Miksi kannatan tasa-arvoista avioliittolakia

Avioliittolain muuttaminen on sekä monimutkainen että hyvin yksinkertainen kysymys. Loppupeleissä kannan ratkaisee se, kumpi toteuttaa paremmin rakkautta ja oikeudenmukaisuutta: nykyinen vai ehdotettu laki. Henkilö, joka on aidosti sitä mieltä, että nykyinen laki toteuttaa näitä paremmin, luonnollisesti vastustaa lain muuttamista. Itse olen päätynyt siihen, että tasa-arvoinen avioliittolaki on oikeudenmukaisempi ja rakkaudellisempi. Vastaavasti en näe mitään todellista etua siitä, että juridisella (enkä millään muullakaan) tasolla tehtäisiin ero miehen ja naisen välisen liiton ja kahden samaa sukupuolta olevan liiton välillä.

Mitä sitten tulee kirkon suhtautumiseen asiaan? Minusta kahden toisistaan välittävän ihmisen sitoutuminen uskollisuuteen ja keskinäiseen huolenpitoon on asia, johon kirkon tulisi kannustaa ja jonka puolesta tulee rukoilla. Sillä ei ole väliä, millä nimellä yhteiskunta kutsuu tällaista sopimusta. Jos minulla on tässä tilanteessa mahdollisuus hoitaa liiton rekisteröiminen, niin se on ihmisten hyvää palvelua.

Entä kirkon opetus avioliitosta ja perheestä? Avioliitto on kahden ihmisen liitto, jossa sitoudutaan keskinäiseen rakkauteen, uskollisuuteen ja huolenpitoon. Ja jossa toteutuu Jumalan luomistarkoitus uuden elämän syntymisenä ja kasvamisena. Aivan samat periaatteet pätevät myös muihin perheisiin kuin siihen, jossa on isä, äiti, kaksi lasta (mieluimmin poika ja tyttö), koira ja farmariauto pihassa. Tässä kohtaavat kirkon opetus avioliitosta ja kirkon opetus erilaisuuden hyväksymisestä.

  1. Jusu Vihervaara:
    ”..Nämä “lasten oikeudet” ovat kovin suosittu ja tunteita herättävä argumentti, mutta mitään suurempaa älykkyyttä en ole siihen argumenttiin liittyen vielä nähnyt..”

    – Ei näitä älyllä määritellä, vaan sydämellä.

    Antero Kangasluoma:
    ”..Niin, Markku voisi selittää, että mitä lasten oikeutta loukataan? Pitääkö yksinhuoltajuus kieltää, jos oikeus kahteen eri sukupuolta olevaan vanhempaan on subjektiivinen oikeus?.”

    – Näitä kahta asiaa ei voi verrata!
    Yksinhuoltajaksi voi joutua kuka vaan, vaikka auto-onnettomuuden vuoksi. Lähtökohtaisesti pieni lapsi on oikeutettu isään ja äitiin, Se mitä tapahtuu elämässä, on aina korkeimman kädessä.

    • Edelleenkään en Markku ymmärtänyt, mitä ihmettä sinä vaahtoat. Ei se tuo yhdellekään lapselle isää tai äitiä kutsuttiinpa samaa sukupuolta olevan parin parisuhdetta ihan millä hyvänsä nimellä. Tämä perustelusi on aivan älyvapaata.

      Ymmärrän kyllä, että sinä et halua, että homoilla on lapsia, mutta kun ei niiden lapsien olemassaolo ole kiinni siitä, onko parisuhteen nimi rekisteröity parisuhde vaiko avioliitto.

      Ilmeisesti tämä on jotenkin erityisen vaikea asia ymmärtää?

    • ”Ei näitä älyllä määritellä, vaan sydämellä.”

      Entä silloin kun sydänten äänet eivät ole yhteneväiset? Määritelläänkö sinun vai minun sydämen äänellä?

      ”Se mitä tapahtuu elämässä, on aina korkeimman kädessä.”

      No silloinhan tasa-arvoinen avioliitto ja homoparien adoptio-oikeus olisi yhtäläisesti siellä korkeimman kädessä ja mitään ongelmaa ei ole. Ja eikö homoseksuaaliksi voi joutua kuka vaan, sillä Jumala päättää senkin?

    • Antero Kangasluoma :”Entä silloin kun sydänten äänet eivät ole yhteneväiset? Määritelläänkö sinun vai minun sydämen äänellä?”

      Jos on sitouduttu keskinäiseen Rakkauden tahtomiseen kirkon alttariilla, niin silloin ”kilvoitellaan” keskinäisen rakkauden ja luottamuksen säilyttämisen puolesta – ja jos toinen haluaa mennä pois, niin myös se hyväksytään.

      Olen joskus runoillutkin, että ”Alati muuttuvassa luonnon virtailussa, hallitun epätasapainon keskellä, ikuisesti muuttumaton sanoo: Minä olen se, mikä Minä olen – ja olen aina oleva, ja pienin yhteinen nimittäjä suurten muuttujien joukossa on Minä – sinä.”

    • Niinhän se menee, että silloin kun puhe on abortista, jokaisen narkkarin, teiniäidin ja raiskatun naisen lapsella on aivan ehdoton oikeus syntyä ja abortin tehneet naiset ovat murhaajia.

      Sitten kun puhutaan homoparien (toivotuista) lapsista, yhtäkkiä näillä lapsilla on valtavat vaatimukset sen suhteen millaiseen perheeseen heillä pitäisi olla syntyä.

      Tämä on kovin epäloogista. Varsinkin kun parisuhteen nimellä ei ole vaikutusta siihen, onko homopareilla lapsia vai ei…

      Tosin joku fiksu on sanonut ettei uskonnollisen konservatismin pahin vihollinen ole liberalismi eikä edes ateismi vaan logiikka…

    • Jusu Vihervaara :”abortin tehneet naiset ovat murhaajia.”

      Tsot-tsot Jusu. Tuon ”arvosanan” olen itsekin saanut laillisen abortin hyväksyvänä vaikkakaan en itse sitä tarvitsevana. Unicefin vapaaehtoistyöntekijänä olen myös sitä ”tuomittua” mieltä, että heteroseksuaaliset parisuhteet eivät ole tuoneet minkäänlaista onnellisuutta tähän maailmaan. Vain rakkaus [eikä seksi ] on mielestäni se, mitä ihmiset tässä yhteiskunnassa tarvitsevat:

      Ei voi oikein muuta kuin ihmetellä hiljaa mielessään sitä, miten ”sillaan, säteriin ja lumppuihin verhoutunut, paperilakanoissa nukkuva ja puukengissä kävelevä, pahimpana kevättalven 1942 kuukausina lantun ja kalan varassa elänyt, puutteeseen, korvikkeisiin, tee-se-itse-menetelmiin (saippuoita, kynttilöitä, siirappia, perunajauhoja…), palstaviljelyksiin, mustaan pörssiin, työvelvollisuuteen, mottitalkoisiin, romunkeräyksiin, pimennykseen ja ilmahälytyksiin, häkäpönttöihin, desantteihin ja TK-miehiin, Jahvetin jorinoihin ja Eldanka-järven jäähän, Armas Äikiään ja Moskovan Tiltuun tutustunut ja kaiken kestänyt Suomen kansa” jaksoi nousta sodan syövereistä ja rakentaa tämän maan sellaiseksi kuin se nyt on. (Lainaus Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet)

    • Raamattu ei korosta miehen ja naisen erilaisuutta, vaan samuutta: ”Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ja hän siunasi heidät ja antoi heille nimeksi ihminen silloin kun heidät luotiin.”

    • Rustholkarhu: ”- Sitä minäkin ihmettelen?”

      Kovimpa olet taas nokkelaa poikaa. Miten ihmeessä saat aikaan nuo aivopierusi???

  2. Kannatan nykyistä avioliittolakia, koska se on tasa-arvoisempi ja lopputulemaltaan neutraalimpi kuin aloitteen mukainen avioliitto olisi. Aloite asettaa eri sukupuoliset suuntaukset kiistatta eriarvoiseen asemaan. Sukupuoleen perustuva nykyinen laki on synkassa tieteellisen tutkimuksen ja ihmiskunnan evoluution kanssa. Se on myös YK:n lapsenoikeuksien sopimuksen mukainen. Aloite hautaa monikymmenvuotisen tieteellisen tutkimuksen tulokset monella tieteenalalla ja perustuu ainoastaan joidenkin ihmisten haluamiseen. Tässäkään keskusteluketjussa ei aloitteen kannattajat tuo esille muita perusteluja kuin että homot haluavat ja on ystävällistä sallia ihmiselle, mitä hän kovasti haluaa. Yhtä hyvin voisi perustella: koska monet ihmiset varastavat, se tulee lailla säätää yleiseksi normiksi. Analogia on perusteltu, koska aloitteen mallissahan lapsilta varastetaan puolet sukupuusta. Aina on lapsilla ollut monenlaisia kasvattajia, tilanteesta riippuen tätiä, enoja, mummoja ym. So what? Pitäisikö mummon päästä sillä perusteella leskityttärensä kanssa naimisiin?

    • ”Sukupuoleen perustuva nykyinen laki on synkassa tieteellisen tutkimuksen ja ihmiskunnan evoluution kanssa.”

      Voitko avata tätä käsitystäsi tieteestä ja nykyisesti laista? Kuulostaa erinomaisen mielenkiintoiselta.

    • Outi Mäki: ”Aloite asettaa eri sukupuoliset suuntaukset kiistatta eriarvoiseen asemaan.

      Jaahas. Jälleen yksi älyvapaa hössöttäjä, joka toisaalta väittää että lakimuutos eriarvoistaisi ihmisiä mutta toisaalta ei kuitenkaan haluaisi laillistaa pedofiliaa, insestiä ja eläimiin sekaantumista.

      Luulen, että Outi Mäki onnistuisi erottamaan homoseksuaalisuuden lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä jos hän aikuisten oikeasti edes hieman yrittäisi.

    • ”Aloite hautaa monikymmenvuotisen tieteellisen tutkimuksen tulokset monella tieteenalalla”

      Mistä näin typeriä ihmisiä sikiää? Nyt kiinnostaa kuulla mitä nämä eri tieteenalat ovat? 😀

    • Outi Mäki: ”Analogia on perusteltu, koska aloitteen mallissahan lapsilta varastetaan puolet sukupuusta.”

      En tiedä mitä tarkoitat, mutta jos tarkoitat sitä, että homo/lesboavioliitossa kasvavalla lapsella ei ole toista biologista vanhempaa, niin usein ei heteroavioliittoon adoptoidulla lapsella ole kumpaakaan biologista vanhempaa. Molemmat sukupuut varastettu???

      Outi Mäki: ”Aina on lapsilla ollut monenlaisia kasvattajia, tilanteesta riippuen tätiä, enoja, mummoja ym. So what? Pitäisikö mummon päästä sillä perusteella leskityttärensä kanssa naimisiin?”

      Ei oman, adoptoidun eikä sukulaislapsen huoltajuus edellytä avioliittoa, eikä avioliitto edellytä huoltajuutta. Omia lapsia voi myös ihan mainiosti tehdä ilman avioliittoa. Tekotapa on ihan sama avioliitossa, avoliitossa tai sinkkuna elellessä. Avioliittolaissa ei mainita lapsista mitään, koska lapsiavioliitot ovat Suomessa kiellettyjä, eivätkä lapset ole näin ollen avioliiton osapuolia.

  3. Pakko kommentoida Yrjo Sahaman lausumaan: ”Miksi vastustan sukupuolineutraalia avioliittolakia: Siksi, että toivon avioliiton tulevaisuudessakin tarkoittavan samaa kuin tähän asti, siis miehen ja naisen julkisesti vahvistettua ja sukupuoliyhdynnän sisältävää liittoa.”.
    Missään lainsäädännössä (tai missään muuallakaan) ei ole sanottu, että avioliiton pitää sisältää sukupuoliyhdyntää? Tämän mukaan siis kaikki liitot, joissa ei enää harrasteta sukupuoliyhdyntää ovat mitättömiä vai? Pitäisikö oikein tehdä velvoite, että kaikki näissä liitoissa elävät ovat velvoitettuja purkamaan liittonsa…

    Kaikenkaikkiaan näen hyvänä sen, että ihmiset – sukupuolesta riippumatta – haluavat laillistaa liittonsa ihan julkisesti. Kirkolliset tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat voisivat myös muistaa sen, että tasa-arvoisessa avioliittolaissa on kyse maallisesta lainsäädännöstä, ihmisten tasa-arvoisuudesta ja ihmisten henkisestä hyvinvoinnista.

  4. ” Kirkolliset tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat voisivat myös muistaa sen, että tasa-arvoisessa avioliittolaissa on kyse maallisesta lainsäädännöstä, ihmisten tasa-arvoisuudesta ja ihmisten henkisestä hyvinvoinnista.” Leeni Luukko

    Suurta ihmettelyä herättääkin se, että miksi jotkut kirkolliset tahot, liberaalit, haluavat jatkuvasti tyrkyttää tätä sukupuolineutraalin avioliittolain puolustustamista/hyväksymistä täälläkin, jos se on vain maallisen lainsäädännön alainen asia.
    Nytä papeilla vaikuttaa olevan jo joukkoliike, joka kertoo kilvan toinen toisensa jälkeen, että he ovat valmiita vihkimään kaksi saman sukupuolen edustajaa keskenään avioliittoon. He ovat edenneet jo pitemmälle kuin maallinen lainsäädäntö edes nyt oikeuttaa.

    Jos uuden mallista avioliittolakia perustellaan ihmisten henkisellä hyvinvoinnilla, niin perustelujen pohjaa pitäisi soveltaa kautta yhteiskunnan yhteen ja toiseen asiaan, sillä niin huonolla tolalla on tämän yhteiskunnan ihmisten henkinen hyvinvointi kautta kaikkien ikäryhmien ja sukupuolien.

    Voivatko homoseksuaalit henkisesti paremmin ja mitä lisää he saavat hyvinvointiinsa, jos he saavat solmia keskenään avioliiton? Juridisilla päätöksillä voidaan taata tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ilman avioliittolain muutostakin.

    • Salme Kaikusalo: ”Voivatko homoseksuaalit henkisesti paremmin ja mitä lisää he saavat hyvinvointiinsa, jos he saavat solmia keskenään avioliiton?

      Avioliittolain muuttaminen ei tuo mitään konkreettista uutta homoseksuaaleille, mutta sillä on suuri merkitys, että yhteiskunnan tasolla segregaatio ykkösluokan avioliittoihin ja kakkosluokan avioliittoihin lopetetaan.

    • Mutta eihän ole olemassa kuin yhdenlaisia avioliittoja, miehen ja naisen keskenään solmimia. Sitten on avoliittoja, parisuhdeliittoja jne. joita voivat solmia erilaiset sukuoliset kokoonpanot ja jopa lukumäärät (avoliitoissa).
      Ei ole olemassa mitään kakkosluokan avioliittoja.

    • Salme, totean kuitenkin vielä, että täsmälleen tuo mitä sanoit edellisessä kommentissasi on se, joka tässä asiassa loukkaa homoseksuaaleja: ”Ei ole kuin yhdenlaisia aviolittoja ja sitten on näitä muita ja niin edelleen”.

    • Salme: ”Nytä papeilla vaikuttaa olevan jo joukkoliike, joka kertoo kilvan toinen toisensa jälkeen, että he ovat valmiita vihkimään kaksi saman sukupuolen edustajaa keskenään avioliittoon. He ovat edenneet jo pitemmälle kuin maallinen lainsäädäntö edes nyt oikeuttaa.”

      Fiksuja ja kaukonäköisiä pappeja.

      Salme: ”Voivatko homoseksuaalit henkisesti paremmin ja mitä lisää he saavat hyvinvointiinsa, jos he saavat solmia keskenään avioliiton?”

      Voivatko heterot henkisesti huonommin ja mitä he menettävät hyvinvoinnistaan, jos homot saavat solmia avioliiton???

    • ” yhteiskunnan tasolla segregaatio ykkösluokan avioliittoihin ja kakkosluokan avioliittoihin lopetetaan.” Jusu

      Jäin miettimään, että eihän yhteiskunta jaottele avioliittoja ykksö- ja kakkosluokan avioliittoihin. Nyt on olemassa vain yhdenmuotoinen avioliitto, miehen ja naisen välinen. Tarkoittaako ”kakkosluokan avioliitto”, että vaikka laki sukupuolineutraalista avioliitosta menisikin läpi, niin silti yhteiskunta näkisi ja kokisi heidän avioliittonsa olevan kakkosluokkainen?

      Vähän ihmettelen myös sitä, että miksi juuri se, että samaa sukupuolta olevien liittoa ei kutsuttaisi avioliitoksi, on niin loukkaavaa. Eikö kunkin liiton juridiset oikeudet ole yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumiseksi tärkeämpiä kuin liiton nimi? Suomessahan saavat samaa sukupuolta olevat solmia liittoja ja elää yhdessä täysin vapaasti.

      Spekulointia voi jatkaa pitemmällekin, vaikka ehkä kukaan ei ole vielä ajatellut niin pitkälle.
      Raamatussa opetetaan ”mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa”. Raamatun mukaan yhdyntään johtava seksuaalinen käytös on sallittua vain avioliitossa. Kun katsotaan samaa sukupuolta olevien liiton nimeä nimenomaan kristillisessä viitekehyksessä, niin sillä voi olla jotain merkitystä seksuaalisuuden toteuttamiseen liittyen.
      Nythän on kiistelty siitä, onko homoseksuaalisuuden toteuttaminen syntiä. Jos kaksi samaa sukupuolta olevaa voi solmia avioliiton, niin silloin voidaan vedota siihen, että Raamatun mukaan avioliitossa olevien keskinäinen seksi ei ole syntiä.
      Yhteiskuntahan lainsäädäntöineen ei ota kantaa syntikysymykseen.

    • Erillisen nimen antaminen samaa sukupuolta olevien parien liitolle on loukkaavaa, jos se tehdään ilman mitään pätevää syytä vain siksi, että nämä parit halutaan työntää johonkin erilliseen kakkosluokan parisuhteeseen.

      Se on aivan sama kuin Yhdysvalloissa rotusorron aikaan tummaihoisille rakennettiin omat erilliset käymälät. Lain mukaan kaikilla oli yhtäläinen oikeus käydä vessassa, mutta valkoihoiset eivät halunneet mustien pissaavan samalle potalle.

      Heteroille ja homoille voi olla omat erilliset erinimiset parisuhteet jos sille on jokin pakottava tarve, mutta segregaatio ei saa perustua pelkkään ennakkoluuloon, syrjintään tai haluun jakaa ihmisiä eri kastiin heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella.

    • Suomen sana ’avioliitto’ ei viittaa sukupuolisuuteen eikä jälkeläisiin. Olen ymmärtänyt, että ’avio’ tarkoittaa liiton olevan avoin ja julkinen, siis kaikille tiedoksi saatettu. Latinalainen avioliittoa tarkoittava ’matrimonium’ on toisen tyyppinen sana. Se sisältää viittauksen äitiyteen. Olikohan roomalainen vaimo määritelty lähinnä tietyn miehen jälkeläisten äidiksi. Perintöoikeudesta kai siinä oli kysymys eikä niinkään rakkaudesta.

    • En ole havainnut, että erillisen nimen antamista samaa sukupuolta olevien parien liitolle perusteltaisiin ilman mitään päteviä syitä ja varsinkaan siksi, että nämä parit haluttaisiin työntää johonkin erilliseen kakkosluokan parisuhteeseen.
      En ole myöskään havainnut, että liittojen erilaisten nimien perustelu perustuisi lainkaan ennakkoluuloon, syrjintään tai haluun jakaa ihmisiä eri kastiin heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella.

      Perusteluissa on kiinnitetty huomiota siihen, mitä avioliittoinstituutio ylipäänsä tarkoittaa. Onko sillä muitakin ulottuvuuksia kuin kahden ihmisen toisilleen vannoma rakkaus?

    • Salme,

      Itse en ole kyllä oikein kuullut ensimmäistäkään syytä miksi yhteiskunnalla olisi intressiä jakaa ihmisten parisuhteet kahteen ”kastiin”?

      Olen kyllä kuullut kauheasti perusteluja siitä, kuinka samaa sukupuolta olevilla on vääränlaiset sukupuolielimet tai että kuinka lapsella pitää olla äiti ja isä (mikä ei sinänsä liity parisuhteen nimeen) tai kuinka Jumala on homoista jotain mieltä.

      Mitään sekulaaria perustelua kahden eri nimen tarpeelle en ole kuullut enkä usko mitään järkevää perustelua koskaan kuulevanikaan.

    • Jusu, sinä puhut parisuhteista ja yhteiskunnan suhtaumisesta parisuhteisiin. Minä puhun avioliitosta, mikä on paljon laajempi käsite kuin kahden ihmisen parisuhde.

    • Salme,

      Mä en nyt jaksa tätä saivartelemista. Äsken kun puhuin avioliitosta sinä valitit siitä, että samaa sukupuolta olevien suhteesta ei voi käyttää tätä termiä. Nyt kun puhun parisuhteesta, nyt sinä valitat siitä, että minun pitäisi puhua avioliitosta.

      Voitaisiinko jatkaa tätä keskustelua ìlman lapsellista saivartelemista ja siten, että ei jatkuvasti yritetä ymmärtää toista mahdollisimman väärin?

    • Jusu, olen pahoillani. En ole pyrkinyt tarkoitushakuisesti saivartelemaan enkä ymmärtämään sinua tahallani väärin.
      Mutta loptetaan vaan tämä keskustelu. Ulkona sataa lunta, maa on jo ihan valkea. Talvi tulee, ainakin vähäksi aikaa. Kiva.

    • Salme: ”…mitä avioliittoinstituutio ylipäänsä tarkoittaa. Onko sillä muitakin ulottuvuuksia kuin kahden ihmisen toisilleen vannoma rakkaus?”

      Jos tarkoitat muilla ulottuvuuksilla lasten tekemistä, niin avioliittolaissa ei ainakaan edellytetä avioliitossa elävien hankkivan lapsia, jotta liitto olisi pätevä.

      Avioliitto on määrämuodoin vahvistettu kahden ihmisen välisen tiiviin yhteiselämän muoto. Jokaisen ihmisen yksityiselämään kuuluvista avioliiton pelisäännöistä ja sisällöstä päättävät aviopuolisot itse. Myös se, syntyykö liittoon lapsia vai ei, on puolisoiden vapaasti päätettävissä.

    • Kimmo,

      Turha tuosta on jatkaa. Tämä keskustelu päätyy joka kerta siihen argumenttiin, että homoille lapsien saaminen on ehdoton vaatimus avioliiton solmimiselle, mutta naimisiin menneet heteroparit saavat tehdä lapsia tai saavat olla tekemättä.

  5. Onkohan H. Leppä ollenkaan muistanut pappislupaustaan blogia kirjoittaessaan?

    ”Kirkkojärjestyksen 5:6 §:n mukainen pappislupaus:
    Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”

    Piispa Häkkinen toteaa toisaalla: ”Pappi saa lausua näkemyksensä ja kantansa, mutta hänen on muistettava käyttää ilmaisunvapauttaan harkiten muistaen pappislupauksensa.”

    https://www.kotimaa.fi/artikkeli/voiko-pappi-puolustaa-tasa-arvoista-avioliittolakia/

    • Luterilainen tunnustus opettaa erittäin selkeää luonnollisen lain ja normatiivisten luomisjärjestysten etiikkaa. Samaa ei valitettavasti voi näistä H. Lepän blogeista ja kommenteista sanoa.

    • Heikki hyvä, on absurdia edes puhua tulkinnasta.

      Mm. teologian tohtori, dosentti Juha Ahvio on todennut:
      ”Kirkon tunnustuksen mukaisesta uskonkäsityksestä kumpuaa myös selkeitä yhteiskuntaeettisiä linjauksia. Näistä Augsburgin tunnustus toteaa pykälässä XVI muun muassa seuraavasti: ”…evankeliumihan…ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt 5).”

      Luterilaisen tunnustuksen mukaan evankeliumi ei kumoa perhettä – jonka käsitteen tunnustus eittämättä mieltää yksiselitteisen ”heteronormatiivisesti” – eikä sen perustana olevaan biorealismiin nojaavaa seksuaalietiikkaa.”

  6. Onpa uuvuttava keskusteluketju Heikki Lepän lyhyen, nasevan ja lämpimän kirjoituksen jälkeen.

    Ajatellaanpa suuria avioerolukuja, epävarmoissa oloissa kasvavia lapsia: missä kodissa asun tämän viikon? Toinen liitto ja kolmas, niistä missään ei ole hyvä olla.

    Toisen ihmisen kiusaamista, joka alkaa päivähoitoiässä ja jatkuu.. Kuulin hiljattain parivuotiasta, joka läimi äitiään ja huusi: Tuupa tukkoon.

    Ajatellaan nuoria. Miten voisimme olla heille enemmän läsnä, kuunnella.

    Ajatellaan yksinäisyyttä, jota ihmiset tänään kokevat kaikkialla. Ajatellaan miljoonaa Etelä-Suomen sinkkua, jotka ovat valinneet kiireisen narsistisen elämäntyylinsä ajattelematta yksinäistä vanhuuttaan.

    Ajatellaan noin seitsemääsataatuhatta henkilöä, jotka toimivat omaishoitajina tänään, joko uupuvina puolisoina tai keski-ikäisinä lapsina, jotka viestimien välityksellä ja jatkuvasti matkustaen hoitavat iäkästä vanhempaansa.

    Tuhlaamme energiaa ja aikaa tyhjänpäiväiseen kinasteluun, kun meillä on kädet, joillla voisimme tehdä jotain ja korvat joilla kuulla. Haaveilen Jusun tulevista häistä. Toivotan onnea jo etukäteen.

    • On selvää, että jos blogin otsikko on ”Miksi kannatan tasa-arvoista avioliittolakia” ja blogisti kirkon pappi, niin otsikon alla kommentoidaan juuri tuosta aiheesta.

      Muutoin minäkin ihmettelen, miksi esim. kirkollisvaaliteemaksi näyttää nousseen vain tämä homoasia, kun muita aiheita olisi vaikka kuinka paljon, kuten May Roth-Edelmannkin esittelee. Eritoten, kun eduskuntakaan ei ole vielä ottanut kantaa sukupuolineutraaliin avioliittolakiehdotukseen.

    • Minusta on harhaanjohtavaa väittää jonkin yksittäisen kristityn ryhmän vetoomusta kristittyhen avioliittonäkemykseksi. Kaikki kristityt eivät varmasti ole samaa mieltä. Todennäköisesti Suomessa vähemmistö kristityistä on samaa mieltä tämän vetoomuksen kanssa.

    • Ilahduttavaa, että nimiä kertyi kahden vuoden aikana niinkin vähän. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä SEA on aikaisemmin hyökännyt sateenkaariperheitä vastaan, mitä useimmat kristityt eivät myöskään hyväksy.

    • Jusu, Raamatun mukaan kristityt ovat Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Kaiken sen, minkä Jumala on Jeesuksen puhuttavaksi antanut, he ovat ottaneet vastaan. Kommentistasi näkee, että nykyaika on vesittänyt täysin ko. käsitteen alkuperäisen merkityksen.

      Kaikki kristityt ovat vetoomuksen asiasta samaa mieltä, kun pidämme kiinni sanan alkuperäisestä raamatullisesta merkityksestä.