Vierailu Irakiin oli voitto paavi Franciscukselle, Irakin kristityille ja uskontodialogille.
Paavi Franciscuksen matka Irakiin [5.-8.3.] herätti etukäteen kritiikkiä ja matkan turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Franciscuksen matkan riskejä on verrattu Johannes Paavali II:n vierailuun kommunistiseen Puolaan vuonna 1979. Molemmat tiesivät vaarat mutta kumpikaan ei perääntynyt. Heillä oli suuri viesti: rakkauden sivilisaatio.
Johannes Paavali II ilmaisi ensyklikassaan Centesimus annus (1991) katolisen kirkon sosiaaliopin tavoitteen sanoilla ”rakkauden sivilisaatio”. Nämä sanat tiivistävät katolisen kirkon sanoman: se on olemassa, että rakkaus, rauha ja keskinäinen kunnioitus toteutuisivat ihmisten ja kansojen välillä.
Paavin Irakin matka toteutti johdonmukaisesti katolisen kirkon sosiaaliopin keskeisiä tavoitteita. Niistä hän puhui islamin vaikutusvaltaisimpiin kuuluvan johtajan suurajatolla Ali-al-Sistanin kanssa. Rakkauden sivilisaatio oli kantavana teemana myös Kaldean Urissa tapahtuneessa uskontodialogissa, jossa olivat edustettuina kristittyjen ohella muslimit ja juutalaiset.
Rakkauden sivilisaatiolla on keskeinen merkitys myös Irakin kristityille, jotka ovat eläneet vainojen ja väkivallan keskellä ISIS:in puristuksessa. Monet katoliset kristityt ovat jättäneet kotimaansa. Paavi rohkaisi jäljelle jääneitä rakentamaan Irakia katolisen uskon pohjalta. Rakkaus, ihmisoikeudet ja rauha ovat ne arvot, joilla kristityt voivat myötävaikuttaa Irakin jälleenrakentamiseen.
*
Franciscuksen matkan kohtaamisten sisällöistä ei ainakaan toistaiseksi tiedetä yksityiskohtia kuin sen verran, mitä Vatikaanin tiedotteet ovat kertoneet. Jotakin kuitenkin voidaan jo tietää. Kiinnostavaa on esimerkiksi se, mitä tapahtui Kaldean Urissa, missä paavi piti uskontojen välisen tapahtuman. Paikalla itsellään on suuri symboliarvo: se on Abrahamin synnyinpaikka ja siksi tärkeä kolmelle kirjan uskonnolle. Tapahtuman sisällöstä voidaan päätellä, miten paavi suhtautuu uskontojen kohtaamiseen hengellisellä tasolla.
Uskontoteologiassa erotellaan hengellisen kohtaamisen kaksi tasoa, jotka poikkeavat toisistaan oleellisesti Yksi on ”moniuskontoinen rukous” (multireligious prayer), jossa osallistujat todistavat kunnioittavasti toisten osapuolien rukouksia. He eivät valmista rukouksia yhdessä eivätkä rukoile yhdessä. Paavi Benedictus XVI on ollut tällaisen kohtaamisen kannalla.
Toinen taso on ”uskontojen välinen rukous” (interreligious prayer), jossa osallistujat valmistavat rukouksia yhdessä ja rukoilevat yhdessä. Johannes Paavali II aloitti Assisissa rauhanrukoukset, joissa toteutettiin jälkimmäistä mallia. Myös Franciscus on ollut taipuvainen Johannes Paavalin ratkaisuun. Tämä näkyy siinä, etteivät eri uskontojen edustajat menneet rukoilemaan kukin omaan tilaansa, vaan rukoilivat yhdessä. Siksi tilaisuutta voidaan tulkita niin, että Franciscus on astunut uskontodialogissa askeleen pidemmälle kuin edeltäjänsä Benedictus.
*
Keskustelua suurajatolla Ali al-Sistanin kanssa ei ole avattu kovinkaan laajasti. Paavin ote näyttää olleen lähinnä käytännöllinen. Vatikaanin tiedotteen mukaan kohtaamisessa on keskusteltu rauhasta, Irakin kristittyjen asemasta ja uskontodialogin edellytyksistä. Lyhyessä kohtaamisessa on vaikeata mennä syvälle teologisiin yksityiskohtiin. Merkittävää kuitenkin on, että tällainen kohtaaminen järjestettiin. Sillä on suuri symboliarvo monille osapuolille. Irakin kristityille on tärkeää, että keskusteluyhteys on avattu mahdollisimman arvovaltaisella tasolla. Irakilaiselle enemmistölle kohtaaminen on tärkeä siinä suhteessa, että paavi sanoitti Irakin kansan toiveen rauhasta ja ihmisoikeuksista.
Paavi korosti tulleensa Irakiin ”rauhan pyhiinvaeltajana”. Tällaisella asenteella on suuri kaikupohja tavallisten muslimien keskuudessa. Tutkijat John Esposito ja Dahlia Mogahed tekivät vuonna 2008 laajan väestökyselyn 35 muslimimaassa kuuden vuoden aikana. Sen yksiselitteinen tulos oli, että muslimien suuri enemmistö toivoi tavallista ja hyvää elämää, rauhaa ja turvallista arkea sekä ihmisoikeuksia. Näyttää siltä, että ”rauhan pyhiinvaeltaja” onnistui sanoittamaan Irakin kansan syvimpiä toiveita.
Paavilla oli matkallaan tukenaan myös muslimimaiden arvostettujen oppineiden ja uskonnollisten johtajien asiakirja A Common Word between Us and You (2007). Sen julkaisivat sata arvostettua muslimioppinutta ja uskonnollista johtajaa. Maailman kohtalo riippuu heidät mukaansa muslimien ja kristittyjen suhteesta ja toiminnasta, sillä he muodostavat maailman väestöstä yli puolet. Rakentavaan yhteistyöhön on uskonnoissa perusteet, sillä asiakirjan mukaan molempia uskontoja yhdistävät rakkauden ja rauhan käsitteet.
*
Irakin matka on voitto paaville, uskontodialogille sekä Irakin kristityille. Tekemällä riskialttiiin matkan hän osoitti henkistä ja hengellistä johtajuutta, jollaista juuri nyt kaivataan. Irakin kristityt voimaantuivat saadessaan johtajan, jolla on arvovaltaa ja puhevaltaa. Paavi myös avasi rohkeissa keskusteluissaan Urissa ja suurajatolla Ali ali-Sistanin kanssa ovia uskontodialogille Lähi-Idässä.
Paavi Franciscuksen matkaa Irakiin voidaan verrata siihen, että Johannes Paavali oli ensimmäinen paavi, joka vieraili Rooman synagogassa. Matka Vatikaanista synagogaan on vain muutama kilometri, mutta se oli ollut paaveille vuosisatojen ajan liian pitkä. Johannes Paavali II:lle matka synagogaan oli niin merkittävä, että hänet vastaanottanut rabbi Elia Toaff kuului niihin harvoihin, jotka paavi mainitsi testamentissaan.
Aika näyttää, keitä Franciscus mainitsee omassa testamentissaan? Kenties suurajatolla Ali al-Sistanin?
Mikko Heikka
emerituspiispa
Kyllä tämä tuntuu kiinnostavan laajassa mittakaavassa. Entäpä onko Paavi koskaan perunut luterilaiselle sanaan perustuvalle uskolle tekemiään vainoja ja pannoja? Silloin voi olettaa, että pohja on muuttumaton ja sama, kuin silloin keskiajalla. Yleensä siihen tulee vielä lisäyksiä, kuten oppi erehtymättömyydestä. Meillä on kirjahyllyssä monta v.1701 virsikirjaa, ken muistaa ne jotkut virret sieltä aiheesta.
Rakkauden valtakunta olisi pala paratiisia maanpäällä. Jos kaikki kansat ja uskontokunnat ovat rakkaudellisia, niin miksiköhän heillä on niin kiukkuiset johtajat?
Mikko Heikka,
Maailma on pahan vallassa. Maailma on pelto, jossa kasvaa/ elää hyviä ja pahoja. Kummatkin ovat puutteellisia, virheellisiä mitä ihmiseen tulee.
Toinen kuolettaa pahaa, lihaansa ja alistaa sen Jumalan hengelle.
Toisella ei ole mille alistaa, mikä johtaa pyrkimykseen, toimia oman edun hyväksi, noudatettamalla yhteiskunnallisia ohjeita, ettei joutuisi syrjityksi.
Myös ihmiseen luotu hyvän ja pahan erottelukyky, syyn ja seuraamusten tietoisuus saattaa järjestyneisyyteen. — Silti parhainkin toteutus perustuu itsekkyyteen, josta esimerkkeinä voidaan mainita,
“America first, Oikeus puolustaa synnyinmaata, Oikeus omaan ruumiiseensa (abortit, sukupuolen vaihdot, mm.), Tasa-arvoinen avioliitto, Uudelleenkastajien vainot, Laki Helluntalaisten tuhomiseksi (paavin sanelema laki v. 1935-1957”. – Tarvittaessa selitän enemmän.
Rakkauden sivilisaatio- iskulauseen takana on kirkot, kristillisyyden vaalijat. Etenkin Roomalaiskatolinen kirkko (RKK) teki julistuksen, mikä kirjattiin RKK:n katekismukseen, peruuttamattomat totuudet, koskien Trenton päätöksiä, dogmeja joiden asema on kuten paavin ex-cattedra-julistukset, eli ei muutettavissa.
“Klassinen kristinusko” määritelmä rajaa, ajaa Alkuseurakunnan ulkopuolelle klassisesta kristinuskosta. Mm. nk. helluntaiseurakunnan oppi on identtinen Alkuseurakunnan opin, eli Kirjoitusten/Raamattu, kanssa.
RKK:n katekismus, mikä muotoiltiin Vatikaani 2:n jälkeen, on kirjannut kohdan, koskien Trenton päätösten ajankohtaisuutta ja esittää asian kysymällä:
“Ovatko Trenton kokouksen päätökset voimassa tänään? Vastaus: Kaikki on voimassa, niinkuin ne Trentossa on kirjattu, päätetty.”
Trentoon perustuen on kohta, missä määritellään taivaan ulkopuolelle kuuluvat. Sen lopputulema on, että “helluntalaiset” ovat ainoita, joilla ei ole mahdollisuutta päästä (katolisten) taivaaseen.
Rakkauden sivilisaatiot ovat menestyneet kunnes niitä on haastettu kehittyneemmällä, toisella tavalla rakkaudellisella sivilisaatiolla.
Mitä Irakin kristittyihin tulee, niin läntinen katolisuus on neuvotellut itselleen olosuhteisiin nähden aseman olla Irakissa olemassa. He ovat saanneet olla rauhassa muslimien puolelta, paremmin kuin toisiaan tappavat sunni- ja shia-muslimit. Katolinen kirkko onkin käytännöllisesti katsoen säästynyt vainoilta, verrattuna Jeesuksen seuraajien vainoihin aivan tähän päivään asti.
Ei-sakramentaalistiset Jeesuksen seuraajat ovat menestyneet näkymättömissä, maanalaisena Seurakuntana. Heidän vainonsa on tätä päivää ja he menestyvät, koska paavi ei ole heidän edustajansa, ei edes sympatiseeraaja, vaan Itse Kristus johtaa ja edustaa omiaan.
Mikko Heikka, et tutkiskele asiaa hengellisesti, mihin sinulla pitäisi olla edellytyksiä. Sosiaalipolittiset teot, järjestäytymiset ovat tähän aikaan sidottuja ja hyödyttävät ja merkitsevät ihmiselle vain kuolemaan asti. Näihin hyviin tekoihin ei Jeesusta tarvita, eikä Häntä niihin pyydetäkkään, kuin vain symbooliseksi seuraksi Madonnalle ja pyhimyksille.
jumala ei valitse sen mukaan mihin kirkkoon kuuluu vaan mitä on eläessään tehnyt ja mitä hä on tehtäväksi määrätty usko ilman tekoja on kuollut joku voisi sanoa näytä sinä uskostasi minulle teot niin minä teoistani näytän sinulle uskon hmiseelle ei ole annettu valtaa tuomita ketään