Kasteen lahja 2021
Huomisen sunnuntain teemana on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Päivän saarnateksti on tämä:
15 Mutta kun kansa yhä odotti ja kaikki ajattelivat sydämessään Johanneksesta, eikö hän itse ehkä ollut Kristus,
16 niin Johannes vastasi kaikille sanoen: ”Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
17 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.”
18 Antaen myös monia muita kehoituksia hän julisti kansalle evankeliumia.
21 Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin Jeesus oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni
22 ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt”.
(Luuk. 3:15–18, 21–22)
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Pyhä Raamattu kertoo, että Jeesuksen julkinen toiminta alkoi kasteesta. Kaste on vedenjakaja Jeesuksen elämässä. Sen jälkeen alkaa hänen julkinen toimintansa. Ennen Jeesuksen kastetta olevista vaiheista me tiedämme vain hyvin vähän. Joulun ajan teksteissä kerrotaan hieman Jeesuksen varhaisesta lapsuudesta, hänen ympärileikkauksestaan ja siunaamisestaan Temppelissä Simeonin ja Hannan toimesta. Lisäksi meillä on kertomus eräistä lehtimajuhlista Jeesuksen ollessa 12-vuotias. – Juuri muuta tietoa meillä ei sitten olekaan Jeesuksen varhaisista vaiheista. – Kasteen jälkeen kaikki muuttuu. Kasteen jälkeen Raamatun kirjoittajat seuraavat Jeesuksen elämää, julistusta, opetusta ja ihmetekoja aina hänen ristinkuolemaansa, ylösnousemukseensa ja Taivaaseen astumiseensa asti.
Jeesuksen kohdalla me voimme sanoa, että kaste muuttaa kaiken. Kasteen hetkellä taivas aukenee, Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niinkuin kyyhkynen, ja taivaasta kuuluu omalle Pojalle kohdistettu Taivaallisen Isän ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt”.
Jeesuksen kaste on paljon enemmän kuin saatamme koskaan ymmärtää. Niin on myös oma kasteemme, jonka olemme Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä saaneet. Tässä saarnassa tulen puhumaan siitä, miten kasteen suuri merkitys on avautunut omalla kohdallani.
Nuoruus
Olen syntynyt luterilaiseen kotiin. Kun olin nuori, olin epävarma kasteeni suhteen. Minut on kastettu jo lapsena. En muista tätä tapahtumaa. Siihen aikaan meillä ei ollut edes kotikäytössä olevia videokameroita. Minun oli nuorena vaikeaa saada juuri mitään tunteenomaista kosketusta kasteeseeni. – Kun sitten rippikoulun jälkeen tutustuin joskus 17-vuotiaana myös muihin kuin luterilaisiin kristittyihin, törmäsin erilaisiin kastekäsityksiin. Minulle kerrottiin, ettei lapsena saatu kaste ollut oikeastaan ollenkaan mikään kristillinen kaste. Minun kohtaamani uudet kristityt ystävät opettivat aikuiskastetta, tai oikeastaan sellaista kastekäsitystä, joka edellyttää ymmärtävää uskoa, ei siis välttämättä täysi-ikäisyyttä. Uusien ystävieni mukaan uskovaksi tulemisen järjestys kulkee niin, että ensin tehdään tietoinen tahdonratkaisu. Tämän jälkeen mennään kasteelle, joka on eräänlainen kuuliaisuuden osoitus Jumalan ja ihmisten edessä.
Lyhyesti kerrottuna tämä johti minut kastekriisiin. Kaikki kuulemani vaikutti järkevältä. – Kuten äsken kuulimme Jeesuksen kasteesta, myös hänet kastettiin aikuisena. Näin näytti olevan isossa osassa UT:n lähetystilanteista. Jeesuksen seuraajiksi kääntyvät ihmiset olivat usein aikuisia, kuten esim. etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, joka oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli sieltä paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa. Niin eräs Jeesuksen opetuslapsi, Filippus nimeltään kertoi Jeesuksesta, jolloin mies uskoi. Lopputulos on, että niin tämäkin mies kastettiin (Ap.t. 8: 26-38), aikamiehenä!
Nuorena siis kipuilin näiden kastekysymysten keskellä. Pitäisikö minunkin ottaa uusi kaste, kun omani on ”vain” lapsena saatu?
Tähän sain erilaisia vastauksia. Yksi vastaus oli, ettei minun kannattaisi huolehtia. Kaste ei ollut kuulemma mitenkään tärkeä asia, ei mikään pelastuskysymys. Riitti kuulemma, kun vain uskoi Jeesukseen.
– Tämä vastaus ei tyydyttänyt minua. Minulla ei ollut nuorena, eikä ole edelleenkään oikein luottamusta sellaisiin lohduttajiin, jotka kertovat minulle, ettei jostakin Raamattuun liittyvästä ohjeesta tarvinnut välittää. Jos Raamattu opetti vain aikuisten kastamista, miksi pitäisi toimia toisin!?! Eikö itse Jeesus kehottanut olemaan uskollinen myös sellaisissa asioissa, jotka olivat pieniä (Matt.25:21,23).
Toinen minulle annettu vastaus/ohje oli hieman parempi. Sen mukaan UT:n ajan tapana oli antaa kaste koko perhekunnalle (Esim. Ap.t. 16:11-34; 18:8). Koska tähän maailmanaikaan perheet olivat usein suuria ja monilapsisia, joukkoon mahtui siis varmasti myös ihan pikkuisiakin lapsia!
Tämän jälkimmäisen vastauksen takia voin nyt varovaisesti ajatella, että mahdollisesti myös luterilaisten tavalle kastaa lapset oli jonkinlaisen tila ja oikeutus. – Tässä vaiheessa nuoruuttani ajattelin lapsikastetta lähinnä luterilaisena tapana. En vielä hoksannut, että käytännössä kaikki vanhimmat kristilliset kirkkokunnat kuten ortodoksit, katoliset, armenialaiset, kreikkalaiset, syyrialaiset ja egyptiläiset ym. olivat vaalineet lasten kastamisen tapaa niin kauan kuin historialliset lähteet tietävät kertoa. – Tätä en nuorena hoksannut, mutta ei se olisi silloin luultavasti kovin paljoa vaikuttanut, koska minun uskoni oli silloin niin kotoisen suomalaista, etten oikein nähnyt meitä vanhemmilla kirkkokunnilla erityistä painoarvoa…
Kun kastekriisini oli alkanut, se jatkui ikäänkuin pinnan alla, vaikka en nähnytkään suoranaisesti vääränä kastaa lapsia. Vaikka lasten kastaminen olisi periaatteessa mahdollista, mitä ihmeen järkeä siinä oli?
Minustakin oli näet luontevaa ajatella, että uskovaksi tulemisen järjestys kulkee niin, että ensin tehdään tietoinen tahdonratkaisu. Tämän jälkeen mennään kasteelle, joka on eräänlainen kuuliaisuuden osoitus Jumalan ja ihmisten edessä. Tätä näkemystäni vahvisti eräs helluntailainen saarnamies, joka näytti minulle Raamatusta saman tilanteen, josta päivän saarnatekstimme puhuu. Hän vain luki Jeesuksen kastekuvauksen Matteuksen mukaan. Matteuksen mukaan Jeesus saapuu Johannes Kastajan kasteelle, mutta Johannes estelee Jeesusta. Johannes kokee itsensä hengessään liian arvottomaksi kastamaan Jeesuksen ja sanoo: ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!”(Matt.3:14)
Kasteelle astuva Jeesus kuitenkin sanoo Johannekselle: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. (Matt.3:15)
Kun siis juttelin nuorena em. helluntailaissaarnaajan kanssa, hän antoi minulle seuraavanlaisen selityksen: Tässä näet oikean toimintamallin ja opetuksen Jeesukselta. Kun me menemme kasteelle, se on eräänlainen kuuliaisuuden osoitus Jumalan ja ihmisten edessä. Tällaista uskonkuuliaisuuden tekoa voi pitää vanhurskaudentekona Jumalalle.
Kerron tämän vanhan tapahtuman nyt muistinvaraisesti, mutta uskon muistavani sen asiasisällön varsin hyvin, koska tämä oli minulle tuolloin hyvin kiinnostava aihe. Siksi tämä vastaus piirtyi syvälle mieleeni. Tämä vastaus oli kuin osuma hermopisteeseen. Tajusin, että tämä on ratkaiseva asia koko kasteopetuksessa. Jos Jumala edellyttää minulta tällaista kuuliaisuuden ja vanhurskauden tekoa nimenomaan kasteen muodossa, sellainen minun on sitten suoritettava. – Mutta onko näin?
Ratkaisevat asiat
Olisin varmaan mennyt melko pian kasteelle Vapaa- tai Helluntai-seurakuntaan, mutta jostain syystä sain kuitenkin käteeni Urho Muroman vanhan kirjan, jonka nimi oli Kristus-kaste. Päätin lukea tästä kirjasta, miten arvostettu evankelista Muroma opetti kasteesta. Minulle Muroma vaikutti ainakin siinä suhteessa luottamusta herättävältä, ettei hän tuuditellut ihmisiä valheelliseen rauhaan puheilla kaikkien automaattisesta pelastumisesta pelkän kasteen perusteella tms. Tiedän, etteivät monet pidä Muromaa kunnon luterilaisena, koska hän korosti ihmisen omaa uskonratkaisua niin paljon. – Olkoon miten vain, minulle Muroma oli kuitenkin tällöin tärkeä hengellinen ohjaaja juuri kristillisen kasteen suhteen.
Muroman kirja yllätti minut. Se avasi kokonaan uuden näkökulman nuoressa mielessäni. Olin tähän asti keskittynyt vain kasteen ulkoisiin muotoihin ja järjestyksiin. Niiden kautta olin yrittänyt ymmärtää, mikä kuulostaa järkevältä. Muroma opetti minut miettimään sitä, mikä on kasteen olemus. Suurin kysymykseni liittyi juuri siihen asiaan, mistä helluntaisaarnaaja oli minulle puhunut. – Mikä rooli minun omilla teoillani oli suhteessa kasteeseeni? Helluntaisaarnaajan mukaan kasteen olemus oli ihmisen kuuliaisuutta osoittava teko Jumalan ja ihmisten edessä. – Muroma avasi nyt minulle (kirjansa kautta) Raamatun sanaa selittäen, että kasteen olemus onkin Jumalan teko ihmiselle, eikä ihmisen teko Jumalalle.
Ja hämmästyttävää kyllä tämä käy ilmi juuri Jeesuksen kasteella. – En ollut ollenkaan tullut ajatelleeksi, että Jeesuksen kaste on erikoistapaus. Jeesuksen kaste on eri asia kuin kaikki muut aiemmat kasteet. Sinulle tämä saattaa olla selvää, mutta minulle se oli tällöin ihan uutta. – Muistamme, miten Johannes Kastaja esteli Jeesusta tulemasta kasteelle, jolloin Jeesus sanoo: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. (Matt.3:15)
Tajusin tuolloin, ettei Jeesus anna kasteella mitään muodollista esimerkkiä siitä, miten meidän täytyy tehdä tällainen kuuliaisuuden teko Jumalalle. Minulle avautui uusi näkymä, jossa kaste olikin jotakin paljon suurempaa kuin yksikään ikioma kuuliaisuuden osoitus.
Jeesuksen kaste on erikoistapaus. Se ei ole esimerkki siitä, miten ihminen tekee kuuliaisuudentekoja Jumalalle. Jeesuksen meneminen parannuksen kasteelle on Hänen eli Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuinen kuuliaisuudenteko Isän Jumalan edessä. – Mitä oli Johannes Kastajan kaste? Se oli syntisille kohdistettu signaali, jolla nämä lupasivat kääntää kelkkansa pahoilta teiltään, mutta tarvitsiko Jeesuksen kääntää kelkkansa vääriltä teiltä oikealle tielle? – Eipä tietenkään! Kaikki Johannes Kastajan estely todistaa siitä, ettei Jeesuksen todellisuudessa tarvitse tehdä mitään sellaista parannusta, jota Johanneksen kaste julisti. Siksi Johannes sanoo: ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!”(Matt.3:14)
Tämä Johannes Kastajan sana on 100% totta. Johanneksen kaste oli parannuksen kaste. Se oli tarkoitettu syntisille. – Miksi sitten synnitön Jeesus astuu tälle syntisen paikalle, parannuksen kasteelle?
Vastaus on selvä: Jeesus Kristus tulee parannuksen kasteelle ja astuu syntisten paikalle, koska hän haluaa astua sinun ja minun paikalle, sijaiseksemme ja uhrikaritsaksi Jumalan edessä (Joh.1:29)!
Juuri astumalla meidän paikallemme, Jeesus astuu uhrikaritsan kutsumukseensa. Siksi Jeesus sanoo Johannekselle: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. (Matt.3:15)
Astuessaan syntisten paikalle, parannusta tarvitsevien paikalla, Jeesus Kristus ottaa koko maailman synnin kantaakseen. – Ei Jeesus astu parannuksen kasteelle, koska hänen tarvitsee itse tehdä parannus. Ei, ei synnitön Jeesus ei tarvitse parannuksen kastetta. Jeesus Kristus astuu parannuksen kasteelle, koska me tarvitsemme tätä. Me tarvitsemme sitä, että Jeesus vaihtaa näin meidän kanssamme osia. Me tarvitsemme sitä, että hän tulee synniksi meidän puolestamme. – Tämä on se tapa, jolla täytetään kaikki vanhurskaus. – Kaikki vanhurskaus täytetään niin, että ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän (Jumala) meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi” (2Kor.5:21). Juuri tässä ilmenee Jeesuksen nimeen kastamisen salaisuus.
Nyt minulle oli selvinnyt kasteen olemus. Jeesuksen nimeen annettava kaste ei ollut todellakaan minun tekoni Jumalan ja ihmisten edessä, vaan Kristuksen täydellisestä uhrista viestittävä armolahja. Nyt kaikki alkoi aueta.
Syvemmälle Jumalan armon salaisuuksiin
Jos kaste on olemukselta ja sisällöltään kuin armolahja, se ei vaadi vastaanottajaltaan mitään ominaisuuksia. Se ei edellytä suurta ymmärrystä, eikä tiettyä ikää. Jos kaste on luonteeltaan evankeliumia, myös lapset voidaan sulkea sen vaikutuspiiriin. Sanoihan Jeesuskin vanhempien tuodessa lapsia hänen luokseen: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.” (Mark.10:14)
Sitten tapahtui erikoinen asia. Kun ymmärsin kristillisen kasteen julistavan minulle Jeesuksen hyvää armosanomaa, minä aloin rakastaa kastettani. Rakastin kastettani, koska sen sisältö ja sanoma oli minulle itse Jeesus Kristus. – Enkä voinut enää koskaan ajatella, etteikö kaste ollut minulle tärkeä. Tottakai kaste oli minulle aivan luovuttamattoman tärkeä, koska se julisti nyt minulle Jeesuksen sanomaa, täytettyä työtä Kristuksessa! – Näiden ahaa-elämysten myötä havaitsin myös uusia Raamatun kohtia, jotka vahvistivat kristillisen kasteen arvoa.
Kirjoitin tuolloin Raamattuni taakse seuraavan Tiituksen kirjeen kolmannen luvun kohdan, jossa kerrotaan, että ”…kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,” (Tiit.3: 4-5). – Tämän sanan jälkeen sain huudahtaa hengessäni Aamen! Näin se todella on. Meidän pelastuksemme ei ole kytköksissä vanhurskaudessa tekemiimme kuuliaisuuden tekoihin, eikä mihinkään omiin tekoihimme, vaan yksin siihen tekoon, minkä Jeesus Kristus teki Golgatan keskimmäisellä ristillä minun, sinun ja koko maailman puolesta.
Näin sain vastaukset ja rauhan sydämeeni nuoruuteni kastekriisissä. Tämän rauhan antoi evankeliumin sanoma Kristuksesta. Tämä armon ja rauhan sanoma on kristillisen kasteen sisältö.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, ettei kastekysymys ratkennut silti vielä ihan kokonaan. Yksi Raamatun kohta jäi vielä auki. – Nostin se kohdalla vain hattuani erään itseäni viisaamman teologin ohjeen mukaan. Tämän kohdan äärellä olin vielä pitkään ihmeissäni, kunnes vasta viime vuosina löysin siihenkin hämmästyttävän vastauksen…
Mikä oli se kastekohta Raamatussa, jota en moneen vuoteen ymmärtänyt?
”Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,” (1Piet. 3:21).
Tässä kohdassa on kaksi asiaa, jotka tuottavat monelle kristitylle vaikeuksia. Ensimmäinen puoli on tämä: ”Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena…”
Monelle ensimmäinen kompastuskivi on siinä, että kaste ja pelastus liitetään tässä yhteen. Olen kohdannut elämässäni todella paljon ihmisiä, jotka eivät halua puhua kasteesta, koska he eivät pidä sitä tärkeänä asiana. – Mutta sitten on tämä kohta, jossa kaste ja pelastus liitetään yhteen! Tämän kohdan äärellä on vaikeaa sanoa, ettei kaste ole tärkeä, jos siihen kerran liittyy koko meidän sielumme pelastuksen asia. – Tältä ensimmäiseltä osin sain avun siinä vaiheessa, kun tajusin kasteen julistavan olemukseltaan Kristusta, ja hänen lahjana annettavaa vanhurskauttaan eli armoa. Jos ja kun kasteen sisältö on evankeliumi, tottakai se silloin liittyy pelastukseemme, armostahan me olemme pelastetut, emme lain tekojen kautta (Ef.2:8-9). – Tältä osin siis em. Raamatun kohta oli jo minulle selvä, mutta mitä tarkoitti hyvän ”omantunnon pyytäminen Jumalalta”. Monien vuosien ajan minua hämmensi se, millä tavalla ihminen pyytää kasteessaan Jumalalta hyvää omaatuntoa. – Liittyikö kasteeseen sittenkin jokin ihmisen osuus, jolla meidän täytyisi tuoda tähän pelastuksen asiaan jokin oma panoksemme.
Niinkin myöhään kuin vasta valmistuttuani yliopistosta teologian maisterina sain käsiini VT:n prof. Antti Laaton kastetta käsittelevän kirjan. Tässä kirjassa Laato avaa monta tärkeää kasteeseen liityvää asiaa, mutta myös riemastuttavasti juuri tämän em. Pietarin kirjeen kohdan, joka puhuu hyvän omantunnon pyytämisestä. – Ratkaisuksi löytyy seuraava asia: Kuka on pyytämässä sovintoa, ja kuka pyytää hyvää omantuntoa? – Aiemmin luulin, että toimija olen minä. Minä pyydän, minä teen, minä ratkaisen jne. Suomalainen raamatunkäännös ei ole tällä kohdin kuitenkaan kovinkaan selvä…
Prof. Laato kertoo, että pyytämistä tarkoittava sana on tässä kreikan erikoinen käsite eperooteema (επερωτημα). Se on juridinen termi, jota käytetään mm silloin kun vahvempi osapuoli pyytää heikompaa osapuolta suostumaan sovintoon. Kysymys on siitä, ettei vahvempi osapuoli halua heikomman osapuolen nöyryytystä ja tuhoa, vaan ojentaa hänelle armollisesti sovinnon kättä, tekee sovinnontarjouksen ”eperooteeman”. Laaton mukaan kristillinen kaste on siis Jumalan sovinnontarjous, jossa hän tarjoaa meille, heikommille osapuolille sovintoa, jonka Jeesus Kristus on meille valmistanut. Kaste julistaa siis tältäkin osin Kristuksen Golgatan keskimmäisellä ristillä täytetyn työn sanomaa!
Kun synnitön Jeesus, joka ei parannusta tarvinnut, astui Johanneksen kasteella syntisen paikalle, hän aloitti jo silloin valmistaa meidän sovitustamme. Valmiiksi tämä Jumalan sovinnontarjous, kädenojennus tuli ristinpuulla. Nyt ylösnoussut Kristus ojentaa meille monella kauniilla Raamatusta nousevalla viestillään sovinnonkättä, nauloilla lävistettyä kättään. – Jo kasteemme on yksi kaunis viesti Jumalalta, jolla hän julistaa ristillä täytetyn työn sanomaa. Oikein Johannes Kastaja Pyhän Hengen kautta näkee, kun hän todistaa kastamistyönsä yhteydessä Jeesuksesta: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29)”!
Rukoilemme
Hyvä Jumala, rakas Taivaallinen Isä. Kiitän sinua kasteesta, jonka olen saanut Jeesuksen Kristuksen nimeen. Kiitän sinua ennättävästä armostasi, jolla olet valmistanut meille kaikille lunastuksen jo silloin, kun emme ole siitä vielä mitään ymmärtäneet. Pidä meidät aina sinun armoliittosi osallisina ja muistuta meitä hyvistä lahjoistasi, jos emme niiden arvoa aina muista tai ymmärrä. Jeesuksen nimessä Aamen.
Matti Keski-Luoma ja Jukka Kivimäki esittävät nyt arveluttavia tietoja. Tarkoittiko Keski-Luoma kenties Roomalaiskatolista kirkkoa? Ja Kivimäki unohtelee, miten kirkko muutti ponnen tulkintaa 2000-luvun alussa.
Alla Suomen tilanteesta:
Taloustutkimuksen lokakuussa 2006 suorittamassa kyselyssä ainoastaan kolme prosenttia suomalaisista vastusti naispappeutta. Papeista ja kanttoreista naispappeutta vastusti kaksi prosenttia.
Naispappeuden hyväksymisen yhteydessä vuonna 1986 kirkolliskokous hyväksyi myös ponnen, jonka mukaan niillä, jotka vastustavat papinviran avaamista naisille, on edelleen oikeus tulla vihityksipappisvirkaan ja nimitetyksi kirkon virkohin. Kirkkopoliittisten voimasuhteiden muututtua naispappeutta vastustavilta evättiin oikeus tulla vihityksi pappisvirkaan tai nimitetyksi virkoihin muuttamalla ponnen tulkintaa 2000-luvun alussa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naispappeus_kristillisiss%C3%A4_kirkoissa
PS. SLEY:n, Luthersäätiöläisten/LHPK:n, SEKL:n ja VL:n kirkossakävijöistä 100% vastustaa naisten pappeutta.
P.S. Ei muuten vastusta. Satun tuntemaan muutaman tällaisen, joten Sonjan väite ei pidä paikkaansa.
No ok, liikkeiden johto vastustaa, jäsenistä ei kaikista tiedä. Ja ortodoksit ja room.katolilaiset ja monet lahkot vastustaa.
Sonja Ottavainen Olet yksinkertaisesti väärässä. Naispapeuden vastustajia vihitään edelleen kirkkomme virkoihin. Piispat ja tuomiokapitulit edellyttävät kuitenkin ettei vihittänä henkilö näe estettä tehdä yhteistyökirkkomme kaikkien työntekijöiden kanssa
Ei vihitä. Käyvät siellä Inkerin kirkossa vihkiytymässä.
Tunnen useita joita on vihitty. Kaikki tekevät kuitenkin yhteistyötä myös naispappien kanssa.
Naispappeuden hyväksymisen yhteydessä vuonna 1986 kirkolliskokous hyväksyi myös ponnen, jonka mukaan niillä, jotka vastustavat papinviran avaamista naisille, on edelleen oikeus tulla vihityksipappisvirkaan ja nimitetyksi kirkon virkohin.[14] Kirkkopoliittisten voimasuhteiden muututtua naispappeutta vastustavilta evättiin oikeus tulla vihityksi pappisvirkaan tai nimitetyksi virkoihin muuttamalla ponnen tulkintaa 2000-luvun alussa.
Kirkkolain muutos astui voimaan vuoden 1988 alusta, ja 6. maaliskuuta samana vuonna vihittiin pappisvirkaan 94 naisteologia. Kun pappisvirka oli avautunut naisille, suurin osa seurakuntalehtoreista otti pappisvihkimyksen ja samalla lehtorinvirkoja muutettiin papinviroiksi. Vuoden 1990 kirkolliskokous avasi myös piispan viran naisille.
Monet herätysliikkeet evankelisluterilaisen kirkon piirissä pitäytyvät apostoliseen virkajärjestykseen. Oulun piispan Olavi Rimpiläisen jäätyä eläkkelle ja kirkkopolitiikan suunnan muuttuessa ponsi tehtiin tyhjäksi kirkon johdon ja muiden naispappeutta kannattavien toimesta 2000-luvun alussa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naispappeus_kristillisiss%C3%A4_kirkoissa
Laita Jukka faktaa ja linkki, jos olet eri mieltä.
Sellaisia teologeja ei vihitä papeiksi, jotka eivät suostu vihittäviksi yhdessä naisten kanssa. Tämä on mielestäni selvä raja eriävän mielipiteen ja käytännön torjunnan välillä.
Olen SLEYn jäsen enkä todellakaan vastusta naisten pappeutta, joka ei ole sukupuolisidonnainen ja perusteluja minun tuskin tarvitsee esittää.
”No ei se kirkkohallituksen haastaminen ihan ennenkuulumatonta liene. Käsittääkseni esimerkiksi Luther-säätiö on jo aikoja sitten haastanut kyseisen byroon ja koko piispakunnankin.” Osmo Kauppinen
Ja mitään eivät kirkon johdossa tee. Antavat ajelehtia vaan. Kun karille karahtaa, syytellään mediaa ja vastuuntuntoisia luottamushenkilöitä. Niin ja tietysti uusateisteja.
Poikkeuksellisesti tämän joulun ja uuden vuoden jumalanpalvelukset menen viettämään muualle.
Taannoin Sonja kehui kovatsi ortodoksien jumalanpalveluksia tunteisiin vetoaviksi ja siksi mukana olon arvoisiksi.
On hyvä käydä välilä kokemassa yhteyttä myös muihin kirkkokuntiin kuuluvien ja eri tavalla joistakin asioista ajattelevien kanssa. Se on tervettä ekumeniaa.
Puhuin kylläkin aisteista.
Lähetyskeskustelu jatkuu – ”Tulkaa kaikki vai menkää pois melkein kaikki?”
Otsikon voisi kirjoittaa myös muotoon ”Taistelu jatkuu, kumpi linja voittaa -Tulkaa kaikki vai menkää pois melkein kaikki?
“No ei se kirkkohallituksen haastaminen ihan ennenkuulumatonta liene. Käsittääkseni esimerkiksi Luther-säätiö on jo aikoja sitten haastanut kyseisen byroon ja koko piispakunnankin.” Osmo Kauppinen
Kirkkohallituksen haastaminen on sallittua, mutta ei silloin jos haastava kanta on ristiriidassa Salme Kaikusalon mielipiteen kanssa. Tällöin alkaa nimittäin aivan loputon jankkaaminen kirkkohallituksen diplomaattisesta koskemattomuudesta sekä luottamushenkilöiden syyllistäminen väärästä mielipiteestä ja kuninkaallisen kirkkohallituksen arvovallan kyseenalaistamisesta.
Se mikä ei minulle vielä auennut, miksi tätä keskustelua ei voi kukin käydä omia mielipiteitään perustellen? Miksi tässä pitää käyttää kirkkohallitusta lyömäaseena?
Jusu, sitä minäkin ihmettelen. Miksi pitää hyökätä kirkkohallitusta ja sen edustajia vastaan syyttämällä heitä syrjinnän suosimisesta, vastuuttomuudesta ja muista paikkansa pitämättömistä asioista esim. näiden pamflettien kautta ”Kirkkohallituksen lähetystyöpaperi osoittaa vastuuttomuutta” Ja “Kirkkohallitus pyrkii hämärtämään ongelmaa”.?
Kritiikkiä saa esittää, mutta sen pitää perustua reiluuteen ja tosiasioihin, ei hämäriin vihjailuihin.
Samaa ihmettelen minäkin. Salmen puhe ”ennen kuulumattomasta” toiminnasta kuulostaa kukkahattutätimäiseltä taivastelulta. Parempi olisi perustella omaa mielipidettään – jos perusteita on – eikä kauhistella ”että ihan kirkkohallitusta tässä haastetaan”.
Salme, heittäydytkö tahallaan tyhmäksi? Kirkkohallituksen kritisoiminen ei ole kirkkohallituksen käyttämistä lyömäaseena. Se on eri mieltä olemista.
Lyömäaseena kirkkohallitusta käyttää se joka perustelee omaa näkemystään vetoamalla siihen, ettei kirkkohallituksen näkemyksiä ja toimintaa saa kritisoida.
Kun pidät mainittuja väitteitä epätosina, epäreiluina ja hämärinä vihjailuina, niin se on sinun mielipiteesi asiasta. Moni on sinun kanssasi eri mieltä ja perustelee näkemyksensä, kuten myös Sari ja Johanna tekevät.
Kirkkohallitus ja Jukko sekä Kääriäinen ovat oleellinen osa tätä keskustelua.
Mielestäni kirkkohallitus on esittänyt kantansa selkeästi ja tosiasioihin perustuen.
Jos jotkut luottamushenkilöt (tässä tapauksessa vain kaksi) eivät sitä hyväksy, niin on ennen kuulumatonta, että heidän vastaväitteilleen annetaan näin runsaasti tilaa.
Minua hymyilyttää poikien yritykset leimata minua kukkahattutädiksi tms. Heilläkin on sananvapaus.
Panu, se oli kyllä Jusu kun puhui kirkkohallituksen käyttämisestä lyömäaseena, en minä. Hän kysyi: ”Miksi tässä pitää käyttää kirkkohallitusta lyömäaseena?”
En jatka jankkaamista kanssanne tämän enempää.
Minulle alkaa vääjäämättä tulla tunne, että kyse on henkilöistä ja sukupuolesta ja ehkäpä siitä suuntautumisestakin. Että Sari R-L ja Johanna K saavat niin voimakkaita reaktioita aikaan tietyissä henkilöissä, koska ovat ensinnäkin naisia.
Esimerkiksi eräs heitä tulisesti ”kritisoiva” naisihminen tässä joku aika sitten kehui erästä patavanhoillista, ehdottomasti naisten pappeuden ja homoseksuaalisuuden tuomitsevaa, vieläpä piipatkin tuomitsevan miehen innovatiivisuutta. Oikein ihaillen!
Miehiä ei saa kritisoida?
Salme, minun kritiikkini kohdistuu siihen, että kun kaksi luottamushenkilöä esittää sinun mielestäni väärän mielipiteen, sinä vetoat siihen, että kirkkohallitusta kritisoivat näkemykset pitäisi sensuroida eikä sellaisia saisi esittää lainkaan.
Minusta argumentoinnin perustaminen pelkästään jonkin toimielimen mielipiteeseen on vähän arvotonta. Minun terminologiassani kirkkohallituksen käyttäminen lyöma-aseena tarkoittaa sitä, että poimitaan kirkkohallituksen mielipide ja sanotaan ettei sitä saa haastaa vaan eri mieltä olevat pitää vaientaa.
Minua ei häiritse se, että minua kutsutaan pojaksi vaikka täytänkin pian 40. Sen sijaan kukkahattutäti ei ole minun käyttämäni termi.
Vastaan kuitenkin Jusulle, koska hänen kommenttinsa on asiallinen.
Sanot: ”sinä vetoat siihen, että kirkkohallitusta kritisoivat näkemykset pitäisi sensuroida eikä sellaisia saisi esittää lainkaan.”
En ole mielestäni esittänyt tällaisia vetoomuksia. Olen vedonnut, että kirkkohallitusta kritisoivien mielipiteiden pitää perustua tosiasioihin eikä syyllistämiseen esim. asenteellisuudesta suosia syrjimistä ja tosiasioiden hämärtämisestä.
Mitä tulee termin ”poika” käyttämiseen, niin se juontuu siihen, että minulla on teidän ikäisiänne lapsia. Olen kyllä käyttänyt yleensä sanaa mies sinun kanssasi kommentoidessani. Ja tietysti se on oikea ja asiallinen ilmaus.
Pahoittelen sanavalintaani, se ei ollut tarkoitushakuista.
Ei se poika ole ollenkaan paha. Tykkään siitä paljon enemmän kuin että joku kutsuisi minua mieheksi tai sedäksi. Ne saavat minut kokemaan itseni jotenkin vanhaksi. 🙂
Salme, en väittänyt sinun ottaneen käyttöön termin ”kirkkohallituksella lyöminen”. Kun vastaat Jusun lanseeraamaan termiin kirjoittamalla ”sitä minäkin ihmettelen”, niin minun ymmärrykseni mukaan syytät vastapuolta kirkkohallituksella lyömisestä. Ja minun ymmärrykseni mukaan heittäydyit näin ”tahallaan tyhmäksi”.
Keskustelua on mahdoton käydä sellaisen kanssa, joka tarkoituksellisesti ja hämätäkseen ymmärtää muka väärin toisen kirjoittaman. Et vastaa sanallakaan esittämääni kritiikkiin vaan muka-väärin-ymmärtämällä vaihdat aihetta.
Toistat jatkuvasti näkemystäsi, että Sari ja Johanna ovat väärässä. Sen jätät kertomatta, miksi sinun ja kirkkohallituksen kanssa ei saa olla eri mieltä: se on ”ennen kuulumatonta”!
On kyettävä erottamaan kaksi asiaa toisistaan.
Ensiksi on hyväksyttävä se, että olemme kaikki epätäydellisiä ja syntisiä ihmisiä ja sellaisina tarvitsemme kaikki Kristuksen armoa. Kukaan ei ole toista parempi tässä suhteessa ja siksi kaikkia on kohdeltava tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina.
Toinen asia on se, että kristinuskon ohjekirja, Raamattu, ilmoittaa tiettyjen asioiden olevan syntiä ja siten rikkovan sitä yhteyttä, mikä kristityllä on Jumalan kanssa. Toiset suhtautuvat vakavasti tähän Raamatun ilmoitukseen ja myös heitä tulisi kunnioittaa ja kohdella vakaumuksestaan huolimatta tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina niiden kanssa, jotka ovat tästä asiasta eri mieltä.
Niin po.syntiluetelossa on myös ahneus ja syöppöys, joten pitäsikö harkita saako itseaiheutetusti lihavia lähettää lähetyskentille nälkäisten ja laihojen pariin.
Harri, annat ymmärtää että seksuaalivähemmistöt hyväksyvät kristityt eivät suhtaudu vakavasti Raamatun ilmoitukseen. (Mahdatko itse syödä verituotteita?) Kyse on erilaisesta Raamatun tulkinnasta. Esimerkiksi Vt:n eksegetiikan professori Martti Nissinen on sitä mieltä, ettei Raamattu sano sanaakaan homoseksuaalisuudesta. Ja jos sanoisikin, sen sitovuus nykypäivänä olisi kyseenalainen. (Vai kehotatko sinä kaikkia kristittyjä pysymään naimattomina paruusian läheisyyden tähden?)
Eri tavalla ajattelevia (homoseksuaalisuuden synnillistäviä) kristittyjä tulee varmaan kunnioittaa ja kohdella tasaveroisina. Mutta syntiä ei voi hyväksyä. Ja syntiä on kahden, toisiinsa sitoutuneen ihmisen rakkauden synnillistäminen. Syntiä on elinikäisen selibaatin vaatiminen siltä, jonka Jumala on luonut homoseksuaaliksi. Syntiä on tehdä (kauniista puheista huolimatta) seksuaalivähemmistöön kuuluvasta kakkosluokan kansalainen.
Syntiä on uskonnon ja Jumalan nimissä tukahduttaa sisimmässään niin järki kuin tunnekin ja rikkoa lähimmäisenrakkautta ja lähimmäistä vastaan.
Panu, annan ymmärtää, että seksuaalivähemmistöt hyväksyvät kristityt tulkitsevat eri tavalla Raamatun ilmoitusta. Syön itse säännöllisesti verituotteita. Jos Martti Nissinen on on sitä mieltä, että , ettei Raamattu sano mitään homoseksuaalisuudesta, niin suuri joukko oppineitä ja Raamatun tuntevia ihmisiä on eri mieltä tästä asiasta hänen kanssaan. Onko Raamatun ilmoitus sitovaa vielä tänä päivänä? Monet ovat vahvasti sitä mieltä, että on. Ihminen ei ole muuttunut. Jos aivan varmasti tietäisin, että paruusia olisi lähitulevaisuudessa, saattaisin kehoittaa evankeliumin työtä tekeviä pysymään naimattomina, jotta he olisivat tehokkaampia työssään.
Homoseksuaalisuden synnillistäviä ja myös hyväksyviä kristittyjä tulee kunnioittaa ja kohdella tasaveroisina riippumatta heidän vakaumuksestaan. Kahden toisiinsa sitoutuneen ihmisen rakkautta ei pidä synnillistää, mutta toki selibaatissakin voi elää. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja synti tuli maailmaan vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Sen alla me kaikki nyt olemme. Kenestäkään ihmisestä ei pidä tehdä kakkosluokan kansalaista.
Samaa mieltä Harrin kanssa. Jumalan tahto ei ole aina sama kuin ihmisten tahto. Ihmisellä on syntinen luonto ja siksi hän on altis toimimaan vastoin Jumalan tahtoa eli tekemään syntiä. Eivät kaikki ihmisten taipumukset ja teot ole Jumalan ihmiseen luomia, koska meissä vaikuttaa myös synti.
Kautta historian valtaosa kristityistä on tulkinnut Raamatun pitävän mm. avosuhteita ja homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Enemmistö ei aina ole oikeassa, mutta kristillisessä viitekehyksessä on vaikea sivuuttaa näitä tulkintoa tai väittää niitä syrjiviksi.Kysehän ei ole siitä mitä ihminen tahtoo vaan mikä tulkitaan Jumalan tahdoksi.
Raamatuntulkintoja on toki monenlaisia, mutta usein vaikuttaa siltä, että kyse ei ole siitä, että tulkitsija tuntisi kovin hyvin Raamattua (esim. Raamattu ei kiellä ihmisiä menemästä naimisiin patruusian läheisyyden tähden vaan kehottaa päinvastoin menemään naimisiin jos tuntee ylitsepääsemätöntä halua morsiaintaan kohtaan). Ihmiset puhuvat myöskin Raamatusta, mutta eivät erota mikä on suunnattu vain juutalaisille (esim. verensyönti kielto ja muutkin juutalaiset lait) ja mikä kaikille ihmisille.
Jokaiselle Raamatun tulkitsijalle on iso haaste sulkea pois mielestä omat ennakkoasenteet ja mielipiteet siitä mitä tulkinnan pitäisi olla. Myös itselleni.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, nämä lähetysjärjestöt ovat törmäyskurssilla suomalaisen työlainsäädännön kanssa. Näissä keskusteluketjuissa esitetyillä perusteilla nimeltämainitsematon lähetysjärjestö voisi laatia seuraavanlaisen työpaikkailmoituksen:
”Etsimme miespuoliselle johtoryhmämme jäsenelle sihteeriksi oma-aloitteista ja ulospäinsuuntautunutta naista. Vaatimuksiimme kuuluu lisäksi hoikka vartalo. Tehtävään valitun tulee olla naimaton.”
Miksi tämä on työpaikkailmoitus on lainmukainen? Jos näihin keskusteluihin osallistuneiden ihmisten juridiseen osaamiseen on uskominen, syyt ovat seuraavat:
(1) Koska työnantajana on uskonnollinen yhteisö, se loukkaisia järjestön uskonnonvapautta jos se joutuisi noudattamaan lain säädöksiä ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta.
(2) Järjestö saa rajoittaa haun pelkkiin naisiin, koska uskonnollisilla järjestöillä on oikeus päättää mitkä tehtävät kuuluvat kunkin sukupuolen hoidettavaksi (esim. miespappeus). On yhteisön vakaumuksen mukaista, että miehet johtavat ja naiset tekevät vähemmän tärkeitä töitä.
(3) Toisin kuin muissa työpaikoissa, uskonnolliset yhteisöt saavat asettaa rajoituksia työntekijöidensä parisuhteisiin (esim. homoliittokielto). Yhteisöllä on vakaumukseensa vedoten oikeus edellyttää, että sihteeri on sinkku.
(4) Kaikkea mitä Raamatussa sanotaan, voi käyttää kriteerinä työnhaussa silloin kun yhteisö on uskollinen Raamatun sanalle ja pitää sitä erehtymättömänä Jumalan puheena (esim homosuhteiden kielto). Raamatussa ylensyönti tuomitaan yksiselitteisesti synniksi. Tästä syystä yhteisö voi laillisesti vaatia, että sen työntekijät eivät ole lihavia.
Jotenkin tuntuu, että olen käsittänyt jotain väärin…
Kaikkihan me käsitämme joskus jotakin väärin, -jopa vahingossakin.
Aivan, mutta mitä aiot tehdä sen eteen? Suosittelen, että perehdyt juuri niihin asioihin, joiden tuntemuksen näet muilla olevan hukassa.
Olli, jos kerran uskonnollisella yhteisöllä on oikeus asettaa vakaumuksesta tulevat kriteerit työntekijöilleen (kuten aiemmin sanoit), miksi lähetysjärjestö ei voi määrätä, että sihteerin tulee olla naispuolinen, hoikkavartaloinen ja naimaton?
Normaalisti ihmisten sukupuoli (mies tai nainen), parisuhde (avioliitto, rekisteröity parisuhde, sukupuolineutraali avoliitto tai naimaton) tai syntisyys (homosuhteet, ahneus, kateus, ylensyönti, jne..) eivät ole asioita, joihin työnantaja saa puuttua rekrytoinnissa.
Tietysti voidaan kysyä, että voisiko lihavan ihmisen rekrytoida siinä tapauksessa, että hän työtehtäviään hoitaessaan ei harjoita propagandaa ja pitää liikakilonsa piilossa. Lisäksi hänen tulee sitoutua siihen, että hän yhteisön vakaumuksen mukaisesti lähetystyössä opettaa, että Jumalan mukaan ylensyönti on synti.
Juridinen termi on rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. En tiedä, onko noista lähetysjärjestöistä mikään rekisteröity uskonnolliseksi yhdyskunnaksi kuten esim.Katolinen kirkko Suomessa. Halusin vaan selventää, että ortodoksinen ja katolinen kirkko eivät ole mitään poikkeuksia. Yhtä lailla mikä tahansa rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta voi perustaa joidenkin virkojen kelpoisuuskriteerit oppiinsa ja traditioonsa. Ninn voisi tehdä myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko, vaikka nyt on voimassa ko. kirkon omat päätökset mukautumisesta Suomen lakiin virkakysymyksessä. Mitä tulee noiden lähetysjärjestöjen sihteerien rekrytointeihin, käsittääkseni noihin toimiin ei ole mitään järjestöjen omia valintakriteerejä, jotka olisivat ristiriidassa Suomen lain kanssa. SLEY ja LHPK, jotka ovat perinteisellä virkakannalla voisivat rekisteröityä uskonnollisiksi yhdyskunniksi ja pitäytyä perinteisessä virkakäsityksessä rekrytoinnissaan. Ehkä jo aivan lähiaikoina Suomen evankelis-luterilainen kirkko jakautuu ja tuloksena syntyvät kirkot voivat rekisteröityä uskonnollisiksi yhdyskunniksi tai yhdistyä jo olemassaoleviin, Siis summa summarum Suomen evankelis-luterilainen kirkkokin olisi voinut pitäytyä perinteisessä virkakäsityksessä vaikka toisin kävikin. Ruotsissa naisten pappeus tuli melkein kolme vuosikymmentä aiemmin kuin Suomessa ja asia on siellä edelleen ongelma.
Käsitykseni mukaan uskonnolliset yhdyskunnat saavat Suomessa oikeuskäytännön mukaan olettaa papin olevan mies ja/tai papin olevan naimaton mies. Minulla ei ole tiedossa mitään muuta tilannetta, joissa uskonnollinen yhdyskunta voisi poiketa yhdenvertaista kohtelua edellyttävästä lainsäädännöstä.
Noissakin kahdessa tapauksessa pitää olla selkeä näyttö siitä, että uskonnollisen yhdyskunnan traditioon vahvasti liittyy miesten pappeus tai naimattomien miesten pappeus. Edes tällaisen poikkeuksen tekeminen ei ole mahdollista ellei traditioa ole kiistattomasti olemassa.
Sen sijaan minulla ei ole tiedossa, että työntekijän homoseksuaalisuus tai rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen olisi hyväksyttävä syrjimisperuste minkään uskonnollisen yhdyskunnan osalta (paitsi silloin kun yhdyskunta edellyttää edellä mainitulla tavalla naimattomuutta).
Täällä tuntuu olevan kovasti epäselvyyttä tästä asiata. Osa näyttää kuvittelevan että rekisteröidyt uskonnoliset yhdyskunnat voisivat ikään kuin ilmoitusasiana tuoda tällaisia opillisia poikkeamia yhdenvertaisuuslainsäädäntöön nähden täysin halunsa mukaisesti. Se ei pidä paikkaansa. Henkilön yksityisyyden suoja on työlainsäädännössä erittäin voimakas.
Koko kristitikunnan perinnehän miesten pappeus on ollut aivan viime aikoihin saakka. Tämä nyt on selvää. Toiseksi ei voi kuvitella, että papiksi pitäisi kelpuuttaa ihminen, joka ei elämällään halua todistaa oikeaksi oppia jota opettaa. En usko, että mikään työlainsäädäntö tunkeutuisi näissä kysymyksissä väliin. .
Unohdin listalta yhden oleellisen poikkeuksen: uskonnollinen yhdyskunta saa olettaa tunnustuksellista työtä tekevältä henkilöltä yhdyskunnan jäsenyyttä. Tämä on samankaltainen erikoisoikeus poiketa yhdenvertaisuuslaista kuin mikä on poliittisilla puolueilla.
Käyttämäsi termi haluaa todistaa elämällään oikeaksi oppia jota opettaa on aivan liian lavea, epämääräinen ja tulkinnanvarainen, jotta tuollainen menisi läpi suomalaisessa oikeuskäytännössä. Ei työlainsäädäntö jätä työnantajalle tuollaista porsaanreikää.
Sun tarvitsee määritellä, mitä tuo käytännössä tarkoittaa ja sitten jokainen yksittäinen tapaus käsitellään erikseen. Kuten sanottu, tiedossani on vain kolme asiaa missä uskonnollinen yhdyskunta voi poiketa työlainsäädännön vaatimasta yhdenvertaisesta kohtelusta: (1) pappeus vain miehille, (2) pappeus vain naimattomille miehille ja (3) tunnustuksellisessa tehtävässä pitää olla yhdyskunnan jäsen.
No onneksi et puhu oman alasi asioista.
En puhu en. IT-alalla työskennelläkseen ei tarvitse olla naimaton mies vaikka aika moni on uransa sellaisesta asetelmasta aloittanutkin.
Tämä lihavuuden ja homosuhteiden analogia on kyllä haettu jostain muualta kuin Raamatusta. Sinänsä huvittavaa tietämättömyyttä.
Jeesuksestahan sanottiin, että
Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: ’Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!
Oletetaan, että viisi tulilinjalla ollutta järjestöä menettää asemansa kirkon virallisina lähetysjärjestöinä ja seurakuntien taloudellisen tuen. Anteeksi heikko uskoni, mutta vahvasti epäilen, jaksaisivatko eräät luottamushenkilöt jatkaa aktiivisesti viiden järjestön uhreiksi joutuneiden sorrettujen oikeuksien puolustamista konkreettisin teoin. Vai käykö niin, että taistelu siirtyy SLS:n puhdistamiseen änkyräkonservatiivisista jäsenistä, läheteistä ja yhteistyökumppaneista?
Tälläinen kyynisyys on tietysti riidankylväjän työtä. Jotain siis myös rakennukseksi: Kirkon ja sen järjestöjen pitää noudattaa ja edistää ihmisoikeuksia aina ja kaikkialla, mutta kirkolla ei ole mitään omaa ihmisoikeusagendaa. Maallinen ihmisoikeustyö on yhtä lailla Jumalan työtä. Kirkon ja lähetrystyön ainoa olemassaolon oikeutus on sanoma ihmiseksi tulleesta Jumalasta.
Miten tätä voisi parhaiten ja vähimmillä riidoilla toteuttaa kirkossamme? Toistan itseäni: Kohdistettakoon seurakuntien budjettivaroin toteutettava ulkomaantyö ensisijaisesti yhteistyöhön establoituneiden kirkkojen kanssa, johon liittyy vahva henkilövaihto, toisistaan oppiminen ja mahdollisesti kehitysyhteistyö.
Järjestöjen työ painottukoon pioneerialueille, jossa kirkkoa ei ole tai se ei pärjää omillaan. Alue voi tarkoittaa muutakin kuin maantiedettä. Kirkko voisi tukea keskushallintonsa kautta järjestöjä esimerkiksi lähettien eläkkeiden ja kehitysapuprojektien osalta, mutta pääosa rahoituksesta tulkoon vapaaehtoisesta kannatuksesta.
Tämä konsepti ei lopettaisi riitoja, mutta selkiyttäisi tilannetta.
”Vai käykö niin, että taistelu siirtyy SLS:n puhdistamiseen änkyräkonservatiivisista jäsenistä, läheteistä ja yhteistyökumppaneista?” Onkohan noita? Järjestöillä lienee suunnilleen kaltaisensa jäsenet, lähetit ja kumppanit. Mitä Lähetysseuran jäseniin tulee, se on kutsunut jäsenikseen kaikki kirkkomme seurakunnat. Yksilöjäsenistä se pyrkii eroon. Saa nähdä, pyrkivätkö jotkut seurakunnat pian eroon Lähetysseurasta.
Varmaan pyrkivät eroon korjatakseen sitä epäsuhtaa rahoituksessa, mikä nyt on jo tullut tuon militantin agendan vaikutuksesta.
Martti P.
Tuo on tietysti näkökulmakysymys. Sama hämärä huone näyttää auringossa kylpevässä kesäpäivässä pimeältä ja syystalven pimeässä kirkkaalta. Viime vuosikokouksen perusteella voisi ajatella, että näitä näkökulmia SLS:ään on enemmän kuin yksi.
Minä en ymmärrä näiden kahden naisen toimintaa ollenkaan. Olen itse maallisessa oikeudessakin aikoinaan käynyt oikeutta tasa-arvosta pariinkin kertaan. Olen kokenut siitä kärsineeni, mutta se viha, jota nämä kaksi toiminnassaan ja sanoissaan osoittavat, ei kerro mielestäni oman kokemukseni perusteella ajateltuna siitä, että he olisivat rauhassa oman sisinpänsä kanssa. Mikä heiltä puuttuu ja mikä heitä ajaa tällä raivolla ja vihalla toimimaan. En ota kantaa näihin lähetysjärjestöihin vaan yleisemmin kristityn toivoon. Mikä on keskiössä heidän toiminnassaan, onko se Kristus vai joku muu.
Maallinen ei kuitenkaan viimekädessä ole se mikä on kristinuskon fokuksessa vaan iänkaikkinen elämä. Sen vuoksi varmaankin on korinttolaiskirjeessä (1. Kor. 7 19-21) toteamus, joka liittyy oikeudenmukaisuuden ja maallisen aseman suhteeseen kaikkein oleellisimpaan.
Kaikesta sitä vielä näin lähellä joulua jaksetaan vääntää.
”Hyvää joulua kaikille suvaitsevaisille, avarakatseisille liberaaleille. Te muut, paskaa joulua!”
Siirretään katse seimen lapseen.
Kiitos vaan! Paska sopii arkeenkin. Joulua kun en ole enää viettänytkään vuosikymmeniin.
No Hernesahon kommentti jo kertoo aika paljon…
10 vuoden kuluttua ei millään seurakunnalla ole yhtään talousarvirahoja annettavana yhdellekään herätysliikkeelle tai lähetysjärjestölle, mikäli nykyinen tahti kirkosta eroamisessa jatkuu. Olisi hyvä ottaa tämä huomioon niiden, jotka ovat vielä silloin elävien kirjoissa. Uskokaa pois. Omakin toiminta hiipuu.