Kun Martti Luther 1520-luvun lopulla vieraili Saksin alueen seurakunnissa ja kodeissa, hän kohtasi lohduttoman näyn. Tavallinen kansa ja jopa monet papit elivät syvässä tietämättömyydessä kristinuskon perusasioista. Luther kirjoitti katekismuksen esipuheessa järkyttyneenä: ”Voi hyvä Jumala sitä kurjuutta, minkä olen saanut nähdä! Tavallinen kansahan ei tiedä kristinuskoon kuuluvista asioista yhtään mitään… ja kuitenkin he kaikki tahtovat olla kristittyjä.”
Hän ymmärsi, että kirkon penkissä istuminen kerran viikossa ei yksin riitä, jos usko jää vieraaksi kodin arjessa. Siksi katekismus kirjoitettiin nimenomaan perheenisille ja äideille työkaluksi. Sen tarkoituksena oli auttaa vanhempia opettamaan lapsilleen uskon ydinasioita: kymmentä käskyä, uskontunnustusta, Isä meidän -rukoilua sekä kasteen ja ehtoollisen sakramentteja.
Lutherille koti oli uskonelämän tärkein kasvualusta – paikka, jossa Jumalan sanaa kuullaan, luetaan ja rukoillaan yhdessä joka päivä. Vähä katekismus luotiin siis herättämään ja tukemaan juuri sitä kotihartauselämää.
Me tiedämme ja näemme, kuinka voimakkaasti tämä maailma vetää erityisesti lapsia ja nuoria puoleensa. Elämme ajassa, joka tarjoaa jatkuvasti hetkellisiä nautintoja ja ohjaa kulkemaan omien halujen viemänä. Tämän kaiken keskellä on suuri vaara, että ihminen ajautuu tielle, joka lopulta rikkoo häntä ja vieraannuttaa hänet Jumalan hyvästä tahdosta.
Miten voidaan säästyä tältä eksymiseltä? Vain se, joka elää Jumalan sanasta, voi löytää kestävän suojan ja suunnan maailman paineessa. Jumalan sana ei ole rajoitus, vaan elämää varjeleva muuri ja ankkuri, joka pitää meidät kiinni totuudessa silloin, kun kaikki muu ympärillä muuttuu.
Siksi kotihartaus ei ole vain kaunis perinne, vaan se on vanhemmille annettu suojatehtävä. Kun avaamme Raamatun tai hartauskirjan yhdessä lastemme kanssa, annamme heille eväät, joita maailma ei voi heille tarjota – eväät, jotka kantavat silloinkin, kun he astuvat oman kotimme suojasta maailmalle.
Perheenisälle on annettu suuri vastuu ja tehtävä toimia perheessään ikään kuin pappina, joka opettaa perhettään tuntemaan Jumalan sanaa. Jokainen perheessä jaettu Jumalan sana kantaa lopulta hedelmää, sillä Jumalan oma sana ei koskaan palaa tyhjänä.
Raamatussa puhutaan kuulemisesta yli 900 kertaa, kun mukaan otetaan kaikki verbin muodot ja alkukielestä johdetut sanat. ”Jolla on korvat, se kuulkoon.” Juuri tuolla Jumalan sanalla, josta kaikki elämä on saanut alkunsa, meidän uskoamme vahvistetaan ja hoidetaan.
Mooses opetti Israelin miehiä :
Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, jääkööt sydämeesi. Teroita niitä lapsillesi ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä astuessasi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” (5. Moos. 6:6–7)
Hoosea :
Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.” (Joos. 24:15)
Tämä Joosuan kuuluisa julistus on kirkas ja rohkea esikuva jokaiselle kristitylle perheelle. Aikana, jolloin ympäröivä maailma ja sen kulttuuri vetävät aivan muihin suuntiin, perheenisällä ja vanhemmilla on lupa tehdä tietoinen päätös. Se on lupaus siitä, että meidän kotimme seinien sisäpuolella korkein auktoriteetti ja kunnia kuuluvat Jumalalle. Kun otamme kotihartauden osaksi arkeamme, näytämme käytännössä toteen tämän saman päätöksen: me haluamme kuulua Herralle ja palvella Häntä yhdessä.
Kristityn kolme kotia
Jumalan lapsella on elämässään kolme kotia, jotka jokainen omalla tavallaan suojelevat ja kuljettavat häntä eteenpäin uskon tiellä:
• Ensimmäinen koti on meidän perheemme. Se on se ajallinen koti, jossa saamme elää arkipäiväämme, vaalia kotihartautta ja oppia tuntemaan Jumalan sanaa yhdessä.
• Toinen koti on Kristuksen ruumis eli seurakunta. Heprealaiskirje opettaa tästä suuresta salaisuudesta viitaten vanhaan liittoon. Ennen temppelin esirippu erotti ihmiset Jumalan pyhyydestä, mutta Jeesuksen kuoleman myötä tuo esirippu repesi ylhäältä alas asti. Vanhan esiripun tilalle tuli Kristuksen ruumis. Uudessa liitossa me emme enää lähesty Jumalaa temppelimenojen kautta, vaan menemme kaikkein pyhimpään suoraan Kristuksen ruumiin ja Hänen sovintotyönsä kautta. Seurakunta on uskovien yhteinen koti maan päällä.
• Kolmas ja lopullinen koti on Isän koti taivaassa. Kristuksen kautta olemme matkalla sinne, minne Jeesus meni jo edeltäkäsin valmistamaan meille sijaa. Se on se päämäärä, johon koti ja seurakunta meitä täällä alhaalla kädestä pitäen ohjaavat.
Tämän suojamuurin korkein ja rakkain päämäärä on rakastaa lapset Kristukselle, jotta me kaikki olisimme kerran perillä iankaikkisessa kodissa. Vanhempien rakkaus ja hengellinen hoiva peilaavat Jumalan omaa rakkautta. Kun lapsi saa jo kotona kokea olevansa ehdottomasti turvassa ja rakastettu, hänen on helppo luottaa siihen, että taivaallinen Isä pitää hänestä huolen silloinkin, kun vanhempien silmät eivät enää ylety varjelemaan. Se on koko elämän kestävää opastamista elävän Vapahtajan luokse, jonka haavoitetuissa käsissä matka kantaa kerran perille asti.
Lapsen kasvaessa näiden iltahetkien luonne ja tarpeet muuttuvat, mutta tämän turvallisen, varjelevan kohtaamisen merkitys pysyy:
• Kun lapset ovat pieniä, heillä on pieniä murheita. Lapsi voi näyttää haavaa tai ruhjetta, joka syntyi päivän aikana leikeissä, ja se tarvitsee aikuisen täyden huomion ja hoivan.
• Kouluikään ehtineen lapsen kohdalla vastaan tulee jo isompia harmituksia. Koulussa on voinut tapahtua jotain vaikeaa; kyseessä voi olla koulukiusaaminen, murentunut kaveriluottamus tai jokin muu suuri pettymys. Nämä tilanteet vaativat pysähtymistä, jotta lapsi saa tuoda asiat esille ja kokea tulevansa lohdutetuksi.
• Murrosikäisenä nuori saattaa kantaa sisällään jo syvää pahaa oloa. Tällaisissa vakiintuneissa, turvallisissa hetkissä nuori saattaa lopulta uskaltaa tunnustaa niitä tekoja tai ajatuksia, jotka ovat mustanneet hänen omantuntonsa. Se on vanhemmuudessa kaikkein hienointa: kun oma lapsi uskaltaa avata sydämensä ja vanhempana saa rukoilla syntien anteeksiantoa ja puhua armon evankeliumista omalle lapselleen. Nämä hetket ja yhdessä koettu armo lujittavat lapsen ja aikuisen välistä suhdetta tavalla, joka kestää läpi elämän. ja rukousaiheista ei ole pulaa kun jokaisessa perheessä on omat haasteet ja vaikeudet .
Uni on tärkeä asia joka puhtaalla omalla tunnolla on turvallista , kuten psalmissa 4:9
”Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, annat minun asua turvassa.”
Perheessä on perheenisien lisäksi vanhemmat ? Kätkeytyykö tähän kenties kaksi perheenäitiä ?
Perhe on se mitä siihen kuuluu, en ajatellut koostumusta kun kirjoitin
Timo
Kiitos hyvästä blogistasi
TIMO GUMMERUS ON YTIMESSÄ!!! 17Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät. 18Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” 22Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; 23sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. 24Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
25Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, 26että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, 27saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. 28Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. 29Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa, 30sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. 31″Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” 32Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 33Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.
Aamen !
Ja tuohon voisi jatkaa :
Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
Ja tästä seuraa lupaus ….
ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Filippiläiskirje 4:6–7)
Tässä Vähä katekismuksen kohdassa on erittäin avara ja kirkas evankeliumi.
TOINEN, LUNASTUKSEN USKONKOHTA.
Minä uskon, että Jeesus Kristus, tosi Jumala, iankaikkisuudessa Isästä syntynyt, ja myös tosi ihminen, neitsyt Mariasta syntynyt, on minun Herrani, joka minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen LUNASTI, kalliisti OSTI ja VAPAUTTI kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla tahi hopealla, vaan pyhällä kalliilla verellään ja viattomalla kärsimyksellään ja kuolemallaan, että minä olisin hänen omansa, eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän nousi kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on totinen tosi.
Tunnustuskirjat, Vähä katekismus, s. 295-296, vuoden 1948 painos. Sanojen korostus on allekirjoittaneen.
Usein tekstit jää avaamatta mitä kaikkea sisältyy näihinkin sanoihin , joissa on läsnä hyvin henkilökohtainen lähestymiskulma ja samalla armon kutsu koko elämän mittaiseen Kristus elämään ei siis vain pääsylippu taivaaseen eikä pelkkä julistus . Ja voiko evankeliumia kuvata tuon suurempana ?
Miettii usein etelä- Euroopan perhekulttuuria , jossa perheet ruokailevat yhdessä joka ilta ja on luontevaa kohdata perheenjäsenet keskenään näissä hetkissä ja jakaa huolia ja murheita keskenään ja näissä olosuhteissa kotihartaudet ovat luontaisempi tapa toteuttaa . Länsimainen ja suomalainen kulttuuri ei tue yhteisiä kokoontumishetkiä , varsinkaan jos tytöllä harrastukset klo 19 ja pojalla 21 ja mies tai nainen ylitöissä esimerkkinä ja eletään sitku elämää , ikäänkuin arki ei olisi yhtä arvokasta . Usein ei mietitä miten tärkeää on lapsille tulla kohdatuksi että he saavat avata sydäntä ja uskon että se tapahtuu siinä turvallisessa ilmapiirissä jossa Jumalan sana ja armo ovat läsnä .
Olemme kaikki tämän asian tiimoilta epäonnistuneita ainakin joskus ja priorisoimme väärin elämän asioita ja teemme sen usein hyvin tietoisesti selitellen myös itsellemme ja siksi olisi hyvä oppia ja tulla tavaksi jo nuorena ja jos kotona niin toimitaan niin usein lapset tulevat toimimaan omassa kodissaan . Meillä on rikas hartauskirjallisuus ja voi valita lyhyttä tai pitempää tai lapsille suunnattua jne kirjallisuutta tilanteen mukaan . Tuntuu joskus että väärä kristillinen katsontakanta on luonut muureja , ikäänkuin miehen tai naisen pitäs olla tietyn lainen ( teologi) opettaja tai ”hyvä rukoilija ” , vaikka tekstit on valmiina ja rukousaiheet istuu siinä vieressä ja läheiset ja aiheita löytyy aina enemmän kun rukoilee .
Ortodoksisessa perinteessä koti on usein mielletty ”pieneksi kirkoksi” (ekklisia tou hudou). Hengellinen elämä ei rajoitu vain pyhäkköön, vaan se on olennainen ja arkinen osa kodin elämää.
Kodin hengellisyys rakentuu yksinkertaisten, säännöllisten käytäntöjen ja pyhän läsnäolon ympärille. Ortodoksisen kodin keskeisimmät hengelliset tavat:
1. Kotialttari eli pyhä nurkkaus (krasnyi ugol)
Sijainti: Kodin sydän on ikkuna- tai seinänurkkaus, joka sijoitetaan mielellään huoneen itäseinälle (tai näkyvälle, rauhalliselle paikalle).
Nurkkauksessa on Kristuksen, Jumalanäidin ja mahdollisesti kodin suojeluspyhän tai perheen nimikkopyhien ikoneita. Ikonien edessä poltetaan tuohusta tai öljylamppua rukouksen aikana tai pidempäänkin. Nurkkauksessa käytetään usein myös suitsuketta.
2. Päivittäinen rukous
Aamu- ja iltarukoukset: Rukoushetket rytmittävät päivää. Niitä luetaan perinteisesti rukouskirjasta kotialttarin edessä.Arjessa turvaudutaan lyhyisiin rukouksiin, kuten Jeesuksen rukoukseen ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”.
Ruokailut aloitetaan ja päätetään ristinmerkillä ja yhteisellä kiitosrukouksella (esim. ”Isä meidän” tai ruokarukous). Myös uusiin tehtäviin, matkaan tai lepoon vetäydytään pyytämällä Jumalan siunausta.
3. Paasto ja kirkkovuoden rytmi rytmittävä perheen elämää. Tähän kuuluu viikoittainen paasto: Keskiviikko ja perjantai ovat perinteisiä paastopäiviä (muistona Kristuksen kavaltamisesta ja ristiinnaulitsemisesta), mikä näkyy kodin ruokapöydässä lihallisten ja maitotuotteiden välttämisenä.
Suuri paasto ennen pääsiäistä, joulupaasto ja muut kirkkovuoden paastoajat huomioidaan kodin arjessa ja ruoanlaitossa. Paasto ei ole pelkkää ruokavaliota, vaan siihen liittyy hiljentyminen, television tai viihteen vähentäminen sekä laupeudentyöt.
4. Kodin pyhittäminen ja siunaaminen
Ortodoksisessa perinteessä on tavallista kutsua pappi siunaamaan koti (esim. uuteen muuttaessa tai vuosittain, usein teofanian/loppiaisen aikaan). Kodin huoneet vihmotaan pyhitetyllä vedellä ja suitsutetaan.
Kodissa pidetään esillä pyhitettyä vettä , jota nautitaan erityisesti hengellisen voiman tarpeessa tai sairauden aikana.
5. Raamatunluku ja hengellinen kirjallisuus
Raamattu, kirkkoisien tekstit ja pyhien elämäkerrat (synaksarion) kuuluvat kodin lukemistoon. Erityisesti iltaisin tai paastonaikaan perheet saattavat lukea hengellistä kirjallisuutta yhdessä.
6. Jumalanpalouselämä ja sakramentit
Koti ei korvaa kirkkoa, vaan se tukee sitä. Kodin hengellisyys huipentuu sunnuntaisin ja juhlina osallistumisessa jumalanpalveluksiin (liturgiaan) sekä säännöllisessä ripittäytymisessä ja ehtoollisella käymisessä.
Hengellisyys ortodoksisessa kodissa ei vaadi monimutkaisuutta, vaan kyse on siitä, että arjen keskellä muistetaan Jumalan läsnäolo teoissa, sanoissa ja kodin ilmapiirissä.😇
Timo, tuli vahingossa painettu Report comment kommenttiisi.
Painettua.