Mikä elämässä on arvokkainta? Mikä oikeasti kannattaa?

Muutama vuosi sitten toukokuinen pihan laitto meni kovasti tunteisiin. Siinä talossa ja pihapiirissä olimme vaimoni kanssa kasvattaneet lapsemme. Siitä pihasta he olivat lennähtämässä suureen maailmaan. Kirjoitin runon:

 

KASVUN IHME

Pihakoivu versoo kesän säkeet

herkin hiirenkorvin,

pääskystä kai kuunnellen.

Istutan tuulessa kirsikkapuuta

kymmenennen kevään muistoksi.

 

Nurmikenttä tuoksuu,

kaivan kuin arkeologi mennyttä elämää:

lapsen jalanjälki – muisto hymystä.

Tänne unohtunut lelu,

pienin sormin talteen laitettu.

 

Nuo vuodet vain kerran,

valoa ja varjoja täynnä

kuin tämä Lapin yötön yö.

(Pentti Tepsa)

 

 

Kevään lakkiaiset ja valmistujaisjuhlat saavat arvioimaan elettyä ja koettua. Monissa kodeissa vierahtävät onnen ja toisaalta haikeat eron kyyneleet. Perheen nuori väki siirtyy seuraaviin kouluihin, ehkä jo kauemmas. Ehkä työpaikka on löytynyt muulta paikkakunnalta. Eteenpäin on elävän mieli, senhän me kaikki ymmärrämme. Vai ymmärrämmekö?

 

Aika ei pysähtynytkään siihen, kun perustimme perheen ja asetuimme ansiotyöhön. Päinvastoin pari vuosikymmentä on mennyt nopeasti, kuin silmänräpäys. Monenlaisia päiviä on ollut. Olen vähitellen oppinut olemaan kaikesta kiitollinen. Rikkaat muistot ovat tallella.

 

Eräs lääkäri sanoi, että hän kyllä voisi katua montaakin asiaa, mutta sitä aikaa, jonka hän vietti lasten kanssa, hän ei todellakaan kadu. Lopultakin lasten lapsuus meni nopeasti, eikä niitä vuosia saa takaisin. Ei menestys työssä, ei vaurastuminen eikä oikeastaan mikään voi korvata sitä, että saa kokea lasten kasvamisen ilot ja kivut yhdessä heidän kanssaan.

 

Tunnettu psykiatri Ben Furman on kirjassaan todennut: Ei koskaan ole liian myöhäistä saavuttaa onnellinen lapsuus. Ihmisen kyky korjaaviin kokemuksiin ja anteeksiantoon on ihmeellinen. Olen tottunut nykyisin myös ajattelemaan, että sama pätee vanhemmuuteen. Meillä on kuitenkin vain yksi äiti ja yksi isä. Suhteet vanhempiin voivat korjaantua, vaikka niissä olisikin koettu epäonnistumisia. Koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua syvällisesti lapsiinsa ja löytää yhteys heidän kanssaan.

 

Aika ja maailma opettavat lopulta, että kaikki on katoavaista. Siksi jo nuorena kannattaa uskoa elämänsä iankaikkisen Jumalan haltuun. Apostoli Paavali neuvoo nuorta Timoteusta: ”Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.” (1. Tim. 6:12)

 

Omassa nuoruudessani olivat läsnä kaksi tärkeää asiaa: usko ja urheilu. Siksi sydämeni sykähtää, kun Paavali mainitsee ”uskon jalon kilpailun”. Apostoli eli urheilusta innostuneiden aikansa ihmisten keskellä ja käytti paljon kilpaurheiluun liittyviä esimerkkejä. Voin omasta kokemuksesta todeta, että nuoruusvuodet Raamatun äärellä ja liikunnan parissa eivät menneet hukkaan. Kaikki se auttoi kasvamaan — myös hengellisesti.

 

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

5 kommenttia

  • Pirjo Pyhäjärvi sanoo:

    Pentti, kiitos kauniista kirjoituksesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Katsoin illalla lännenkuvan. Siinä alkupuolella sankarin vaimo ja ainoa poika tapettiin ja elokuvan loppu kertoi siitä miten kostonhalu ajoi sankariamme eteenpäin. Se antoi voiman voittaa kaikki suurimmatkin kovan erämaan ja julmien ihmisten tuomat haasteet. Sitten elokuvan lopussa kosto toteutui, ja sankarimme katse kertoi loppukohtauksessa minulle siitä, että hänen koko elämän tarkoitus olikin yllättäen kadonnut. Vain tavoiteltu kosto oli pitänyt hänet hengissä.

    Monen miehen elämä päätyy siihen, kun hän menettää puolisonsa. Elämältä katoaa silloinkin merkitys. Sitä, mikä antaa elämälle merkityksen on joskus vaikea oivaltaa Silloin sille ei osaa antaa sille kuuluvaa arvoa. Silloin kun se siinä vielä on.

    Joku löytää elämän suuren merkityksen työstään ja sitten kun sitä ei enää ole, niin alkaa vapaa pudotus. Moni haaveilee eläkkeelle pääsyä ja sitten kun se tapahtuu, niin alkaakin ainakin parin vuoden vapaa pudotus. Mistään ei tunnu löytyvän elämälle uutta ja vastaavaa merkitystä tilalle. Vapaa-ajan ja työn välinen rytmi on ihmiselle hyvin tärkeä. Se kun katoaa eläkeläiseltä, niin uutta onkin hankala rakentaa.

    Päärynäpuun ajattelin istuttaa vielä tuohon pihalle. Se kun kuulemma kasvaa suurimmaksi hedelmäpuista. Tuo ison puun näkeminen taitaa olla turha haave, kun omaa elinaikaa ei ehkä ole enää riittävästi. On hyvä pyytää rukouksessa viisasta sydäntä, jotta osaisi laskea elinpäivänsä oikein. Miten voisin käyttää loput päiväni viisaasti ja mikä olisi se asia, joka loisi elämälleni sen suuren tarkoituksen. Sitä näköjään olisi hyvä yhä uudelleen kysellä ja päivittäin rukoukseksi muotoilla.

    Kiitos Pentti T. ajatuksia herättelevästä blogistasi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Hieman varttuneempana voin kertoa että jokainen päivä johon herään hengissä on tarkoitus sinänsä. Ei sitä tarvitse maustaa millään erityisellä kiihokkeella. Vähän kaikesta nauttii ja estottomasti turhautuu jos törmää hyvään syyhyn.

    Salaisuus on eläkeiän alkuvuosista selviäminen , siitä depressiosta jonka töiden loppuminen sai aikaan. Sitten voi tehdä jotain tai olla tekemättä. Nuorena sitä pidettiin vitsinä että istuisi puiston penkillä ja katselisi ohi kulkevan maailman menoa ja nauttisi siitä mitä näkee. Mutta juuri noin siinä sitten käy ja kun on nähnyt tarpeeksi niin voi lähteä kotiin nauttimaan iltapalasta.

    PS, Aktiivisille ihmisille on ihan vapaata täyttää elämänsä jollain puuhailulla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Yhtenä hyvänä muistona eräältä ulkomaan matkalta jäi mieleen tilanne kun katselimme penkillä istuen kanojen kuopsutusta ja tepastelua puistossa. Siinä meni aikaa kivasti ja meille ihan kiinnostavaa katseltavaa riitti. Sekin oli hauska tilanne, kun levähdimme hetken linja-autopysäkin penkille ja siihen tuli joku paikallinen ja alkoi selittää omalla kielellään iloisesti jotain. Josta me ei tietenkään käsitetty sanaakaan. Hänkin taisi olla eläkeläinen. Siinä selittäessään varmaankin nautti kovasti, kun sai pari kuuntelijaa. Me eläkeläiset osaamme nauttia pienistä iloista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pentti Tepsa

    Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.