Jos suomalainen työikäinen haluaa löytää aidon seurakuntayhteyden, niin mihin hän voi mennä? Luterilainen paikallisseurakunta tarjoaa yleensä messuja, muita yksittäisiä tilaisuuksia ja eläkeläispiirejä. Nämä ovat kaikki hyviä asioita ja palveluita. Ongelma on kuitenkin se, että paikallisseurakunnista on vaikea löytää sellaista pitkäjänteistä seurakuntayhteyttä, jossa voisi kasvaa hengellisesti, löytää ystäviä ja palvella omilla lahjoillaan. Myöskään perheellisille ei juuri ole toimintaa, joka palvelisi koko perheen tarpeita. Perhetyön piirissähän kohdataan kyllä lapset upealla tavalla, mutta aikuisille ei yleensä ole mitään ”ikätasoista” tarjontaa. Tämä kävi konkreettisesti selväksi, kun aikoinaan muutimme perheenä Yhdysvalloista takaisin Suomeen. 250 000 ihmisen kokoisella paikkakunnalla ei ollut käytännössä lainkaan toimintaa, johon olisimme voineet osallistua koko perheenä – mikä Yhdysvalloissa oli aina sääntö. Paitsi tietysti vapaiden suuntien piirissä.
Oletko sinä löytänyt toimivan seurakuntayhteyden luterilaisen seurakunnan piiristä? Millaisen?
Mistä työikäinen löytää seurakuntayhteyden?
Joo, hieman itse panostamalla olen löytänyt. Ehkä vika on minussa, kun en ole työikäinen enkä enää perheellinenkään.
Mistä? Millaisen?
Ihan nykyisen asuinpaikkakunnan paikallisesta seurakunnasta. Ei siitä sen enempää.
Vaikea on uusien tulijoiden löytää mitään muuta, kuin jumalanpalvelukset. Olisiko ne jotain josta kehitystä voisi alkaa rakentamaan?
Herätysliikkeiden jumalanpalvelusyhteisöjen ja seurojen piirissä on sitä mitä Timo P ja Pekka P peräänkuuluttavat. Ja erään Suomessa toimivan luterilaisen kirkon piirissä, jonka lyhenne päättyy K-kirjaimeen.
Lhpk on kotini ja uskon että se sopii koko perheelle vauvasta vaariin ja perheet saa lapsille pienestä asti hoitoa . Monesti koen että lhpk :sta moni puhuu eikä tiedä itseasiassa paljonkaan siitä ja toki 50 eri seurakunnassa voi olla erojakin . Vapaus on yksi tärkeimpiä asioita mitä vaadin seurakunnalta ja niin minä kuin moni muu kokee samanlailla . On mielestäni tärkeää että ihminen saa aidosti sitä mitä on . Kirkko on pieni ja nuori , mutta silti koen että on toimintaa aika paljon , ainakin meillä . Ei ole ns virkapappeutta ja paljon tehdään yhdessä seurakuntana asioita . Papit on jokainen persoona ja monelaisista taustoista tulleita mutta valmistelevat saarnat huolella . Myös se ajatus tuntuu ihan hullulta että lhpk:ssa pidetään itseään parempina tai suhde muihin uskoviin olisi ylimielinen . Kerran toisen seurakunnan pappi saarnasi että otettas tuolta puistosta 10 juoppoa tänne seurakuntaan niin taso laskisi ja hän sanoi ettei laskisi 😅. Syntisinä koetaan ja samanlaisia on joka paikassa . Tästä on vaikea usein sanoa kun ei haluaisi saada sellaista tunnetta että omaa kehuu ja mainostaminen ei kuulu mielestäni kristillisyyteen . Tärkeää että jokainen löytää oman kodin jossa hyvä olla ja realiteetit on että ihmiset itse päättävät missä käyvät . Ehkä se harmittaa että ihmiset ei ota asioita selvää eivätkä rohkeasti käy eri paikoissa . Silloin kun ihminen kokee yhteyttä seurakunnassa ihmisiin ja saa Jumalan sanasta hoitoa niin se on tyytyväinen. Jumalanpalveluksen kautta olisi hyvä tutustua seurakuntiin ja rukoillen kiertää eri paikoissa . Ja toivoisi ihmisten haastavan pappeja kysellen jos kirkossa on joku mistä on erimieltä , terve uteliaisuus ja kyseenalaistaminen kohteliasuudessa on hyvää eikä elää ennakkoluuloissa ja kuulopuheissa .
Usein vaan uudet jotka tulevat seurakuntiimme ovat katsoneet studio kryptaa tai kuunnelleet saarnoja netistä . Uusia ihmisiä tulee joka kuukausi messuun ja jotkut käyvät harvoin , toiset usein ja jotkut niistä haluavat liittyä jäseneksi , joskus pian joku vuoden tai jonkun ajan päästä ja se aloite tulee lähes aina ihmiseltä itseltään , ainakin meillä . Yksi vaikeimpia asioita uskon olevan on lhpk:ssa monella ihmisellä ajatuksissa kun itse kokenut hyväksi lhpk että miten sen sanoitat kun se saa väärän kuvan jos siitä kertoo että tuntee hyvänä ratkaisuna. En itse halua mainostaa vaikka kutsun välillä ihmisiä seurakuntaan , jokainen itse päättää ei siinä tarvita ihmisen kehuja ja Jumala vaikuttakoon jokaisen polkuun . Varmasti vielä Suomesta löytyy monia paikkoja missä tulee ravituiksi . Emmehän loppujen lopuksi mene seurakuntaan kuin ensisijaisesti oman tarpeemme ja syntisyytemme tähden . Sitten on ikävää kuulla että joku yksittäinen kohtaaminen on jollekin ihmiselle leima koko herätysliikettä tai kirkkoa kohtaan . Sitä samaa janoa kuin monella nuorella miehellä on tutkia Raamatun totuuksia toivoisi jokaiselle ihmiselle ja varmasti jokaiselle paikka löytyy ja ne ei yleensä niin arvostele eri kirkkoja ja herätysliikkeitä kellä on seurakuntayhteys itsellä .
Timo, mainospuheesi Lhpk:sta ei vakuuta. Esimerkiksi kirjoitat: ”On mielestäni tärkeää, että ihminen saa [olla] aidosti sitä, mitä on.” Epäilen, kun tiedän, millaista opetusmateriaalia kirkkosi julkaisee muun muassa työntekijöidensä käyttöön.
Kohtaamispaikka toimintaa sentään on oman srk.tiloissa, Se ei ole vielä ainakaan vetänyt kovinkaan paljon väkeä mukaan. Vuoden verran vasta on pyörinyt.
Spluuna on jokseenkin juuri se mitä Timo kaipailee. Jostain syystä runssta osallistumista ei ole. Kaiken ikäisille olisi ohjelmaa ja koko perhe voi olla mukana. Syömistäkin löytyy. Olisikohan mainonnassa vika?
Omalta kohdaltani aktiivinen seurakuntayhteys syntyi Setan Malkus-ryhmän kautta helsinkiläiseen Kallion seurakuntaan. Tosin en asunut sen alueella. Olin tuolloin vielä mukana työelämässä. Eläkkeelle jäätyäni aktivoiduin myös omassa seurakunnassani. Tällä hetkellä vastaan raamattupiiristä Kallion seurakunnassa, jossa aikaisemmin osallstuin vuosia sateenkaarimessujen toimittamiseen. Tuomiokirkkoseurakunnassa olen mukana kirjallisuuspiirissä, välistä myös alustajana. Taakse ovat jääneet vuodet (8) seurakuntaneuvostossa ja siihen liittyneet muut luottamustehtävät.
Työni puolesta – ja omasta kiinnostuksesta – seurasin vuosikymmeniä kirkkoa ja sen kannanottoja ja olin varsin paljon tekemisissä kirkossa työskentelevien kanssa. Taisin kirkosta jotakin kirjoittaakin.
Maailmalla on globaalisti käynnissä jakautumista monissa kirkoissa ja myös muuallakin kuin luterilaisuudessa .
Podcastissa keskustellaan luterilaisesta näkökulmasta erkanemista .
https://www.youtube.com/live/nHHSHGkcFgg?is=DEV2y3LXLInJr1jm
Olen 60 vuotias työurani loppupuolella oleva henkilö. Kokemukseni kirkosta on ollut pääosin myönteinen. Joulu- ja pääsiäisjumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset yms.ovat olleet tärkeitä kokemuksia, lukuunottaatta niitä, joissa on soitettu hengellistä viihdemusiikkia.
Olen kuitenkin ihmetellyt, mitä olisi tämän lisäksi erityinen seurakuntayhteys. Mitä se on ja mihin sitä tarvitaan. Pitäisikö viikottain osallistua johonkin seurakunnan järjestämään toimintaan, jota en ole lainkaan kaivannut.
Mitä on seurakuntayhteys ja mihin sitä tarvitaan?
Seurakuntayhteys on tietysti eri kysymys 60 vuotiaalle kuin vaikkapa nuorelle isälle tai äidille jotka haluavat lapsille kristillisen kasvatuksen . Nykyaika haastaa kristillistä maailmankuvaa ja kristillisiä arvoja enemmän kuin viime vuosikymmeninä , joka näkyy nuorten perheiden seurakuntayhteyksissä . Ehkä se kristillisyys on tullut hyvin luonnollisella tavalla menneinä vuosikymmeninä ja sitä voi pitää jopa itsestään selvänä mutta sitä sanaa on ollut enemmän tarjolla kuin tänäpäivänä . Kysymys tietysti on pohjimiltaan suhteesta Jumalaan , omaan syntisyyteen ja lopulta kuolemaan kun kerran on kaikkien täältä lähdettävä . Ja ajattelen sillä olevan merkitystä koko elämän arvoihin ja valintoihin elämässä ja millaisia ihmisiä toivoo lähelle , vaikka hyvä olla erilasia ihmisiä kenen kanssa on mutta kristittyjen välinen yhteys on syvempää jakamista elämästä parhaimillaan kun sama ”tauti ” on tiedostettu .
Timo, sanoisin, että jonkinlaien tarve 30-vuotiaana isänä oli jonkin verran painavampi kuin 60-vuotiaaana. Tuolloin ei kuitenkaan ollut yksinkeraisesti aikaa seurakunnallisilli harrastuksille. Ikuiset kysymykset myös herättivät mieleniintoa vähemmän kuin siirruttäessä Multaise isän kerhoon.Enpä oikein tiedä. Jos seurakunta on mukava harrastepiiei, se on ihan ok. Mutta eri elämänvaiheissa en ole viikottain kaivannut. En ole kaivannut seurakuntayhteyttä tässä merkityksessä. Kristittynä olen mielelläni osallistunut passiivisena henkilönä jumalanpalveluksiin ja hartaustilanteisiin.
Lopulta mielestäni kristillisyys kulminoituu kahteen asiaan on oman hengellisen elämän hoitaminen ja palveleminen , joka voi olla seurakunnassa tai sen ulkopuolella hyvin monella lailla .
Viisikymmetävuotta etsin omaa paikkaani ja kutsumustani ja vasta seisemänkymetä täytettyäni aloin sitä löytämään.
En vain huomnnut miten tehtäväni kulki mukanani koko ajan.
Nyt tunnistan sen ja siksi sisäisesti kukoistan ja koen että elän Jumaln tahdossa, Nyt olen parhaimmillani. Juuri sillä paikalla johon hän on alunperin minut tarkoittanut. Huomaan miten minun ei tarvitse enää etsiä paikkaani. Sillä Jumala hoitaa sen puolen ja kutsuu itse. On hienoa kulkea Jumalan suunnitelmassa.
Hienoa! Haluaisitko jakaa meille muille, mikä oli ydinoivallus? Vai oliko se tuo minkä sanoit.
Ydin oivallus on se että Jumala on luonut meidät yhteyteen hänen kanssaan ja haluaa sitä intohimoisesti meidän kanssamme joka hetki. Josta seuraa se että koko elämä muuttuu yhdeksi rukoukseksi. Ei ole enää vain jotain erityisiä rukoushetkiä vaan pyrkimystä joka hetkiseen yheyteen. Siinä yhteydessä kaikki asiat alkaa selkeytymään, mutta aivan eri tavalla kuin on itse kaavaillut. Kauan kyselin sitä mikä olisi tehtäväni ja paikkani. En ymmärtänyt tätä yksikertaista asiaa, että se on jatkuva yhteys ja siihen kaikin voimin pyrkiminen. Rukous ei ole jotain mitä me teemme vaan jotain mitä Jumala tekee meissä. Rukous on valtava mahdollisuus. Saan olla koko maailman luojan käsittelyssä ja iankaikkisen rakkauden kohteena. Jumalan tahdossa ihminen kukoistaa. Mehän kannamme Jumalan kunniaa ja kirkkautta. Siihen tehtävään meidät on luotu.