Emeritusarkkipiispa John Vikström puolusti samansukupuolisten oikeutta kristilliseen avioliittoon artikkelissaan Kotimaassa 22.1. Hän perustaa argumenttinsa siihen, että kirkon tulee opetuksessaan ja käytännössään luopua patriarkaalisen yhteiskunnan viimeisistäkin jäänteistä ja todeta, että Raamatun opetus ja valistuksesta alkanut moderni kehitys ovat samansuuntaisia. Vikström esittää eettiset näkemyksensä varsin perusteellisesti ja vakuuttavan tuntuisesti.
Allekirjoittaneen suurin huolenaihe on tämä: Kun homoseksuaalisen identiteetin omaavat kirkon jäsenet, oikeutetusti ja Jumalan tahdon mukaisesti, tunnustetaan tasa-arvoisiksi kristityiksi sisariksi ja veljiksi, tuleeko sen välttämättömästi tapahtua siten, että kristinuskon avioliittokäsitys korvataan filosofisella ns. sukupuolineutraalin avioliiton idealla?
Jos näin tapahtuu, murtuu Raamatun ja juutalais-kristillisen uskon luomisteologia. Vahvaa luomisen teologiaa tarvitaan juuri nyt puolustamaan maapallomme uhanalaiseksi joutunutta elämää.
Uskonnoissa ihmisarvo ei ole sidottu avioliittoon
Jumalan kuvana jokaisen ihmisen elämä on absoluuttisen arvokas, ainutlaatuinen ja pyhä. Jokaisella on sama rajaton ihmisarvo, siksi jokainen ihminen on yhdenvertainen. Jokainen on yhtä paljon Luojansa kiintymyksen kohde ja rakkauden kumppani. Tämä kaikki koskee luonnollisesti myös niitä, jotka kuuluvat seksuaalisiin vähemmistöihin.
Avioliitto ei ole ihmisarvon kriteeri ja mittari, kuten nykykeskustelu – myös Vikström – näyttää edellyttävän. Jokaisen persoonan ääretön ihmisarvo perustuu luomiseen ja on ehdoton ja täydellinen sellaisenaan, on hän avioliitossa tai muussa parisuhteessa tai ei ole.
Kaikissa suurissa maailman uskonnoissa suvaitaan eriasteisesti seksuaalisia vähemmistöjä, joissakin enemmän, toisissa vähemmän. Seksuaaliset vähemmistöt ymmärretään osaksi inhimillisen elämän monimuotoisuutta. Mutta tämä ei ole missään uskonnossa johtanut siihen, että uskonnon varsinainen opetus avioliitosta olisi muutettu sukupuolineutraaliksi.
Kaikki uskonnot opettavat avioliittoa naisen ja miehen välisenä liittona, riippumatta siitä, onko kyse yksi- tai moniavioisesta avioliitosta. Homoseksuaalisten parisuhteiden salliminen ja jopa suojelu uskonyhteisössä ei ole johtanut uskontojen opetuksen ytimen muuttamiseen.
Uskonnoissa avioliittoa ei ole välineellistetty ihmisarvon mittariksi; jokaisella on ehdoton ihmisarvo riippumatta siitä, onko hän avioliitossa vai ei – tai millaisessa parisuhteessa hän elää. Muista uskonnoista poiketen länsimaissa avioliitosta on tehty poliittinen väline, jolla ajetaan uudenlaista ideologiaa kirkkoon.
Uskontojen ja luonnontieteen näkemykset ovat samansuuntaiset
Maailmanuskontojen näkemys avioliitosta on samansuuntainen sen kanssa, mitä tiedämme elollisesta luonnosta. Uskontojen mukaan avioliitto ei ole vain ihmisten välinen emotionaalinen, eettinen tai sosiaalinen suhde ja sopimus, vaikka sillä ovat myös nämä ulottuvuudet. Avioliitolla on syvimmältään luontoon perustuva ontologinen eli olemiseen erottamattomasi liittyvä perusta.
Zürichin yliopiston evoluutioekologian professori Hanna Kokko toteaa, että suvullinen lisääntyminen on eri lajien jatkuvuuden kannalta ainoa vaihtoehto. Suvuttomasti lisääntyvät eliöt voivat vain kopioida itsensä, tietyn ajan jälkeen näiden eliöiden lisääntymisteho hiipuu. Suvullisesti lisääntyvissä yhdistyvät kahden vanhemman ominaisuudet, syntyy uusi erilainen yksilö, joka voi sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Luonnontieteellisen tutkimuksen ”tulos puhuu suvullisuuden puolesta”. (Tiede 14/2020)
Tarvitaan syvempää teologista analyysia
Raamattuun sisältyvä juutalais-kristillinen näkemys avioliitosta on sekä luomisen ontologiaan että ihmisten väliseen kiintymykseen ja sosiaaliseen normistoon perustuva todellisuus. Vikström argumentoi taitavasti eettisesti, mutta se ei riitä. Lisäksi tarvitaan syvempää teologista analyysia. Avioliitto on syvästi luomisteologinen uskon todellisuus kristinuskossa. Se ilmoittaa meille jotain olennaista siitä, millainen Kolmiyhteinen Jumala on Luojana.
Kommenttini Vikströmin kirjoitukseen koskee lähinnä sitä, mitä hän ei sanonut. Hän argumentoi viitaten Uuden testamentin eräiden kirjeiden ns. huoneentauluihin sekä kirkkomme vihkikaavassa tapahtuneisiin muutoksiin. Kuitenkin kristinuskon opissa avioliitto perustuu Raamatusta nousevaan vahvaan luomisen teologiaan, ei käytännöllisiin hellenistis-kristillisiin yhteiselämän ohjeisiin eli huoneentauluihin puhumattakaan kirkon laatimista vihkikaavoista.
Raamatun luomiskertomus opettaa yksiselitteisesti: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Tästä luomisen fundamentista seuraa naisen ja miehen välinen liitto, jolla on luomisen ontologinen perusta ja Luojan antama siunaus ja tehtävä: ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset…’” (1. Moos. 1:27-28) Tämä perusopetus toistuu kautta Vanhan ja Uuden testamentin, esimerkiksi Jeesus opettaa näin (Mark. 10:6-9, Matt. 19:4-6).
Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien sisarten ja veljien rakastaminen ei merkitse sitä, että luomisteologiasta pitäisi luopua. Homoseksuaalisen identiteetin omaavien täyden ihmisarvon hyväksyntä ei merkitse Raamattuun sisältyvän luomisteologian korvaamista modernin länsimaisen kulttuurin sukupuolineutraaliuden ideologialla. Opin pääprinsiippiä (luominen) ei tarvitse tuhota, jotta siitä johtuva seuraamusprinsiippi (tasa-arvo) tulisi voimaan.
Kirkon ei pidä tehdä avioliitosta ideologista ihmisarvon mittaa, koska ihmisarvo ei riipu tällaisesta mittarista, vaan sen tulee muiden uskontojen tapaan löytää käytännölliset tavat ratkaista kysymys, miten seksuaaliset vähemmistöt suljetaan sen jumalallisen rakkauden ja siunauksen piiriin, jonka välittäminen tähän maailmaan on kirkon missio.
Riippumatta siitä, millaisia käsitteitä sekulaari yhteiskunta käyttää, kirkossa ”avioliiton” käsite pitäisi rajoittaa naisen ja miehen väliseen liittoon; muunlaisten parisuhteiden tukemisessa käytettäköön toisenlaisia ilmaisuja. Kirkko voi säilyttää sen uskolle ominaisen luomisteologian ja samalla eriyttää samaa sukupuolta olevien yhteiselämän siunaamisen ilman vihkimystä avioliittoon.
Vikströmin mukaan ”Raamatun pätevyys ja auktoriteetti ensisijaisesti koskevat jatkuvasti ajankohtaista kysymystä siitä, miten henkilö elää ja toimii heteroseksuaalisena tai homoseksuaalisena ihmisenä, muita seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden variaatioita unohtamatta”. Näin Vikström antaa Raamatulle roolin parisuhteessa toteutuvan eettisen elämän ohjeena, hän ei anna Raamatulle arvovaltaa toimia avioliiton luomisteologisen olemuksen ja rakenteen normina. Tämän normatiivisen aseman hän antaa valistuksen uudistamalle ihmiselle.
Patriarkaalisuudesta vapautuminen ja homoliitto eivät kuulu yhteen
Vikströmin argumentin kantavana teemana on kirkon opetuksen asteittainen vapautuminen patriarkaalisen yhteiskunnan rajoittavista normeista. Tämä sosiaalis-kulttuurinen perustelu ei kuitenkaan riitä kumoamaan luomisteologian ontologista perustaa, jonka kanssa samansuuntaisesti opettavat kaikki suuret uskonnot ja jota myös luonnontiede tukee.
Avioliiton olemuksellinen perusta on siinä identiteetissä, jonka elämän Luoja on kullekin ihmiselle antanut, se ei ole sidottu ”patriarkaalisuuden” sosiologiseen ideaan. Tähän perustuu myös ero naispappeuden hyväksymisen ja homoavioliittojen välillä: Pappeuden avaaminen naisille merkitsi miesvaltaisen sosiaalisen eetoksen murtamista. Tässä olen samaa mieltä Vikströmin kanssa.
Mutta kun hän samaistaa myös homoparien vihkimisen patriarkaalisuudesta irtaantumisen prosessiin, olen eri mieltä. Avioliitto naisen ja miehen välisenä instituutiona ei ole ollut perusteissaan patriarkaalisuuteen sidottu. On myös olemassa matriarkaalisia perheyhteisöjä. Homoliitto ei erityisesti kohdistu mahdollisia patriarkaalisia jäänteitä vastaan eikä se myöskään takaa niiden katoamista. Avioliitto on vuosisatojen saatossa kehittynyt instituutioksi, joka perustuu molempien osapuolten vapaaseen suostumukseen.
Raamattu ei eksplisiittisesti opeta, että papin pitää olla mies eikä Raamattu tuomitse naispappeja. Sen sijaan Raamattu hyvin selkeästi luomisen teologian pohjalta opettaa, että avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto ja Raamattu kritisoi homoseksuaalisuutta. Ei voida siis vetää analogiaa pappeuden naisille avaamisen ja homoavioliittojen sallimisen välille, kuten Vikström tekee.
Sukupuolineutraaliuden ideologia on amerikkalaista tuontitavaraa
Sukupuolineutraaliuden idea perustuu moderniin amerikkalaiseen uskontokriittiseen ideologiaan. Sen vaikutusvaltaisin edustaja, feministifilosofi Judith Butler haastaa ihmisten jaon biologisesti kahteen sukupuoleen. Hänen mukaansa ero naiseuden ja mieheyden välillä on sosiaalisesti konstruoitu, opittu ja esitetty rooli, joihin kasvetaan sosialisaation kautta. Ihminen ei olemuksellisesi ole mies eikä nainen, vaan hän oppii nämä roolit kulttuuristaan.
Lopulta yksilön tulisi itse valita oma sukupuolinen identiteettinsä, vaihtoehtoja on enemmän kuin kaksi. Vaikka Butlerilla on suuri vaikutus massoihin, hänen naispuoliset akateemiset kollegansa ovat myös kritisoineet häntä liian ylimalkaisista, epäselvistä ja perusteettomista väitteistä.
John Vikström vaatii ”kestämättömän” tilanteen ratkaisua. Ratkaisu on itse asiassa jo useaan otteeseen tehty kirkossamme – kysymys on vain siitä kestämmekö me kirkon ratkaisun, pysymisen kristinuskon omassa avioliittokäsityksessä.
Miikka Ruokanen
Dogmatiikan professori emeritus, Helsingin yliopisto; Systemaattisen teologian professori, Nanjingin teologinen seminaari, Kiina
kimmo wallentin: Vai mitä tarkoitti. “yhden naisen mies” ja “kunnes kuolema teidät erottaa” avioliitosta puhumisen yhteydessä?
Kimmo tuo on hyvä kysymys. Olisi mukava saada vastaus kysymykseen Miikka Ruokanselta. Varmaan Miikka Ruokanen ”taitavana” teologinan voisi antaa hyvänkin teologisen vastauksen. Mm. Mooses salli aikanaan erokirjan jättämisen vaimolle, joka oli syyllistynyt vaikkapa johonkin sopimattomaan.
Näissä teologisissa ongelmissa olen lohduttanut itseäni sillä, että teologia ei ole ns. eksakti tiede ja monien mielestä ei tiede ollenkaan, joten asioista voidaan olla sitä mieltä, mikä parhaiten miellyttää. Minua miellyttää näiden kahden teologin mielipiteistä John Vikströmin käsitys, sillä se vaikuttaa oikeudenmukaiselta ja järkevältä. Luojallemme avioliittoasia on varmaan yhdentekevä ja Raamatusta voi jokainen hakea mieleisensä vastauksen.
”kristillisen avioliittokäsityksen muuttumiseen ajan myötä.”
-Etkö ole aina ”kristillisestä avioliittokäsityksestä” huomauttanut, että on vain yhteiskunnallinen, laillinen avioliitto? 🙂
Mutta on tosiaan olemassa kristillinen avioliitto, eli kristillinen avioliittokäsitys. Ja yksi paha virhe tehtiin tosiaan siinä kun eronneita alettiin vihkiä.
Minusta eronneet (aiemmista liitoista) eronneet parit voisi siunata, harkinnanvaraisesti. Siten, että heitä ensin haastatellaan, ja sitten pappi arvioi antaako siunauksen. Esim. jos on erottu uuden rakkauden tähden, niin silloin ei siunata.
Mutta nyt vihitään liukuhihnalta ties kuinka monenteen avioliittoon. Se ei ole minusta oikein. Avioliittoon vihkimisestä on tullut tuote, jonka sisältö on unohdettu.
”vastausta kristillisen avioliittokäsityksen muuttumiseen ajan myötä.”
-Mielenkiintoista on sekin, että et näytä pitävän mitenkään ongelmallisena sitä, että _yhteiskunnallinen avioliittokäsitys_ on muuttunut (?)
Eli kristillisellä ja yhteiskunnallisella avioliittokäsityksellä on sinusta(kin) hyvin merkittävä ero? Yhteiskunnallinen avioliitto saa muuttua, mutta kristillinen ei?
Sari: ”Mutta nyt vihitään liukuhihnalta ties kuinka monenteen avioliittoon. ”
Toki tietänet, että tämän blogin kirjoittajallakin on menossa vasta kolmas ”kunnes kuolema meidät erottaa-” avioliitto. Paraksin puhuja ”kristillisen” avioliiton rapautumisesta.
Todella ällöttävää tekopyhyyttä.
Sari: ”Yhteiskunnallinen avioliitto saa muuttua, mutta kristillinen ei?”
En ole sitä mieltä, enkä ole väittänyt, ettei ”kristillinen” avioliitto kuten myös ”yhteiskunnallinen” avioliitto saisi muuttua. Tottakai kaikkihan tässä maailmassa muuttuu, kaiken aikaa, kun tietö lisääntyy, kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy. Ja niin pitääkin.
Kysymys oli siitä, ettei herra Ruokanen – paheksuessaan sellaista tilannetta, että kristillinen avioliitto rapautuisi – ota huomioon lainkaan sitä, että on itse ollut rapauttamassa kristillistä avioliittoa kahden eronsa ja kolmen avioliittoon vihkimisensä kanssa. Eipä asialla nyt suurta merkitystä ole, tuleepahan vain mieleen vanha sanonta: tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen.
Kummallista tekopyhyyttä tunnetulta teologilta.
Armo ja uudelleen aloittamisen mahdollisuus myös professori Ruokaselle. Sarjamonogamia lienee hyvin yleistä, ja murto-osa siitä toteutuu avioliitoissa, eli on julkista.
Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin tuota ”siunaamista” pidetään spn-piireissä tärkeämpänä kuin itse avioliittoon vihkimistä.
Vasumäki: ”niin tuota “siunaamista” pidetään spn-piireissä tärkeämpänä kuin itse avioliittoon vihkimistä.”
Jos pariskunta sen tarpeelliseksi katsoo, niin olkoon heille siihen oikeus jäsenmaksunsa maksavana kirkon jäsenenä, olipa sitten homo- tai heteropari.
Olen aina ollut siinä käsityksessä, että kristitylle avioliittoon vihkimisessä on arvokkainta liiton siunaaminen, ei papin suorittama viranomaistoimi.
”kristitylle avioliittoon vihkimisessä on arvokkainta liiton siunaaminen, ei papin suorittama viranomaistoimi.”
-Eikö tässä voi/voisi kysyä tai käsitellä asiaa jokaisen omasta näkökulmasta?
Itse olen aina ajatellut, että vihkimistilaisuudessa tärkeintä ja keskeisimmässä asemassa ei ole pariskunnalle annettava siunaus ja heidän rakkautensa, vaan Jumalan luomistyö.
(Olen siis itse menossa naimisiin tänä vuonna. Ja tahtoisin, että vihkipappi näkisi asian myös näin.)
Minusta siis avioliitto palvelee yhteisöä siten, että sen kautta pidetään yllä perhearvoja, jotka priorisoivat ydinperhemallia. Jossa lapset syntyvät vanhempiensa rakkauden hedelmänä, ilman ulkopuolisia osallistujia. (En siis pidä oikeana myöskään sitä, että heteropari hankkii lapsia luovutettujen siittiöiden tai munasolujen avulla.)
Näin syntyy ehjiä perheitä, ja sukupolvien ketjuja, ja tämä vakauttaa yhteiskuntaa.
Kahden ihmisen yhteiselon en ajattele sinänsä mitenkään palvelevan yhteiskuntaa, vaan se on kahden ihmisen välinen asia. Eli periaatteessa yhteiskunnalla ei pitäisi olla tarvetta edellyttää tai pitää ideaalina sitä, että parit pysyvät yhdessä eivätkä vaihda kumppania.
Itse asiassa _yhteisö_ voi paremmin jos tähän annetaan vapaus.
Lapsettomat parit ovat avioliittoinstituutiossa harmittomana vähemmistönä ja poikkeustapauksina. Mutta minusta asiaa voisi nykytilanteessa yhteiskunnallisesti selkiyttää siten, että kaikki parit, homo- ja heteroparit, menisivät lähtökohtaisesti rekisteröityyn parisuhteeseen, ja kun syntyy lapsia, niin suhde muuttuisi avioliitoksi. Tiukempine ehtoineen ja velvoitteineen ja vaikeampine juridisine eroprosesseineen.
Ja siinä ei sitten kysyttäisi huvittaako mennä naimisiin vai ei.
Avioliiton teologinen sisältö on käsiteltävä erikseen, ja siinä mies ja nainen tulevat yhdynnässä yhdeksi lihaksi. Ja se on jo avioliitto. Joten irtosuhteiden harjoittaminen halventaa avioliiton tarkoitusta.
Hyvä, että Ruokanen palautti keskustelun ihmisarvosta ja tasa-arvosta Raamatun luomiskertomukseen. Juuri tämä on se, mistä pitäisi keskustella Kirkossa. Onko Ihmisarvo ja tasa-arvo sama asia? Mielestäni ei.
Kimmolle vielä erikseen, jos maksaa Kirkon verot, niin ei se oikeuta Kirkon sääntöjen vastaiseen palveluun. Kirkko opettaa edelleen, että avioliitto on vain naisen ja miehen välinen suhde. Eli jos joku pappi vihkii, spn liittoja, vastoin sääntöjä, niin se ei kuitenkaan tarkoita, että Kirkkoon kuuluvilla spn.pareilla olisi vihkioikeus automaattisesti ns. ”jäsenmaksuun” vedoten.
Tilanne on nyt ns. ”villi” ja se ihmetyttää, ettei Kirkko tuo kantaansa selkeästi esiin, vaan huojutaan puolelle ja toiselle kuin ”Ellun kanat” (anteeksi, Ellun kanat, ei ollut tarkoitus teitä loukata.)
> se ihmetyttää, ettei Kirkko tuo kantaansa selkeästi esiin
Hidastahan se on, mutta mielestäni tätä kannan muodostumista on alkanut vähitellen tapahtumaan.
Piispainkokous on viimemmäksi linjannut asiasta siten, että se myöntää asiasta olevan erimielisyyttä kirkon sisällä. Ja samoin se on todennut, että asiaa ei pitäisi ratkaista rangaistuksia jakamalla.
”Jokaisen persoonan ääretön ihmisarvo perustuu luomiseen ja on ehdoton ja täydellinen sellaisenaan, on hän avioliitossa tai muussa parisuhteessa tai ei ole”.
Ei ole homot, eikä lesbot. Ainakaan sen ison kirjan mukaan. Saastainen ja kuolemaan tuomittu, kysykää P Räsäseltä lisää, jos ette muista missä niin mainitaan. Täytyy taas todeta, liekkö jo monennenko kerran, että onneksemme nuorisomme ei enää usko näihin satuihin, kirkolliseen himmeliin, luomiskertomuksiin, teologioihin jne. Kaikkeen siihen, minkä ihminen on keksinyt. Meillä on toivoa paremmasta.
”Saastainen ja kuolemaan tuomittu, kysykää P Räsäseltä lisää, jos ette muista missä niin mainitaan.”
-Missä sanotaan homojen olevan ”saastaisia”?
Paavali teki toki listoja niistä, jotka joutuvat kadotukseen. Mielestäni ei tee Paavalille eikä Raamatulle oikeutta tulkita niitä aivan ehdottomasti siten, että jokainen homosuhteessa elävä (riippumatta suhteen laadusta) joutuisi kadotukseen.
Mutta rehellistä olisi myöntää ainakin se, että Paavali ei hyväksynyt homoseksuaalisuutta missään muodossa, oli kyse parisuhteista tai irtosuhteista.
Paljon on täälläkin näkynyt yrityksiä selittää, että ei Paavali homoutta oikeastaan tuominnut eikä vastustanut… Mutta eiköhän se ole aika selvä asia.
”Mielestäni ei tee Paavalille eikä Raamatulle oikeutta tulkita niitä aivan ehdottomasti siten, että jokainen homosuhteessa elävä (riippumatta suhteen laadusta) joutuisi kadotukseen.”
-Tästä voi toki olla eri mieltä. Mutta itse uskon, että monet muut asiat ihmisen elämässä ja asenteessa merkitsevät enemmän.
On homoseksuaaleja, jotka puolustavat rohkeasti ja väsymättä totuutta tässä järjettömässä ajassa, jossa sukupuolen käsite halutaan kokonaan hämärtää.
Uskon sillä, totuuden puolustamisella valheen palvelemisen sijaan, olevan enemmän merkitystä. Jumala on usein käyttänyt porttoja, irtosuhteissa eläviä ja vapaan seksin harrastajia omassa työssään, vaikka nämä eivät ole olleet uskovia eivätkä ole varmaan rukoilleetkaan Jumalalta viisautta.
Seksuaalisuuden toteuttaminen, tavalla tai toisella ja Jumalan tarkoituksen vastaisesti, ei varmasti ole sellainen synti, joka menisi kaiken muun edelle, ja jonka perusteella ihminen ainoastaan tuomitaan.
Lisään vielä, että teologia on fasismia, ihmisen ylivertaisuutta ja valtaa toisesta. Toinen tietää paremmin ja enemmän kuin toinen ihminen. Jumala on tässä kontekstissa nolla. Tämä ylivertaisuus on kuulema jumalan jollekin jakamaa. Herätys. Kukaan ihminen ei ole toista kummoisempi, eikö se nyt ole aika helppo nähdä. Ei ennen, nyt, eikä tulevassa. Jumaluus ja pyhyys on asia, jossa taas voi olla jotain. Mutta siinä asiassa, hattu päästä ja pieneksi, ihminen.
Tuo ei pidä paikkaansa, että kaikki nuoriso olisi kaikkien nykyisten hullutusten ja oletuksien linjoilla. Ihan perinteistä totuutta moni kannattaa.
Mikäli (creatio continua), jatkuva luominen tarkoittaa sitä, että kaikki oleva tarvitsee edelleen Jumalaa olemassaolonsa perustaksi, niin se on täysin selviö. Creatio continua ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, kuten Miikka Ruokanen toteaa: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Creatio continua ei kykene argumenteillaan tuota liittoa muuttamaan, vaikka yhteiskunnallinen, media ja osin kirkollinen paine siihen yrittää vaikuttaa aiheuttaen kirkon sisällä heiluriliikettä puolelle jos toisellekin.
“Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. ”
-Näin juuri. Tarvitaan aika lailla akrobaattista ajattelua muuttaa tämä muuksi kuin mitä siinä sanotaan.
Minun akrobaattinen ajattelu huomaa, että luomiskertomuksessa ei sanota ”joko mieheksi tai naiseksi” vaan ”mieheksi ja naiseksi”.
“Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. ”
Sari: -Näin juuri. Tarvitaan aika lailla akrobaattista ajattelua muuttaa tämä muuksi kuin mitä siinä sanotaan.”
No ei siinä sen kummempaa akrobatia tarvita kuin katsoa luomiskertomus koko kontekstissaan ja mieluimmin heprealaisin käsittein ja heprealaisten omien viisaitten avaamana.
Tällöin voi havaita ettei Genesis aseta mitään avioliittoa, joka on yhteiskunnallinen instituutio, sillä mitään yhteiskunta ei tuolloin edes ollut. Juttu aukeaa käsiteen ’avuksi’ kautta sillä samaa sana käytetään Adamin avuksi kokeiluista elämistä kuin Eevasta. Kun elämistä ei tätä ’apua’ siis ollut, niin tarkoitus on sitten selvästi sanoa, että saman lajin tule pariutua keskenään.
Institutionaalisen parisuhteen/avioliiton naaras viestittää sovituin symbolein yhteisön muille naaraille, etä tämä uros on varattu ja uros viestittää muille uroksille että tämä naaras on varattu. Ja molemmat viestittävät esim. sormuksin olevansa yleensä varattuja. Koska ihminen ei ole yksiavioinen, niin näin turvataan yhteiskuntarauhaa ja määritellään myös mahdollisten jälkeläisten huoltovastuu.
Genesiksen kertomuksessa näitä ulottuvuuksia ei vielä ole. Genesis pysy tässä kohta vielä vain biologiassa.
Ruokanen toteaa osuvasti, ettei avioliitosta pidä tehdä ideologista ihmisarvon mittaa. Nyt on vain löydettävä ”käytännölliset tavat ratkaista kysymys, miten seksuaaliset vähemmistöt suljetaan sen jumalallisen rakkauden ja siunauksen piiriin, jonka välittäminen tähän maailmaan on kirkon missio.” Tämä voi vaatia monelta kirkon jäsentä muuttamaan käsitystään seksuaalisista vähemmistöistä, mutta kirkon avioliittokäsityksen muuttaminen tai kahden avioliittokäsityksen opettaminen merkitsisivät luopumista Raamatun luomisteologiasta.
Vesa Hirvonen, kuten sinulle jo Vikströmin blogin kommentissa totesin, luterilaisuuteen kuuluu molemmat käsitykset luomisesta. Alkuperäinen luomisprosessi, jonka jälkeen “Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja kaikki oli hyvää” ja syntiin lankeamisen jälkeenkin jatkuva Jumalan jatkuva huolenpito luomakunnastaan eli Jatkuva luomistyö. Jatkuvan luomistyön rinnalla toimii myös Jumalan sallimus: Kaikki minkä Jumala luomakunnassaan sallii, ei ole hänen luomistyönsä mukaista.
Jos ajattelemme vaikkapa lasta, joka on syntynyt intersukupuoliseksi, emme väitä, että Jumala on luomistyössään hyväksi nähnyt, että hän on fyysisiltä ominaisuuksiltaan juuri sellainen kuin on, vaan viittaamme Jumalan sallimukseen ja luotamme että Jumala voi kääntää sallimansa pahan hyväksi. Emme kuitenkaan sano, että lapsessa itsessään olisi jotain muuta pahaa, kuin se perisynti, joka meissä kaikissa syntymästämme saakka on. Me siis rukoilemme lapselle kaikkea hyvää ja luemme hänet Luojan arvokkaaksi lahjaksi ihmiskunnalle.
Se mitä edellä kirjoitin intersukupuolisesta lapsesta, on sovellettavissa myös niihin lähimmäisiimme, jotka sukupuoli-identiteettinsä taikka seksuaalisen suuntautumisensa perusteella eivät vastaa sitä ihmiskuvaa, jonka saamme Raamattuun tallennetusta luomiskertomuksesta. Meidän tulee hyväksyä heidät, ei täydellisinä ihmisinä, koska meistä kukaan sitä ole, vaan lähimmäisinämme, joilla on jakamattomana ja täydellisenä se sama arvo, jonka Jumala on omalle kuvalleen antanut.
”emme väitä, että Jumala on luomistyössään hyväksi nähnyt, että hän on fyysisiltä ominaisuuksiltaan juuri sellainen kuin on”
Emmekö? Tai ketkä me? Ihan ymmärrettävältä näkemykseltä tuo minusta kuulostaa, sikäli mikäli tilaan ei liity terveydellisiä ongelmia.
Tenka Ksenia Issakainen yleisesti ottaen intersukupuolisuuteen liittyy terveydellisiä ongelmia.
https://intersukupuolisuus.fi/faq/