Minä muistan 30.11.1939...

Isoäitini joutui alkutalvesta 1939 pakenemaan evakkona Ilomantsista. Luojan kiitos, talo jäi rajan tälle puolelle. Kissa kuoli, se oli ainoa tappio perheelle ja sitä isoäitini muisteli naureskellen 85-vuotispäivillään kesällä 2012.

Mutta silti...

Työskentelen Lapinlahdella ja paikkakunnalle saapui kesällä 1944 kymmeniä evakkoperheitä, monet ortodokseja. Isoäitini ja heidän muistokseen kotini seinällä on Evakko-Kristus -ikoni. Työhuoneeni seinällä on alkuperäinen ikoni, pahvinen kuten sen kuuluukin. Kiitän suuresti lahjoittajaa!

Olen kehystänyt molemmat ikonit osoittaakseni kunnioitustani isoäitini kärsimystä ja Karjalan evakkoja kohtaan, ja molempia ikoneita ympäröi aina käspaikka samaisesta syystä.

Haluan omistaa Ukrainan sodan uhreille Toni Wirtasen ja Jannika B:n esittämän Evakon laulun.

Evakon laulu YouTubessa.

Rukoilen hyvää Jumalaa auttajaksi! Rukoilen, että tämä turha ja tyhjänpäiväinen kärsimys loppuisi ja täysin turha mielettömyys loppuisi! Rukoilen uhrien ja kärsineiden puolesta, rukoilen Ukrainan ja Venäjän kansan puolesta. Rukoilen sovintoa! Hyvä Jumala! Auta ja armahda meitä!

Eivätkö vuodet 1939-1945 jo riittäneet?

Muistan sukuni tarinasta yhä päivän 30.11.1939.

4 kommenttia

  • Kari Paukkunen sanoo:

    Olen toisen polven pakolainen. Isäni s.1910 ja äitini s.1920 kotikunta oli Kannaksen Hiitolassa. He muistivat talvisodan. Isä oli rintamalla koko sodan ajan. Isän ja äidin sekä sukulaisten kertomukset sodan ajasta ovat minulle edelleen tuoreita. Rouvani isä, appeni oli myös rintamalla koko ajan. Appeni ei halunnut 6.12. katsoa elokuvaa tuntematon sotilas. Kaukopartiossa ja lääkintämiehenä hän eli oman sotansa alusta loppuun asti livenä.

    Äitini isä, äitini kertoman mukaan sanoi, että se ”ei voi mitenkään olla mahdollista, että emme vielä palaisi Hiitolaan”. Isoisä haudattiin Siikaisten hautausmaalle. Hiitolaa hän ei nähnyt lähdettyään sieltä.

    Millaista historiaa Ukrainan kansa tulee kirjoittamaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Lähdimme Oulusta evakkoon Tyrnävälle, tarkemmin Partaalle, joitakin kilometrejä kirkolta. Täytin evakossa kolme vuotta. Tyrnävältä ovat ensimmäiset muistikuvani. Talvisota ei Oulua pahemmin koetellut. Ja niinpä palasimme sodan päätyttyä kotiin. Muistan, että lunta oli paljon, mutta pakkasista ei ole mielessä mitään kuvaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Jotkut sanovat, etteivät pienet lapset voisi muistaa… Uskon, että varhaisin muistikuvani on alta kahden vuoden, kun isäni nostaa minut syöpäsairaan äitini syliin sairaalassa. Se on ainoa muistikuvani edesmenneen äitini kasvoista. Uskon, että se on aito.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Raamatun mukaan Jumala on myös kärsimysten luoja ja antaja. ”Minä olen Herra, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden” (Jes45:7). ”Herra antaa kuoleman ja antaa elämän” (1 Sam 2:6-7). ”Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?” (Val3:38). ”Tapahtuuko kaupungissa onnettomuus, jota Herra ei ole tuottanut?” (Aam3:6). Jumala saa aikaan onnettomuudet, itkut ja pimeys tulevat Jumalalta.

    Tämä on vaikea asia käsittää, mutta näin asia vain on sekä kansakuntien, että meidän henkilökohtaisessa elämässämme, kun huomataan, että ristiin kätkeytyy Jumalan siunaus. Hän lyö, mutta hän myös parantaa. Herra vie kuoleman portille antaakseen elämän on todellisuutta meille, jotka olemme sen kokeneet. ”Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta.” (Job5:17)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, reilu nelikymppinen puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen, seurakuntapapiksi Ylä-Savoon. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.