Miikka Ruokanen: Suomen Lähetysseura ei enää ole lähetysjärjestö
Suomen Lähetysseuran (SLS) strategian 2023–2028 mukaan SLS on ihmisoikeuksia toteuttava kansainvälisen diakonian toimija. Samoin linjaa järjestön uusi toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala Helsingin Sanomien haastattelussa (HS.fi 7.6.).
SLS on ennen muuta yksi Suomen merkittävimmistä kehitysyhteistyöjärjestöistä. Perinteisiä kristillisiä käsitteitä ei unohdeta, mutta ne asetetaan uuteen arvojärjestykseen siten, että kristillisen lähetystyön idea muuttuu radikaalisti.
"Jeesuksen esimerkistä nousee radikaali lähimmäisenrakkaus”, Parhiala sanoo HS:n haastattelussa. Haastattelun mukaan Parhiala näkee uskolla olevan merkitystä lähetystyötä tekevien omaan motivaatioon, koska se synnyttää rakkautta ja diakoniatyö on luterilaisuuden ytimessä.
Parhialan mielestä paras keino Kristuksen kasvojen näyttämiseen on ihmisoikeuksien edistäminen. Hänestä usko ja ihmisoikeudet ovat lähetystyön kaksi kivijalkaa. Usko saa lähtemään palvelutyöhön, ihmisoikeudet ovat sitä hyvää elämää, jota edistetään. Käännyttämistä ei tehdä.
SLS:n uusin strategia otsikoi ”kertomisen Jeesuksesta Kristuksesta” osaksi missiota. Mutta strategian ainut Kristuksen mainitseva lauseke on tämä: ”Lähetysseura sitoutuu Jeesuksen opetukseen lähimmäisenrakkaudesta.” Kristuksen rooli supistuu eettisen arvomaailman esimerkiksi.
Kristuksen evankeliumin ja Jumalan armon vieminen niistä osattomille ei enää ole SLS:n työn tavoite, vaan ne ovat varsinaisen toiminnan taustamotivaatio. Ihmisoikeuksien edistäminen ja kansainvälinen diakonia ovat mission varsinainen ydinsanoma.
Näin luterilainen erotus evankeliumin ja lain välillä on käännetty päälaelleen: Jumalan rakkauden laista tulee kirkon mission varsinainen sisältö, jonka toteutusta usko evankeliumiin motivoi. Rakkauden lain toteutus on varsinainen ilosanoma.
Näin häviää luterilaiselle uskonkäsitykselle olennainen yksin armosta –periaatetta varjeleva distinktio lain ja evankeliumin välillä. Ihmisoikeuksien lain saarnasta tulee kristinuskon varsinainen sisältö.
Parhiala aivan oikein korostaa diakonian merkitystä luterilaisuudessa. Mutta luterilaisessa kristinuskon ymmärryksessä diakoniaa merkittävämpi on Kolmiyhteisen Jumalan armo: syntisen vanhurskauttaminen ja yhtymys Kristukseen Pyhässä Hengessä.
Näin Jumalan kuvaksi luodussa ihmisessä toteutuu luomisen tavoite: ikuinen elämä rakkauden yhteydessä Luojaan. Tämä on Jumalan mission varsinainen tarkoitus – elämä hänen ikuisessa valtakunnassaan.
Jokainen kristitty on tietysti kutsuttu toimimaan rauhan, ihmisarvon, lähimmäisrakkauden, hyvän yhteiskunnan ja ekologisen vastuun toteuttamiseksi. Mutta tämän maailman realiteetit eivät korvaa Kolmiyhteisen Jumalan ikuisia totuuksia.
Maailman jokaisen ihmisen korkein ihmisoikeus on kuulla totuus siitä Jumalasta, joka on hänet luonut omaksi kuvakseen, oman rakkautensa kumppaniksi ja ikuisen valtakuntansa kansalaiseksi.
Jeesus ei sanonut: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa ihmisoikeuksia kaikille luoduille.” (Mk. 16:15) Mutta hän sanoi: ”Kaikille kansoille on Kristuksen nimessä saarnattava kääntymystä ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat.” (Lk. 24:47–48)
Miikka Ruokanen
Dogmatiikan emeritusprofessori, Helsingin yliopisto, Systemaattisen teologian professori, Nanjingin teologinen seminaari, Kiina
127 kommenttia
Onko Suomen Lähetysseuralla vielä homopari jossakin lähetystyössä? Kysyn ihan asiallisesti tätä.
Pelastusarmeijalla on hyvä periaate: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Ihminen halutaan kohdata kokonaisvaltaisesti.
Sakramentaalinen ihmiskäsitys – sana jota katoliset käyttää – joka sisältää luomisen mieheksi ja naiseksi ja avioliittosäännösten mukaan elämisen, on ainoa jonka pohjalta voi puhua ihmisoikeuksista, sillä silloin vieras ideologia ei pääse mukaan.
Koska Suomen läherysseuran työn painopiste ja resurssit ovat nykyään enemmän diakoniatyössä eikä evankeliumin julistuksessa, niin ehdotin reilu 5 vuotta sitten piispa Revolle, joka oli tuolloin vastuullisessa hallinnon ohjaustehtävässä, että nimi pitäisi muuttaa DIAKONIA- JA LÄHETYSSEURAKSI. Silloin nimi vastaisi todellisuutta. Nyt lähetystyön alle kirjataan erilaisia toimia, joita ei voi pitää ihmisten opetuksena tuntemaan Jeesuksen opetus ja uskomaan oppimaansa. Jeesus lähetti evankelioimaan.
Hyvä, että joku on nyt lukenut myös Miikan analyysin ”alkuperäislähteen”. Yksi lisänäkökulma on tarpeen. Miika on dogmatiikan professori emeritus ja systemaattiseksi analyysiksi kutsutun metodin spesialisti. Systemaattisen analyysin vahvuus on siinä, että siinä kaivaudutaan (usemmiten) myös erilaisiin lausumatta jääneisiiin opillisiin taustaoletuksiin samalla kun ollaan erittäin tekstiuskollisia: strategiadokumenttia tarkastellaan nimenomaan sen omilla kirjallisilla ehdoilla. Systemaattinen analyysi on Suomessakin päätynyt monta kertaa yllättäviin ja samalla hyvin perusteltuihin tuloksiin: Lauri Huovinen osoitti esimerkiksi armon julistajana tunnetun C. O. Roseniuksen pohjimmiltaan hyvin lakihenkiseksi (!).
Toivon siis, että Miikan terävää analyysiä ei teilata vaan otetaan vakavasti. Ollaan SLS:n linjasta mitä mieltä tahansa, tutkimustulokset on syytä ottaa vakavasti. Ne kun ovat niin sanotusti eri sarjassa kuin itse kunkin myönteiset tai kielteiset kokemukset SLS:n työstä ja sen tuloksista.
Hyvää Johannes Kastajan päivää kaikille!
”Lauri Huovinen osoitti esimerkiksi armon julistajana tunnetun C. O. Roseniuksen pohjimmiltaan hyvin lakihenkiseksi (!).”
Olen lukenut C. O. Roseniuksen elämänleipää vuodesta 1973 ja todennut sen monta kertaa erittäin lakihenkiseksi. Jopa siinä määrin, etten ole sitä edes jaksanut silloin lukea enempää. Kummallista on vain se, että sama teksti toisella kertaa on ruokkinut hengellisesti ja olen siitä löytänyt vapauttavan evankeliumin sanoman. Miksi saman tekstin voi kokea kovana lain saarnana ja toisella kerralla ihanana evankeliumina. Syyn täytyy olla minussa, eikä Roseniuksessa.
Miikan tekstissä olennaisin asia on mielestäni tässä : ” Luterilainen erotus evankeliumin ja lain välillä on käännetty päälaelleen: Jumalan rakkauden laista tulee kirkon mission varsinainen sisältö, jonka toteutusta usko evankeliumiin motivoi. Rakkauden lain toteutus on varsinainen ilosanoma. Näin häviää luterilaiselle uskonkäsitykselle olennainen yksin armosta –periaatetta varjeleva distinktio lain ja evankeliumin välillä. Ihmisoikeuksien lain saarnasta tulee kristinuskon varsinainen sisältö.”
Jos tuo pitää paikkansa evankeliumin julistamisen ja lähetystyön suhteen, niin silloin Miika on oikeassa. Jos ei niin Miika on väärässä.
Usein kohtaamme väitteen että Kristinuskon tärkein sisältö on rakkauden kaksoiskäskyssä. Rakastaa lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tämä ajatus johtaa kristityn luulemaan että hänen hyvät tekonsa hänet pelastaa. Kristitty ryhtyy tekemään kauppaa Jumalan kanssa omalla hyvyydellään ja ostamaan sillä itselleen paremman osan taivaassa. Kristuksen sovitustyö jää silloin sivuun ja jopa mitätöityy. Sovitusta ei silloin edes tarvita.
Kristinuskon tärkein sisältö on Jeesuksen kuolema meidän syntiemme tähden ja Hänen ylösnousemuksensa meidän vanhurskauttamisen tähden. Vasta kun omistamme uskolla Jeesuksen vanhurskauden ja pyhyyden. Vasta silloin olemme taivaskelpoisia. Kristityn ei silloin tarvitse enää hakea Jumalan hyväksyntää tekemisilleen, kun omistaa jo täydellisen hyväksynnän vain uskomalla Jeesukseen.
Hieman tätä keskustelua seuranneena ja lähetysseuraan aikaisemmin kohdistunutta hieman samankaltaista kritiikkiä muistellen kommentoin lyhyesti: SLS:n teologista linjaa ja sen ilmaisua esim. strategiassa on hyvä kysellä ja tarkastella kriittisesti. Ruokasen kirjoituksen otsikko on kuitenkin vahvasti yliampuva, monestakin syystä. Niitä on täällä jo nostettu esille. Ehkä voisi puhua kirkon mission kokonaisvaltaisuudesta, jossa on aina ollut myös ”perinteisessä” lähetystyössä paljon muitakin elementtejä kuin evankeliumin julistamista ja opettamista.
Martti Pentti kirjoitti: ”Ihmisen tarve ajatella, että hänellä on joku merkittävä osuutensa Jumalan pelastustyössä, on sitkeässä.”
Tämä on totta. Mutta tästä ei ollutkaan kyse, kun kirjoitin ihmisen tahdosta ja että se on ongelma. Vaan mistä on kyse? Ihminen ei tahdo luonnostaan sitä, mitä Jumala tahtoo. Tämän nyt pitäisi kristitylle olla selvä? Vai onko?
Jeesus vetoaa ihmisen tahtoon. Raamatussa vedotaan ihmisen tahtoon. Nimenomaan Jumalan laki vetoaa ihmisen tahtoon ja pitää tahtoa vapaana. Laki edellyttää, että ihmisellä on kyky valita elämä ja kuolema, hyvä ja paha. Laki vaatii tahtomaan hyvää ja pyrkimään siihen. Kun ihminen alkaa kaikin voimin pyrkimään toteuttamaan Jumalan lakia elämässään miten käy? Hän joko madaltaa lain tai hylkää sen tai sitten joutuu epätoivoon itsestään. Ei olekaan kykyä ja voimaa toteuttaa lain vaatimuksia.
Mistä löytyy voima?: Evankeliumista. ”Sillä minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi” (Room. 1:16). Evankeliumi loukkaa luonnollista ihmistä, koska sen mukaan ihmisen tahto ei ole vapaa, vaan sidottu. Se riisuu ihmisen luulot omista kyvyistään ja paljastaa tahdon sidonnaisuuden. Nyt on kyse ihmisen sisimmästä, sydämestä. Ei siis ulkonaisesta hurskaudesta ja hyvän tekemisestä ihmisten silmissä. Ihminen huomaa olevansa synnin orja ja kelvoton tekemään ja täyttämään Jumalan tahtoa, koska sydän on paha syntymästä saakka. Kun ihminen on tullut tähän tietoisuuteen voimattomuudestaan Jumalan lain edessä, silloin on evankeliumin aika. Evankeliumi Kristuksesta ja Jumalan armosta.
”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaa nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskaus ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” Room. 3:23-26
”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. ”
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
Kotimaan vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.
Kun Marko Sjoblom kysyy että mitä vikaa mahdollisesti blogistin tekstianalyysissä on, kiinnostuin lukemaan SLS:n strategian ja vähän hämmennyin. En oikein tunnistanut blogista sitä. En tiedä onko se varsinainen ”vika” että kun blogissa sanotaan että ”strategian ainut Kristuksen mainitseva lauseke on tämä: ”Lähetysseura sitoutuu Jeesuksen opetukseen lähimmäisenrakkaudesta.””, niin juuri edellä missio-otsakkeen alla lukee että ”Todistamme Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin • Kerromme Jeesuksesta Kristuksesta…”. Kristus mainitaan muuallakin strategiassa. Ehkä joku auttaa minua siinä että en löydä blogin mainitsemaa asiaa, että ”SLS:n uusin strategia otsikoi ”kertomisen Jeesuksesta Kristuksesta” osaksi missiota.” Siis että missä strategia on näin otsikoitu?
Tämä ei ole kannanotto blogin otsikkoon, vaan pelkästään huomioni tekstianalyystä. Toivon että en tosikkona pilaa kenenkään vapautta, mutta toivon myös että ei lähdettäisi keskustelemaan blogiin kuulumattomista passeista tms.
Ilmoita asiaton kommentti