Otsikon aihepiiriä sivuavan edellisen kirjoitukseni kommenttiketju on paisunut jo aika laajaksi ja otsikon aihe ansaitsee ihan oman kirjoituksensa. Lähetystyötä tekevän järjestön asema yhtenä kirkon virallisista lähetysjärjestöistä ei merkitse vain mahdollisuutta saada osaansa paikallisten seurakuntien tai seurakuntayhtymien kansainväliseen toimintaan varaamista varoista taikka varmuutta vuotuisista kolehtipäivistä kirkkohallituksen määräämällä listalla. Asema kirkon virallisena lähetysjärjestönä merkitsee ennen kaikkea sitä että järjestöt toimiessaan lähetyskentillä edustavat virallisesti Suomen ev.lut. kirkkoa ja kirkkomme lähetystyötä.
Kirkkomme paikalliset seurakunnat tekevät yksittäisiä lähettejä koskevat nimikkolähetti sopimukset kirkkomme virallisten lähetysjärjestöjen kanssa. Näiden nimikkolähettien työn tukemiseksi paikalliset seurakunnat järjestävät toimintaa, joihin yksittäiset seurakuntalaiset voivat vapaaehtoisina osallistua.
Edellisessä blogikirjoituksessani käsitelin tilannetta, jossa joukko kirkkomme luottamushenkilöitä kyseenalaisti valta osan kirkkomme lähetysjärjestöistä aseman kirkkomme lähetystyön tekijänä. Käytännössä tämä merkitsee sekä mainittujen järjestöjen toiminnan kyseenalaistamista varsinaisilla lähetyskentillä että Suomessa tavallisten seurakuntalaisten paikallisissa seurakunnissa kyseisten järjestöjen toiminnan tukemiseksi tekemän työn kyseenalaistamista.
Seikka, että yksittäisestä seurakunnasta ei jonakin vuonna jaeta budjettivaroja juuri kyseiselle järjestölle, ei vielä välttämättä merkitse tätä. Syitä voi olla muitakin. Esitys kokonaiskirkolliselle päätöksentekoelimelle lähetysjärjestön aseman lakkauttamisesta merkitsee juuri tätä. Kyse on yksiselitteisesti tahdon ilmaisusta, ettei kyseisten järjestöjen toimintaa lähetyskohteissa enää luettaisi kirkkomme ulkomaantoiminnaksi ja ettei kyseisten järjestöjen toiminnan hyväksi tehtävää työtä kotimaassa enää katsottaisi toiminnaksi Suomen ev.lut. kirkossa. Käytännössä tämä siis merkitsee tahtotilaa, ettei paikallisten seurakuntien jäsenten ja paikallisten lähetyssihteerien työtä kyseisten järjestöjen hyväksi luettaisi enää seurakuntien omaksi toiminnaksi.
Olen vakaasti sitä mieltä että tuhansien ihmisten hengellisen aktiviteetin rajaaminen kirkkomme toiminnan ulkopuolelle olisi merkittävä isku kirkkomme ykseyttä vastaan.
Mattila, äläpäs liioittele,minä mitään rukoilemista ole ollut kieltämässä. Myönnän että minua ärsyttää kirkon ääretön tarve saada itsensä aina näissä traagisissa katastrofeissa nopeasti lööppeihin, ko rukoileminen kun voisi aivan hyvin tapahtua normaalin sunnuntaijumalanpalveluksen ja esim yleisen esirukouksen yhteydessä tai jumalanpalveluksen jälkeen.
Totta kai pitää toimia välittömästi, kun ihmisillä on hätä ja murhe, eikä vasta päivien päästä. On todella ikävä, että ihmisten välitöntä auttamista arvostellaan.
Mutta missä ovat nämä hurskaat vapaa-ajattelijat auttamassa, kun ihmisillä on hätä? Vai onko ainoa teko auttajien toiminnan arvostelu norsunluutornista? Missä ovat heidän tarjoamansa käsivarsi murhemieliselle ja rakkautensa kärsiville? Pahoin pelkään, että ajatusta ”sopivimmat ja vahvimmat voittavat” eletään nyt noiden kohdalla todeksi, mutta Jumala toimii päinvastoin ja pelastaa maailman silmissä vähäpätöiset ja kurjat.
Niin. Liberaaliteologialla ja lasten murhaamisella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ei myöskään abortilla ja tällä kyseisellä keissillä. Ei se ikioma lempivihollinen (liberaaliteologia) sentään ihan kaikkeen välttämättä ole syypää, vaikka olisikin syypää lähes kaikkiin ja kaikkeen elämän vastoinkäymiseen.
Kirkko on yhteisö, jossa ihmisillä on tapana rukoilla yhdessä. Ymmärrän kyllä tuon Seppo Heinolan tunteen, että kirkko nousee heti ratsastamaan ihmisten hädällä ja hämmentyneisyydellä, mutta toisaalta on myös niin, että sinne ne hämmentyneen ihmiset aika usein tulee ja sieltä apua etsii. Kaipa se on ihan ok kertoa, että silloin ja silloin on mahdollista kokoontua rukoilemaan yhdessä. Siitä en minäkään pidä, että jälkikäteen elvistellään, että kylläpä oltiin taas hyödyksi ihmisille ja ajan hermolla. Se on vain ylimielistä/yläpuolelle asettuvaa. Kuitenkin on kirkon perustehtävää reagoida oman seurakunnan alueella tapahtuviin tapahtumiin. Mutta EI jäsenkampanjan nimissä. Minusta ei voi määrätä ihmisiä kammioihinsa rukoilemaan jos ihmiset nimenomaan tahtovat kokoontua yhteen rukoilemaan.
Mattila, sinä et tiedä pätkääkään kenenkään itsellesi tunmtemattomien ihmisten toimista tai toimimattomuuksista hädänalaisten ihmisten suhteen. Jos tietäist epäilempä että kristillinen omahyväsyytesi saattaisi saada aikamoisen kolhun.
”Totta kai pitää toimia välittömästi, kun ihmisillä on hätä ja murhe, eikä vasta päivien päästä. On todella ikävä, että ihmisten välitöntä auttamista arvostellaan.”
Välintöntä apua tarvitsevat ihmiset ovat saanet välitöntä kriisiapua. Tavalliset asiassa etäisemmät seurakuntalaiset tuskin ovat olleet joukoittain niin paniikissa etteivät he olis kyenneet odotaaman seuraavan sunnuntaihin, ja jos joku yksityinen on ollut, hän on voinut hakeutua ko. päivystäviin kriisapuihin.
Vääristelet Mattila taas valheellisesti esittämällä että tässä oltaisiin välttämätöntä oikeasti akuuttia auttamista arvosteltu
Järkyttävä tapahtuma. Kirkko on oikea paikka rukoilla, yhdessä ja yksin. Hienoa, että Oulussa on tänään(kin) paikka siihen.
Minua hiukan häiritsee käsitteen ”liberaaliteologia” jatkuva väärinkäyttö. Liberaaliteologiasta vaikuttunut ei välttämättä ole nk. kirkollinen liberaali. Itseasiassa teologeista taitaa huomattava osa olla jo ”liberaaliteologeja”, täysin siitä riippumatta kannattaako vai vastustaako sellaista teologisesti yhdentekevää, mutta inhimillisesti tärkeää asiaa kuin sukupuolineutraalia avioliittoa. Konservatiiviteologi ei useinkaan ole orjuuden vannoutunut kannattaja, ei pidä Gustav Johanssonia yhteiskuntapoliittisena esikuvanaan eikä saa paniikkikohtausta minihameesta.
Pietistis-ortodoksisen herätysliiketeologian ja liberaaliteologian kristinuskon tulkinnat siitä, mikä on ensisijaista ovat osin erilaiset: kristinuskoon ne yhtä kaikki kuuluvat.
Kari-Matti, niin minuakin häiritsee. Mietin aina tuota termiä käyttäessäni, että siihen on niputettu vaikka sun mitä erilaista ennakkoluuloja, kirkkohistoriaa, teologisia oppituoleja ja kiistoja jne. Sama tietysti pätee myös konservatiivisuuteen. Yksi ihminen voi kantaa mukanaan niin liberaalia kuin konservatiivistakin perintöä. Olen kuitenkin jo aikoja sitten taipunut esimerkiksi tämän foorumin keskusteluissa siihen, että minut on leimattu liberaaliteologiksi johtuen kannastani naispappeuteen ja samaa sukupuolta oleviin pareihin. Vaikka oikeasti jos ajatellaan, mitä on klassinen liberaaliteologia, niin mä en kyllä liberaaliteologi ole.
Eli käyttäessäni käsitettä ”liberaaliteologi” viittaan siihen epämääräiseen ennakkoluulojen joukkioon, joita liitetään teologeihin, jotka pitävät naisten pappeutta mahdollisena, suhtautuvat positiivisesti samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin ja uskaltautuvat Raamatun ääreen myös historiallis-kriittistä metodia työkalupakissaan käyttäen.
Joo Helena, ymmärrän täysin, mitä tarkoitat:-)
Just joo.
Mutta liberaalin aallon myötä on selvästi lisääntynyt antinomismi,
piittaamattomuus Jumalan tahdosta ja
selvä tunnottomuus –
kohdistui se sitten avuttomaan sikiöön tai kanssaihmiseen.
Kun ei ole syntiä, ei ole kaduttavaakaan – ja niin saarnat ovat vauhdilla muuttuneet lainomaiseksi tekemään käskemiseksi.
Kristus puuttuu.
Turha väittää, etteikö tämä näkyisi yhteiskunnassa.
Gustaf Johanssonin aikoihn sanottiin kirkossa olleen sentäs
kolme syntiä, huoruus, juoppous ja lestadiolaisuus.
Nyt taitaa olla vain se viimeksi mainittu. 🙂
Tämänkin palstan avarakatseisimmat olivat hetki sitten
innoilla puolustamassa vapaata aborttia.
jorma ojala : ”Just joo. Mutta liberaalin aallon myötä on selvästi lisääntynyt antinomismi, piittaamattomuus Jumalan tahdosta ja selvä tunnottomuus – kohdistui se sitten avuttomaan sikiöön tai kanssaihmiseen. Kun ei ole syntiä, ei ole kaduttavaakaan..”
Itsehän Ojala on muissa ketjuissa jankuttanut, ettei ihmisen teoilla ole merkitystä pelastuksen suhteen, vaan vain sillä, että omaa uskon ja ”elää Kristuksessa”. Nythän aivan selvästi viittaat yksittäisten ihmisten tekemiin ratkaisuihin ja tekoihin.
Gustaf Johansson oli myös sitä mieltä, että absolutismi on epäilyttävää.
Kun katsoo kuvia Gustav Johanssonin Kuopion piispuuskauden ”Vaajasalon hovista”, ei myöskään maallisen mammonan vieroksunta liene kuulunut tämän ”vaatimattoman, yksinkertaisen hengenmiehen”, sen paremmin kuin tuon(kaan) ajan kirkon paheisiin. Tosin kansainvälistä sijoittamista veroparatiiseissa ei tiedetä ”Kristuksen ruumiin maan päällä” vielä tuolloin harjoittaneen
No ihan lääketieteellisesti tsygootti ja sikiö, joka on alle 24 viikkoinen, määritellään tsygootiksi ja sikiöksin vasta 8 raskausviikolla. Että ei ole kyse lapsen tappamisesta. Toisin kuin nyt esille tulleessa järkyttävässä casessa.
Sorry, annoin virheellistä tietoa. Ei tsykootti muutu sikiöksi vielä 8. raskausviikolla. Taitaa olla 11-12 vkoa.
Nyt on ajankohtaisin asia, etttä tuo onneton äiti saisi hyvän, sydämeltään Jeesuksen opetuslapsen lempeän kristityn sielunhoitajan keskustelemaan kanssaan, ettei hän menehtyisi syyllisyyteensä. Sillä Raamattu sanoo: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi.Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.”(Jes.1:18b). Ja vielä ”Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Rm.5:20b). Jeesuksen veressä on täydellinen anteeksiantamus syntejään katuvalle.
Nuo pienet lapset ovat kärsimystensä jälkeen Taivaassa Jumalan rakkauden hoidossa.
SIltä varalta että joku arvelee minun kirjoittelevan pelkkiä ”olkiukkoja” suosittelen lukemaan Johanna Korhosen kirjoituksen Vantaan Laurin verkkosivulta.
http://www.vantaanlauri.fi/otakantaa#lid-a3c96b174cbd44019b1ae19e57e8fb00
Sekä Sari Roman-Lagerspetzin kommentin (kirjoitettu 10.10.2014 12:23) täältä:
https://www.kotimaa.fi/vantaan-seurakuntayhtyman-16-valtuutettua-haastavat-kirkkomme-ykseyden/comment-page-2/#comments
Väkeä tosiaan halutaan ulos kirkosta ja osoitteenkin ovat jo päättäneet. Vahinko vain mutta moiseen osoitteeseen ei huolita meitä, jotka teemme täyttä alttariyhteistyötä naispappien kanssa.
Nuo Jukan linkittämät Johanna Korhosen kirjoitukset rikkovat avoimesti YK:n ihmistoikuksien julistuksen 1. ja 2. artiklaa, koska ne käyttävät ihmisoikeusargumentteja valheellisesti toisten ihmisten syrjimiseen ja mustamaalaamiseen. YK-ajattelu ei milloinkaan salli toisten alaspainamista. Minusta myös Vesan kommentit alla ovat varsin valaisevia tässä suhteessa.
Tämähän on Tulkaa kaikki –liikkeen näkyvin tuntomerkki kentällä, että koko kirkko jaetaan lampaisiin ja vuohiin, mitä jopa arkkipiispa kritisoi YLEn ykkösaamussa.
Onpa tuo Vantaan Laurissa julkaistu Korhosen mielipidekirjoitus mielenkiintoista vaalikampanjointia. Siinä Korhonen näyttäisi keräävän kirkon asioista vähän perillä olevien ääniä kertomalla, että jotkut tahot ovat syrjiviä, ja hän itse siis ei olisi syrjivä, mitkä kummatkaan väitteet eivätasiallisesti ottaen pidä paikkaansa.
Näin yksinkertaista puhetta voidaan kyllä syöttää asioista perillä olemattomille, ja mitätöidä järjestöjen laaja ja vuosikymmeniä kestänyt työ mm. naisten ja lasten hyväksi. Tässä taitaa olla tähän asti seurakuntavaalien pahin rimanalitus. Olisiko tässä aika jonkun oikeasti kriittisen tahon kiinnittää huomiota toimintatapaan?
Jukka Kivimäki osuu asian ytimeen kysyessään, mikä on kirkon virallisen lähetysjärjestön aseman merkitys. Ja myös vastatessaan: ”Asema kirkon virallisena lähetysjärjestönä merkitsee ennen kaikkea sitä että järjestöt toimiessaan lähetyskentillä edustavat virallisesti Suomen ev.lut. kirkkoa ja kirkkomme lähetystyötä.” Järjestöjen tekemä lähetystyö on siis kirkon omaa työtä, jota tekemään kirkko on järjestöt kutsunut.
Seuraava kysymys on, pyrkivätkö tai pystyvätkö kaikki kirkon lähetysjärjestöt edustamaan lähetyskentillä kirkkoa, jonka papistosta yhä suurempi osa on naisia ja joka on hyväksynyt parisuhteensa rekisteröineet yhteyteensä ja työhönsä. Vai edustavatko järjestöt lähetyskentillä lähinnä itseään ja omia mielipideryhmiään ja rakentavatko ne sinne omannäköistään kirkkoa, jossa jo lähtökohtaisesti (riippumatta kohdemaan kulttuuripiirteistä) vallitsevat toisenlaiset yhteistyö- ym. pelisäännöt kuin suomalaisissa seurakunnissa?
Vesa HIrvosen ajatuksiin voi jatkaa, että ei hänen mainitsemat ongelmat ole pelkästään kotimaan ulkopuolella. Kirkossamme on sama tilanne kotimaassa.
On hyvä muistaa, että naispappeuden torjuminen ei ole kirkossamme harhaoppi. On hyvä muistaa sekin, että kirkkomme ei vihi kristilliseen avioliittoon muita kuin heteropareja.
Lähetysjärjestöjä vähentämällä HIrvosen kuvaamat ongelmat eivät ratkea. Lähetysjärjestöjen syyllistäminen, viholliskuvan luominen ei tee oikeutta. Hirvosen kannattaisi keskittyä asian ytimeen, kirkon moneuden yksipuolistamiseen.
On tosiaan hyvä huomata ettei lähetysjärjestöjen opetus esimerkiksi avioliitosta poikea siitä, miten mikä tahansa kirkkomme paikalliseurakunnista on sitoutunut asiasta opettamaan.
Virkakysymyjsen osalta on olennaista, sitoutuvat ko järjetöt myös käytännön tasolla niihin yhteisiin sopimuksiin ja kannaotoihin joissa ne ovat mukana. Järjestöt tekevät laajasti yhteistyötä kirkkomme paikalliseurakuntein kanssa sekä keskenään. Näissä yhteyksissä ei toimijan palveluksessa olevat työntekijät saa joutua syrjittyyn asemaan.
Esimerkiksi lähettien siunaustilaisuuteen voivat paikalliset seurakunnat lähettää edustajakseen kenet parhaaksi katsovat. Näin asia tietojeni mukaan on ainakin Sansan ja Kylväjän osalta. Vaikka Kylväjä järjestönä onkin ns. vanhalla virkakannalla, voivat lähetysjuhlien messuissa palvella myös naispuoliset papit. Syrjivän järjestön leima on siis täysin kohtuuton.
Vesa Hirvoselta kysyisin suoraan, kumpaa nykyään kannatat. Vuoropuhelun jatkamista kuten kevättalvella kerroit, vai lähetysjärjestöjen ulosheittämistä, kuten nämä vantaalaiset valtuutetut.
Minua ärsyttää se, että täällä suhtaudutaan Korhoseen ja Roman-Lagespetziin kuin koulukiusaajin. Nuo ylläviitatut tekstit eivät mitenkään tue vaäitettä siitä, että oltaisiin ajamassa ketään pois tai muuten vaurioittamassa luterilaisen kirkon ykseyttä. Tällainen tulkinta syntyy vain, jos lukijalla on vahva ennakkoasenne.
Korhosen ja Roman-Lagerspetzin mustamaalaaminen voitaisi jo lopettaa. Ratkaisun avaimet ovat näillä kiistanalaisilla järjestöillä. Koko ongelmaa ei olisi, jos ne selvästi sanoutuisivat irti syrjivistä käytännöistä.
Voitko selostaa mitä nämä ”syrjivät käytännöt” ovat?
Oletan nyt että puhumme nyt nimenomaan järjestöistä, ” jotka pitävät homoseksuaalisia suhteita Jumalan tahdon vastaisina” ja tuovat asian kysyttäessä aina myös julki, mutta jotka eivät miltään osin toiminnassaan kohtele sekuaalivähemistöjä eriarvoistavalla tavalla.
Mitä maintuihin rouviin tulee, niin henkilökohtaisesti koen varsin kohtuuttomana heidän syytöksensä sille työlle jossa jossain määärin olen itsekin mukana.
Miksi meidän jotka tuemme näiden järjestöjen toimintaa ja kohtelemme kaikkia ihmisryhmiä tasa-vertaisesti pitäisi siirtää oma toimintamme oman kirkkomme, siis hengellisen kotimme ulkopuolelle?
Asia olisi toinen, jos joltain kohdin itse toimisimme kirkkomme järjestyksen tai yhteisten päätösten vastaisesti, mutta kun emme toimi.
Kiitos Matti Pulkkinen, että nostit esiin tämän asian!
Minä tai Johanna Korhonen (tai kukaan muukaan joka vastustaa syrjintää kirkon toiminnassa) ei ole ajamassa ketään pois kirkon yhteydestä tai seurakunnan jäsenyydestä.
Syrjinnän vastustaminen ei riko kirkon ykseyttä. Syrjintä sen sijaan rikkoo kirkon ykseyttä. Jos kirkon ykseys on joitain ihmisiä syrjivä, sitä tulee tältä osin muuttaa oikeudenmukaisemmaksi. Kirkon ykseyden kehittäminen oikeudenmukaisemmaksi ei riko ykseyttä.
Jukka Kivimäki on sitä mieltä, että ne järjestöt jotka torjuvat naispappeuden eivätkä palkkaa lähetystyöhön naispuolisia pappeja, ja ne järjestöt, jotka pitävät samaa sukupuolta olevien suhteita Jumalan tahdon vastaisina eivätkä palkkaa töihinsä rekisteröidyissä parisuhteissa eläviä ihmisiä, eivät toiminnassaan kohtele naispappeja tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä eriarvoistavalla tavalla. Tämä on mielestäni näkemys, jota en voi muuta kuin hämmästellä.
Sari, jos et ole ajamassa ketään ulos kirkosta, miksi sitten jatkuvasti kirjoitat toisia ihmisiä vastaan? Jos toimintasi olisi vastuullista, odottaisin sinulta positiivisia toimenpiteitä ajamiesi asioiden puolesta, ei ketään vastaan. Tällaista en kuitenkaan löydä mistään.
Mika,
en pyri kirjoittamaan ketään vastaan. Olen kirjoittanut naisten, lasten, homojen, juutalaisten, mustien ja joidenkin muidenkin vähemmistöjen syrjintää ja kaltoin kohtelua vastaan. Olen monissa kirjoituksissani muun muassa vastustanut lasten ruumiillista kuritusta ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Näilläkään kirjoituksillani en ole pyrkinyt ajamaan keitään henkilöitä ulos kirkosta vaan vastustamaan lasten kaltoin kohtelua.
Sari, olen lukenut sinulta satoja kommentteja täällä K24:ssa, joiden pääsisältö on jonkin asian, ihmisen tari ryhmän vastustaminen. Viimeksi nousi tosi iso haloo kun kirjoita piispaa vastaan tavalla, joka on varsin poikkeavaa.
Voisitko lainata edes yhtä kirjoitustasi, jossa sinulla on positiivinen agenda jonkin asian puolesta?
Myös vastuullinen vaikuttaminen kohdallasi on herättänyt todella paljon kysymyksiä.
Suhtautumisessa naipappeihin ja homoseksuaalehin on minun tietojeni mukaan ollut toivomisen varaa. Jos nämä tiedot eivät pidä paikkaansa, niin sitä helpompi kritisoitujen herätysliikkeiden olisi sanoutua irti tällaisesta.
Olisi varsin hyvä, jos luterilaisen kirkon taholta edelletettäisiin näiden järjestöjen laativan selvän toimintamallin siitä, miten yhdenvertaisuus näissä järjestöissä aiotaan toteuttaa. Jos kaikki on kunnossa, sitä helpommalla tilanteesta pääsisi eteenpäin.
Asiassa on tärkeää pitää erillään lähetysjärjestöihin ja kirkomme piirissä sisälähetystyötä tekeniin herätysliikeisiin kohdistetut vaateet muuttaa kantaansa ja opetustaan niistä odotuksista että järjestöt omassa toiminnassaan sutautuvat yhdenvertaisesti erilaisiin ihmisiin ja asioista eritavoin ajatteleviin.
Muusta en osaa sanoa, mutta asian suhteen paremmin tuntemani viidennen herätysliikkeen piirissä jälkimmäinen ei ole mikään ongelma, ainakaan yleisesti.
Yksitäistapauksiin valitetavasti törmää ja niitä tuskin voi missään täysin välttää. Varsinainen ongelma onkin siinä ettei asiaa mukanatoimijoiden vakuutteluista huolimatta uskota.
Miten siis syyttämyys pitää todistaa? Moneltako naispuoliselta seurakuntapastorilta pitää pyytää todistus ettei heitä ole ko. järjestöjen kanssa toimitaessa mitenkään syrjitty? Montako lähetysihteeriä tarvitaan vakuutamaan että ko. järjestöjen suhteen on kaikki kunnossa? Riittääkö viisikymmentä nimeä, vai tarvitaanko enemmän?
Kiihkottomasti ajatellen ja marttyyrttyyrin äänenpainot unohtaen voisivat kritisoidut lähetysjärjestöt laukaista riidan ja tulla vähän vastaan. Selkeät järjestön toimintaohjeet syrjinnän vastustamiseksi puhdistaisivat ilmaa.
Jos luterilaisen kirkon yhtenäisyys on näille järjestöille tärkeää, niiden kannattaisi miettiä kompromissia. Nyt tilanne on lukkiutunut ja keskusteluun on tullut mukaan aitosuomalaiseen tapaan vähän uhrin esittämistäkin. Dialogia ei synny, jos toista osapuolta mustamaalataan ja sen toiminta esitetään uhkaavana.
Lähetysjärjestöille voisi olla eduksi jos ne laatisivat omasta vakaumustaustastaan lähtevän vapaaehtoisen yhdenvertaisuusssuunnitelman.
Jos otamme esimerkiski vaikkapa järjestön jonka opetuksen mukaan samansukupuoliset parisuhteet ovat Jumalan tahdon vastaista haureutta, niin tämän järjestö voisi omassa yhden vertaisuus suunnitelmassaan aukikirjoittaa, mitenkä tästä lähtökohdasta käsin yhdenvertaisuus tavoittaa myös seksuaalivähemmistöt. Tämä ei siis tarkoita että järjestö esim. opettaisi ja toimisi käytännössä toisin, vaan miten yhdenvertaisuus edistyy järjestön opetuksen mukaisesti.
Tällöin on toki hyväksyttävä täysi neutraliteetti sille, että järjestön ulkopuolella toisenlaisesta lähtökohdasta katsoen yhdenvertaisuus saatetaan kenties käsittää toisin.