Täällä pohdiskelemme uskosta ja uskon vierestä. Silti tärkein kysymys jää usein sivuun. Nimittäin se mitä se ahdas portti oikein tarkoittaa ja missä se on ? Monet kuitenkin pyrkivät sitä kohti. Jotkut ovat kertoneet miten joskus ovat tuota porttia etsineet ihan tosissaan, mutta sitä vain ei ole löytynyt. Lopulta ovat tulleet siihen tulokseen, ettei sitä ole, tai ainakaan se ei ole tätä etsijää varten. Näin vilpitön etsijä on päättänyt etsintänsä ja jäänyt vapaaehtoisesti uskonelämän ulkopuolelle.
Nuoret pohtivat usein elämän tarkoitusta. Juuri rippikouluiässä nämä mietiskelyt ovat hyvin tyypillisiä. Varsinkin ehkä pari vuotta sen jälkeen. Muistan hyvin miten silloin itse aloin pohtia tuota kysymystä. Oivalsin, että elämällä täytyy olla jokin syvempi tarkoitus. Muutoin kaikki on ihan mieletöntä, eikä millään ole mitään todellista merkitystä. Sitten kohtasin uskovia nuoria esiintymässä torilla. Jotenkin siinä tajusin heillä olevan se mitä etsin.
Mieli olisi tehnyt heti mennä porukaan, mutta kaverit oli siinä vierellä, enkä kehdannut. Vasta myöhemmin illalla , kun olisin yksin, niin menin heidän kokoontumiseensa ja uskoin löytäneeni portin. Näin ei kuitenkaan ollut oikeasti. Sillä ihmisen ikävä toisen luo veti puoleensa kuitenkin enemmän. Enkä kehdannut enää mennä uskovien porukaan, kun pidin itseäni niin huonona.
Näin synti veti minut pois ahtaanportin luota. Portista ei voi kulkea sisälle, jollei luovu syntisestä elämästään.
Luulin myös, että portti avautuisi syntini tunnustamalla, mutta siitäkin tuli sellainen oma teko, ettei portti löytynyt vieläkään. Vasta kun omat keinot oli kulutettu loppuun ja uskoin ehtoollisella vapauttavat sanat, jotka siinä minulle sanottiin, niin löysin portin ja astuin sisälle.
Jottei asia tulisi liian helpoksi, niin on monia, jotka eivät ole menneet portista sisään, mutta uskovat kuitenkin lujasti näin olevan. Sellaiset henkilöt tunnistaa siitä, miten innokkaasti he kertovat omasta parannuksestaan. Miten ovat hyljänneet kaiken synnin, jopa omat vanhempansa ja tehneet todellisen parannuksen. Heille itse portti onkin tullut sivuasiaksi ja heidän omat ponnistelunsa on tullut portiksi. Sillä Ahdas portti on Vapahtajamme Jeesus ja vain hänen työnsä kelpaa meidän edestämme portiksi, josta jokainen voisi käydä sisälle. Portista kulkeminen on kohtaaminen Vapahtajan kanssa henkilökohtaisesti. Vain oma tahtomme, joka haraa vastaan on esteenä. Moni lukee Raamatusta :”usko ei ole joka miehen” ja ” moni haluaisi mennä ahtaasta portista, mutta ei voi ” ja tulee siihen tulokseen, että jumala on laittanut juuri hänelle esteen. Todellisuudessa este on vain meidän omassa kovassa päässä.
”MInua tämä ahdas portti kiinnostaa enemmän kristillistä, so. Jumalan valatkunnan elämää ajatellen, kuin itse pelastusta ajatellen. Luterilainen näkemyshän on että olemme kasteessa uudestisyntyneitä Eihän tässä ole mitään ahdasta porttia, vaan pelkkä kastetoimitus, ja pelastumme sakramentin omasta voimasta. Sitten tietysti elämä on täynnä ahtaita portteja ja erilaisia tienristeyksiä jne.” Antti (klo 7:58)
Käsite ahtaasta portista on syytä käsittää, kuten sen Raamattu tuo esille, myös toisaalla. Jeesus puhuu itsestään ”Ovena”, eli tuo portti ei varsinaisesti tarkoita ahtautta siinä mielessä, kun me elämää yleensä katsomme, vaan siinä mielessä, että kuolemme Kristuksen kanssa ja meidät haudataan yhdessä Hänen kanssaan (Kasteen hauta) , mutta meidän elämä myös alkaa Kristuksessa, kun nousemme ylös vedestä. Tuo ahdas portti on siis Kristus. Niinkuin luonnollinen ihmisen maailmaan tulo käy kohdusta veden ja veren kautta, niin on myös Hengellisen elämän laita, me synnymme Kristuksen kautta, jossa veri ja vesi pitävät yhtä.
Kun olemme näin saatetut Kristukseen ja uuteen elämään, niin meidän tulee luottaa (uskoa) Jumalan lupaukseen Kristuksessa. Ja kuten olemme oppineet, usko tulee Jumalan (Kristuksen) Sanan kuulemisesta ja sisäistämisestä, niin myös meidän elämä Kristuksessa jatkuu tuossa luottamuksessa. Näin siis täytyy olla, jotta kaste ja opetus toimii Kristuksen uskon kautta. Näin tulee myös lapselle opettaa, että Hän on syntynyt Kristukseen kasteen kautta. Ei Jumala ota pois lupaustaan, vaan ihminen sotkee järkeilyllään terve opetuksen. Jumalan Rakkaus tulee meille Kristuksessa.
Tie on kaita vain siltä osin, että pysyisimme tässä uskossa loppuun asti, kilvoitus ei siis ole siinä miten hyvin selviämme elämän lukuisista haasteista, vaan, että me kaiken ahdistuksen ja vaivan kestettyämme seisoisimme lujassa luottamuksessa Herraamme ja siinä pysyisimme kaikissa elämän tuulissa.
Kastetta ja uskoa ei voi eikä saa erottaa toisistaan, ne kuuluvat yhteen. Ei ole olemassa sellaista Kristillistä kastetta, jossa Jumalan Sana ja usko eivät olisi läsnä ja vaikuttaisi Pyhän Hengen osallisuutta ihmisessä. Näin me saamme uskoa ja tässä opissa ja opetuksessa tulla siunatuksi Jumala lupauksen mukaan.
On tosin paljon niitä, jotka epäilevät Jumalan Voimaa, joka vaikuttaa kaiken, Sanan ja sakramenttien kautta.
Ismo. ”Tie on kaita vain siltä osin, että pysyisimme tässä uskossa loppuun asti, kilvoitus ei siis ole siinä miten hyvin selviämme elämän lukuisista haasteista, vaan, että me kaiken ahdistuksen ja vaivan kestettyämme seisoisimme lujassa luottamuksessa Herraamme ja siinä pysyisimme kaikissa elämän tuulissa”.
Tästä olen aivan samaa mieltä. Usko on uskoa pelastavaan Kristukseen, joka varjelee meidät uskossa kuolemaan asti, vrt Fil 4:6-6.
Sitten elämän lukuisat haasteetkin on meillä voitettavana. Osaammeko rakentaa elämämme Kristus-kalliolle mitä vaikkapa ammatin harjoittamiseen, kodin sisustamiseen ja ihmissuhteiden rakentamiseen tulee? Nythän koko elämämme on erilainen sen mukaan osaammeko elää kuuliaisuudessa Jumalalle ja Hänen johdatuksessaan vai tyydymmekö vain omiin suunnitelmiimme? Iankaikkinen elämämmehän alkaa jo täällä maan päällä, eikä vasta taivaassa.Nyt kuitenkin monet uskovatkin luulevat että se alkaa vasta kuoltuamme. Elämä kuliaisuudessa Jumalalle tuo meidät yhä uudelleen ja uudelleen ahtaan portin luokse parannusta tekemään ja elämämme mutkia oikomaan. Koko elämäntapammehan joko todistaa Jumalan valtakunnasta tai siitä, että emme tahdo muuttua. Tässähän varmasti on kyse muustakin kuin kirkossa käymisestä.
”Koko elämäntapammehan joko todistaa Jumalan valtakunnasta tai siitä, että emme tahdo muuttua.” Onko asia ihan noin ’joko – tai’? Mahtaako kenenkään kristityn tapa elää olla kokonainen todistus Jumalan valtakunnasta vailla yhtään piirrettä siitä, että emme tahdo muuttua? Eipä silloin mitään jatkuvaa parannuksentekoakaan tarvittaisi.
Pentti. ”Eipä silloin mitään jatkuvaa parannuksentekoakaan tarvittaisi”.
Jos tahdomme elää kuuliaisuudessa Jumalalle sekä seurata ja palvella Häntä, se tapahtuu vain jatkuvasti parannusta tehden.Heti kun aklamme palvella Herraa, alamme tehdä virheitä ja tyhmyyksiä. Tämä johtaa meidät parannuksen teon opettelemiseen ja harjoittamiseen.
”Tämä johtaa meidät parannuksen teon opettelemiseen ja harjoittamiseen.” Aivan niin. Emme siis voi koskaan rehellisesti sanoa: ”Koko elämäntapammehan todistaa Jumalan valtakunnasta.” Mielessäni alkoi soida Siionin virsi 59: ”On tekemättä vielä mun parannukseni, ja aivan alussansa on kotimatkani. Maailma iloinensa minua viehättää, ja ja syrjään jatkuvasti iäinen autuus jää (W. Malmivaara – J. Haavio – J. Löytty”.
Pentti. ” Aivan niin. Emme siis voi koskaan rehellisesti sanoa: “Koko elämäntapammehan todistaa Jumalan valtakunnasta.”
Kun elämme parannusta tehden ja Herran johdatusta etsien ja löytäen toki silloin elämäntapamme todistaa Jumalan valtakunnasta ja voimme mainiosti myös sanoa sen. Tässä suhteessahan ei ole viisasta keneltäkään ”edellyttää” kovin täydellistä ”suoritusta”.
Kun minä tahdon ymmärtää jonkun uskovan suhdetta Jumalan valtakuntaan otan selvää, millainen hänen suhteensa rahaan, omaisuuteen, tavaroihin ja taloudenhoitoon on. Tämä on minulle hyvä idikaattori toisen ymmärtämisessä. Kun näen, että ”kukkaro” ei ole Herralle luovutettu, ymmärrän missä mennään muissakin asioissa.
”Tässä suhteessahan ei ole viisasta keneltäkään edellyttää kovin täydellistä ’suoritusta’.” Onko meillä valtuuksia edellyttää ’suorituksia’ muilta kuin itseltämme? ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.’ Hän puhui heille vielä vertauksin: ’Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.'”
Pentti. ”Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.’”
Aivan, kun otamme hirren omasta silmästämme, näemme ottaa roskan veljemmekin silmästä.
Jos emme toimi tässä järjestyksessä emme voi olla sielunhoitajia. Moraalisissa kysymyksissä päätyisimme moralisteiksi. Mutta kun oma puolustusmekanismimme on on käsitelty, tai mieluiten poissa, ei näin käy vaan olemme armollisia ja viisaita auttajia.
Pentti. ”On tekemättä vielä mun parannukseni, ja aivan alussansa on kotimatkani. ”
No koskaan ei ole myöhäistäkörtinkään alkaa tehdä tehdä parannusta, vrt Hebr 3:7-8, Hebr 4:9-16.
”Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.” Tämä ajatus toki löytyy kyseisen Siionin virren viimeisestä säkeistöstä: ”Sinua kohti, Herra, heikkona hapuilen. Luo katse sydämeeni, sulata routa sen. Rintaasi vasten paina, niin että tunnen sun, ja armon saatuani kokonaan rauhoitun.”
Pentti. ”Luo katse sydämeeni, sulata routa sen. Rintaasi vasten paina, niin että tunnen sun, ja armon saatuani kokonaan rauhoitun.”
Hyvä jos körttikin lopulta rauhoittuu. Kiitos Herralle ”yli ymmärryksen käyvästä rauhasta” mikä on körtillekin tarjolla.
”Hyvä, jos körttikin lopulta rauhoittuu.” Rauhaa on monenlaista. On myös väärää rauhaa. Profeetta varoittaa väärästä rauhoittelusta näin: ”Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa. Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: ’Nyt on rauha, kaikki hyvin!’ vaikka rauhaa ei ole.”
Pentti. ”Rauhaa on monenlaista. On myös väärää rauhaa”.
Körtille toivotan ainoastaan oikeata taivaallista rauhaa, jossa on iankaikkisuus.
”Körtille toivotan ainoastaan oikeata taivaallista rauhaa, jossa on iankaikkisuus.” Miksi yksikkömuoto? Heränneitä on sentään tuhansia. En ole ainoa enkä sitäpaitsi edes mitenkään tyypillinen körtti (mahtaako kukaan olla, tyypit ovat tilastollisia, eivät todellisia henkilöitä).
Näinpä, juuri Antti, yhdellä on yksi ja toisella toinen. Rullatuolissa istuva ei voi tehdä samoja kuin se, jolla on jalat. Tarkoitan, että monesti ulkokuori voi pettää. Syvällisimmät Kristilliset totuudet olen kuullut juopon suusta. Ahdistuneita ja pelokkaita ihmisiä taas hyvinkin kunniallisissa Kristityissä kodeissa.
Eihän meidänkään tule arvioida toisiamme enää lihan mukaan, vaan Hengen?
Kuinka kukin vaeltaa? Vaeltakoon kukin sen Armon mukaan kuin on voimaa. Jokainen sen uskonmäärän mukaan, kuin on annettu. Kristittyjen tulee olla esimerkkeinä ainoastaan laupeudessa ja Armossa, että heikot ja eksyneet löytäisivät Kristuksen luokse ja Hänen kauttaan Jumalan. Tekopyhyys karkottaa rakkauden. Rakkaus taas pelon.
Paavali kirjoittaa: ”Silmä ei saata sanoa kädelle: ”En tarvitse sinua”, eikä myöskään pää jaloille: ”En tarvitse teitä”. Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä; ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä, joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme; mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan. 1.Kor.12:21-25 Ja toisaalla taas:
”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.
Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;
ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on;
Jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan; jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.
Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Room.12:1-10
Iankaikkinen elämä on tosiaan alkanut jo maan päällä, mutta kuolleet teot saavat kuolleita seuraajia ja elävät teot eläviä. Tärkeintä on ymmärtää, ettei rakkautta voi leikkiä, sillä Jumala odottaa, että anomme Häneltä kaiken.