Miksi parisuhteista katoaa kipinä?

kortti avioon

Jos kysymme asiaa psykologi Tony Dunderfeltilta, niin hän sanoo, että liian suuri samankaltaisuus tappaa intohimon. Parisuhteet ovat muuttuneet kaverisuhteiksi, joissa ei ole sähköä, ja siksi varsinkin nainen haluaa enemmän.

RR: Tohtisin mennä vertauskuvallisuudessa vieläkin pitemmälle: Jos pariskunta alkaa aikaa myöten elää kuin sisko ja veli, niin eihän sellaiseen suhteeseen intiimi läheisyys kuulu lainkaan. Sehän olisi jo ajatuksena erinomaisen etova.

Oma aviopuoliso on kuitenkin kaikki ihmissuhteemme mukaan lukien se kaikkein tärkein ihmisemme. Olemme itse valinneet toinen toisemme. Ja toivottavasti riittävän pitkän seurusteluajan ja kihlausajan (sic!) puitteissa.

Naiset kaipaavat miehisiä miehiä, mutta löytävät usein vain joko macho-tyyppisiä alistajia tai liian kilttejä nyhveröitä. Parisuhteen ongelmien ydin onkin Dunderfeltin mukaan liiallinen tasa-arvo. Nykyaikainen tasa-arvo samanlaisuutena toimii kyllä yhteiskunnallisella tasolla, mutta ei parisuhteessa.

RR: On kiinnostavaa, että samaa sukupuolta olevien avioitumisaikeita kutsuttiin aluksi nimellä Sukupuolineutraali avioliitto. Ihan mieletön idea! Kukapa sitä pystyisi sukupuolensa nollaamaan? Paljon iskevämpi muoto löydettiin termistä Tasa-arvoinen avioliitto. Kukapa nyt tasa-arvoa uskaltaisi vastustaa?

Ruttopuiston rovasti on sitä mieltä, että nykyinen avioliittokäytäntö on tasa-arvoisuuden huippu, onhan kyse miehen ja naisen välisestä liitosta, jolle Jumala antaa siunauksensa.

Parisuhteen seksuaalisuus herää erilaisuudesta. Ilman erilaisuutta mies yrittää tulla liian paljon naisen ja nainen miehen kaltaiseksi, jolloin seurauksena on seksuaalisen jännitteen katoaminen. Miehen ei pitäisi vain myötäillä naista. Moderni nainen kaipaa vastusta – mutta ei vastustajaa. Mies on oppinut, että naista pitää kunnioittaa. Seurauksena on, että todellista vuorovaikutusta ei synny.

RR: Ei parisuhde ole mikään peruskoulu, jossa edetään kaikki erot tasoittavan ja tasapäistävän opetussuunnitelman mukaan. Parisuhde on kokonaan oma maailmansa, joka on olemassa vain silloin, kun kumppanit ovat yhdessä. Rakastumisvaihe saattaa kestää vuoden tai kaksi, mutta rakastumisen tunteen kadottua moni luulee, että myös rakkaus on kadonnut. Ero tuntuu helpommalta ratkaisulta kuin rakastamisvaiheeseen siirtyminen. Rakkaus ei näet ole pelkkä tunne; se on ennen kaikkea toimintaa toisen ihmisen hyväksi. Oikea asenne on ratkaisevan tärkeä. Alussa oli paljon Aamoria, jatkossa tarvitaan myös Huumoria.

Olisi hienoa, jos avioon aikovat suostuisivat etukäteen käymään jonkinlaisen avioliittokoulun, jossa pareja valmennettaisiin siihen, mitä tuleman pitää. Mutta siinä rakastumisvaiheessa ihminen on kaikkein sokein ja myös itsevarmin: Meillä on rakkautta niin paljon, että emme tarvitse mitään parisuhdeoppeja. Kyllä luonto tikanpojan puuhun nostaa.

Dunderfelt kuvaa miehisiä pms-oireita sanoin ”passiivisen miehen syndrooma”. Vastaavasti naiset kärsivät ”paniikinomaisen itsenäistymisen saavuttamisen syndroomasta”, jolloin naisen pitää elämässä kontrolloida kaikkea. Usein se menee psykologin mukaan överiksi.

RR: Ei sitä ennen avioliittoa arvaakaan, miten tärkeiksi hyvät viestintätaidot suhteen myötä osoittautuvat. Yksi ei osaa hillitä hurjaa puhetulvaansa ja luontoaan, toinen ei osaa ilmaista itseään ja omia tunteitaan. Se, joka palvoo kumppaniaan, ei varmasti pääse samalla aaltopituudelle tämän kanssa. Jeesuksen opetus, että hiljaiset perivät maan, ei taida kuulua parisuhteisiin?

Suomeen ei syntynyt yhteiskuntasopimusta, mutta tärkeää olisi, että pariskunnilla olisi aivan ylöskirjoitettuna keskinäinen sopimus siitä, mitä juuri tähän liittoon ja suhteeseen kuuluu. Yhdessä sovittujen ajanjaksojen kuluttua voitaisiin tuota sopimusta aina tarkistaa. Myönnän, että idea yhteiselämäsopimuksesta on syntynyt mielessäni jälkiviisausmenetelmällä.

Dunderfeltin mielestä miehen tulisi olla kova oikealla tavalla, mutta samaan aikaan hänen tulisi myös olla pehmeä, avoin ja kuuntelevainen. Ennen aikaa syvästi intiimille parisuhteelle ei ollut. Ruuan ja lämmön hankinta olivat etusijalla. Nyt perustarpeet ovat kunnossa ja aikaa olisi, mutta samalla on vajottu siihen, että mies passivoituu ja nainen yliaktivoituu. Kun miehiset tarpeet jäävät taka-alalle, niin katkeroitunut mies ei mahdollisesti halua olla naisten kanssa enää missään tekemisissä.

RR: En tiedä, mistä luolamiesajoista psykologi tässä puhuu. Ei aina tarvitse mennä niin kauas. Kulunut vuosisatakin toi paljon muutoksia miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Maailma ympärillämme muuttuu huimaa vauhtia, mutta muutummeko me, uudistummeko samaan tahtiin? Pelkään, että emme muutu.

Ratkaisevan tärkeitä ovat lapsuutemme kokemukset vanhempiemme avioliitosta. Sekä ristiriita annettujen ohjeitten ja sen välillä, mitä vanhempiemme liitosta meille välittyi. Alitajuisesti nielemme ne omiksi toimintamalleiksemme. Toivon mukaan jossakin vaiheessa (mieluusti ennen eroa) heräämme tietoisesti tajuamaan, että hei, nythän toimin ja käyttäydyn kuin vaikkapa isälläni oli tapana. Mikä mahtaa olla oma mallini tässä asiassa?

Pappina tahdon muistuttaa, että ellei Herra huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Tarkoitan sitä, että Jumalaa, avioliiton asettajaa, ei pidä lempata liitosta, joka ei lopultakaan ole vain kahden kauppa. Mitä lähempänä aviopuolisot ovat Jumalaa, rakkauden lähdettä, sitä lähemmäksi he myös toisiaan pääsevät. Voisiko seksuaalisuuden meihin istuttanut Luoja toimia parisuhteissamme ikään kuin jonkinlaisena kipinämikkona? Voisiko Pyhä Henki puhaltaa uutta henkeä tähän hiipuvaan hiillokseen? Ja sitten vähän lisää pökköä pesään: Sytytä tää kylmä mieli, voimistuta heikko kieli ja sitä rataa…

 

36 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Olen huomannut saman. Puhutaan lasten edusta ja kaikesta…mutta on, kuin joku olisi tehnyt päätöksen heidän puolesta… Usein vain toinen osapuoli päättää kummankin puolesta ja se on karmeaa touhua katsoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Monet unelmoivat onnesta. Sitten kun onnenavaimet olisi tarjolla, niin vetäydytään. Lehdet ja nettipalstat on täynnä hyviä ohjeita. Milloin mitäkin on tarjolla. Ikäänkuin unelman voisi toteuttaa jollain hyvällä konstilla. Niinhän se ei toimi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jaakko Kaartinen sanoo:

    Tuossa mainitset, että rakastumisvaihe kestää vuoden tai kaksi. Mutta se on yleistys. Olen ollut rakastunut, rakastumisvaiheessa siis, jo viidettä vuotta, ja ihan muuttumaton sen polte ja kiihko on. Ehkä olen sitten onnekas, mutta mikään luonnonvälttämättömyys rakastuneisuuden huopuminen arkiseksi arjeksi ei ole. Eikä sekään, että ihmiset voivat uudelleen rakastua toisiinsa harmaan kumppanuuden keskellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Joo, Jaakko, toki se on karkea yleistys. Arvelen, että tuollaisesta arviosta on ruvettu puhumaan, kun on havaittu, että nuoret parit tuntuvat luulevan, että nyt se sitten loppui tämä rakkaus, kun realismi selättää alkuhuuman.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    En ole meilläkään havainnut mitää rakkauden loppumisen merkkejä.40 vuotta tuli kesällä täyteen. Suosittelemme par-avin koulutuksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pesonen: ” Suosittelemme par-avin koulutuksia.”

      Mitä ihmeen koulutusta parisuhde tarvitsee? Parisuhde ja avioliitto joko toimii, tai ei toimi. Ei sen nyt tarvitse mitään jatkuvaa kipinäsadetta olla toimiakseen. Ellei se toimi, niin paras ratkaisu taitaa olla vain se, että pannaan kaikessa sovussa kantapäät vastakkain ja sillä siisti. Ei siihen kenenkään ulkopuolisen tarvitse nokkaansa pistää.

      Nykyään ihan joka asiaan pitäisi hakea koulutusta ja ulkopuolisten gurujen apua, joille asia ei kuulu pätkääkään. No, bisnes on bisnes ja Mooses on Mooses. Kaipa siitä koulutuksestakin joku leipänsä tienaa. Luulisin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Kimmo, Kimmo, älä nyt taas kerran nolaa itseäsi tietämättömyydelläsi! Perheneuvontaan on kuukausien jonot. Avun tarve on ilmeinen. Ja missä muka sanotaan, että pariskuntien pitäisi aina selvitä omillaan, ilman apua?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      RR. : ”Kimmo, Kimmo, älä nyt taas kerran nolaa itseäsi tietämättömyydelläsi!”

      Ei kai siinä kukaan itseään nolaa, ellei tiedä, kysyy jos haluaa tietää ja tunnustaa tietämättömyytensä? Mutta silloin kyllä nolaa, kun antaa toisten ymmärtää tietävänsä kaikesta kaiken. Sellaista tuntuu olevan ilmassa täälläkin.

      RR. : ”Perheneuvontaan on kuukausien jonot. Avun tarve on ilmeinen.”

      Ja silti joka toinen pari eroaa nykyään? Ammattitaidotonta perheneuvontaako siitä pitäisi syyttää? Miten muuten sinun avioliittosi voi, Hannu, vieläkö kipinät sinkoilevat? Vai onko jo täytynyt turvautua perheneuvontaan? No, ei kai nyt papin perheessä kuitenkaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kimmon asenne on ihan tyypillinen. Vain harvat lähtevät mukaan ja pääsevät herkuttelemaan, jostain mistä muilla ei ole aavistustakaan. Ei meilläkään ollut 20 ekan vuoden aikana. Sitte joku houkuttel meidät mukaan. Sen jälkeistä aikaa kutsumme toiseksi avioliitoksemme. Harmi vaan kun meni jo niin paljon hukkaan tosta alusta. Tosi paljonhan nyt jo on porukkaa tässä mukana. Mut kuitenkin useimpien asenne on just toi..on aika turhauttavaa. Samalla tuottaa valtaisaa iloa ohjata pareja onneensa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Sen jälkeistä aikaa kutsumme toiseksi avioliitoksemme.”

      Vaimolleni ja minulle riittää vallan mainiosti tämä ensimmäinenkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Vain harvat lähtevät mukaan ja pääsevät herkuttelemaan, jostain mistä muilla ei ole aavistustakaan.”

      Ei meidänkään huushollissa ole tapana noista ”herkutteluhetkistä” toreilla huudella. Ei niistäkään ole muilla harmainta aavistustakaan.

      Kun sinä tunnut haluavan, että joku toinenkin käy sinun karkkipussillasi , niin omapahan on asiasi. Minä pidän omat herkkuni visusti vain itselläni. Sillälailla se suhde säilyy särkymättömänä ilman gurujakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Hannu kuule. Nyt me tavattiin varsinainen avioliittoguru.Kimmo on selvittänyt ongelmansa ihan omin avuin. Tuollaista taitoniekkaan e n ole vielä tavannut. Kaikki tähänastiset auttajamme ovat olleet keskeneräisiä monella tapaa. Kaikilla on ollut omia keskeneräisiä projekteja meneillään. Kaikki on tarvinneet apua ja sitä hakeneet. Tämä guru ei apua tarvitse.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Kimmo on selvittänyt ongelmansa ihan omin avuin.”

      Mitkä ihmeen ongelmat?

      Eikös se lupaus kuulu, että myötä ja vastoinkäymisissä? Eipä siinä sen kummempia guruja tarvita. Suomalainen mies pitää lupauksensa. Ja sehän on helppoa kuin heinän teko, kun on giftiksessä snygin ja kliffan donnan kanssa.

      Pekka: ”Kimmolla tosin on vain herkutteluhetkensä. Nekin rajoittuu vain karkkipussille.”

      Haiskahtavat vähän epätoivoisilta, katkeruuden ja kateuden sävyttämiltä nuo kommenttisi.

      – Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, kell’ aarre on, se aarteen peittäköön, ja olkoon onnellinen onnestaan ja rikas riemustansa yksin vaan.

      (Eino Leino)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kimmolla tosin on vain herkutteluhetkensä. Nekin rajoittuu vain karkkipussille. Eipä takia Kimmosta kuitenkaan olla meille guruksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Eipä takia Kimmosta kuitenkaan olla meille guruksi.”

      Tarvitsetko avioliittogurua? Minä en valitettavasti ole käytettävissäsi, koska en ole halukas, enkä riittävän utelias puuttumaan toisten ihmisten yksityiselämään, mutta suosittelen lämpimästi Hannu Kiurua. Hänen avioliittonsahan on ilmeisesti yhtä jatkuvaa kipinäsadetta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kimmo. Kummallinen käsitys tuo puuttuminen . Ei se niin mene eteenpäin . Eikä parempaan. Par-avilta vain on saatu hyviä työkaluja, joilla asioita saa hoidettua kuntoon. Vuosien mittaan on tullut hinku saada näitä työkaluja lisää. Niitä, kun itse on oppinut käyttämään ensin. NI niitä on sitte kiva opettaa muille. Ei tartte puuttua, eikä tonkia toisten ongelmia. Kyllä ne osaa ne sitte ite korjata.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Kyllä ne osaa ne sitte ite korjata.”

      No, hyvähän se sitten on, jos on jotain korjattavaa. Jos jotain kränää perheessä ilmenee, on se korjattava keskustelemalla heti pois, ja herkkuhetki riidan ja sopimisen päälle kruunaa kaiken.

      Ikinä en muista esim. omien vanhempieni riidelleen pitkän avioliittonsa aikana. Perheen sisäisiä keskusteluja kyllä käytiin, kun siihen katsottiin olevan tarvetta vaikkapa silloin, kun joku perheenjäsenistä oli pahoittanut jostain syystä mielensä.

      Ei avioliiton kasassa pysymiseen ja onnelisuuteen muita eväitä tarvita kuin puhetaitoa, joustavuutta, keskinäistä kunnioitusta ja läheistensä ymmärtämistä tasa-arvoisina, ei kuitenkaan täydellisinä ihmisinä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kaikilla ei ole noin hyviä työkaluja. Onnittelen lämpimästi. Noilla varmasti pärjää pitkälle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Onnellisuus ja siinä pysymien ei ehkä kuitenkaan ole varsinainen tavoitteemme.toimiessamme Parempi avioliitto ry:ssä. Varsinainen tavoite onkin parempi avioliitoni huomenna. Joten aina riittää petrattavaa. Tämä prosessi tuottaa onnellisuutta

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ”Onnellisuus ja siinä pysymien ei ehkä kuitenkaan ole varsinainen tavoitteemme.toimiessamme ——————–Tämä prosessi tuottaa onnellisuutta”

      Tässä on nyt kyllä jotain ristiriitaista. Miksi ihmeessä täytyisi tuottaa onnellisuutta, jos onnellisena pysyminen ei ole tavoite, on jo onnellinen ja elää hyvässä parisuhteessa?

      Ymmärrän kyllä, että bisnes on bisnes ja pitäähän sitä tietysti mainostaa, jos sillä aikoo tienata leipänsä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121