Miksi olen erilainen?

Vanhemmat heräsivät, kun heidän poikansa alkoi pinnasängyssään keskellä yötä hokea : “kuka minä olen, kuka minä olen…”. En tiedä miten tarina päättyy. Sen voi kukin miettiä itse. Mitä kukin olisi osannut pojalle vastata.

Tilanne tuli mieleeni, kun pohdiskelin sitä, mitä on olla uskovainen. Vuosi sitten kirjoitin otsikolla: “mistä tunnistan uskovan”. En siihen oikein selkeää vastausta löytänyt. Vähän mysteeriksi jäi. Hyvä keskustelu vain syntyi. Jotkut taisivat pitää jopa pahana ja väittivät, että erottelen ihmisiä hyviin ja huonoihin.

Löytäisinkö jotain parempia vastauksia, kun kyselen toisinpäin? Eli; mistä minut tunnistetaan uskovaiseksi? Miksi olen heidän mielestään erilainen, siksi, koska olen uskovainen? Miten joku voi sanoa: sinä kun olet uskovainen, tai jos hän sattuu sanomaan ärräpään, niin hän pyytää anteeksi. Joku vielä voi sanoa uskovansa Jumalaan, mutta ei kuitenkaan ole uskovainen, niin kuin sinä. “ Tai sinä kun olet uskovainen mies, niin…

Täälläkin joku kirjoitti, että te uskovaiset. Onko meissä uskovaisissa siis jokin leima, josta meidät tunnistatte? Miten uskovaisuus tekee tämmöisestä tavallisesta tallaajasta erilaisen, kuin kaikki muut?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Miksi Antti laitat omia asenteitasi toisen mielipiteeksi : ” Niinpä niin, voihan tämän näinkin selittää. Jumalan työ on niin salaista, ettei sitä edes huomaa? Onpa nöyrää. Useimmat armolahjat toki ovat kuuluvia, jotkut jopa näkyviä, eikä varmasti ole tarkoitus, että esimerkiski ihmisten korviin supsutellaan salaa jotakin mistä kukaan ei tiedä mitään. Miten tällainen touhu sitten koetellaan?”

    Tuon lainen väite ei ole oikein reilua. Se puhuu enemmän omasta asenteestasi, kuin siitä mitä minä kirjoitin.

    Armolahjat ovat periaatteessa Jumalan työtä meissä ja Hän käyttää lahjojaan tahtonsa mukaan. Se ei ole mitään olematonta työtä mitä Jumala omiensa kautta vaikuttaa.

    Ihmettelenkin nyt sitä miksi te kaksi olette ryhtyneet kiistelemään sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi. Tuollaisesta kiistelystä on pelkkää haittaa koko asialle.

    • Pesonen. ”Tuon lainen väite ei ole oikein reilua. Se puhuu enemmän omasta asenteestasi, kuin siitä mitä minä kirjoitin”.

      Aivan, ei ole syytä vängätä tästä asiasta. Kuitenkin jos jaksat ajatella, mitä sanoin, ymmärrät kyllä, mitä tarkoitan.

      Näillä keskuisteluilla ei minusta ole mitän vaikutusta armolahja-asioihin laajemmin. Suomessa kaiketi Hengen uudistus kirkossamme ry. eniten pitää näitä lahjoja esillä. Myös on tätä ”kuuntelevaa rukousta” Minusta tällainen on ihan hyvä, vaikka en itse ole innostunut siitä, että liikaa asiat pyörii näiden lahjojen ympärillä niin että ne saattavat muodostua itsetarkoitukseksi.

  2. Se itsetarkoitushan niissä se haittapuoli on. Usein syntyy hajaannusta seurakunnissa, juuri sen tähden. Siksi monet lahjoilla varustetut henkilöt kirkossamme, eivät pidä asiasta melua. Lahjoja käytetään silloin kun niiden aika on. Jotkut käyttävät lahjojaan jopa tietämättään. Vain toiset uskovat vierellä voivat havaita asian, mutta asianomainen voi olla täysin tietämätön lahjastaan. Silloin Jumala saa kunnian lahjan käytöstä.

    Tuo kunnia juttu se taitaa olla se hankaluus. Armolahjoja käyttävästä kun herkästi tulee muiden silmissä joku erityinen. Nämä nostetaan muiden yläpuolelle. Siinä he sitten saattavat kuvitella, ettei heidän tarvitse osoittaa alamaisuuttaan seurakunnan johdolle.

    • No tällaiset lahjat on tarkoitettu toiminnan ja hengellisen yyön yhteyteen ja sen vahvistamiseksi. Vain silloin niillä on kunnon funktio.
      Olen siis kolmisenkymmentä vuotta toiminut myös ev. lut. piireissä ja luulen ymmärtäväni armolahjoihin liittyvän problematiikan. Ja se on juuri toiminnan ja näyn puute. kun tällaista ei ole koko meininki muuttuu aika viihteelliseksi.

      Lisäksi jos itsetarkoitukseksi tulee että vaikkapa kaikki profetoivat tms. lopputulos on, että 90 % ”sanomista” on lihallisia tai mielikuvituksen tuotetta. Olen nähnyt tällaista aivan liikaa. Luterilainen ”hiekkalaatikko” on niin selvästi rajattu että pelkästään tämän takia hengellistä kehitystä ei tapahdu.Kaikki armolahjat on tarkoitettu toimimaan dynaamisessa tilanteessa ja jos tällaista ei ole ja väkisin aletaan yhdessä ”profetoimaan” loputulos on aika kehno.

  3. Mä oon toiminut Ev.lut piireissä 50 vuotta ja monissa muissakin siinä ohessa, joten en ole Pekkaa pahempi armolahja-asioiden käsittelyssä. Keväällä meillä oli seurakunnassa luentosarja armolahjoista. Niistä pidin yhden. Pitkään kuvittelin minäkin, että armolahjojen käyttö kuuluu vain hengellisen työn vahvistamiseen. Kirkon piirissä se merkitsisi sitä, että vain viranhaltioilla saisi olla armolahjojen käyttöön oikeus.

    • Pekka. ”Kirkon piirissä se merkitsisi sitä, että vain viranhaltioilla saisi olla armolahjojen käyttöön oikeus”.
      Ei se sitä tietenkään merkitsisi, mutta on tärkeää, että tähdätään johonkin pelastussuunnitelman kannalta tärkeään päämäärään. Meillä on yleinen pappeus ja kaikilla on hengen virka, ei kukaan voi tätä tyhjäksi tehdä. Jos jumalan työ olisi vain pappien tai suntioiden jne. varassa asiat olisivatkin heikosti. Papit ovat helposti niin kiinni virkansa hallinnollisissa yms. velvoitteissa. ettei heillä aina ole aikaa Jumalaan etsimiseen ja odottamiseen. Maallikothan ovat näistä vapaita, ja siten heidän on helpompi etsiä ja kuunnella Herraa. Ef 4:11 viroista vain paimen on sidottu paikalliseen seurakuntaa, kaikki neljä muuta ovat ”likkuvia” virkoja.

  4. Armolahjat kuuluu yhtälailla, jokaisen uskovan elämään. On hänen työalansa sikalassa, tai jossain temppelissä. Monet eivät vain uskalla avata sydämiään näille lahjoille, kun ovat nähneet paljon lahjojen väärinkäyttöä ja varsinkin sitä, että lahjan käyttäjää aletaan pitää, jonain erikoisena. eikä halua itse sellaiseksi itse tulla. Yleensä porukat tahtoo olla tavallisia tallaajia.

    Jos taas lahjaa käytetään, jopa niin ettei kaikki edes huomaa, että lahja oli käytössä, niin joku voi silti huomata. Silloin hänelle tulee se oivallus, että voiko lahjoja noinkin käyttää. Minäkin tahdon.

    • Aika mutkikas sinun kuviosi kyllä on. Siis lahjaa käytetään ja amalla toivotaan että joku huomaisi sen vaikka ei ole tarkoitus että se näkyisi?
      Suurin osa lahjoista on verbaalisia, kyllähän ne ainakin kuuluvat. Luterilaisessa kirkossa armolahja-alue on kyllä niin lapsen kengissä että minun on vaikea kuvitella etteivätkö ne toimiessaan jotenkin profiloituisi. No tästä en toisaalta ala vänkämään. En vain itse ole tällaista kypsyyttä juuri missään nähnyt.

    • Varmasti molemmat toivoisimme kirkollemme hengellistä kypsyyttä kaikin tavoin. Tämä armolahja-alue on aika paljon kirkon karismaatikkojen varassa. Kuitenkin ainakin jotenkin lahjat voisivat toimia tavallisen messun yhteydessä, jos vaain avoimuttaa olisi.
      Sitten, tosiasiahan on, ettei mikän estä Jumalaa puhumasta ihmsille miloin vain, myös työpaikalla, jos niikseen tulee. Omillaa uskonnollisilla säännöillämme helposti märittelemme miten ja missä Jumala voi toimia. Hän itse ei ole näin rajoittunut.

      Oli iten oli,voimme pättää yksimielisyyteen siitä, että tällä alueella on vielä paljon löydettävää ja ihmisiä siunaavaa Hengen elämää tarjolla.

  5. Tampereella erää messun lopuksi pappi lupasi rukoilla sairaiden puolesta. Mulla oli käsi kiepeenä. Arvelin etten voi mennä aamulla edes työhön. Se rukoili siinä saman tien. Käsi tuli paljon paremmaksi. Pyysi illalla yhteen tilaisuuteen ja rukoili uudelleen ja se tuli ihan kuntoon. Joten kyllä kirkossa on arkista armolahjojen käyttöä. Ainakin jossain määrin.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.