Miikka Ruokanen: Suomen Lähetysseura ei enää ole lähetysjärjestö
Suomen Lähetysseuran (SLS) strategian 2023–2028 mukaan SLS on ihmisoikeuksia toteuttava kansainvälisen diakonian toimija. Samoin linjaa järjestön uusi toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala Helsingin Sanomien haastattelussa (HS.fi 7.6.).
SLS on ennen muuta yksi Suomen merkittävimmistä kehitysyhteistyöjärjestöistä. Perinteisiä kristillisiä käsitteitä ei unohdeta, mutta ne asetetaan uuteen arvojärjestykseen siten, että kristillisen lähetystyön idea muuttuu radikaalisti.
"Jeesuksen esimerkistä nousee radikaali lähimmäisenrakkaus”, Parhiala sanoo HS:n haastattelussa. Haastattelun mukaan Parhiala näkee uskolla olevan merkitystä lähetystyötä tekevien omaan motivaatioon, koska se synnyttää rakkautta ja diakoniatyö on luterilaisuuden ytimessä.
Parhialan mielestä paras keino Kristuksen kasvojen näyttämiseen on ihmisoikeuksien edistäminen. Hänestä usko ja ihmisoikeudet ovat lähetystyön kaksi kivijalkaa. Usko saa lähtemään palvelutyöhön, ihmisoikeudet ovat sitä hyvää elämää, jota edistetään. Käännyttämistä ei tehdä.
SLS:n uusin strategia otsikoi ”kertomisen Jeesuksesta Kristuksesta” osaksi missiota. Mutta strategian ainut Kristuksen mainitseva lauseke on tämä: ”Lähetysseura sitoutuu Jeesuksen opetukseen lähimmäisenrakkaudesta.” Kristuksen rooli supistuu eettisen arvomaailman esimerkiksi.
Kristuksen evankeliumin ja Jumalan armon vieminen niistä osattomille ei enää ole SLS:n työn tavoite, vaan ne ovat varsinaisen toiminnan taustamotivaatio. Ihmisoikeuksien edistäminen ja kansainvälinen diakonia ovat mission varsinainen ydinsanoma.
Näin luterilainen erotus evankeliumin ja lain välillä on käännetty päälaelleen: Jumalan rakkauden laista tulee kirkon mission varsinainen sisältö, jonka toteutusta usko evankeliumiin motivoi. Rakkauden lain toteutus on varsinainen ilosanoma.
Näin häviää luterilaiselle uskonkäsitykselle olennainen yksin armosta –periaatetta varjeleva distinktio lain ja evankeliumin välillä. Ihmisoikeuksien lain saarnasta tulee kristinuskon varsinainen sisältö.
Parhiala aivan oikein korostaa diakonian merkitystä luterilaisuudessa. Mutta luterilaisessa kristinuskon ymmärryksessä diakoniaa merkittävämpi on Kolmiyhteisen Jumalan armo: syntisen vanhurskauttaminen ja yhtymys Kristukseen Pyhässä Hengessä.
Näin Jumalan kuvaksi luodussa ihmisessä toteutuu luomisen tavoite: ikuinen elämä rakkauden yhteydessä Luojaan. Tämä on Jumalan mission varsinainen tarkoitus – elämä hänen ikuisessa valtakunnassaan.
Jokainen kristitty on tietysti kutsuttu toimimaan rauhan, ihmisarvon, lähimmäisrakkauden, hyvän yhteiskunnan ja ekologisen vastuun toteuttamiseksi. Mutta tämän maailman realiteetit eivät korvaa Kolmiyhteisen Jumalan ikuisia totuuksia.
Maailman jokaisen ihmisen korkein ihmisoikeus on kuulla totuus siitä Jumalasta, joka on hänet luonut omaksi kuvakseen, oman rakkautensa kumppaniksi ja ikuisen valtakuntansa kansalaiseksi.
Jeesus ei sanonut: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa ihmisoikeuksia kaikille luoduille.” (Mk. 16:15) Mutta hän sanoi: ”Kaikille kansoille on Kristuksen nimessä saarnattava kääntymystä ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat.” (Lk. 24:47–48)
Miikka Ruokanen
Dogmatiikan emeritusprofessori, Helsingin yliopisto, Systemaattisen teologian professori, Nanjingin teologinen seminaari, Kiina
127 kommenttia
Martti Pentti: ”Kallio ei siis ole Pietari tai hänen uskonsa vaan se, että seurakunta sanoo Jeesuksen olevan Kristus.”
Riippuu tietysti siitä, mitä seurakunta/kirkko sanoo Kristuksesta? En ole kuullut kirkon sanomaa, evankeliumista, sovituksesta enää Raamatun sanan mukaisesti kuin poikkeustapauksissa. Mikä merkityssisältö siis annetaan? Kyllä Jeesus on Herra ilman, että me sen sanomme. Emmehän me tee Kristuksesta Herraa sanomalla sen. Se on todistus, mutta mitä todistetaan?
M. Pentti. Mikäli ollaan tekstiuskollisia, niin Jeesushan kysyi, ”kenenkä te sanotte minun olevan?” Pietarin vastuksen me tiedämme. Pietari tunnusti Kristuksen jumaluuden. Sitä ei liha eikä veri hänelle ilmoittanut, vaan Jumala. Kysymys on Pietarin uskontunnustuksesta. Kristus (kallio) ilmaisee, että tätä Pietarin uskontunnustusta eivät tuonelan portit voita. Täten Pietari (osa kalliosta), kuten myös me muut tulemme yksin uskosta vanhurskaiksi. Ainut teko Pietarilla on hänen isältä Jumalalta lahjaksi saatu usko Kristukseen. Täten myös me kaikki kristityt ( koko seurakunta) sanoo ja – sikäli mikäli – uskoo Kristukseen, niin me tulemme hänen vanhurskaudessaan jumallisesta luonnosta osallisiksi, kuten Pietari kirjoitaa (2Pie1:3-4);
”Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee.”
Uskonvarmuus ei tietenkään voi perustua omaan varmuuteemme. Se on kuitenkin samaa lahjaksi saatua varmuutta autuudesta kuin Pietarilla, jota seuraa Pyhän Hengen todistus, kuten Pietari sai todistuksen itse Kristuksen suusta. ”Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika.”
Näin on, kuten Riitta toteat. ”Riippuu tietysti siitä, mitä seurakunta/kirkko sanoo Kristuksesta?”
Martti Pentti, Kosti ja minä emme tässä ole yrittäneet korottaa itseämme, vaan tuoda esiin evankeliumia Kristuksesta ja korottaa Häntä. Raamatun siteeraukset ovat tärkeitä, koska perustelemme asiat Raamatulla ja luterilaisen tunnustuksen mukaisesti.
Martti Pentti: ”Raamatussa on niin monta kerrosta eri aikoina Jumalan tahdoksi ymmärrettyä, että siinä itsessään kannustetaan jatkuvasti ’Raamatun vastaiseen toimintaan’. Se mikä Joosuan kirjassa ilmoitetaan Jumalan tahdoksi, on evankeliumeissa yksiselitteisesti Jumalan tahtoa vastaan.”
Martti Pentti ei siis usko, että Raamattu on ollut Jumalan sanaa kaikkina menneinäkin aikoina ja että Jumala on puhunut isille ja profeetoille historiassa. Ja että VT:ssa löydämme Kristuksen ja Jumalan tahdon myös Israelin kansan vaiheissa. Jeesushan viittaa kirjoituksiin hänestä itsestään ja Jumala sanoo olevansa iankaikkinen ja muuttumaton. Näin myös siis UT.
Joten Pentin mukaan Jumala on siis ristiriidassa itsensä kanssa ja muuttaa tahtoaan milloin mitenkin riippuen aikakaudesta. Tämä Jumalan tahdon muuttuminen perustuu siis siihen miten ihmiset ovat hänet ja hänen tahtonsa ymmärtäneet eri aikoina. Näin siis Raamattu ei ole Jumalan sanaa ja Jumalan Sanaa Jumalalta ja hänen tahdostaan ja siitä millainen Hän on Jumalan itsensä ihmisille ilmoittamana ja ihmisten kirjoittamana, vaan vain ihmisten pähkäilyjä ja ajatuksia Jumalasta eri aikakausina. Tämä on liberaaliteologiaa.
Ei tarvitse olla mikään teologi ymmärtääkseen, että silloinhan siihen mitä Raamatussa on kirjoitettuna ei voi luottaa eikä se ole jumalallinen totuus eikä totuutta voi olla ollenkaan olemassa, koska se muuttuu koko ajan ihmisten ajatusten mukaan. Tämän tyyppinen jumala on täysin arvaamaton kun hänestä ja hänen tahdostaan ei voi tietää mitään varmaa. Ei ole mitään perustaa eikä ajan saatossa kestävää, vaan kaikki muuttuu koko ajan. Tänään tätä, huomenna tuota. Kuitenkin sukupolvi sukupolven perästä on uskottu ”niin kuin on kirjoitettu” ja ihmiset ovat löytäneet rauhan, ilon ja perustan elämälleen, kun Pyhä Henki on avannut Raamatun kirjoitukset. Tämä kaikki menetetään nyt tämän järjettömän ”teologian” myötä. Siinä uskotaan epäjumalaan, ihmismielen tuotteeseen. Ihminen itse määrittelee jumalansa ja jatkuvasti hoetaan saatanan valhetta ”onko Jumala todella sanonut”. Ja päätetään: juu ei ole sanonut, mitään ei tiedetä varmasti, tehdään vain näin ja näin.
Eikä kristinuskoa ja kristinoppia tule asettaa vastakkain. Tietysti eri kirkot tulkitsevat eri tavoin, mutta kaikki sitoutuvat kuitenkin alkukirkon uskontunnustuksiin. Liberaaliteologia ei sitoudu uskontunnustuksiin, vaan kieltää ne. Jumalasta ei voida tietää mitään, vaan ihmisten täytyy määritellä hänet. Joten tulos on selvä epäjumala, ihmisen luomus. Näin se ei ole kristinuskoa eikä kristinoppiakaan.
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
Kotimaan vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.
Martti Pentti: ”Uskonvarmuus ei ole varmuutta oman uskon kestävyydestä vaan uskon varmuutta Jeesuksen herruudesta.”
Ei. Mikä puuttuu tästä? Vastaus: Evankeliumi. Pelastusvarmuus on varmuutta evankeliumista. En puhuisi uskonvarmuudesta ollenkaan, sillä tarkoitushan on pelastua Jumalan luo taivaaseen! Vai mitä? Evankeliumin kuuleminen, Jumalan Sanan kuuleminen synnyttää uskon. Riipun kiinni evankeliumissa Kristuksesta, joka lahjoittaa minulle Kristuksen autuudekseni ja pelastuksekseni. Olkoon uskoni kuinka heikko tahansa, riittää että tarraudun Kristukseen ja jätän kaiken Hänen varaansa.
Kostin siteeraus Lutherilta: ”Varo vain olemasta joskuskaan tässä asiassa epävarma! Ole päinvastoin varma, että itsessäsi olet kadotettu, mutta toimi huolellisesti, että olet varma ja lujasti perustettu uskossasi sinun syntiesi tähden alttiiksi annettuun Kristukseen!”
Juuri näin! Tässä on evankeliumi Kristuksesta, syntien Sovittajasta ja Vapahtajasta. Se on varmuutta evankeliumista, Kristuksesta. Varmuutta siitä että itsessäni olen kadotettu syntinen, mutta varmuutta siitä että Kristus on sovittanut syntini ja täyttänyt Jumalan lain syntieni Sovittajana ja sijaisenani minun puolestani. Kaikki riippuu Kristuksesta, ei minusta.
Ilmoita asiaton kommentti