Miten kelkka käännetään?
Kansanlähetys on aloittanut yt-neuvottelut. Toiminnallinen tulos kun on ollut kohta kymmenen vuotta negatiivinen.
En usko, että tämä kristillinen lähetysjärjestö ja herätysliike on ensimmäisenä tai ainoana vaikeiden päätösten edessä. Raha on tiukemmassa kuin ennen.
Monen pöydän ääressä on varmasti pohdittu syitä kehnoon kehitykseen ja keinoja suunnan muutokseen.
Raha voi olla tiukassa itse kullakin, kun lomarahat on leikattu, työaikaa lisätty ilman palkankorotusta ja turvatuista työsuhteista tullut herkempiä pätkätöitä. Eikä ole sattunut silmään uutista, että elinkustannukset olisivat laskeneet.
Entä onko peruskannattajakunta hiipunut? Moni kristillinen järjestö on alkanut nuoruuden innolla, mutta jäljellä on vuosien mittaan kutistunut ikääntyvien kannattajien joukko. He ovat hyvinkin uskollisia, mutta miten houkutellaan nuoret mukaan?
En siis puhu mistään yhdestä järjestöstä, vaan ongelmat voivat olla yhteisiä.
Vanhat ja uskolliset jäsenet saattavat jämähtää entiseen ja varoa antamasta vastuuta nuorille. Kuitenkin pitäisi omasta nuoruudesta muistaa, että tulihan sitä silloinkin rajoja koeteltua ja uusia avauksia tehtyä. Siitä saattoi alkaa kasvu.
Tai voisiko vihdoin haudata ajatuksen, että taivasten valtakuntaan mennään monen yhdistyksen kautta (eikä Raamatun mukaisesti ahdistuksen) ?
Tai sen suomalaisuuden kuvauksen, että muualla maailmassa uskoon herännyt kasvaa seurakuntansa aktiiviseksi jäseneksi, Suomessa hän perustaa uuden kristillisen yhdistyksen?
Karmein ja mahdollinen totuus on, että monella nuorella kosketuspinta kristilliseen uskoon on jäänyt hyvin ohueksi eikä kiinnosta sen enempää seurakunta kuin järjestötkään.
Tarttis tehdä jotakin.
11 kommenttia
Kun herätys syntyy, syntyy myös aktiviteetteja. Lompakotkin saattavat tulla uskoon joissakin tapauksissa. Hurmos panee kasvattamaan toimintaa, koska silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Mikä on sitten kirkon osuus? Sen tietävät vain ne, jotka tietävät. Maallikolle se näyttäytyy sellaisena, että samalla , kun kirkko on ulkoistanut lähetyön liikkeille, on rakentanut kestävän liekanarun, josta voi vähän nykäistä, jos riehaannutaan. Itsenäisyys on näennäistä, jos suuri osa rahoituksesta tulee kirkon kirstusta.
Vanha sananlasku sanoo: Oma suu on lähempänä kuin kontinsuu. Siksi laman iskiessä, jokainen haluaa varmistaa ettei se koske itseä ja silloin laupeuden ojat alkavat hiipua. Sukkia ja lapasia on mukava lahjoittaa, koska ne eivät maksa paljoa ja niistä voi ottaa valokuvan.
”Karmein ja mahdollinen totuus on, että monella nuorella kosketuspinta kristilliseen uskoon on jäänyt hyvin ohueksi…”
Mitä karmeaa tuossa on? Onko kosketuspinta kirkkoon kuulumattomiin ja uskonnottomiin niin ohut, että kuvittelee heille käyvän jotenkin hassusti, tai peräti huonosti? Eikö löydy uskallusta astua ulos kuplasta ja ottaa selvää, mitä sen ulkopuolella tapahtuu? Sen näkeminen, että siellä on ihan hyvä elää, voisi poistaa turhia huolia.
Se, että nuoremmille sukupolville suhde sekä kirkkoon että uskontoon on aikaisempiin sukupolviin verrattuna heikompi, on ollut selvää jo pitkään, niin Suomessa kuin verrokkimaissamme. Joten miksi ihmettely?
”Tai voisiko vihdoin haudata ajatuksen, että taivasten valtakuntaan mennään monen yhdistyksen kautta (eikä Raamatun mukaisesti ahdistuksen) ?”
Ahdistus saattaa auttaa etsimään apostolien saamaa evankeliumia, jonka kirkko on kadottanut. Jos koneiston on tarkoitus olla etuoikeutettujen lypsyautomaatti hyvään elämään, etenkin johtajien, niin mitä varten se on olemassa? Omaa itseäänkö, jota puolustellaan evankeliumin levittämisellä?
Mitä varten kulotetaan?
Mahtavatko aiempien vuosien lähetysmäärärahojen leikkaukset olla osasyynä talousvaikeuksiin? Silloinhan taidettiin joutua lopettamaan jokunen naisille ja tytöille kohdistettu apu joissakin maissa?
Ilmoita asiaton kommentti