Kansallisvaltion paluu..

Nostan hattua pääministerille. Eilisessä hallituksen tiedotustilaisuudessa Marin näytti, miksi vasta 34-vuotiaana on politiikan huipulla.

 

Missä olivat vihreät? Ohisalon kerrotaan potevan kotona flunssaa.

 

Vasemmistoliiton Anderssonilla vaikutti olevan vaikeuksia pitää hermot kurissa. Sekä Vihreille että Vasemmistoliitolle kansalaisten vapauteen liittyvät rajoittamiset rajojen sulkemisen ohella erityisen vastenmielisiä.

 

Näyttää siltä, että SDP ja Keskusta viimein löytämässä toisensa. Oli aikakin!

 

Korona osoittanut, että kansallisvaltiot eivät ole katoamassa. Rajoilla on merkitys. Todellisuudentaju palaamassa päätöksentekoon.

 

Idealistisen ulkopolitiikan aika on ohi. Eurooppa sulkee rajat. Olemme palaamassa reaalipolitiikan maailmaan.

 

Uskooko joku, että koronan jälkeen siirrymme takaisin rajattomaan Eurooppaan?

 

Emme siirry. Nyt näyttää siltä, että omien kansalaisten turvaaminen on myös Suomessa lähes kaikilla puolueilla ensisijalla.

 

Samalla meidän tulisi muistaa, ettei koronaa Suomeen tuoneet turvapaikanhakijat vaan Itävallan laskettelulomilta ja ostosreissuilta Milanosta palanneet kotimaiset elintasoturistit.

 

Miten kirkon tulisi toimia uudessa tilanteessa? Oman näkemykseni mukaan ainakin isoimpien kirkkojen ovet tulisi nyt jos koskaan olla auki. Sekin järjestyisi, jos halua olisi.

 

Entä jumalanpalvelukset? Yli kymmenen hengen kokoontumisia ei sallita.

 

Viime sunnuntain jumalanpalvelusta Oulun tuomiokirkossa seurasi virtuaalikirkon kautta 7 000 katsojaa. Huikea luku. En povaa uutta Oulun herätystä. Kriiseissä kansa turvaa kirkkoon. Etenkin, kun kirkko tulee kotiin.

 

Jos pappi striimatussa jumalanpalveluksessa kirkossa lausuu ehtollisen asetussanat, voitaisiinko ajatella, että ne pyhittävät  leivän ja viinin sakramentiksi myös kotona?

 

Samalla sopii muistaa, ettei Pyhä Henki ole sidottu pappeihin. Missä kaksi tai kolme kokoontuu...

 

Ps. 1. Sisäministeri Ohisalo oli tänään terveenä ja hyvävointisena hallituksen tiedotustilaisuudessa. Rajat suljetaan Ohisalonkin mukaan - paitsi turvapaikanhakijoilta, joilla on sisäministerin mukaan oikeus hakea turvapaikkaa eli käytännössä automaattinen sisäänpääsy.

Ps. 2. Professori Martin Scheinin (SKP) arvostelee valmiuslain käyttöönoton perusteita. Kommunistipuolueen keskuskomitean entisen jäsenen mukaan valmiuslain käyttöönotossa tulisi edetä asteittain. Professorin mukaan valmiuslakia tulisi käyttää vain poikkeusoloissa. Epäselväksi jää, millainen katastrofi Scheinin mukaan täyttää lain käyttöönoton kriteerit.

61 kommenttia

  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Saivartelu ja provosointi jatkuu. Otat yhden virkkeen ja alat sitä mestaroida.

    Kelpaako herra Pentille tieto siitä, että Suomi on ja on ollut kansallisvaltio ja että kaikkien määritelmien mukaan on olemassa Suomen kansa. Saivartelu ulkosuomalaisista ei mitenkään liity koko asiaan. Voi minua! Taas ruokin trollia!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Muutoa on ollut ja kansojen vaihtoa muuttajissa aina 1890.tä luvulta 1930.tä luvulle asti ja senkin jälkeen. Näin Suomesta, Pohjoismaista, Englannista, ja länsi Euroopasta lähdettiin suurin joukoin rakentamaan Amerikkaa kuten muitakin hyviksi paikoiksi katsottuja maanosia.

    Kansallisvaltioasiaa edellinen ei kuitenkaan muuta miksikään.

    Suomalaisia, ja toisia Pohjoismaalaisia on myös osallistunut Buurisotaan missä englantilaisten tukemat joukot saivat voiton. Sotatahan loppui 1902 kesän vaihteissa lopuillaan mistä hengissä selvinneet eurooppalaiset vietiin tunnetulle saarelle Kap Hornin edessä.

    Kemin kirkko on myös valmistunut vuonna 1902 mistä asia olikin hyvä muistaa.

    Buurisodasta on olemassa hyvä kirja minkä toinen puoli käsittelee 30.tä vuotista sotaa Saksassa jokunen vuosisata aiemmin missä mukana oli hyvin pohjoismaista voimaa asiassa. Kirjaa voi olla vaikea löytää mutta saattaa onnistuakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kansallisvaltioasiaa eniten maailmassa on murrettu Etelä Amerikoissa ja Afrikassa varsinkin 1960.tä luvulta lähtien jolloin konsensuksissa rahassa alettiin niinsanotusti maanmyyntiin korruptiossa ja länsimaiden aseellisella avustuksella. Kukaan ei silloin ymmärtänyt Kiinan tulevan hyvässä jälkijunassa ja nyt viljelysmaista käydäänkin todellista kisaa.

      YK on ollut hyvä foorumi puhua asioista mutta sielläkään ei rahan mahdille ja aina kyltymättömälle voitonpyynnille voida mitään koska sopimukset ovat sopimuksia ja tekijöiden välisiä.

      Nyt kärsimme holtittomasta siirtolaisuudesta vaikka alunperin kyse ei ollut näiden maanosien kyvystä elättää, kasvattaa, ja huolia jäsenistään. Kyse on ollut edellisen tekemisestä mahdottomaksi, ja tämä ahneuden asiana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Suurvaltojen aseellinen tuki katsomilleen alueille yhdessä ja sulassa sovussa alueen uskonnollisen harrastuksen kanssa olisi myös hyvää asiaa katsoa.

      Siihen en kuitenkaan mene kun uskoakseni hyviä päiviä vanhuudessa on vielä odotettavissa.

      Kuitenkin suurvaltojen intressit ovat jossain muualla kuin olla katsomassa ihmisyyden perään eikä näin myöskään olla tukemassa kansallista identiteettiä alueissa kansallisvaltioina.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Etelä-Amerikan ja Afrikan rajat on piirretty siirtomaavallan aikana. Niitä vedettäessä ei ole juurikaan kunnioitettu kansallisuuksia ja kultturisia alueita. Pitäisikö nykyisiä itsenäisiä valtioita siellä kutsua kansalaisuusvaltioiksi?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Nieminen sanoo:

    > Uskooko joku, että koronan jälkeen siirrymme takaisin rajattomaan Eurooppaan?

    Kun katsoo, minkälainen vaikutus elinkeinoelämään ja maan talouteen tällä on ollut ennen kuin rajat ovat varsinaisesti edes ehtineet kiinni, ei liene pienintäkään epäselvyyttä, että eurooppalaisten valtioiden intressissä on palauttaa tilanne mahdollisimman nopeasti siihen, missä olimme ennen kriisin alkua.

    Eurooppa ei sulje rajoja sen takia, että Euroopan olisi yhtäkkiä vallannut sisäänpäinkääntynyt kansallisvaltioita ihannoiva ideologia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kyllä osittain, raha tulee näyttämään suurta osaa tulevissä päätöksien katsomisissa vuoden loppuun.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Sen aika näyttää. EU natisee ellei jopa hajoa. Mitä Mikko luulet, kun Euroopan rajojen takana muutama miljoona turvapaikkaturistia tulossa…rajat avoinna ja tervetuloa?:D

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Turvapaikanhakijoiden tulo Eurooppaan ei ole riippuvainen siitä siitä, onko Euroopan maiden rajat auki vai kiinni.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Onko Mikko lukenut oman kommenttinsa? Siinä ei ole päätä eikä häntää. Jos rajat ovat kiinni, hyytyy Välimeren taxiliikenne. Mikäli rajat ovat auki, on sataprosenttisen varmaa, että tulijoita riittää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      Turvapaikkaa haetaan saapumalla rajalle ja ilmoittamalla hakevansa turvapaikkaa. Kansainväliset sopimukset velvoittavat käsittelemään turvapaikkahakemukset riippumatta siitä, onko raja kiinni vai auki.

      Vai ajattelitko sellaista “kristillistä” lähestymistapaa, että pysytään hiljaa täällä yhdessä maailman hyvinvoivimmistä maista ja annetaan Etelä-Euroopan köyhempien maiden huolehtia hädänalaisista.

      Taisi Jeesuskin puhua jotain rikkaiden pääsystä taivaaseen…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Yhden turvapaikanhakijan keskimääräiset kustannukset vastaanottajamaalle ovat elinkaaren aikana miljoona euroa. Lyhyellä matematiikalla on helppo laskea, mitkä kustannukset ovat, jos rajoille lampsii 20 000 turvapaikanhakijaa.Ajattelen, että olisi hyödyllisempää käyttää osa samasta rahasta lähtömaassa niiden hyväksi, jotka ovat todellisessa pulassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Yhden turvapaikanhakijan keskimääräiset kustannukset vastaanottajamaalle ovat elinkaaren aikana miljoona euroa.” Mitä tuo elinkaari tarkoittaa? Onko kysymyksessä teoreettinen tilanne, että joku elää koko ikänsä turvapaikanhakijana saamatta hakemukseensa minkäänlaista päätöstä? Pikaiset päätökset ja myönteisen päätöksen saaneiden onnistunut kotouttaminen muuttaa kalliit turvapaikanhakijat tuottaviksi kansalaisiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Juhani Ketomäki ja Martti Pentti. Kansallisvaltion ja kansan sekä kansakunnan ja kansallisuuden käsitteet ovat jo lähtökohtaisesti moniselitteisiä sekä suuressa määrin sopimuksenvaraisia. Niitä on käytetty eri aikoina tietoisesti eri tavoin sekä yhdistävinä että erottavina ilmaisuina.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Aivan. Jos katsot ihmistä ja puhut vaikka niskasta, mistäpä kukaan voisi tietää, tarkoitatko mahdollisesti koskenniskaa .

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Aivan, Marko Sjöblom. Juuri tästä syystä minusta onkin ongelmallista yhdistää kansallisvaltioajatus tähän maailmanlaajuiseen kriisiin. Kansainväliset ongelmat voidaan ratkaista vain kansainvälisellä yhteistyöllä. Suomi ei ole mkään impivaara eikä voi sellaiseksi muuttua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Pitää vääntää rautalangasta. Ei se, että kansansallisvaltiot rajoineen tekevät paluun tarkoita sitä, etteikö tavara liikkuisi tai ihmiset matkustaisi. Se ei myöskään tarkoita sitä, etteikö itsenäiset valtiot tekisi yhteistyötä, sopimuksia jne. Se tarkoittaa sitä, että valtiot päättävät itse omista asioistaan, muun muassa siitä, miten suhtautua maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen, rajavalvontaan jne. Sellaisista asioista, jotka vähän aikaa sitten olivat arkipäivää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      IL 17.3

      “Ranska on valmis kansallistamaan suuria yrityksiä, jos se on tarpeen talouden suojelemiseksi koronavirusepidemian aiheuttamalta romahdukselta.

      “En epäröi käyttää kaikkia käytössäni olevia keinoja ranskalaisyritysten suojelemiseksi, sanoi Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire .”

      Näinhän valtiot toimivat, kun todellisuus alkaa valjeta ja rahat huveta ja idealismi sen mukana.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Blogiin on tehty (Ps 1. ja Ps 2.) lisäys 17.3. klo 17.00

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen: “Uskooko joku, että koronan jälkeen siirrymme takaisin rajattomaan Eurooppaan?”

    Miksi ei uskoisi?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti ja Juhani Ketomäki. Tällä kertaa olen harvinaisen paljon samaa mieltä Martti Pentin kanssa, vaikka kannatankin kansainvälisesti tunnustettujen valtioiden itsemääräämisoikeutta sekä kansakuntien vahvaa identiteettiä. Arvostan tavaran ja ihmisten mahdollisimman vapaata liikkuvuutta. Se, että hyväosaiset skandinaavit käyvät lomalla Etelä-Euroopassa tuo toimeentuloa myös paikallisille (vaikka kaipaankin suoraa rautatieyhteyttä Suomesta esimerkiksi Kreikkaan).

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Minusta se, että “hyväosaiset skandinaavit” käyvät lomilla Etelä-Euroopassa kertoo kahdesta asiasta. 1. Suomessa hyvä- ja huono-osaisten kuilu on aivan liian iso 2. Nämä Etelä-Eurooppaan lentäen reissaavat hyväosaiset skandinaavit vähät välittävät ilmastonmuutoksesta, vaikka muuta todennäköisesti todistavat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      En ottanut kantaa niinkään vapaan liikkuvuuden puolesta. Sen sijaan halusin ilmaista vieroksuvani ajatukseen kansallisvaltioista sisältyvää kansallisuusaatteen vivahdetta. Aikamme maailmassa ei pitäisi korostaa vastakkainasettelua ‘meidän’, ‘teidän’ ja ‘niiden’ välillä. Vastakkaisuuksia on jo nyt liikaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Nationalismin vastakohta on internationalismi. Ymmärrän, että jo historiallisista syistä moni suomalainen on edelleen sen kannattaja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kuten sanoin, vastakkaisuuksia on jo liikaa. Nostit taas uuden esiin, Kari-Matti Laaksonen. Oliko ihan pakko?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Martti hyvä, sieluntilaasi saattaisi helpottaa, jos jossain vaiheessa oivaltaisit, ettei jokaista blogia tarvitse kommentoida😀

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kiitos huolenpidostasi! Sieluntilalleni tekee hyvää, kun saan kommentoida aina, kun sen näen aiheelliseksi. Pyydän anteeksi, jos sinun sielusi tila siitä järkkyy, Kari-Matti Laaksonen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Jos pahimmat skenaariot toteutuu, niin Suomessa saattaa puolen vuoden päästä olla 30% tai jopa suurempi työttömyys. Silloin voidaan myös ajatella, ettei mitkään nykyiset poliittiset päätökset enää ole voimassa. Voi olla, että meillä on uusi hallitus ja uudet päätökset ja maa on täysin uudessa tilanteessa.

    Reaalitalous joutuu lopulta maksamaan myös pörssin romahduksen ja julkinen talous on verorahoista kiinni. Kun pyörä pysähtyy, niin kaikki toimintakin pysähtyy… Vaaroja on ja niiden on syytä herätä, jotka kuvittelevat, että joku tulee apuun, kun kaikki pelastajat uivat samassa meressä…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Jos tästä katastrofista voi löytää jotakin positiivista, niin tämä on yksi: suomalaiset kapitalistit tajuavat heidän taloutensa tukijalan olevan nimenomaan kotimaisen kysynnän varassa. Ja ehkä tästä oivalluksesta kumpuaa joitakin uusia oivalluksia. Esimerkiksi siitä, miten kohdella asiakkaita.

      Muutoinhan tämä blogi ja kommentit aina luotettavaa ja asiallista Martti Penttiä lukuunottamatta ovat kuin Trumpin märästä päiväunesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kari-Matti Laaksonen
    Kari-Matti Laaksonen

    kari.laaksonen@helsinki.fi

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit