Minua on huijattu!

b2ap3_thumbnail_Lskiisbulla_20130210-172937_1.jpg

Sarjassamme Väärinymmärryksiä kirkkovuodessamme  esittelemme laskiaissunnuntain ja laskiaistiistain:

 

Kun puhumme laskiaisesta, ihmiset ottavat heti esiin pulkat ja kelkat ja alkavat laskea mäkeä. Kirkollisessa mielessä laskiainen kuitenkin merkitsee paastoon laskeutumista. Alkaa yksinkertaisten elämäntapojen aika. Lähdemme seuraamaan Vapahtajan kulkua kohti Golgatan ristiä ja hänen voittoisaa taisteluaan pimeyden valtoja vastaan.

 

40 päivän paaston (pois lukien sunnuntait) aloittaa tuhkakeskiviikko, jota edeltävään laskiaistiistaihin kuuluvat katolisissa maissa vietettävät iloiset karnevaalijuhlat värikkäine kulkueineen.  Sana karnevaaali (carne vale) tarkoittaa suomeksi Hyvästi, liha!  Meillä Suomessa ei ole pruukattu tuolloin bilettää muuten kuin syömällä lihaisaa hernekeittoa ja laskiaispullia.  Läskiäisbulla? Hyvästi, kermavaahto?

 

Mistä sinä, hyvä lukija, voisit paastota tänä vuonna?  Lihansyönnin välttäminen voi olla ihan viisas asia, mutta välttämättä paastoamisen ei tarvitse liittyä ruokaan.  Se voi olla vaikkapa telkkarin tuijottamisesta tai makeisista paastoamista. Tärkeätä on, että jotakin vailla oleminen kirpaisee!

 

Ulkoinen taistelu oman lihansa kanssa ei ole ulkokultaisuutta vaan kyse on kurinalaisuudesta, jota liha kumma kyllä tottelee.  Dieetit voivat olla ihan hyödyllisiäkin, mutta kovimmat painimatsit käymme omalla sisäisellä molskillamme. Vähän tähän tapaan:

 

Minua on huijattu, oi Kristus,
olen ammentanut luottamusta
epätoivosta.
Olen pudonnut huipuiltani
hyvin syvään kuiluun.
Nosta minut ylös,
nyt tiedostan
että olen huijannut itseäni;
jos vielä kerran ylpeillessäni putoan,
joudun kadotukseen.
Jos Sinä otat minut vastaan, minä selviän,
jos et,  minä kuolen.
Minäkö vain, minä yksin,
näin murehdutan rakkauttasi?

– Gregorios Nazianzilainen (k.  v. 390)

 

FOTO: The Real Thing, the One and Only Finnish Läskiäisbulla!

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Raimo, lapsuudesta asti tiedän, ettei Ruttopuistoon saada aikaan kunnon liukumäkeä! Mutta samaa mieltä olen siitä, että annetaan ihmisten ajatella laskiaisesta sitäkin, että se on ulkoilupäivä. Läskeistä viis! Meillä onneksi ei sentään paastoon laskeuduta sambakarnevaalein kuten katolisessa maailmassa. Siiinä varmasti unohtuu alkavan paastonajan varsinainen mieli: henkinen suuntautuminen kohti kirkkovuoden suurinta juhlaa.

  2. Raimo: Jotta Ruttopuistoon saisi kunnon liukumäen, sen pitäisi alkaa kirkon katolta. Lisäksi tarvittaisiin erillinen koururakennelma…

    Juha: Joo, minä kirjoitinkin, että sen paastoamisen kohteen tulee olla niin merkittävä juttu, että vailla oleminen todella kirpaisee. Parhaimmillaan paasto on suureen juhlaan valmistautumista.

    Lauri: Olet siis sitä mieltä, että tekstieni lihapitoisuutta pitäisi vähentää? Siirtyä häränlihasta hevosenlihaan? Vai pelkkiin vihanneksiin?

  3. Naputtelen tätä maassa, jossa laskiaista ei varmasti vietetä pulkassa. Ainoat pulkat täällä löytyvät vain joulun aikaan tavarataloista monimetristen kiiltävien Petteri Punakuonojen perästä. Jos näitä sanaleikkejä harjoittaisi täkäläisesti Liberon tapaan, niiin pääsiäisen odotukseen kuuluu tänään täällä kyllä tuhkakeskiviikon messu pää hiessä…

  4. Hannu: olisikohan meidän sääolosuhteilla jokin selittävä peruste! Olisi tosi hauska nähdä pyörähtelyä loskassa ja lumessa keskellä Esplanadia! Onhan meillä joskus toiste ne sambakarnevaalitkin, mutta ilman laskiaishuumaa ja liukastelua. Tänään muuten improvisoin oman sambani Martinlaakson kallioiselta asuinsijaltani alas kohti ostaria: meni peffamäeksi loppuvaiheessa. Sitä ennen askelia oli mitä moninaisimmissa kuvioissa. Åke Blomqvist olisi äimistynyt…

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121