Kirkon opin muuttaminen vastaamaan ajan henkeä on noussut esille eri yhteyksissä. Itse asiassa muutos on jo tapahtunut ihmisten mielissä samalla kun yksilön korostus on lisääntynyt.
Kirkon uskoa ja opetusta tarkastellaan yksilön kokemusmaailmasta käsin ja arvioidaan, onko näillä keskinäistä vastaavuutta.
– – –
Yhden ikkunan muutokseen tarjoaa mielestäni Psalmin 139 lisääntynyt käyttö. Se on liitetty Kirkollisten toimitusten kirjassa kasteeseen ja hautaan siunaamiseen. Lisäksi sen mukaan on nimetty uusi rippikoulusuunnitelma.
”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennenkuin olin elänyt päivääkään olivat kaikki päiväni jo luodut.”
Psalmin 139 rukoilija on vakuuttunut Jumalan luovasta ja varjelevasta läsnäolosta elämässään sen pienestä alusta alkaen. Lopulta hän huokaa kiitollisena Jumalalle: ”Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä.”
– – –
Miksi Psalmi 139 tuntuu osuvan tämän ajan lukijan makuun? Se tarkastelee hyvin henkilökohtaisella tasolla Jumalan ja ihmisen suhdetta. Ihminen on ainutlaatuinen ihme, joka saa Jumalan huolenpidon alusta alkaen. Psalmia olisi mahdollista lukea kuvauksena ihmisen täydellisen Jumalasta riippuvuuden näkökulmasta, joka johtaa nöyrtymään Jumalan suuruuden edessä. Siksi tämä psalmi on minulle rakas.
Toinen mahdollisuus on lukea Psalmia ihmisen ainutlaatuisuuden ja riippumattomuuden näkökulmasta, jota Jumala palvelee. Luulen, että tämä lukutapa saattaa yleistyä, samalla kun jää syrjään Psalmien kirjassa muualla esiin tuleva ihmisen rajallisuus ja nöyrtyminen Jumalan tahtoon.
– – –
Monet opettajat ovat joutuneet törmäämään koulutyössä siihen, että ilman rajoja kasvaneet isän ja äidin pikku ihmeet ottavat oppimistilan ja ajan haltuunsa. Koko luokka regressoituu yhden häirikön mukana ja opettajan voimat menevät yrityksiin ylläpitää työrauha. Syysloman palauttava vaikutus kestää yhden viikon ja perjantai-iltana uupunut opettaja itkee kotona väsymystään.
Suomalainen koulu on tähän astisista hyvistä oppimistuloksistaan huolimatta kriisiytymässä. Ilman työrauhaa ja oppimismotivaatiota tulokset jäävät huonoiksi.Joiltakin opettajilta olen kuullut, että vanhemmat ovat lasten kanssa samaa maata. He eivät piittaa pätkääkään palautteesta.
Sama tilanne alkaa olla kirkossakin. Henkilökohtaiseksi ymmärretty uskonkäsitys mahdollistaa kirkon työntekijöille riippumattomuuden ja vapauden – ihmisoikeudet ja omatunto ovat perusteena olla piittaamatta pätkääkään kirkon järjestyksestä tai piispojen ohjeista.
– – –
Paimen-psalmilla 23 ”Herra on minun paimeneni” oli aiemmin rooli rakastettuna psalmina, jonka tilalle nuoremmat sukupolvet ovat alkaneet omaksua Psalmia 139.
Miten Psalmia 23 on mahdollista lukea kuvauksena ihmisen ja Jumalan suhteesta?
Kun ihminen elää Jumalan ohjauksessa, häneltä ei puutu mitään. Jumala on psalmin rukoilijan kanssa myös pimeyden ja kuoleman keskellä.
Paimenkuva edellyttää lampaiden pysyttelevän yhdessä. Vitsallaan paimen ajaa lampaita eteenpäin ravinnon ja veden äärelle, käyräsauvallaan paimen vetää laumasta eroon joutuneet jälleen yhteen. Ulkopuolelle joutuneita eksyneitä uhkaa kuolema petojen hampaissa.
Paimen-paradigma elää vahvana kirkon rakenteissa ja uskossa. Pastor ja Episkopus tarkoittavat paimenta, joka pitää huolta laumasta, seurakunnasta. Ylimmäinen paimen on Jeesus Kristus, joka on antanut henkensä lampaiden puolesta. Lampaat kuulevat hänen äänensä ja niin on yksi lauma ja yksi paimen. Tähän laumaan on mahdollista tulla vain Jeesuksen kautta, joka on ovi.
– – –
Uusi paradigma ihmelapsesta on – varmaankin tiedostamatta – johtamassa aiemman paimen-lammas -paradigman hylkäämiseen. Ensinnäkin nykyinen vapaa ja riippumaton ihminen ei siedä paimenta, joka tietää häntä paremmin,
mikä on hyväksi.
Vitsa ja sauva eivät lohduta vaan ärsyttävät. Laumassa pysyttely kyllästyttää. On tylsää kulkea muiden mukana ja totella paimenta, kun kerran olisi tarjolla riippumattomuus ja vapaus. Sitäpaitsi pimeys, kuolema ja pedot eivät ole totta – vaan ainoastaan ihmisen tiedostamattoman mielen projektiota, ajattelee ihmelapsi.
– – –
Paimenparadigmaan kuuluu myös ajatus pahoista paimenista, joita Hesekiel kuvaa. Paha paimen ei lopulta ole kiinnostunut muista kuin itsestään. Hän jättää lauman – seurakuntalaiset – oman onnensa nojaan, eikä välitä ohjata laumaa laitumille ja hyvien vesien äärelle. Paha paimen ei piittaa siitä, syntyykö ja vahvistuuko seurakunnassa elävä usko Kolmiyhteiseen Jumalaan. Sen sijaan usko ihmisen vapauteen ja riippumattomuuteen Jumalasta saa mielellään vahvistua – koska ”minä olen ihme”.
Psalmi 139: ””Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennenkuin olin elänyt päivääkään olivat kaikki päiväni jo luodut.””
Kun tätä itu-ajatusta sovelletaan kritiikittä esim. lääketieteellisiin dna-tutkimuksiin tai esim. mindfulness-tekniikan avulla vain oman kehon ”fiiliksiin”, ja usko maailmankaikkeuden luoneeseen Jumalaankin katsotaan pelkäksi hölynpölyksi, tilalle tulee usko siihen, että ihmisen pieni ”minä” satunnaisine fiiliksineen ja intohimoineen on oikeutettu täysin ”vapaasti” ja millään tavalla kilvoittelematta elämään miten haluaa ja toteuttamaan ensisijaisesti ”itseään” .
’Itu’ eli sikiö on hepreaksi galam, josta legendojen Golem. Substantiivina se esiintyy vain yhden kerran Raamatussa p s a l m i s s a 1 3 9 jakeen 16 alussa. Käännän jakeen kuten kaksi muutakin aiheeseen liittyvää aiempaa jaetta 13, ja 15 tähän sanamukaisesti, sillä kirkkoraamatun suomennokset ovat onnistuneet hävittämään jakeiden tarkoitukset:
Kun sinä mittasit(qanit) munuaiseni,
ja minut vaatetettiin äitini kohdussa (13)
Eivät olleet sinulta kätkössä luuni,
jotka oli valmistettu salassa ja viimeistelty
maan alimassa (tachtiot) paikassa(15)
Sinun silmäsi näkivät minun alkioni(galemi)
Ja kehittymisensä päivinä ne kaikki, ei yksi niistä,
olivat sinun numeroinesi (sifrekaa) kirjoitetut.
Suluissa näkyvät asialle merkitykselliset käsitteet mitata, alin paikka, alkio ja numero. Ihmisen alkio kuvataan syntyneeksi ’alimmassa paikassa’ eli äidin kohdussa (be-batan), missä se passiivimuodossa kerrotusti on kehittynyt numeroiden ja mittojen mukaan. Tämän tulkintani oikeellisuus todentunee, kun tarkastelemme esiintyvien sanojen numeroarvoja ja vertaamme niitä toisiinsa :
Ensinnäkin verbimuodon ”mittasit” arvo on 56o ja numerot 5 ja 6 liittyvät juutalaisuudessa usein elämän syntyyn ja Jumalaan. Elämän äiti Eeva on vanhalta muodoltaan hvh, ja arvoltaan siten 565 ja Herran nimen J-HVH loppukirjaimet ovat myös 565. Tämän kolmikirjaimen numerot esiintyvät myös modernissa biokemiassa, missä toisen kolmikirjaimen eli elämää ohjaavan DNA:n emäs-molekylit järjestäytyvät askelmillaan 5 ja 6 atomisiin ryhmiin. Lieneekö sattumaa? Sanan ”kohdussa” arvo on 63, jonka loppusumma 9 vastaa ihmis-adamin lukua 45/9 vastaten raskauskuukausia ja 63 on myös rinnakkaisluku 64:lle, joka hepreassa on Adamin ja Evan summa (45+19) ja myös sanan dajin eli totuus arvo. Arvon 64 saa vielä sana Venus, jota on aina antiikissa pidetty hedelmällisyyden vertauskuvana.
DNA kykenee koodaamaan periaatteesa juuri 64 eri valkuaisainetta.
Seppo Heinola,
Kiitos rautakautisista luvuista, mutta niistä ei kyllä tule mieleen mitään muuta kuin sumerilaisen kulttuurin lukujärjestelmä, jonka kantaluku on 6 ja ilmeisest ”äärettömän vaarallinen” kolme kantalukua vierekkäin oleva 666.
Tuula,kyseessä on Raamatun Genesiksen kirjoituskausi ja numerot eivät ole sumerilaisia vaan heprealaisia ja liittyvät heprealaisten tuntemaan kymmenjärjestelmään, jossa he numeronsa ja lukunsa ilmaisivat. Toki heprealaiset saivat vaikutteita Mesopotamiasta Baabelin vankeuden aikana. Ylipappi Esra ehken siirsi esoteerista aineistoa toimittamaansa Tooraan.
Luku 666 muuten viittaa Juudaan Leijonaan eli ’petoon’ ,joka oli omistettu…niin kenelle?
Seppo Heinola :”Ylipappi Esra ehken siirsi esoteerista aineistoa toimittamaansa Tooraan. ”
En ole siihen perehtynyt. Tutuksi on tullut Raamattu ja mm. Viisauden kirja, joka Wikipedian mukaan on ” Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva kirja, joka on mukana Septuagintassa sekä katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. Se ei kuulu juutalaiseen Raamattuun Tanakiin eikä varsinaiseen protestanttisten Raamattujen kaanoniin.”
Seppo, Venus hedelmällisyyden jumalattarena saa aivan uuden näkökulman Othmar Keelin Jerusalem-monografiassa (2007), jossa hän johtaa Jerusalemin nimen kanaanilaisesta auringon nousun/laskun kaksoisjumalasta Salem/Sahar: Salem-jumalan perustus. Tämä on hänen mukaansa myös Salomon nimen taustalla. Salomon nosti valtaan kanaanilainen (jebusilainen) Jerusalemin kantaväestö, joka oli jäänyt asumaan kaupunkiin vielä Daavidin vallattua sen. Tästä Jerusalein myyttisestä taustasta on Keelin mukaan jälkiä eräissä psalmien maininnoissa aamuruskosta (esim. Ps 110; 139)
Tuula, Toora on sama kuin viisi Mooseksen kirjaa. Itse asiasa ylipapi Esra saattoi toimittaa uudelleen koko Vanhan testamentin:
”Juutalaisen perimätiedon, oppineiden (David Kimchi, Elias Levita) mukaan ja Raamatun viitteiden perusteella voidaan pitää luotettavana näkemystä, että Esra lopullisesti täydensi ja kokosi (Esra 7:6,10, 1:1, 2 Aikak. 36:22 jne.) Vanhan testamentin kaanonin.”.
Kiitos Pekka tuosta Othmar Kiilin nimestä. Olen jo vuosia sitenitsekinh avainnut,että kunigas Salomonin nimi on voitu jakaa Sol -mach,jolloin Sol on Aurinko ja mach on suuri. Salomo onsiis aurtinkokunna hallitsija eli aurinko ja näin ei olekaan ihme,että hän saa juuri 666 talenttia kultaa yhden juurikin aurinkovuoden aikana. Ns. Auringon kamean arvo onkin juuri 666. https://fi.pinterest.com/pin/521291725591414156/
Sahar on mukana yhdessä Raamatun Venus-planeetan eli Aamuruskon tai Kointähden heprealaisessa vastineessa: Isaiah 14:12 is about one Helel ben Sahar, called the King of Babylon in the text. Helel (”morning star, son of the dawn”)
Ilmestyskirjan lopussa Jeesus kutsuu itseään Kointähdeksi eli Venukseksi eli …. Pietari kehottaa ihmisiä sytyttämään Venuksen sydämiinsä.
Genesiksen ensimmäisen lauseen, jossa on 28 kirjainta, lukuarvo on 2701 joka on vuorokausina Venuksen 12 vuotta , Raamattu alka ja loppuu siis Venukseen,joka on sekä aamu-että iltatähti.
Auringon sanansaattaja ja saattaja.
Ajankohtaisia havaintoja blogistilta. Nykyään myös Raamatun tekstit savat uudet merkitykset, mitkä ovat ihmislähtöisiä ja epäterveellä tavalla minäkeskeisiä.
Minä olen suuri ihme, perustuu siihen, että Jumala minut on ihmeellisesti luonut. Joten kyse on siinäkin Jumalan, eikä ihmisen ylistämisestä. Tottakai, tänä totuuden jälkeisenä aikana, tuonkin asian merkitys haluttaisiin kääntää ylösalaisin.
Näin minäkin ajattelen: Psalmissa 139 on Jumalaa kunnioittava tarkoitus, mutta individualisestisesti tulkittuna se voi kääntyä ihmisen korostamiseksi.
Pekka, jaan huolesi individualisoituvasta ajasta, jossa lähimmäisen hyvä ja yhteinen hyvä unohtuvat, kun me kaikki kilvan toteutamme itseämme. Toisaalta haluan kiinnittää huomiota uudenlaisiin yhteisöllisyyden pyrkimyksiin ajassamme. Esimerkiksi avioliiton ulottuminen samaa sukupuolta olevien välille heidän sukujaan yhdistäen ja heitä yhteisöön liittäen ei edistä individualismia, vaan päinvastoin uudenlaista, lisääntyvää yhteisöllisyyttä. Olen vakuuttunut siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat hyväksi niin pareille, heidän läheisilleen kuin koko yhteisölle. Toivon, että tämä puoli ymmärrettäisiin yhä laajemmin, ja kirkkokin entistä voimakkaammin voisi tukea uusia yhteisöllisyyden muotoja.
Vesa Hirvonen
Vesa Hirvonen :”Esimerkiksi avioliiton ulottuminen samaa sukupuolta olevien välille heidän sukujaan yhdistäen ja heitä yhteisöön liittäen ei edistä individualismia, vaan päinvastoin uudenlaista, lisääntyvää yhteisöllisyyttä”
Niinhän se valitettavasti tekee, kun ihminen voi känsä mukaisten hormoni- tai tunnekuohujen myötä päättää sukupuolensakin sen mukaan, miltä nilloinkin tuntuu. On saatava äkkiä kaikki ”heteronormatiiviset” äitiys- tai muut lait uusiksi, kun ”miehetkin” synnyttävät.
Lisäkysymys Vesalle: Kun sukupuolen silpomisista on pidetty julkisuudessa nin suurta meteliä, niin miten suhtaudut nykyisiin sukupuolenkorjausleikkauksiin, jotka kaikkine kustannuksineen ilmeisesti halutaan tämän ”uuden yhteisöllisyyden” myötä veronmaksajien maksettavaksi.
Kiitos Vesa kommentista. Ihmisten – ja kirkon jäsenten erityisesti – erilleen joutuminen monien totuuksien ja yksilöllisten agendojen maailmassa syö kirkon ja yleensä yhteisöllisyyden voimaa, joka muutoin voisi vahvistaa uskoa Jumalaan ja kantaa elämän keskellä. Tähän huoleen siis kiinnitin huomiotani.
Tuula Höltän kysymykseen: haluan kaikin tavoin tukea transihmisiä heidän taistelussaan kohti täyttä osallisuutta omana itsenään niin yhteiskunnassa kuin kirkossa.
Vesa Hirvonen
Synnistä tässä yhteydessä ei saisi tietenkään puhua mitään. Ajassamme synti on saamassa aivan uuden merkityksen. Se ei enää silloin olisi sitä, minkä Jumala sanassaan kieltää, vaan ihmisen heikkoutta, jonka Jumala armahtaa, koska on armollinen. Näin ajateltuna Vapahtajamme sovitustyötä ei oikeasti enää tarvita. Syntiä ei enää sen alkuperäisessä merkityksessä enää ole. Jolloin ei tarvita enää syntien sovitustakaan. Näin koko kristillinen oppi kumotaan ja tilalle tarjotaan uutta, jossa ihminen kelpaa Jumalalle sellaisenaan. Ilman tarvetta syntisen elämän hylkäämisestä ja sitä seuraavaa uutta elämää.
Tämän kaltainen harha on nyt voimalla tunkeutumassa kirkon elämään.
Piti hakea vanha kristinoppi ja katsoa sieltä, mitä synti on. Näinhän kirjasessa lukee: ”Synti on sydämen luopumista Jumalasta.” Jatkossa synnin ilmenemismuodoiksi kuvataan aistillisuus, itsekkyys, ylpeys, epäusko ja kapina. Synti ei siis ole niinkään yksittäisten kiellettyjen tekojen tekemistä vaan jumalatonta asennoitumista. Onko armolliseen, heikkoa ihmistä rakastavaan Jumalaan uskominen tämän ajatuksen mukaan syntiä? Minusta ei ole. Sitä voisi kai sanoa lapsenuskoksi.
Kiitos Pekka ja Pentti kommentista. Pekka osuu oikeaan siinä, että synnin merkitys Jumalaa ja ihmistä erottavana valtana on häviämässä, ja samalla Jeesuksen merkitys syntien sovittajana ja yhteyden aukaisijana Jumalan lapseksi katoamassa. Pentti taas tuo oikein esille sen, kuinka synti on jumalatonta asennoitumista, elämää erossa Jumalasta. Tästä puolestaan nousevat pahat ajatukset, sanat ja teot.
Luulen, että synti molemmissa edellisissä merkityksissä on epäajanmukainen asia, samalla kun ihmisen itsetoteutus on keskiössä ja Jumalan roolina on enintään mahdollistaa sitä.
Pekka: ”Syntiä ei enää sen alkuperäisessä merkityksessä enää ole. Jolloin ei tarvita enää syntien sovitustakaan.”
Hyvä huomio. Näin tänään, huomisesta ei vielä kukaan tiedä. ”Niin muuttuu maailma Eskoni” sanoi jo Nummisuutarien Topiaskin pojalleen.
Jumalan luomana ihminen on suuri ihme myös omantuntonsa osalta. Ohjaako omatunto aina oikeaan? Kristittyinä ymmärrämme, että vain Jumalan sanaan sidottu/ohjaama omatunto on oikea tien näyttäjä ja mittakeppi kunkin teon oikeellisuutta arvioitaessa.
Kiitos Salme tämän puolen esiin nostamisesta: ihminen on todellakin ihme moraalisena ja uskonnollisena olentona. Ihminen voi elää Jumalan yhteydessä, rukoilla tätä ja ymmärtää omassatunnossa Jumalan ääntä. Ihminen vo tuntea myös syyllisyyttä Jumalan tahdon rikkomisesta ja kaivata anteeksiantoa. Ihminen on ihme, koska hän voi saada Jumalan armon ja pelastuksen.
Hyvin harvat lukevat Raamattua Jumalan sanana, joten sen omatuntoon sitomisessa on monella suuria vaikeuksia.
Ikävä kyllä asia on kuten kirjoitat.
Totta Pekka, omatunto sitoutuu Jumalan sanaan, jos ihminen lukee sitä – yhä harvempi lukee. Toisaalta jotkut perusasiat ovat yleisinhimillisiä, jotka Paavalin mukaan on kirjoitettu ”sydänten lihatauluihin”. Hans Küng puhuu Maailmaneetoksesta, joka tunnetaan eri kulttuureissa, esimerkiksi 10 käskyn kokoelmasta käskyt 5, 6, 7, 8, 9-10.
Martin piti hakea vanha kristinoppi, tietääkseen mitä synti on. Minun on sen puoleen helpompaa. Katso vain sydämeeni ja tiedän heti mitä synti on.
En lukenut kristinoppia itselleni vaan sinulle, Pekka Pesonen. Samalla toki tarkoitin täsmennyksen muillekin näitä kommentteja lukeville. Pidän näet lausumaasi: ”Se ei enää silloin olisi sitä, minkä Jumala sanassaan kieltää, vaan ihmisen heikkoutta, jonka Jumala armahtaa, koska on armollinen” ongelmallisena ja sisäisesti ristiriitaisenakin.
Ajatuksiani blogistin aloituskirjoitukseen:
Psalmi 139 ”Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä” tuo mielestäni esille suuren kiitollisuuden Jumalaa, kirjoittajan Luojaa kohtaan. Ja antaa Jumalalle suuren vallan elämänsä suhteen:”Ennen kuin olin elänyt päivääkään, kaikki päiväni olivat luodut”. Eli alusta loppuun: kaikki Jumalan käsissä!
Vastakohtana tälle on se, että ihminen ottaa vallan itselleen. Ihminen määrittelee, mikä on Jumalan silmissä oikein ja väärin. Toimii tulkitsijana ja tietäjänä Jumalan puolesta. Kamppailee kuka on oikeassa, teilaa toisin ajattelijat. Pitää tärkeänä, että oma näkemys voittaa. Onko tällainen hyvä paimen? Onko hänelle tämä pieni lammas tärkein? Vai mikä?
Kiitos Eija, ajatuksista. Ajattelen samoin, että Psalmi 139 kuvaa kauniisti Jumalan huolenpitoa ihmisestä ja ihmisen kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Samalla näen, että ajatukseen ihmisen erityisestä asemasta Jumalan edessä muuhun luomakuntaan verrattuna voi kätkeytyä ylpistymisen mahdollisuus, joka toteutui ensimmäisen ihmisen kohdalla.
Yksi vuoden parhaista blogeista! Blogissa on mielestäni hyvin nostettu esiin, juuri se kysymys, miksi Kirkko on ajautunut nykyiseen tilanteeseen. Asia ei ole uusi, vaan Vanhatestamentti on täynnä Israelin kansasta esimerkkejä siitä miksi ikiaikaisen totuuden muuttaminen ajanhenkeen johtaa kirkon maallistumiseen ja lopulta se muuttuu hajuttomaksi ja mauttomaksi. Humanismin (ihmisen oppi) ongelmana on, ettei se pysty auttamaan syntistä ihmistä.
Evankeliumi ei ole humanismia ja tämä on tahtonut päästä unohtumaan jo paljolti.
Kiitos Ismo kommentista: ”Ikiaikaisen totuuden muuttaminen ajan henkeen johtaa kirkon maallistumiseen.”
Kirkon muuttumattoman sanoman tulisi koskettaa aina uusia sukupolvia muuttuvassa maailmassa. Kirkolla on haastava tehtävä elää maailmassa – mutta ei maailmasta – ja pukea sanomansa kunakin aikana ymmärrettävään muotoon. Voi kuitenkin käydä niin, että sanoman sisältö muuttuu. Samalla kirkko menettää sen ytimensä, jonka vuoksi ihmiset ovat etsineet ja löytäneet sen yhteydestä sisimmän rauhan. Uskon kuitenkin, että myös Suomen kirkossa on edelleen löydettävissä se evankeliumi, jonka kautta Pyhä Henki toimii ja synnyttää uskon.