Virsikirjan lisävihkon mainitseminen synnyttää mielenkiintoisia keskusteluja. Jotkut ovat harmitelleet, että edellisestä virsikirjasta poistettiin Haqvin Spegelin kirjoittama ja Elias Lönnrotin suomentama ”Jo vääryys vallan saapi” (440). He ovat jopa ehdottaneet, että se otettaisiin nyt lisävihkoon. Niin komea ja ajankohtainen se tuntuu olevan.
Virsi seisoo väkevästi köyhän ja vähäosaisen rinnalla sortajia vastaan. Se uskoo vakaasti oikeuden voittoon ja armahdukseen, joka tulee Herralta. Mikkeliläinen koraalitoisinto tukee virren sanomaa ja hengittää sen rukousta, joka mukailee psalmia 58.
Viimeksi olen kuullut tämän virren kotiseutuni historiasta syntyneessä Pula-oopperassa Nivalan jäähallissa. Siellä se laulettiin vuoden 1886 virsikirjan sanoilla: ”Walittaa täytyy totta Ja surra suuresti, Kun wääryys wallan ottaa Ja pahuus paisuupi.” Pohjanmaan jokilaaksojen laulajista koottu oopperakuoro tulkitsi jykevästi 1930-luvun lamavuosista, pakkohuutokaupoista ja nälästä kärsineiden tuskaa sekä heidän luottamustaan Jumalan oikeudenmukaiseen tuomioon.
Olen samaa mieltä keskustelukumppaneitteni kanssa. Tämän virren olisi hyvin voinut säilyttää nykyisessä virsikirjassa.
Silti en aio ehdottaa sitä lisävihkoon, sillä työryhmän tehtävä on määritelty toisin. Lisävihkoon otetaan nimenomaan uusia virsiä. Sellaisia, jotka on kirjoitettu ja sävelletty tätä lisävihkoa varten. Tai sellaisia, joita olemme hakeneet kotoisesta, hengellisistä lauluaarteistostamme, sisarkirkkojemme virsikirjoista ja muusta kansainvälisestä aineistosta. Vanhoja virsiä voi harkita palautettavaksi, jos virsikirja päätetään uudistaa joskus kokonaan.
Toivon toki, että löydämme lisävihkoon elämän makua, rosoisuutta ja lujuutta. Kaikkea sitä on tässä vanhassa virressä ja kaikkea sitä voisi kuvata yhdellä muotisanalla, joka vilahtaa usein sisustusta tai vaatetusta käsittelevissä lehtijutuissa. Viimeksi luin sunnuntain Savon sanomista, miten vanhasta eurolavasta oli syntynyt rouhea sohvapöytä.
Jospa edes yksi lisävihkon uusista virsistä olisi yhtä rouhea kuin elämää nähnyt ja monissa kuljetuksissa pintansa pitänyt kuormalava!
Jaana Marjanen, lisävihkotyöryhmän puheenjohtaja
Hyvä blogi, kiitos Pekka!
Olemme vanhurskautettu ilman omia tekoja, Kristuksessa.
On kuka on!
Jumala yksin on hyvä ja vanhurskas. Siksi hän kykenee nyt lahjoittamaan meille oman poikansa Jeesuksen vanhurskauden ja koko Jeesuksen olemuksen, jokaiselle joka tahtoo ottaa lahjan vastaan. Kuinka muutoin voisimme muuttua Jeesuksen kaltaisiksi rajan toisella puolen. Päästessämme perille taivaaseen. Täällä omistamme Jumalan vanhurskauden uskon kautta siellä sen omistamme uutena taivaallisena ihmisenä. Mehän muutumme hänen kaltaisikseen. Täällä kuljemme uskon varassa ja Jumalan edessä saamme olla ja omistaa todellisen vanhurskauden jo nyt, vaikka se ei aina meissä ilmene sellaisena, kuin se oikeasti on. Ei meissä itsessämme todellakaan näy eikä ole mitään vanhurskautta. Sitä on meistä turha etsiä.
Pekka tuot esille ”Se Jumalan kutsussa on juuri ihmeellistä, ettei kutsutuille esitetä pääsyvaatimuksia””, mistä tämä tulee?
Jeesus sanoo:
24 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
25 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
26 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? (Matt.16)
Siis voiko uskoon tulla ja säilyttä vanhan elämänsä, ei voi, vaan vanha elämä tulee ”kadottaa” Jeesuksen tähden.
Mitä velvollisuuksia on ensin suoritettava, ennen kuin voi saada syntinsä anteeksi. Mitä vaaditaan ensin tekemään ja sitten vasta voi uskoa saaneensa kaikki syntinsä anteeksi. Nekin mitä ei itse enää muista. Kerro Ari se. Jos jotain on, niin sitten ei ole kyse enää armosta. Vanhurskauteen pätee sama.
Aamen Pekka!!!
Lainaus Timo Laaton kirjoituksesta Iustitia 35:
https://sti.fi/wp-content/uploads/2019/06/Iustitia35.Timo_Laato.pdf
”Muualla Luterilaiset Tunnustuskirjat opettavat täysin yhtäläisesti uskonpuhdistajan kanssa, että Jumalan sanalla on voima synnyttää uudesti. Yksimielisyyden ohjeessa todetaan esim. seuraavasti:
”Augsburgin tunnustukselle uskolliset puhtaat opettajat ovat […] opettaneet ja kiinteästi väittäneet, että ihminen esivanhemmissa tapahtuneen lankeemuksen tähden on siinä määrin turmeltu, että hän jumalallisten asioiden piirissä, niiden, jotka koskevat meidän kääntymystämme ja sielumme autuutta, on luonnostaan
sokea: hän ei ymmärrä eikä voi ymmärtää Jumalan sanaa, kun sitä saarnataan, vaan pitää sitä hullutuksena; hän ei itsestään voi lähestyä Jumalaa, vaan on ja pysyy Jumalan vihollisena, kunnes hän Pyhän Hengen voimalla, saarnatun ja kuullun sanan kautta, sulasta armosta, ilman vähintäkään omaa myötävaikutustaan kääntyy, tulee uskoon, uudestisyntyy ja uudistuu.”3 (Täydellinen selitys, kohta 2:5)
Itse tuossa Augsburgin tunnustuksessa todetaan kuuluisassa, uskon syntymistä koskevassa kohdassa:
”Tällaisen uskon saamista varten Jumala on asettanut saarnaviran ja antanut evankeliumin ja sakramentit. Näiden, kuin välineiden kautta ikään hän antaa Pyhän Hengen, joka, missä ja milloin tahtoo, vaikuttaa uskon niissä, jotka kuulevat evankeliumia, joka opettaa, että meillä, jos sen uskomme, on armollinen Jumala
Kristuksen ansion kautta eikä oman ansiomme kautta.”4 (5:1-3)
Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa sanotaan:
”Vanhurskautus tapahtuu siis sanan välityksellä, niin kuin Paavali sanoo: ’Evankeliumi on Jumalan voima itse kullekin uskovalle pelastukseksi’ (Room. 1:16), ja niin ikään: ’Usko tulee kuulemisesta’ (Room. 10:17). Jo tämänkin perusteella voidaan todistaa, että usko vanhurskauttaa. Jos kerran näet vanhurskautus tapahtuu yksinomaan sanan välityksellä, ja sana voidaan käsittää yksinomaan uskolla, seuraa siitä, että usko vanhurskauttaa. On kuitenkin muitakin, tukevampia perusteita. Tähänastisen olemme esittäneet osoittaaksemme, millä tavalla uusisyntymä tapahtuu, ja tehdäksemme ymmärrettäväksi, millainen on se usko, josta me puhumme.” (4:67-68).”
Tässä kirjoituksessa siis Laato ottaa kantaa Matti Väisäsen kasteopetukseen. ”Väisänen rajaa uudestisyntymisen tapahtumaan vain ja ainoastaan kasteeseen. Hän nimenomaan kieltää ja torjuu ajatuksen, että Jumalan sana voisi synnyttää uudesti.”
Tämän tyyppistä Väisäsen väitettä on esitetty myös täällä. Mutta jos näin olisi, niin ei Jumalan sanalla tällöin kasteessakaan olisi voimaa uudestisynnyttää? Mutta nythän on Raamatun mukaan ja Lutherinkin mukaan niin, että juuri Jumalan sanalla on voima synnyttää uudesti. Uudestisyntynyt ihminen myös halajaa käydä jumalanpalveluksessa ja nauttia ehtoollisen sakramenttia sekä pysyä uskovien yhteydessä. Hänellä on myös jano ja nälkä lukea ja tutkia itse omassa rauhassaan Jumalaan sanaa, että olisi lähellä Jeesusta ja Jumalaa.
Ari Pasasen ongelmana käsittääkseni on se, että hän uskoo Jumalan antavan synnit anteeksi ihmisen parannuksen teon tähden. Tämä on hyvin yleistä. Vain harvat uskovat, että synnit saadaan anteeksi Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin tähden, hänen veressään. Jumala lukee Kristuksen sovitukseen turvautuvan ihmisen vanhurskaaksi. Se on siis aina tämä vanhurskaaksi lukeminen (forenssinen), ei tekeminen (effektiivinen). En voi tuoda Jumalalle mitään omaa hurskauttani, sillä sehän on juuri omavanhurskautta (vrt. fariseus temppelissä), mistä Raamatussa varoitetaan.
Mutta niin kuin Pekkakin on kirjoittanut, ei ole mitään etukäteisvaatimuksia. Jumala antaa synnit anteeksi yksin Kristuksen tähden yksin armosta.
Mikään ihmisen suorittama teko ei voi milloinkaan sovittaa syntiä, sillä Jumala on pyhä mutta me ihmiset olemme syntiset, vaikka kuinka itseämme yrittäisimme puhdistaa ja kiilloitella. Mihinkään itsessämme olevaan emme voi vedota Jumalan edessä. Ainoa mahdollisuus syntien sovitukseen ja vanhurskautukseen on Jeesuksen Kristuksen ristillä ansaitsema sovitus meidän puolestamme.
Riitta Sistonen tuot parannuksen teon minun ”satuiluksi”, eihän se niin ole vaan kyllä nyt ”syytät” aivan väärää henkilöä, Pietari sanno selkeääkin selkeämmin:
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.(Ap.t.2)
Siis miten saadaan synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan, eikö tuossa sanota tekemällä parannus ja ottamalla kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen?
Siis älä väitä että olisin itse keksinyt tuota.
Toisaalta sekoitat Jeesuksen uhrin parannuksen tekoon, ei siitä ole kyse että ihminen toisi jotain omaa vaan nöyrtyy Jumalan edessä parannukseen.
Saanen sanoa että teillä luterilaisilla on ”omavanhurskaus” niin suuri että Jumala muka vanhurskauttaa teidät ilman nöyrtymistä parannukseen, tässä pohjalla on vauvakasteen valheellinen oppi.
Pointti tässä kastekysymyksessä on se, että kaste on Jumalan oman tahdon ja tarkoituksen mukaan uudestisyntymisen pesu eli uudestisyntymisen paikka ja sen vaikuttava väline. Kristikunnassa on jo kirkkoisistä alkaen ollut kahta eri linjaa siitä, voiko uudestisyntymisen ihme tapahtua ilman kastetta vai ei. Kun usko alettiin ymmärtää yhä yksilökeskeisemmin 1600/1700-luvulta alkaen myös uudestisyntyminen alkoi ajallisesti ja paikallisesti irrota kasteesta. Luterilaisuus opettaa kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä kieltämättä kuitenkaan, että uudestisyntyminen ei voisi Jumalan niin toimiessa, tapahtua siitä irrallaan (koska sen saa aikaan Jumalan sana).
Marko Sjöblom pointti on siinä että JOS vauvakaste antaisi sen mitä lupaa niin kaikki vauvana kastetut ymmärtäisivät Jumalan tahdon ja kuulisivat Jeesuksen äänen, onko näin, ei ole sillä vauva kaste ei anna Pyhää Henkeä.
Ei ole mitenkään suuri ihme se, ettei Ari ole tätä perusasiaa käsittänyt oikein. Se kun on vaikeinta mitä olla voi, että Jumala vanhurskauttaa syntisen, ilman että tämä millään tavalla kykenee edesauttamaan siinä Jumalaa. Jokaisen ihmisen oma mieli kun on sellainen, että tätä Jumalan ihmeellistä evankeliumia ei kukaan oikein kykene käsittämään, kuin hyvin rajallisesti. Jos kykenisi niin sen jälkeen ei voisi enää laki ja evankeliumi mennä sekaisin. Siitä, että ne jokaisen kohdalla kuitenkin vaihtavat paikkaa.
Niinpä. Juuri siksi kirjoitinkin, että se on yleistä ymmärtää niin, että ihmisen on ensin suoritettava jotain. Siitä huolimatta on niin, että Jumalan armo Kristuksessa avautuu itsessään mitättömälle köyhälle syntiselle Kristusta tarvitsevalle kun aika hänen kohdallaan on täyttynyt. Gal. 4:1-7. ”Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.” Luuk. 1:53
Riitta Sistonen tässä tulee esille omavanhurskaus/omavoimainen nöyryys:
””itsessään mitättömälle köyhälle syntiselle Kristusta tarvitsevalle kun aika hänen kohdallaan on täyttynyt.””
Kun yrität liittää tätä vauvakasteeseesi niin eipä onnistu, mihin tarvitset Kristusta kun kerran palaat ”vauvakasteen armoosi”?
Ari Pasanen ei ymmärrä kuinka lukemattomat kommentit ja kommentoijat tälläkin blogilla kehuvat Jumalan täydellistä työtä Jeesuksessa Kristuksessa.
1.Korinttolaiskirje: 12:3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: ”Jeesus olkoon kirottu”, ja ettei kukaan voi sanoa: ”Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä.
Ari Pasanen asettuu Jeesusta Kristusta kiittäviä vastaan herjaamalla heidän uskoa. Tämä on käsittämätöntä.
Kari Paukkunen näyttäisitkö missä puhun Raamatun sanaa vastaan?
Siis tuo Paavalin sanat ””a ettei kukaan voi sanoa: ”Jeesus olkoon Herra”, paitsi Pyhässä Hengessä.”, ovat mielenkiintoiset kun niitä verrataan Jeesuksen sanoihin:
Matt. 7:21
Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Siis jos ajattelet että kaikki jotka sanovat Jeesusta Herraksi olisivat uskovia ei pidä paikkaansa.
Rinnastit kaksi jaetta mielenkiintoisesti, Ari.
Voi kai tehdä yhteenvedon, että tarvitaan Jeesuksen tunnustaminen suulla. ”Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” Matt. 10:32-33.
Mutta tarvitaan myös tunnustaminen teoilla ja elämällä: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät…” Tiit. 1:16.
En ole perehtynyt koko pitkään keskusteluun, mutta siinä näköjään toistetaan mitä Pekka kirjoitti: ”Mitä velvollisuuksia on ensin suoritettava, ennen kuin voi saada syntinsä anteeksi.”
Jumalan armollisuutta on hyvä korostaa, mutta miten suhtaudutte esimerkiksi näihin teksteihin:
”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (1. Joh 1:9).
Ei kai tästä voi olla eri mieltä, ettei muka tarvitsekaan tunnustaa? Ainakin publikaani meni temppeliin tunnustaen syntisyytensä ja lähti pois vanhurskautettuna (kyseessä on oikeasti verbi dikaioo, vaikka käännös sanoo ¨vanhurskas’). Fariseus ei tunnustanut, eikä lähtenyt vanhurskautettuna.
Entä nämä:
”Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä” (Luuk. 24:47).
”Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan” (Luuk. 6:37). (…forgive, and ye shall be forgiven. KJV)
Kyse on todellakin siitä millä perusteella synnit anteeksi saadaan .Minäkin Luulin Nuorena, että siksi saa anteeksi, että tunnustan. Tunnustamisesta tuli minulle se oma teko jolla uskoin pelastuvani. En ymmärtänyt armon suuruutta. Tottakai synnin tunnustaminen kuuluu asiaan, muuta ei se pelasta, vaan Jeesus ja hänen työnsä meidän edestä.
Pekka, jotenkin tuntuu, että aika tavalliseen tapaan sekoitat pelastuksen objektiivisen perustan, joka on tietysti Jeesuksen sovitustyö ristillä. Sitten on subjektiivinen puoli eli miten ihminen pääsee siitä pelastuksesta osalliseksi. Siinä on ihmiselläkin osuutensa. Ei sikäli, että pitäiisi yrittää hyvillä teoilla ansaita pelastus, vaan niin, että pitää olla oikeassa suhteessa Jeesukseen. Siihen kuuluu hänen tunnustamisensa Herraksi, itsensä tunnustaminen armoa tarvitsevaksi syntiseksi ja Jeesuksen seuraaminen Pyhän Hengen johdossa ja Hänen voimassaan – ja anteeksiantamuksessa silloin, kun pysytään Jeesuksessa..
Nämä eri tasot sekoitetaan hyvin usein ja siitä johtuvat monet sekaannukset ja vaikeat kiistelyt.
Lauseet tuli muotoiltua huonosti, mutta ajatus varmaan välittyi.
Mistä päättelet Risto sen että sekoitan nuo itsestään selvät asiat ?
Taidan olla niin väsynyt että jatkan keskustelua vasta huomenna.
Pekka, minä en ehkä huomenna jatka. Mutta totean nyt, että usein korostetaan niin paljon pelastuksen objektiivista perustaa, että kaikki muu jää huomioimatta. Kaidasta tiestä ei silloin puhuta ja evankeliumista tulee hyvin laveaa. Vauvana saatu kaste muka kantaa hautaan saakka ja siinä välissä eletyllä elämällä ei ole mitään merkitystä, kunhan vain uskoo. Pelastus kun on yksin uskosta. (Vähän karrikoin.)
Mutta en usko, että sinä, Pekka, tai kovin moni muukaan täällä kirjoittavista uskaltaisitte edellä mainituilla perusteilla ruveta elämään synnissä ja haureudessa ja kieltämään Jeesuksen suullanne ja elämällänne. Ette varmaan uskaltaisi luottaa siihen, että kyllä Jumala vanhurskauttaa syntisen kunhan hän vain uskoo. Varmasti Henki herättelisi teitä, jos niin tekisitte. Kuitenkin Jumalan armon voi kääntää irstaudeksi ja niin moni on valitettavasti tehnytkin. Pahinta on, että väärällä lavean tien saarnalla rohkaistaan sellaiseen. Sellaiseen on aina syytä puuttua.
Tuo blogisi otsikko ”Saamme omistaa Jumalan koko vanhurskauden” nostaa esiin kysymyksen: keitä olemme ”me”, joita tarkoitat? Ketkä siihen joukkoon voidaan laskea? Millä perusteella siihen joukkoon kuulutaan? Vauvana saadun kasteen perusteellako vai minkä? Jumalan armollisuuden korostaminen on hyvä asia, mutta näköjään muillakin kuin minulla jäi ilmaan kysymyksiä.
Hyviä kysymyksiä ja ajatuksia Ristolta. Olen havainnut sen että kaikki mitä lausumme tai kirjoitamme voidaan käsittää oikein tai väärin. Uskossa oleva saattaa käsittää oikein, mutta uskoa ilman oleva käsittää otsikon ilman muuta väärin. Siitä ei ole epäilystäkään. Jumalan lupauksesta, jonka mukaan hän vanhurskauttaa syntisen armosta aiheuttaa aina kovaa vastarintaa monelta taholta. Ikään kuin siitä puolesta ei olisi ollenkaan lupa puhua. Jumalan suuri rakkaus vain on avautunut minulle tässä vuoden aikana todella ihmeellisellä tavalla ja valtava Jumalan ylistys siitä kaikesta nousee sydämestä.
Vuosi sitten aloin valmistautua kuolemaan. En tiennyt paljonko aikaa on jäljellä. Jolloin koko tulevaisuus pyyhkäistiin pois. Enkä sitä miten hyvin syöpähoidot on kehittyneet.
En silloin arvannut että Jumala halusi opettaa rakkaudestaan ja huolenpidostaan jotain syvällisempää, kuin osaan edes ilmaista. Joten jos tekstini käsitetään toisin, kuin mitä olen tarkoittanut en sitä ihmettele. Olenhan saanut jotain suurenmoista. Jotain jota sanat eivät riitä kertomaan.
Pekka tuot esille ”” hän vanhurskauttaa syntisen armosta ””, minulle tuo kuulostaa oudolta, siis kyllä syntinen saa synnit anteeksi armosta mutta että Jumala vanhurskauttaisi armosta, en oikein ymmärrä?
Siis mistä löytää iankaikkisen elämän sanat, Jeesukselta, Hänen kauttaan vain mennään Jumalan valtakuntaan, siis Hänen sanansa kautta.
Evankeliumissa on selkeästi etteivät juutalaiset ottaanett Jeesuksen sanoja vastaan ja se jätti heidät ulkopuolelle, eikö tänäpäivänäkin asia ole juuri samoin eli kuka ottaa Jeesuksen sanat vastaan pääsee sisäpuolelle ja kuka ei ota jää ulkopuolelle.
Jeesus itse sanoo:
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Ari Pasanen kirjoitti: ”Kun yrität liittää tätä vauvakasteeseesi niin eipä onnistu, mihin tarvitset Kristusta kun kerran palaat ”vauvakasteen armoosi”?”
Tämä on käsittämätöntä! Koko ajan Ari puhuu tästä vauvakasteesta! Samoin kaste esiintyy Risto Kauppisen tekstissä. Antakaa sen kasteen jo olla! Jos ette ymmärrä, että on aivan oikein tuoda Jumalan eteen pienet lapset ja vauvat ja kastaa heidät Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Jumalan armoliiton osallisuuteen niin olkaa sitten ymmärtämättä.
Tässä puhuttiin nyt kyllä jumalattoman vanhurskauttamisesta. Vaikka myönnän, että itse linkitin tuon Timo Laaton kirjoituksen, jossa käsiteltiin kastetta. Minun tarkoitukseni oli ja on edelleen korostaa sitä, että Jumalan sanassa ja Jumalan Sanassa on voima. Siinä on Henki ja Elämä.