Pappisasessorin parahdus: papin elämää

Pappeuteen liittyy monia stereotypioita, joista osa pitää ainakin joissain tapauksissa paikkansa ja osa taas ei. Meitä pappeja varmaan toki yhdistää sitoutuminen kristinuskoon ja kristillisiin arvoihin (esim. usko Kristuksen ylösnousemukseen ja lähimmäisenrakkauteen), mutta melkeinpä kaikki muu sitten vaihteleekin. Pappien joukosta variaatiota löytyy yhtä paljon melkein kuin muualtakin yhteiskunnasta. Ei ole olemassa yhtä muottiin valettua pappia.

 

Omalla tavalla mielenkiintoista on se, että joskus me papitkaan emme ole vapaita stereotypioista. Etenkin nuorempana kuvittelin, että papin pitää olla tietynlainen ja ajatella jotenkin hengellisestä vinkkelistä koko ajan. Nuorena papiksi tullessa tietysti oma identiteettikään ei ole vielä kehittynyt kovin pitkälle, joten oli helppoa valita esimerkiksi hyvin hengellinen tai teologinen näkökulma työn lisäksi omaan elämään. Kristinuskon ja teologian rooli (yli)korostui hyvin vahvasti etenkin 18–25 vuoden iässä.

 

Mitä pidemmälle ja erilaisimmissa työpaikoissa, elämäntilanteissa jne. olen saanut pappina elää ja kasvaa, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan muutakin kuin teologiaa ja kristinuskoa. Maailman eri aspekteille avautuminen ja omalta mukavuusalueelta poistuminen on tehnyt elämästä kymmenen kertaa mielekkäämpää. Yllättävää kyllä mukavuusalueelta poistuminen on antanut paremmat eväät myös seurakuntatyöhön.

 

Nyt siis rohkeasti haluan kokea ja oppia uutta. Vaikuttaa myös siltä, että elämääni on siunannut ja salaperäisesti ohjannut myös itse Kristus – jopa vastoinkäymisissä ja ehkä juuri kaikkein eniten niissä.
Ps. Tänään haluan erityisesti muistaa rukouksessa Raaseporin onnettomuuden kaikkia uhreja sekä omaisia. Olkoon kärsimykset ja koettelemukset läpikäynyt Kristus tukenanne.

 

  1. Jos nisunjyvä ei kuole, niin se jää yksin, mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.

    Opin tuosta sanasta, että jos suostun lähtemään omalta mukavuusalueeltani, niin sen lisäksi, että elämästä tulee mielenkiintoisempaa, se myös muuttuu paljon tuloksellisemmaksi.

    Seurakuntatyössä on suuri kiusaus pitäytyä tavanomaiseen. Ei lähdetä riskeeraamaan mitään. Eikä raivaamaan tietä uudelle. Siinä taitaa olla yksi syy toiminnan näivettymiseen ja kääntymiseen sisäänpäin. Helposti käpristytään kirkossa, ikäänkin lastu, itsensä ympärille.

Kirjoittaja

Jussi Koivisto
Jussi Koivisto
Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, tiedemies (TT) ja kirjoittaja sekä fitnessvalmentaja ja -urheilija. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen." Instagram: @fitsisu