystä...”, kirjoittaa Matti Repo.

*

Nykypiispat ovat eläneet nuoruutensa 1960-, -70- ja -80-luvuilla. Yliopiston opettajista eniten tulevat Piispanpolku 10:ssä mainituiksi professorit Tuomo Mannermaa ja Seppo A. Teinonen. Ensin mainittu Luther-tutkimuksensa, jälkimmäinen laaja-alaisen katolisen teologian tuntemuksen vuoksi.

Piispat ovat lukeneita miehiä ja naisia, ja he seuraavat keskivertoa seurakuntapappia tarkemmin teologista keskustelua maailmalla. Monille opintoihin, erityisesti väitöskirjaan liittynyt studeeraus on ollut myös hengellisten oivallusten lähde.

Koska Piispanpolku 10:ssä on kyse luterilaisten piispojen hengellisestä tiestä, korostuu – yllätys, yllätys – kasteen merkitys kaikenkantavana hengellisyyden pohjavirtana.

Samuel Salmen kirjoituksessa on alaotsikko Päivä joka muutti elämäni. Kyseessä on 31.3.1951. Silloin pappisisä kastoi nuorimman poikansa Samuel Johanneksen, josta puoli vuosisataa myöhemmin tuli pohjoisen hiippakunnan piispa.

Kaikkineen Piispanpolku 10 on oivallinen ajankuva kirkon johdon sielunmaisemasta. Se on syvästi kirkollinen.

Jaakko Heinimäki (toim.): 
Piispanpolku 10. Hengellisiä matkakertomuksia. Kirjapaja 2015. 300s.

Julkaistu Kotimaassa 15.10.

Björn Vikströmin piispanvihkimyksestä Porvoon tuomiokirkossa marraskuussa 2009. Kuva: Olli Seppälä

58 kommenttia

  • Salme Kaikusalo sanoo:

    “Nykypiispojen joukossa ei ole ketään, joka olisi tehnyt muuta kuin kirkollista uraa. Muutamalla on opintoja teologian ohella kirjallisuudesta. Systemaattinen teologia on hallitseva opintosuunta. Tapio Luoman ansioluettelossa on opiskeluajoilta erikoisuus, Yleisradion kuuluttaja 1986–87.”

    Olisiko kuitenkin hyväksi jos piispoilla olisi jotain kokemusta ns. maallisesta työstäkin? Suurin osa seurakuntalaisista kun tekee ihan maallista työtä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Salme: “Olisiko kuitenkin hyväksi jos piispoilla olisi jotain kokemusta ns. maallisesta työstäkin? Suurin osa seurakuntalaisista kun tekee ihan maallista työtä.”

      No, yksi – tosin entinen – taitaa olla ihan arvokkaasti ja korrektisti pukeutuva kansanedustajakin. Jaa, mutta ei se kansanedustajan hommakaan taida ihan maallista työtä olla. Aikamoista teatteriahan se taitaa olla sekin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Kimmo olet taas kerran omilla teilläsi, kun puhutaan piispaksi tulosta, niin sinä puhut piispan tehtävästä poistuneesta ja poliittisesta teatterista. Kovin ulkona olet yleensä näistä hengellisistä asioista, mutta uskottavuutta vievää tarinaa tulee.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Rautkoski: “Kimmo olet taas kerran omilla teilläsi”

      Niin olen, kas kun huomasit, mutta et tainnut kuitenkaan tajuta kommenttini pointtia?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Kimmo. Uskon hyvinkin ymmärtäneeni sinun pointtisi, mutta ymmärsitkö sinä mitä tarkoitin uskottavuuden viennillä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Mitä uskottavuuteen tulee, en puhuisi siitä uskonnon, politiikan ja teatterin yhteydessä yhtään mitään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Kimmo. Koska et tunne Jumalan Sanaa (kuten olet (kertonut) etkä Jumalan voimaa, niin on ymmärrettävää, että tuo on sinun käsityksesi ja tarinasi uskottavuudesta. Minulla on kokemusta sekä sanan vaikuttavuudesta että Jumalan voiman eri ilmenemismuodoista. Siksi uskon elävään Jumalaan, vaikka olen toiminut yliopistolehtorina luennoiden 12 vuotta rationalisoinnin erikoiskurssia yliopistolla. Hengellisesti vertaisin, että sinä olet kuin käyttämätön radio, jossa ei ole virtaa, etkä ole oikealla Jumalan rakkauden kanavalla. Tietoteknisesti kuvailisin tilannettasi vertauksenomaisesti, että sinussa ei asu Jumalan Sana tallennettuna ja käytössä olevana eikä läppärissäsi (älypuhelimessasi) ole yhteyttä Jumalan tietoverkkoon. Olet siis eri aaltopituudella kanssani. Olen kirjoittanut kirjankin “Jumala tietoteknisin vertauksin” ja siksi kuvaan tilannettasi noin vertauksenomaisesti. Siunausta sinulle elämääsi Kimmo.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Rautkoski” :Hengellisesti vertaisin, että sinä olet kuin käyttämätön radio, jossa ei ole virtaa, etkä ole oikealla Jumalan rakkauden kanavalla. Tietoteknisesti kuvailisin tilannettasi vertauksenomaisesti, että sinussa ei asu Jumalan Sana tallennettuna ja käytössä olevana eikä läppärissäsi (älypuhelimessasi) ole yhteyttä Jumalan tietoverkkoon”.

      Kommenttisi on tyypillinen “ad hominem” koska sinun täytyy asia-argumenttien puuttuessa hyökätä persoonaani vastaan. Se oli tietysti – uskontoon ja politiikkan varsin yleisesti liittyvänä argumentointivirheenä – sinulta ihan odotettuakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Rautkoski: “Olen kirjoittanut kirjankin “Jumala tietoteknisin vertauksin” ja siksi kuvaan tilannettasi noin vertauksenomaisesti”.

      Jaa, että oikein kirjankin. Lienee varsinainen huumoripläjäytysten bestseller, jos vertauksesi siinä ovat yhtä naurettavia, kuin noissa edellisissä ad hominem- kommenteissasi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Seppälä sanoo:

      Kimmo ja Risto – edellä käymänne keskustelu ei varsinaisesti kuuluu aihepiirin alle. Tällainen vie ikävästi kommentiketjua sivuraiteille ja vieroittaa heidät, jotka haluaisivat pysyä asiassa.

      11. käsky: Älä provosoi, älä myöskään provosoidu!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Joo, olet oikeassa Olli. Minun kohdaltani ainakin tämä hölmöily saa päättyä tähän. Se nyt vaan lähti liikkeelle tuosta vastauksestani Salmen kommenttiin, mihin Rautkoski provosoivasti tarttui. Taisinpa provosoitua turhaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Koska et tunne Jumalan Sanaa (kuten olet kertonut) etkä Jumalan voimaa, niin on ymmärrettävää, että tuo on sinun käsityksesi ja tarinasi uskottavuudesta.” Eikö kristillisen kirkon tulisi olla uskottava nimenomaan niiden silmissä, jotka eivät tunne Jumalan sanaa ja voimaa? Kuinka sanoma muuten leviäisi ‘maailman ääriin’?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Martti: “Eikö kristillisen kirkon tulisi olla uskottava nimenomaan niiden silmissä, jotka eivät tunne Jumalan sanaa ja voimaa?”

      Olen samaa mieltä. Siinä sillä – siis kirkolla – lienee vain jo tänä päivänä ylivoimainen tehtävä, joka käy yhä ylivoimaisemmaksi sitä mukaa kuin oikeaa, uskottavaa tietoa on saatavilla yhä helpommin ja kasvavassa määrin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tie piispaksi ei ole tavallisen seurakuntapastorin tie eikä edes kirkkoherran. Kyllä elämässä täytyy olla joitakin asioita, että nimi tulee esille ja, että vetoaa niihin, jotka äänestävät.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Rautkoski sanoo:

    Hengellisiä matkakertomuksia? Miten Pyhä Henki on kutsunut ja vaikuttanut piispojen elämässä ja antanut rohkeutta toimia totuudessa vaikeuksia ja vastustusta kärsien. Onko näkökulma tästä Hengen voimasta esillä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Seppälä sanoo:

      Risto, ymmärrän pointtisi, mutta kategorisena heittosi on – luvalla sanoen – aika laiska ja hengetön. Tuollainen heittely on tapa tuhota asiallinen keskustelu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Olli. Miten hengellisenä sinä pidät kirjaa? Onko tuo sinun tiivistelmäsi melko hengetön hengellisestä kirjata? Onko se kirja siis enemmänkin kirkollisen piispojen yksityiselämän lapsuuden historian, koulutuksen ja työuran kehityksen kertomus sisältäen joukon piispojen omia ajatuksia uskosta ja elämästä. Mitä ja millaisia ovat hengelliset kokemuskertomukset piispojen matkalla? En ole kirjaa lukenut ja siksi kyselen. Voitko tätä hengellistä puolta piispaksi tulon tekijänä valottaa? (Anteeksi tuo pitkä väittely Kimmo Wallentinin kanssa tässä ketjussa.)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Rautkoski: ” Mitä ja millaisia ovat hengelliset kokemuskertomukset piispojen matkalla?”

      Pitääkös piispaksi pyrkivillä olla semmoisiakin? Minä olen aina luullut, että siitä piispanhommasta maksetaan palkkaa, ihan niin kuin muistakin duuneista. Eikä ihan pientä.

      Kukapa sitä nyt Pyhällä Hengellä eläisi ja komioitten piispaloitten asuntoeduista veroja maksaisi?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Piispojen pitkälti yhtenevät taustat johtuvat nähdäkseni kahdesta asiasta. Yhtäältä kysymys voi olla siitä, että Suomessa on rakentunut tietynlainen piispuuden malli ja “urapolku”, ja piispoiksi päätyy lähinnä niitä, jotka sopivat malliin. Tässä mallissa on myös tapahtunut selkeä muutos. Kuten blogissa todettiin, enää piispoiksi eivät hakeudu tai automaattisesti pääse yliopistoprofessorit, eikä piispojen joukosta löydy myöskään herätysliikejohtajia, kuten menneinä vuosikymmeninä.

    Toisaalta kysymys voi olla siitä, mihin me kiinnitämme huomiota piispoissa. Mistä seikoista kerrotaan piispanpoluissa ja mistä ei? Piispoista kirjoittavat toimittajat, tutkijat ja kirjailijat turvautuvat samoihin tiedostettuihin tai tiedostamattomiin piispuuden malleihin rakentaessaan tarinaa heistä.

    Näin samat mallit ohjaavat piispoja yhtenäiseen suuntaan sekä suuntaavat meitä näkemään heidät yhtenäisempinä, kuin he todellisuudessa kenties ovatkaan. Mikäli teema kiinnostaa, kannattanee vilkaista Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran julkaisema teos “Suurmiehistä rahvaannaisiin. Yksilö ja yhteisö kristinuskon historiassa.” (SKHS, 2014), jossa pohdin lyhyesti piispoista ja rock-tähdistä kirjoitettujen elämäkertojen eroja ja erojen syitä. (Toivottavasti pieni mainonta on anteeksi annettavaa!)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Rautkoski sanoo:

    On mielestäni valitettavaa, että herätyskristillisyys on yhä etäämmällä piispojen elämässä ja joukossa. Oman alueenikin piispoista kahdesta rohkenen arasti lausua, että edesmennyt oli herätyskristillisyyttä vahvasti ymmärtävä oli hengellisesti avarakatseinen painottaen hengellisyyttä jopa hallinnon kustannuksella. Kun hän poistui, niin avarakatseisuus hengellisesti väheni ja herätyskristillisyys ja varsinkin uskovien yhteyden vaalijat yli luterilaisuuden rajojen saivat pahimmillaan tuntea jopa ahdistavaa hallinnollista rajoittamista.

    Odottaisin Suomen piispoilta rohkeita ulostuloja, jotka olisivat Raamattuun nojaavia ja herätyskristillisiä. Suomi tarvitsisi herätystä ja Raamatun tuntemusta lisää, mutta se ei taida olla riittävästi muodissa nykyään edes piispojen keskuudessa.

    Eikö piispojen tehtävä ole ohjata kirkkoa Raamatun opin suuntaan eikä kysyä kansalta sen toiveita, mitä halutaan kuulla ja mikä on poliittisesti voimissaan? Millainen olisi “hengellinen” kirja piispoista, jos kokoamassa olisi herätyskristillinen toimittaja?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ‘Hengelliseen kieleen’ tottuneen lienee vaikea tunnistaa hengellisyyttä, kun siitä puhutaan arkisen yleiskielen sanoin ja kielikuvin. ‘Olen vaeltanut hengellisen kilvoituksen kolealla korpitiellä’ saattaa tarkoittaa samaa kuin ‘kysymykset hyvästä ja pahasta ovat olleet jatkuvan pohdiskeluni aiheena’.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Allekirjoitan omalla kohdallani täysin sen, mitä arkkipiispa puhuu uskonnollisesta kielestä. Eikä kyse ole pelkästään kielestä vaan aikuisiksi kasvaneiden seurakuntanuorten, herätysliikkeiden, pappiloiden jne. kasvattien koko habituksesta. Se kaikki on minulle edelleen täysin vieras(=vastenmielinen), vaikka jossain määrin teologista kieltä hallitsenkin.

    Uskoisin, että edellä mainittu on vierasta myös hyvin suurelle osalla sitä Suomen kansaa, joka edelleen kuuluu kirkkoon, mutta osaksi juuri em. syystä ei tunne oloaan kotoisaksi kirkon kasvattien/seurakuntien puuhasteluissa. Toisaalta hyvin vaivaannuttavaa se on sekin on kun seurakuntanuoresta/herätysliikekodista papiksi opiskellut jalkautuu tavisten pariin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Rautkoski sanoo:

    Kari-Matti Vieraantumisen tunne seurakuntalaiselle tulee nähdäkseni siitä, ettei tunne Raamattua eikä se ole auennut elämäksi. Vertaisin tilannetta siihen, että ei ole kielitaitoa, jolla puhua Sanan opetusta. Hengellinen “kielitaito” tulee joko kuulemalla tai lukemalla. Suurimmalle osalle se on jäänyt oppimatta. Jos harjoittelet viikon viulunsoittoa, niin muutaman vuoden päästä, kun yrität soittaa, niin olet kovin pettynyt saamaasi tulokseen viulusta. Toisaalta voi kuvata kielitaidon osalta viikon peruskurssin käytyäsi vuosia sitten, niin mitä osaat sanoa ja ymmärtää ko. kielestä. Saatat muistaa muutaman opitun virkkeen ulkoa, mutta onko sen sisältö auennut ja tullut sydämen asiaksi onkin jo toinen juttu. Peruskurssilla tarkoitan vertauksessa noin viikon rippikoulua. Pyhän Hengen tuntemus on vielä surkeampaa, kun Hänestä ja Jumalan voimasta ei juuri mitään opeteta viikon maitoruokaopetuksessa. Kuinka moni odottaa, rukoilee, anoo, etsii, kolkuttaa ja esim. tavoittelee Pyhää Henkeä, kuten Jeesus ja Paavali opettivat?

    Koska ihmisen pitäisi alkaa puhua edelleen Sanaa eikä sitä tee, niin elävän veden lähde tulee tunkkaiseksi ja se jopa otetaan pois, kuten Jeesus opetta vertauksissaan. Tästä opetuksen puutteesta piispojen tulisi olla enemmän kuin huolissaan. Sen opetuksen opettamisen innostus tulisi olla yksi piispan keskeinen valintakriteeri.

    Raamattu on kristillisen elämän perusta, mutta valitettavaksi Sana ei ole tullut lihaksi eli toiminnan ohjeeksi ja noudatettavaksi tavalliselle seurakuntalaiselle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Vuoden 92 raamatunkäännös käyttää vähemmän ‘kaanaankieltä’ kuin muutamat hengelliset liikkeet. Se ei silti tee siitä hengettömämpää.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Ihan kiva, että ylläpito välillä puuttuu liian värikkääseen kielenkäyttöön. Minusta olisi tärkeämpää puuttua toisten kirjoittajien uskon määrän ja laadun arviointiin, helvetintuomioihin jne., jotka tuntuvat olevan joillekin kommentaattoreille ihan herkkua.

    On kurjaa, jos K24:n keslustelut valuvat seurakuntalainen.fi:n tasolle. Toki uutisvalikoima tällä palstalla on moninverroin korkeatasoisempaa ja toimittajat tehtäviensä tasalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Seija: “Ihan kiva, että ylläpito välillä puuttuu liian värikkääseen kielenkäyttöön. Minusta olisi tärkeämpää puuttua toisten kirjoittajien uskon määrän ja laadun arviointiin”

      Seija, jokainen taaplaa tyylillään ja tulee uskollaan tai uskonnottomuudellaan autuaaksi. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Seurakuntalainen.fi kommentointi on huonontunut paljon sen jälkeen kun K24:lle “katkeroituneet” kommentoijat siirtyivät sinne mielipiteitään esittämään. Täällä taas kommentoinnin taso siistiytyi sen jälkeen.

      Vaatii aikansa, ennenkuin uudet kommentoijat oppivat ilmaisemaan ajatuksensa asiallisesti, siis täälläkin. Ei ole tarpeellista arvioida kenenkään uskon määrää/laatua (konservatiivin tai liberaalin) sen enempää kuin toisen persoonaakaan. Mutta asioista täytyy saada olla omaa mieltänsä ja saada myös ilmaista se asiallisesti. Se on sananvapautta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Salme, olen kanssasi samaa mieltä: “Ei ole tarpeellista arvioida kenenkään uskon määrää/laatua (konservatiivin tai liberaalin) sen enempää kuin toisen persoonaakaan. Mutta asioista täytyy saada olla omaa mieltänsä ja saada myös ilmaista se asiallisesti.” Ja lisäisin vielä sen, ettei meidän tavallisten syntisten ihmisten tulisi täällä jaella taivaspaikkoja: Se voitaisiin turvallisesti jättää Suurempaan Käteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Minusta hengelliseen työhön valittavan korkean tason henkilön valintaprosessiin ja perusteisiin mielipiteillään puuttuva ateisti tai epäuskoinen on minusta väärässä paikassa esiintymässä varsinkin silloin, kun hän leimaa koko ammatin ja hengellisen toiminnan epäuskottavaksi teatteriksi vai onko kyseessä teatteri piispojen työnä? Ulkopuoliset ja epäuskoiset taitavat olla piispoja valittaessa monin paikoin enemmistönä ja heitä tuleekin kuulla vai tulisiko Raamatun ja sen ymmärtämisen olla valinnan keskeisin perusta ja kallio? Jumalan sanan lähtökohta ja kansan ohjaamisen sen noudattamiseen vai kansan mielipiteen mukainen kultaisen vasikan tekeminen. Mooses vai kansa puhuu totuutta. Missä on rohkeat piispat?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Mitä muuta Jumalan sanan noudattaminen voisi nykyaikana olla kuin kuuliaisuutta rakkauden kaksoiskäskylle? Rakkautta Jumalaan tai lähimmäiseen ei voi määritellä oppilausein eikä siitä voi laatia sääntökokoelmaa. Niin epämääräiseltä kuin se tuntuukin, loppujen lopuksi on uskallettava yksittäisinä kristittyinä ja yhteisenä kirkkona ‘kuunneltava sydämen ääntä’.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      (po. kuunnella)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kilpeläinen sanoo:

    Nykyinen piispakuntamme lienee erinomainen kollegio erilaisista taustoista lähteneistä ansioituneista ja oppineista papeista. Ainoastaan sukupuolijakautuma mättää, mutta tämä korjautunee ajan myötä. Neljän kärkipiispan – arkkipiispan, Turun piispan, Helsingin piispan ja Viipuri-Tampereen piispan – nelikko muodostaa akateemisen osaamisen, suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurielämän, ekumenian ja etiikan tuntemisen kärjen. Kehittyvien maa- ja hiippakuntien johdossakin on ansioituneita ja osaavia piispoja, mutta yhteiskunnan muuttuessa kehittyviin maakuntiinkin kaivataan piispoja, jotka pystyvät puolustamaan kirkkoa vaikeissa olosuhteissa. Vaikeuksien Oulussa, peräpohjolassa ja Lapissa on pystyvä ja osaava piispa, mutta seuraavalla kierroksella kaivataan nimenomaan Lappiin ilkeää Pohjan akkaa, oikeaa Louhea, joka pistää naisenratsastajat sellaiseen haaraotteeseen, että elämä voittaa jo pelkän sukupuolen perusteella.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Oliko Mooses “paha Pohjan akka”, kun hän pani kansan tottelemaan Jumalan käskyä? Hän ajoi voimalla ja rohkeudella Jumalan tahtoa!

      Pitääkö nyt piispan ajaa Jumalan tahdon sijasta ihmisten tahtoa ihmisviisaana kansainvälisenä loputtomana neuvottelijana ilman tulosta esim. ehtoollisyhteydestä suurten kirkkojen välillä? Käsitykseni mukaan Jeesus itkee sitä, että hänen seuraajikseen itseään sanovat eivät voi tulla samalle ehtoolliselle! Että he yhtä olisivat!???

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Onhan Vanhassa testamentissa ‘paha akkakin’, tuomarina toiminut naisprofeetta Debora.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olen kuullut jonkin sanovan, ettei piispan virkaan pyritä. Sehän annetaan. Tässä antamisessahan on tietysti omat vivahteensa. Aikanaan Tampereen hiippakunnassa oli myös piispa hakusessa. Ehdokkaana oli myös kansansuosikki. Hän vaikutti jo lähes itsevarmalta voittajalta. Muistutin pienellä vinkillä, ettei sitä virkaa ratkaisen kansa, vaan äänioikeutetut ja heille kannattaa osoittaa kampanjansa. Siis pientä peliä siinäkin on, kai sitä on turhaa kieltää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Rautkoski sanoo:

      Lauri. Olen saanut seurata valitun piispan valitsijayhdistyksen muodostumista kovin läheltä, kun nimien kerääjä valitsijayhdistykseen istui kodissamme ja enemmän kuin keskustelimme aiheesta lämpimästi. “Kansan suosikki” ei ollut lainkaan meidän perheen suosikki, koska tunsimme hänet “liian hyvin”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Seppälä
    Olli Seppälä

    PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.