Mitä voimme kaikki uskoa?

Jos minä tunnenkin itsessäni olevan syntiä, ei niitä kuitenkaan lueta minulle Hänen verensä tähden, koska minä olen Kristuksessa ja Hän minussa, vaan minulle luetaan ainoastaan Hänen pyhyytensä ja vanhurskautensa. Jumala pitää nyt minua yhtä kirkastettuna kuin rakasta Poikaansakin.

Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 509, SLEY, 1925.

Näin me kaikki saamme uskoa.

  1. On sitten mennyt asia terilaisiksi, siis kun Jeesus tuli maan päälle niin Hän kutsui syntisiä parannukseen, siis mitä olivat ”syntiset”, he olivat niitä jotka eivät olleet pitäneet lakia ja näin olivat erossa Jumalasta.
    Toisia olivat sitten fariseukset ja kirjanoppineet, he eivät tunnustaneet olevansa syntisiä ja näin eivät mielestään tarvinneett tehdä parannusta.

    No nykyisin tuntuu olevan suurinta ”pyhyyttä” julistaa olevansa syn tinen ja näin sitten jotenkin saada vielä suurempi kirkkaus Jeesuksen kautta? Siis syntinen on erossa Jumalasta oleva, kuinka ihmeessä tämän yhdistää Jeesuksen seuraamiseen, ei mitenkään.

    • Syntinen tarvitsee aina Jeesusta. Jeesus on uskonelämän keskus alusta loppuun. Tarvitsetko sinä, Ari, enää lainkaan anteeksiantamusta ja armoa, kun mielestäsi olet tullut niin täydelliseksi?

    • KR 1933/-38
      Saarn. 7:21 Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.

      Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
      1Kun. 8:46 Jos he tekevät syntiä sinua vastaan – sillä ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee –
      2Aikak. 6:36 Jos he tekevät syntiä sinua vastaan – sillä ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee –
      Sananl. 20:9 Kuka voi sanoa: ”Olen puhdistanut sydämeni, olen puhdas synnistäni”?
      1Joh. 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    • Tämän asian voi käsittää ainoastaan niin, että itsessämme olemme syntisiä, mutta Jeesuksessa täydellisen pyhiä.

    • Paavali osoittaa usein kirjeensä eri seurakuntien pyhille. ”Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.” (Hebr. 10:10). ”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään.” (Hebr. 10:14)

    • Ari

      Miksi et huomaa, miten parannus tapahtuu. Se on Jumalan lahja.

      Stefan Prätorius lausuu sen selkeästi ja voimallisesti. Kaikki on alusta loppuun asti Jumalan omaa työtä. Hän on kaiken tehnyt meidän puolestamme. Vain siksi me pelastumme, mutta pelastuksemme on varma, koska se on JUMALAN OMA TEKO.

  2. Tämä on niin tärkeä totuus ehtoollisesta, että tämä täytyy ehdottomasti laittaa tänne. Apostolinen Isä Ignatios toteaa 100-luvun alussa ehtoollisen olevan “kuolemattomuuden lääke, kuoleman vastamyrkky”, alkukielellä kreikaksi: “pharmakon athanasias, antidotos tou me apothanein”. Perimätiedon mukaan Ignatios oli yksi niistä lapsista, jonka Jeesus otti syliinsä ja siunasi (Mark. 10:13-16).

    Hermann Sasse “Tämä on minun ruumiini” Lutherin taistelu ehtoollisen reaalipreesensin puolesta, s. 136, 2011, Concordia ry.

    • Mika, mistä tiedät, että Ingnatios kannatti luterilaista reaalipreesessiä? Onko sinulla jotakin viitteitä? Hermann Sasse on tainnut luterilaistaa Ingnatioksen. Verrokiksi voisi ottaa kun helluntailainen lainaa Raamatun kohtia lapsikasteen vastustamiseen.

    • Sami, tässä sitaatissa on nyt tärkeintä, mitä Ignatios itse sanoo ehtoollisesta, eikö niin?

    • Mika, kysyin aivan eri asiaa, mutta ymmärrän, jos et halua, tai osaa vastata. Sasse ei voi kuitenkaan valkopestä omaksi edukseen, sillä jos niin tekee, helluntailainenkin voi sanoa tärkeintä ei ole kaste, vaan meitä ja luterilaisia yhdistävä usko. Viettäkäämme myös ehtoollista yhdessä. 🙂🙂

  3. Matias Roto miksi eivät juutalaiset ottaneet Jeesuksen sanoja vastaan?

    Siis jos kerran parannus olisi täysin Jumalan työ niin miksi kaikki eivät sitten sitä ”saaneet”? Eikö Jumalan tahto olekkaan että kaikki tulevat parannukseen?

    Miksi vanhemmat voivat ”estää” Jumalan työn eli parannuksen ”antamisen” vauvoille (lue kastaminen)?

    Siis et voi yhdistää oppiasi Raamatun sanaan vaan se on jostain muualta, mot.

    • Usko Jeesukseen on Jumalan teko ja lahja. Joh. 6:29, Ef. 2:8. Ihmisellä on tietysti myös vastuu siitä, kelpaako valmis pelastus hänelle. Mark. 16:16

    • Sanoohan Paavali: Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon. 2. Kor. 6:1. Pidä hyvänäsi, mitä sinulle on annettu, kai voisi sanoa!

    • Ari

      Käytät mot -ilmausta tekstiesi lopussa ilman pisteitä.

      M.O.T. on lyhenne sanoista ”mikä oli todistettava” tai ”mikä on todistettu” (lat. Q.E.D., lyhenne sanoista quod erat demonstrandum). M.O.T. on alun perin matematiikassa käytetty termi, ja kirjoitettuna matemaattisen todistuksen loppuun se tarkoittaa, että kyseinen todistus on suoritettu.

      Joten jo tämäkin kertoo ongelmasi. Yrität näytellä asiaa ymmärtävän kaltaisesti, mutta kerta toisensa jälkeen tekstiesi oikosulkujen ongelmat vievät päätelmäsi harhaan.

      Näin myös kuvitelmassasi, että Raamatun sana ei tukisi opetustani.

      Ota huomioon että kirkon historian ensimmäiset kasteen ikää koskevat kysymykset eivät suinkaan liikkuneet sinun kuvittelmissasi kysymyksissä, joiden teoria keksittiin vasta 1525-27 julkaistuissa kirjoissa, ja joiden toteutus tapahtui ensimmäisen kerran vasta tammikuussa 1525.

      Ensimmäisten vuosisatojen opetus oli selväpiirteinen: Apostoleilta oli saatu opetus, että myös vauvat on uudestisynnytettävä kasteen välityksellä.

      Ensimmäisen kerran kun kasteiästä keskusteltiin julkisessa kokouksessa, se tapahtui Karthagossa 250 -luvulla jKr. Silloin keskustelun aiheena oli vanha apostolien perintönä saatu opetus, että kastetaan kohta kun pappi ehtii paikalle

      ja sen vastakohdaksi esitettiin

      tuolloin ehdotettua uutta käytäntöä, että kasteen VOI SIIRTÄÄ VIIKON VANHAKSI synnytyksen jälkeen eli tuon ajan matematiikan mukaisesti kahdeksanteen päivään, siis juutalaisten ympärileikkauksen iän mukaisesti. Perusteluksi tälle esitettiin, että vauva olisi ehtinyt kunnolla kuivua synnytyksestä.

      Koska kerta toisensa jälkeen olet aikaisemmissa keskusteluissamme torjunut RAAMATUN SANAN opetuksen, jota olen sinulle antanut kielioppimuotoja myöten tarkasti tekstiä tulkiten, niin en katso tässä yhteydessä aiheelliseksi jatkaa keskustelua aiheesta, missä omat oikosulkusi saavat sinut toistamaan samoja virheitäsi kaikista lukemattomista oikaisuista houlimatta.

      Sen verran vain yksilökeskeistä filosofiaasi korjaten, voinen todeta että ihminen tarvitsee AINA toisen ihmisen voidakseen päästä Jeesuksen pelastuksesta osalliseksi.

      Paavali tarvitsi Ananiaan, jotta suomuksen olisivat pudonneet hänen silmistään.

      Etiopian rahaministeri tarvitsi Filippuksen kääntymykseensä.

      Paavali sanoo uskosta että ”usko tulee kuulemisesta” ja jatkaa ettei kukaan voi kuulla ellei JOKU TOINEN hänelle julista.

      Helluntaisaarnassaan Pietari sanoo, että kuulijat tarvitsevat KASTEEN (alkukielessä PASSIIVISSA TUO KASTEEN SAAMISEN VERBI) eli siis tarvitaan toinen ihminen Jumalan välikappaleena, jotta kuulijat pääsisivät pelastuksesta osallisiksi.

      Joten koko melskaamisesi siitä että vanhemmat saavat määrätä lasten pelatuksesta, osoittaa vain huonoa neljännen käskyn noudattamista ja kapinointia sitä vastaan, kun yrität kieltää vanhempien oikeutta tuoda lapsensa uudestisyntymisen peson kautta Pyhän Hengen uudistukseen. Tiit. 3.4-7.

      https://katekismus.fi/10kaskya/4.html

    • Matias Roto ymmärrätkö yhtään mitä kirjoitat, siis toteat:””Näin myös kuvitelmassasi, että Raamatun sana ei tukisi opetustani.””, sitten kirjoitat pitkät pätkät kuinka kirkko oli tehnyt sitä sun tätä, eihän kirkon toimet ole Raamatun sanaa?

      Näyttäisitkö missä kohden Raamatun sana tukee vauvakaste oppiasi?

      Älä nyt sitten tuo Pietarin helluntai saarnaa, sillä sitä vain muuttamalla saat sen sopimaan oppiisi.

    • Matias Roto sitten vielä tämä toteamuksesi:””Helluntaisaarnassaan Pietari sanoo, että kuulijat tarvitsevat KASTEEN (alkukielessä PASSIIVISSA TUO KASTEEN SAAMISEN VERBI) eli siis tarvitaan toinen ihminen Jumalan välikappaleena, jotta kuulijat pääsisivät pelastuksesta osallisiksi.””

      Eikö tämä kumoa koko oppisi kerralla kun esität pelastuksen olevan TÄYSIN Jumalan työtä, nythän tuot pelastukseen ihmisen työn, siis kukaan ei voisi pelastua ilman toista ihmistä, mot.

    • Ari

      Tyhmästä tahallasi vääristelet Raamatun sanaa, kun panet väärällä tavalla Jumalan työn muka olevan samalla tasolla kuin ihmisen työn. Tämä harhainen ajattelutapasi estää sinua näkemästä että Jumala on kaikkivaltias ja hän tekee mitä itse lystää. Hän on kuitenkin nähnyt hyväksi käyttää kirkkoaan työnsä tekemiseen tässä maailmassamme. Pyhä Henki käyttää sanan saarnaa ja sakramentteja JUMALAN työn tekemisen välikappaleena. Kirkko on Jumalan kansa. Vain tämän kansan sisällä eli siis suostumalla siihen, että Jumala itse tekee työnsä meidän kanssaihmisiä välikappaleinaan käyttäen, me saamme Jumalan kosketuksen elämäämme. Näin kirkon ulkopuolella oleville ei Raamatussa luvata pelastavaa eli vanhurskauttavaa uskoa. Sellainen on pakana, jos häntä ei ole kastettu ja luopio, jos kastettu luopuu kirkon yhteydestä.

      Vanhan kirkon opettajat ovat sanoneet tämän saman lauseilla

      ”Sellaisella jolla kirkko ei ole äitinä maan päällä ei myöskään Jumala ole Isä taivaassa.”

      sekä

      ”Extra ecclesiam nulla salus” = ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”.

    • Ari

      Olen osoittanut sinulle perusteet jo monia kymmeniä kertoja eri ketjuissa, mutta olet ollut uppiniskainen ja kieltäytynyt lukemasta tekstiä, joka vaatisi vain sisältälukemisen taitoa.

    • Matias Roto ”vaadit” minulta sisälukutaitoa, no ymmärtääkseni se hallitsen, mutta kyse onkin siitä kun vertaan kirjoitelmiasi Raamatun sanaan niin ne eivät todista samaa, siis ole huoletta osaan kyllä lukea.

      En voi ”vaatia” sinulta ymmärrystä Raamatun sanasta sillä kun Jumala sen salaa niin eipä siitä ihminen omalla ”viisaudellaan ja ymmärryksellään” saa selvää.

      Raamatun sanan ymmärtämiseen tarvitaan Pyhää Henkeä ja sen saa kun Jumalan kutsuessa tekee parannuksen ja ottaa kasteen.

    • Ari

      Jälleen kerran panet sellaisen järjestyksen puheenvuoroosi, joka KEKSITTIIN VASTA VUOSINA 1525-1527.

      Raamatun sana puhuu kasteesta parannuKSEN kasteena, eli siis kasteena joka ANTAA parannuksen.

      Luukkaan evankeliumi:

      3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi paranNNUKSEN kastetta syntien anteeksisaamiseksi,

      Kastehan opetuslapseuttaa ihmisen eli siis ottaa Jeesuksen seuraajien eli siis apostolien kanssa samaan joukkoo.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastaMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Kaiken lisäksi tässä puhutaan opetuslapseuttamisesta KOKONAISINA KANSOINA.

      Edelleen olen huomannut sinun kieltävän sen että KASTE PELASTAA.

      1.Pietarin kirje:
      3:21 Tämän vertauskuvan mukaan VESI teidätkin PELASTAA, KASTEENA –

      Useamman kerran olet tarjonnut jatkoa, joka vain appositiona selittää ettei tämä veden käyttö ole saunomista, ei aamupesua eikä suihkussa käynnillä kroppansa puhdistamista vaan Jumalan kanssa liiton tekemistä, kuten 1992 käännöse selvästi sanoo:

      Tuon esikuvan mukaisesti teidät PELASTAA nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

      Joten kautta linjan en voi muuta kuin valitella, ettet halua avata silmiäsi totuuden tuntemiseen, vaan mielesi sokeudessa seuraat vain harhojen opettajia.

    • Matias Roto toteat minulle:””Joten kautta linjan en voi muuta kuin valitella, ettet halua avata silmiäsi totuuden tuntemiseen, vaan mielesi sokeudessa seuraat vain harhojen opettajia.””

      Tuohon voin todeta ettei ihminen itse voi avata silmiään näkemään vaan tarvitsee Jeesusta parantamaan, siis jpokaisen ihmisen on nöyrryttävä Jumalan kutsuessa parannukseen joka ei ole kaste vaan kääntymistä pimeydestä valoon, siis kun vaeltaa pimeydessä ei näe niinkuin sinun kirjoitelmasi todistavat selkeästi sokeudestasi.

      Mitä Johannes kastaja ja Jeesus julistivat, PARANNUSTA.

      Matt. 3:6
      ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

      Mark. 1:5
      Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä, ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä.

    • Ari

      Puhut syntien tunnustamisesta. Mutta jätät kokonaan syrjään, KUINKA SYNNIT ANNETAAN ANTEEKSI.

      Tähän antaa vastauksen Pietari

      KASTE — SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI

      Alkukielellä tuo ”tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen” rakentuu saman kaavan periaatteen mukaan kuin Matteuksen lähetyskäskyn TEHDÄ OPETUSLAPSIA KASTAMALLA eli siis

      ”tehkää parannus ottaMALLA kukin teistä KASTEEN”.

      Olen tätäkin ajatusta, että ENSIKSI kerrotaan MITÄ tehdään ja SITTEN kerrotaan KUINKA se tehdään, jauhanut sinulle useampia kertoja kuin japanin kielen kanji -merkkien oppikirjassa kehotettan toistamaan kutakin merkkiä ennen kuin sen osaa. Se pitää toistaa 40 kertaa. (Viimeksi eilen keskustelussamme oli tästä puhetta erään suuremmoisen japanilaisen muusikon kanssa. )

      Joten teeppä tästä asiaa tuntevan totuuden sanan opetuksesta, niin kuin muinainen mummo teki, kun neitona meni erääseen tilaisuuteen: ”Otti tilaisuudesta vaarin.”

    • Ari

      Sen perusteella, että itseään kohti suunnatulla piipulla ei pidä yrittää laukaista toista kohti, pyydän Mikaa poistamaan solvauksen sisältävän puheenvuoron.

    • Ari

      Jälleen kerran panet sellaisen järjestyksen puheenvuoroosi, joka KEKSITTIIN VASTA VUOSINA 1525-1527.

      Raamatun sana puhuu kasteesta parannuKSEN kasteena, eli siis kasteena joka ANTAA parannuksen.

      Luukkaan evankeliumi:

      3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi paranNNUKSEN kastetta syntien anteeksisaamiseksi,

      Kastehan opetuslapseuttaa ihmisen eli siis ottaa Jeesuksen seuraajien eli siis apostolien kanssa samaan joukkoo.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastaMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Kaiken lisäksi tässä puhutaan opetuslapseuttamisesta KOKONAISINA KANSOINA.

      Edelleen olen huomannut sinun kieltävän sen että KASTE PELASTAA.

      1.Pietarin kirje:
      3:21 Tämän vertauskuvan mukaan VESI teidätkin PELASTAA, KASTEENA –

      Useamman kerran olet tarjonnut jatkoa, joka vain appositiona selittää ettei tämä veden käyttö ole saunomista, ei aamupesua eikä suihkussa käynnillä kroppansa puhdistamista vaan Jumalan kanssa liiton tekemistä, kuten 1992 käännöse selvästi sanoo:

      Tuon esikuvan mukaisesti teidät PELASTAA nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

      Totuuden sanan julistamisen väittäminen valheeksi kuvaa enemmän puhujastaan kuin puhuteltavastaan.

      Psalmit:

      7:16 Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan.

    • Edelleen jatkuvat nuo ajattelemattomat toiseen kohdistuvat syytökset valehtelusta.

      On siis aihetta poistaa tällaiset puheenvuorot. Nehän kertovat ainoastaan sanojen laukojan mielentilaa eivätkä kohdistu toiseen keskustelijaan.

      Psalmit:

      7:16 Hän kaivoi haudan ja koversi sen, mutta itse hän kaatuu tekemäänsä kuoppaan.

    • Matias Roto mitä tarkoittaa Jeesuksen sanat:

      Luuk. 24:47
      ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

      Mitä tuo tarkoittaa?

    • Arin ongelma on se, että kun tietoa puuttuu, niin pitää nälviä asiaa ymmärtävää valehtelijaksi.

      Otetaanpa Ristin voiton julkaisema kirja, missä todetaan uudelleen kastamisen baptistisessa mielessä esiintyneen ensimmäisen kerran historiassa vuonna 1525.

      Vapaan kristillisyyden historia

      Kirjoittanut Gunnar Westin , Uppsalan yliopiston kirkkohistorian professori

      Sivuja: 530
      Kustantaja: Ristin Voitto
      Julkaistu: 1975
      ISBN: 951-605-288-6

    • Ari

      Kaikkien evankeliumien lähetyskäsky puhuu samasta asiasta eli kaikki maailman kansat on saatettava Jeesuksen yhteyteen eli siis kirkon jäseniksi pyhän kasteen kautta tapahtuvan kääntymyksen välityksellä.

    • Matias Roto ohitat kysymykset, miksi?

      En tarkoita sinua valehtekijaksi vaan levität valheellista evankeliumia eli uskot kyllä itse siihen sokeasti.

      Et yksinkertaisesti ymmärrä niinkin selkeää asiaa kuin että puu tuottaa vain yhdenlaisia hedelmiä, et voi koota orjantappuroista viinirypäleitä, samoin ei voi löytää rakkautta väkivallan keskeltä eli kun kirkko suoltaa väkivaltaa niin ei siellä ole rakkautta ja kirkko on sen jäsenet.

    • Ari

      Näissä nettikeskusteluissa olen tavannut monia ihania ihmisiä, joiden tekstit kertovat aidosta rakkaudesta.

      Sellaista EN OLE HAVAINNUT sinun teksteissäsi. Ainoastaan toisten halveksimista ja heidän uskonsa väheksymistä. Siis täysin mieletöntä lähimmäistemme räävimistä.

      Aloita siis aidon ja todellisen rakkauden osoittaminen omasta itsestäsi. Omista lapsistasi, vaimostasi ja muista lähimmistä omaisistasi. Jatka sitten naapureihesi ja lähimmän seurakuntamme kirkonväestä.

      Jos itse käyttäydyt kuin haukkuva koira niin miten voit saada osaksesi rakkautta toisten taholta sinua kohotaan.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.