Männä viikonloppuna eräällä rauhanyhdistyksellä, oli eräs vanhoillislestadiolainen pappi kritisoinut minua ja kirjoituksiani täällä Kotimaassa. Siinä ei mitään; kirjoitukseni ovat julkisia ja niistä voi myös puhua ihan julkisestikin, jos asia tuntuu olevan niinkin tärkeä.

Tuo pappi oli nimitellyt minua, viisikymppistä naisimmeistä Tyttöraasuksi. Mun mielihyväkeskusta ja nauruhermoja suorastaan kutkuttaa mukavasti moinen nimittely. Oikeasti ihanan maukas juttu ja kokemuksena ihan ainutlaatuinen.

Mietin kovin, mitä kaikkea mahtaa tuon tytöttelyn taakse kätkeytyä. Noh, ainakin Tyttöraasun ja Rovastin sen verran iso ikäero, että joskus Rovasti on oikeastikin voinut tytötellä Tyttöraasua, eikä ole sortunut edes liioitteluun. Rovastin kritisoinnin kärki on kohdistunut blogimerkintääni ”Veri ja veressä”.

https://www.kotimaa.fi/wp-admin/post.php?post=21919&action=edit

Hän on voivotellut Tyttöraasun huonoa ymmärtämystä, kun hän ei käsitä verenvuodatuksen olevan ihan oleellinen asia Jumalan pelastussuunnitelmassa.

Mutta nyt hei Rovasti-poika! Eihän siitä ollut kirjoituksessani kyse! Sinä kirkon pappina et osannut mennä ollenkaan pikkutytön sielunelämään, jossa verikuvat saattavat tuntua pelottavilta. En mitätöinyt Jeesuksen ristinkuolemaa, kertomalla pikkutytön tuntemuksistani. Lue vaikka uudestaan kirjoitukseni.

Unohdin muutes kertoa kirjoituksessani toisen kielteisen kokemuksen noista synninpäästösanoista, joka tapahtui ollessani nuori. Hoitokokoukset. Niissä nuo sanat olivat usein kortilla ja kovasti vaikeiden kiemuroiden takana, jotta ne lausuttiin niitä aneleville. Väkisinkin tuo toiminta antoi ikävää väriä helpotusta tarkoittaviin synninpäästösanoihin. Sanoihin liittyy mielessäni siis myös hengellistä väkivaltaa, samoin kuin liikkeen tervehtimissanoihin.

Se oli kuulemma tuntunut kaikista ikävimmältä tuossa seuratilaisuudessa, jossa Tyttöraasua sääliteltiin, kun itse Pyhäinpäivän aihe jäi vähän niin kuin sivuun ja seurakunta jäi ilman Hyvän Paimenen lohduttavaa ja rakkaudellista sanomaa. Joo, ei Tyttöraasun säälittely ketään vahvista ja kanna. Noh, mutta ensi kerralla muista jaella myös lohdunsanoja niitä janoaville.

Toivoit myös Tyttöraasulle palaamisen armoa ”Jumalan valtakuntaan”. Kieltäydyn kohteliaasti lähtemästä mihinkään sijoiltani, sillä armo on omistettavissa tässä ja nyt, ilman että lähden merten ja vuorten taakse tahi rauhanyhdistysten ovia kolkuttelemaan. Näin asian ymmärrän.

Näin me tiellä ja matkalla saamme olla aivan kuin toinen toisemme saattomiehinä, tällä kertaa Rovasti Tyttöraasulle ja Tyttöraasu Rovastille. Ehkä voisimme tehdä sen myös ilman julkisuutta. Mutta käyhän se näinkin.