Suomen Lähetysseuran (SLS) strategian 2023–2028 mukaan SLS on ihmisoikeuksia toteuttava kansainvälisen diakonian toimija. Samoin linjaa järjestön uusi toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala Helsingin Sanomien haastattelussa (HS.fi 7.6.).
SLS on ennen muuta yksi Suomen merkittävimmistä kehitysyhteistyöjärjestöistä. Perinteisiä kristillisiä käsitteitä ei unohdeta, mutta ne asetetaan uuteen arvojärjestykseen siten, että kristillisen lähetystyön idea muuttuu radikaalisti.
”Jeesuksen esimerkistä nousee radikaali lähimmäisenrakkaus”, Parhiala sanoo HS:n haastattelussa. Haastattelun mukaan Parhiala näkee uskolla olevan merkitystä lähetystyötä tekevien omaan motivaatioon, koska se synnyttää rakkautta ja diakoniatyö on luterilaisuuden ytimessä.
Parhialan mielestä paras keino Kristuksen kasvojen näyttämiseen on ihmisoikeuksien edistäminen. Hänestä usko ja ihmisoikeudet ovat lähetystyön kaksi kivijalkaa. Usko saa lähtemään palvelutyöhön, ihmisoikeudet ovat sitä hyvää elämää, jota edistetään. Käännyttämistä ei tehdä.
SLS:n uusin strategia otsikoi ”kertomisen Jeesuksesta Kristuksesta” osaksi missiota. Mutta strategian ainut Kristuksen mainitseva lauseke on tämä: ”Lähetysseura sitoutuu Jeesuksen opetukseen lähimmäisenrakkaudesta.” Kristuksen rooli supistuu eettisen arvomaailman esimerkiksi.
Kristuksen evankeliumin ja Jumalan armon vieminen niistä osattomille ei enää ole SLS:n työn tavoite, vaan ne ovat varsinaisen toiminnan taustamotivaatio. Ihmisoikeuksien edistäminen ja kansainvälinen diakonia ovat mission varsinainen ydinsanoma.
Näin luterilainen erotus evankeliumin ja lain välillä on käännetty päälaelleen: Jumalan rakkauden laista tulee kirkon mission varsinainen sisältö, jonka toteutusta usko evankeliumiin motivoi. Rakkauden lain toteutus on varsinainen ilosanoma.
Näin häviää luterilaiselle uskonkäsitykselle olennainen yksin armosta –periaatetta varjeleva distinktio lain ja evankeliumin välillä. Ihmisoikeuksien lain saarnasta tulee kristinuskon varsinainen sisältö.
Parhiala aivan oikein korostaa diakonian merkitystä luterilaisuudessa. Mutta luterilaisessa kristinuskon ymmärryksessä diakoniaa merkittävämpi on Kolmiyhteisen Jumalan armo: syntisen vanhurskauttaminen ja yhtymys Kristukseen Pyhässä Hengessä.
Näin Jumalan kuvaksi luodussa ihmisessä toteutuu luomisen tavoite: ikuinen elämä rakkauden yhteydessä Luojaan. Tämä on Jumalan mission varsinainen tarkoitus – elämä hänen ikuisessa valtakunnassaan.
Jokainen kristitty on tietysti kutsuttu toimimaan rauhan, ihmisarvon, lähimmäisrakkauden, hyvän yhteiskunnan ja ekologisen vastuun toteuttamiseksi. Mutta tämän maailman realiteetit eivät korvaa Kolmiyhteisen Jumalan ikuisia totuuksia.
Maailman jokaisen ihmisen korkein ihmisoikeus on kuulla totuus siitä Jumalasta, joka on hänet luonut omaksi kuvakseen, oman rakkautensa kumppaniksi ja ikuisen valtakuntansa kansalaiseksi.
Jeesus ei sanonut: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa ihmisoikeuksia kaikille luoduille.” (Mk. 16:15) Mutta hän sanoi: ”Kaikille kansoille on Kristuksen nimessä saarnattava kääntymystä ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat.” (Lk. 24:47–48)
Miikka Ruokanen
Dogmatiikan emeritusprofessori, Helsingin yliopisto, Systemaattisen teologian professori, Nanjingin teologinen seminaari, Kiina
Kun Marko Sjoblom kysyy että mitä vikaa mahdollisesti blogistin tekstianalyysissä on, kiinnostuin lukemaan SLS:n strategian ja vähän hämmennyin. En oikein tunnistanut blogista sitä. En tiedä onko se varsinainen ”vika” että kun blogissa sanotaan että ”strategian ainut Kristuksen mainitseva lauseke on tämä: ”Lähetysseura sitoutuu Jeesuksen opetukseen lähimmäisenrakkaudesta.””, niin juuri edellä missio-otsakkeen alla lukee että ”Todistamme Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin • Kerromme Jeesuksesta Kristuksesta…”. Kristus mainitaan muuallakin strategiassa. Ehkä joku auttaa minua siinä että en löydä blogin mainitsemaa asiaa, että ”SLS:n uusin strategia otsikoi ”kertomisen Jeesuksesta Kristuksesta” osaksi missiota.” Siis että missä strategia on näin otsikoitu?
Tämä ei ole kannanotto blogin otsikkoon, vaan pelkästään huomioni tekstianalyystä. Toivon että en tosikkona pilaa kenenkään vapautta, mutta toivon myös että ei lähdettäisi keskustelemaan blogiin kuulumattomista passeista tms.
On hyvä tässäkin yhteydessä ensin kysyä, mitä strategialla käsitetään mission ja lähetyssyrategian yhteydessä? Itse määrittelen sen seuraavasti: Se on lyhyesti arvopohjaista kaikkien voimavarojen suunnitelmallista käyttämistä. SLS:n uusin strategia on SLS: n omasta tämänhetkisestä itseymmärryksestään käsin juuri tätä. Painotukset on valittu prof. Miikka Ruokanen kuvaamaan suuntaan. Äskettäin analysoin kirkon kolmen muun lähetysjärjestön lähetysstrategiaa; artikkeli julkaistiin aikakauskirjassa Perusta 4 2022, 212-218. Näihin on hyvä perehtyä vertailuaineistona ja todeta eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä niiden välillä. Ne ovat: Evankeliumi kaikille – Kansanlähetyksen lähetysteologinen asiakirja. 2020. Katso ihmistä – SANSAN suunta 2025. Evankeliumin ilo innostaa. Suuntaviivoja Lähetysyhdistys Kyväjän strategiaan koronaepidemian ajassa. 2021. Näitä jokaista artikkelissani analysoin seuraavistanäkökulmista: Nimi ja perustehtävän luoma identiteetti. Strategian määritelmä ja painopisteet. Strategiaa suuntaavat sitoumukset. Miten toimitaan yksityiskohdissa. Kenen kanssa toimitaan. Strategiakaavio. Yhteenvetona: Kolme lähetysstrategiaa – yhteinen lähetysteologinen linja. Näiden kanssa SLS: n strategia asemoituu selvästi omine painotuksineen kokonaiskenttään toteuttamaan missio Dei – teologiaa.
Timo. Vasko, missiologian dosentti (sopimus Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kanssa)
Minuakin asia kiinnosti niin paljon, että pyrin lukemaan SLS:n strategian tarkkaan. Strategian alussa kerrotaan SLS: visio, missio, arvot ja identiteetti. Ja siellä ovat ne lauseet, jossa esiintyy sanat Jeesus ja Kristus, ja jotka sekä blogisti että Paavola mainitsee. Muualla tekstissä Kristus mainitaan kerran: ”Kirkon sanomasta Kristuksen tuomasta sovituksesta ja sovinnosta Jumalan kanssa seuraa keskinäinen solidaarisuus, yhteisöjen uudistuminen, keskinäisen rauhan rakentaminen sekä halu suojella ympäristöä osana luomakuntaa.”
Muualla tekstissä sana Jeesus ei esiinny kertaakaan.
Millainen merkitys Jeesus ja Kristus -sanojen esiintymisellä lähetyrjärjestön strategiassa on, se on jokaisen itse arvoitava.
Hannu Paavola. Tuosta ”passista.” Martti Pentti esitti minulle kysymyksen, ”miten päästään taivaaseen. Kerropa se nyt meille.” Koin kysymyksen siten, että minun pitää siihen vastata. Vastasin siihen. Armon passilla! Siis uskomalla yksin Kristukseen. Lienee kirkkohistoriallinen totuus, että tuota uskoa seuraa Pyhän Hengen todistus, risti, ahdistus mutta myös lohdutus. Tämä toki voidaan kokea tietynlaisena julistuksena. Onko sitten yleisesti ottaen parempi että Kristus painetaan marginaaliin, (sillä sitä Hän on aina joutunut kokemaan) ja asetetaan ihmisoikeudet keskiöön, eikä evankelimin julistaminen ole enää niinkään pääasia. Se näkyy varsinkin länsimaissa kristinuskon romahduksena.
Hyvä, että joku on nyt lukenut myös Miikan analyysin ”alkuperäislähteen”. Yksi lisänäkökulma on tarpeen. Miika on dogmatiikan professori emeritus ja systemaattiseksi analyysiksi kutsutun metodin spesialisti. Systemaattisen analyysin vahvuus on siinä, että siinä kaivaudutaan (usemmiten) myös erilaisiin lausumatta jääneisiiin opillisiin taustaoletuksiin samalla kun ollaan erittäin tekstiuskollisia: strategiadokumenttia tarkastellaan nimenomaan sen omilla kirjallisilla ehdoilla. Systemaattinen analyysi on Suomessakin päätynyt monta kertaa yllättäviin ja samalla hyvin perusteltuihin tuloksiin: Lauri Huovinen osoitti esimerkiksi armon julistajana tunnetun C. O. Roseniuksen pohjimmiltaan hyvin lakihenkiseksi (!).
Toivon siis, että Miikan terävää analyysiä ei teilata vaan otetaan vakavasti. Ollaan SLS:n linjasta mitä mieltä tahansa, tutkimustulokset on syytä ottaa vakavasti. Ne kun ovat niin sanotusti eri sarjassa kuin itse kunkin myönteiset tai kielteiset kokemukset SLS:n työstä ja sen tuloksista.
Hyvää Johannes Kastajan päivää kaikille!
Kiitos ja hyvä. En kyllä yhtään epäile professori emerituksen osaamista mitä tulee systemaattiseen analyysiin. Juuri siksi ihmettelen blogin epätarkkuuksia. Kiviranta toteaa että ”siellä ovat ne lauseet, jossa esiintyy sanat Jeesus ja Kristus, ja jotka sekä blogisti että Paavola mainitsee”, kun minun mielestäni blogisti nimenomaan ei mainitse niitä. Sanokaa jos olen väärässä! Ja sanokaa missä SLS:n strategia on otsikoitu noin kuin blogisti sanoo! Eikä tämä ole (mielestäni) ainoa heikkous. Markolle sen verran että minun on vähän vaikea pitää tällaista blogikirjoitusta varsinaisena ”terävänä analyysina”; jos se on sellainen, niin kohteena on yhtä paljon SLS:n uuden toiminnanjohtajan lehtihaastattelu (Kotimaa?) kuin SLS:n uusi strategia.
Rohkenen tulkita asiaa niin, että Ruokanen on pettynyt jo kauan näkyneeseen SLS:n toimintalinjan kehitykseen, ja tietoisen provosoivasti otsikoi bloginsa vähän värikkäästi. Minun mielestäni SLS on lähetysjärjestö niin kauan kuin se itse vaihtaa nimensä joksikin muuksi. Mitä tulee strategian muotoiluihin ja sanavalintoihin, niin ne kaikki mahtuvat ekumeenisen missiologisen tutkimuksen ja keskustelun sisälle. Kysymys on käsityksiä koskevista valinnoista. On aivan ilmeistä että siinä kirkkomme järjestöissä on helposti nähtävää erilaisuutta.
Onko Suomen Lähetysseuralla vielä homopari jossakin lähetystyössä? Kysyn ihan asiallisesti tätä.
Tai sosiaalisessa työssä.
Tiettävästi mainittu pariskunta kotiutettiin vähin äänin paikallisen kirkon toiveesta.
Tietosi ei pidä paikkaansa. ”Suunnitelmissa oli toinen nelivuotinen työpesti ja ehkä jopa jääminen Mekong-joen alueelle. Toisin kuitenkin kävi, sillä nn:n terveys ei kestänyt alueen eli Kambodzhan, Laosin, Myanmarin, Thaimaan ja Vietnamin kuumankosteaa ilmastoa.”
Kiitos Martti tarkesnnuksesta. En ollut seurannut asiaa ns. alkukohun jälkeen.
Pelastusarmeijalla on hyvä periaate: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Ihminen halutaan kohdata kokonaisvaltaisesti.
Sakramentaalinen ihmiskäsitys – sana jota katoliset käyttää – joka sisältää luomisen mieheksi ja naiseksi ja avioliittosäännösten mukaan elämisen, on ainoa jonka pohjalta voi puhua ihmisoikeuksista, sillä silloin vieras ideologia ei pääse mukaan.
Tutustupa sanan ’sakramentti’ hepreasta johdettuun luomiskertomuksessa ’sakaraksi’ ja ’puhkaisemiksesi’ palautuvaan sanahistoriaan ja tulet hämmästymään. Kuten tekee Sakariaan kirjan lukijankin huomatessaan ettei kirjan ’naiseksi’ käännetty sana ole olutkaan nainen vaan ’tuliuhri’. Ja mikä se olikaan se taivaalla kiitävä missilen kokoinen kirjakäärö? Tai miksi tulen suitsemisen l y i j y kansi tarvittiin…
Seppo
Sakramentti sana on johdettu latinan sanasta sacramentum, joka puolestaan on johdannainen pyhä -sanasta ”sacer”, vanhan latinan ”sacres”.
Sak. 5:7 jakeessa on NAINEN -sana, אִשָּׁה , ’iššāh.
Matias,yksi pienen pieni masoreettimerkki toisin ja sana ’naine’ muuttuu sanaksi ’tuli(uhri)’
Jos kirjurin käsi on joskus vavahtanut kolmiopisteissä kahdenylimmän kohdalla,on 2 pistettä muuttunut helposti viivaksi ja segol muuttunut merkiksi gamas ja tuli muuttunut sanaksi nainen.
אִשֶּׁה • (’ishé) f (plural indefinite אִשִּׁים, singular construct אִשֵּׁה־, plural construct אִשֵּׁי־)
(biblical) burnt offering (tuliuhri)
Se että vaarallisen tulen päälle panna ly i j y kansi on ymmärrettävää. Sanalla nainen ei asiayhteydessä ole mitään järkeä. Lentävä ’kirjakäärö’ oli selvästi tulta syöksyvä vaarallinen raketti,.
Sacres sanan etymologiassa hyppät Matias vauhdissa olevaan junaan. Se kun on voi aivan hyvin palautua heprean sanaan zachra, joka oli miehen penis, kirjaimellisesti ’puhkaisin’ jolloin se v iitta myös ’muistamiseen sillä muisti ’puhkaisee’ tajunnan kuten penis immenkalvon.
Siksi yhdyntä (avioliitossa) on katolisuudessa vieläkin ’sakramentti’
Koska Suomen läherysseuran työn painopiste ja resurssit ovat nykyään enemmän diakoniatyössä eikä evankeliumin julistuksessa, niin ehdotin reilu 5 vuotta sitten piispa Revolle, joka oli tuolloin vastuullisessa hallinnon ohjaustehtävässä, että nimi pitäisi muuttaa DIAKONIA- JA LÄHETYSSEURAKSI.
Silloin nimi vastaisi todellisuutta.
Nyt lähetystyön alle kirjataan erilaisia toimia, joita ei voi pitää ihmisten opetuksena tuntemaan Jeesuksen opetus ja uskomaan oppimaansa. Jeesus lähetti evankelioimaan.
Risto, emme saa vähätellä sosiaalista työtä. Ovathan esim. antaminen ja laupeuden harjoittaminen armolahjoja. Room. 12:8.
”Jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa.” (1. Piet. 4:11)
Hyvä, että joku on nyt lukenut myös Miikan analyysin ”alkuperäislähteen”. Yksi lisänäkökulma on tarpeen. Miika on dogmatiikan professori emeritus ja systemaattiseksi analyysiksi kutsutun metodin spesialisti. Systemaattisen analyysin vahvuus on siinä, että siinä kaivaudutaan (usemmiten) myös erilaisiin lausumatta jääneisiiin opillisiin taustaoletuksiin samalla kun ollaan erittäin tekstiuskollisia: strategiadokumenttia tarkastellaan nimenomaan sen omilla kirjallisilla ehdoilla. Systemaattinen analyysi on Suomessakin päätynyt monta kertaa yllättäviin ja samalla hyvin perusteltuihin tuloksiin: Lauri Huovinen osoitti esimerkiksi armon julistajana tunnetun C. O. Roseniuksen pohjimmiltaan hyvin lakihenkiseksi (!).
Toivon siis, että Miikan terävää analyysiä ei teilata vaan otetaan vakavasti. Ollaan SLS:n linjasta mitä mieltä tahansa, tutkimustulokset on syytä ottaa vakavasti. Ne kun ovat niin sanotusti eri sarjassa kuin itse kunkin myönteiset tai kielteiset kokemukset SLS:n työstä ja sen tuloksista.
Hyvää Johannes Kastajan päivää kaikille!
Marko, kyllä Roseniukselta löytyy myös paljon kirkasta evankeliumin julistusta. Esim. Hedberg ja Rosenius käsittääkseni olivat uskonyhteydessä ja veljiä keskenään.
Kommenttini tuli taas tuplana, ylläpito voi poistaa toisen.
Hannu Paavolalle se huomio, että myös systemaattista analyysia voi käyttää ”kevytversiona”. Tunnen tällaisesta useita esimerkkejä ja aikoinaan käytin sitä itse mm. erään teologisen julkaisun artikkeleita.
Mika, kyllä Roseniukselta kirkasta evankeliumia löytyy. Mutta itse olen kokenut hänen tekstinsä lakihenkisinä kauan ennen kuin luin Lauri Huovisen analyysin. Minulla on Roseniusta hyllyssäkin, mutta lähinnä muodon vuoksi. Mitä Fredrik Gabrieliin tulee, niin jostakin hänen teologiansa keskeisestä teemasta tarvittaisiin systemaattisteologinen väitöskirja. Me voimme kokea samat hengelliset tekstit hyvin eri tavoin ja hyvä niin.
Hyvä Marko, olet kuvannut Ruokasen blogia ”teräväksi analyysiksi”, ja nyt sitä on mahdollisesti käytetty ”kevytversiona”. Toivot myös että sitä ”ei teilata”. – En ole nähnyt kenenkään teilaavan sitä, itse olen vain esittänyt siitä muutaman kysymyksen, joihin sinä tai kukaan muukaan ei ole jostakin syystä vastannut. Miksi? Voiko se johtua siitä että blogissa ei ole sen tarkempia lähdeviitteitä? Voisiko blogissa olla kysymyksessä yksinkertaisesti vain mielipide?
Hannu, minusta Miikka R:n analyysi on sekä terävää että kevyttä. Tarkoitin jälkimmäisellä sitä, että kolumnissa ei tietenkään tavoitella väitöskirjojen tasoa ja perusteellisuutta, vaan nostetaan esille joku tai joitakin havaintoja. Lähdeviitteet eivät kuulu kolumneihin eivätkä blogialustoille.
Kyllähän siinä niin sanotusti ”potkaistaan pyhää lehmää” jos esitetään emeritusprofessorin suulla väite, että maan vanhin, ”suurin ja kaunein” lähetysjärjestö ei enää tee lähetystyötä. Olen seurakuntaurani alkuvuosina seurannut läheltä, kuinka SLS halusi esittää juuri itsensä kirkon ”virallisena” lähetysjärjestönä saadakseen seurakuntien rahoitusta (mitä ne silloiset kuusi muuta sitten olivat?). Ihmettelin jo 1990-luvulla, kuinka SLS minun mielestäni alkoi häivyttää lähetystyötä taka-alalle kertoessaan toiminnastaan ns. vähemmän aktiivisille kirkon jäsenille. En yhtään epäile, että SLS ei edelleenkin tekisi hyvää ja tärkeää työtä.
Minulle tuli kuitenkin tunne, että SLS halusi pitää kiinni sekä perinteisistä lähetystyön rahoittajista että niistä, jotka vieroksuivat evankeliointia, mutta arvostivat esim. kehitysaputyötä. Tämä tunteeni on vain ennestään vahvistunut. Ruokanen sanoittaa systemaattisteologisella kielellä ja perustellummin sen, mitä itse olen siis uumoillut. Minusta on itsestään selvää, että Ruokasen analyysi nostaa esille epämukavia asioita SLS:n teologisesta linjasta. Ja epämukavat asiat tavataan kirkossamme joko vaientaa tai teilata. Keskustelu jatkukoon, niin toivon.
Marko, lestadiolaiset eivät taida hyväksy lain kolmatta käyttöä eli lakia uskovaisen elämänohjeena, mikä kuitenkin on Tunnustuskirjojen oppi ja opetus.
Taida hyväksyä piti kirjoittaa.
Niin. Maaliskuussa Espoon yhteinen kirkkovaltuusto jakoi lähetystyöhön varatun 1,68 miljoonan euron määrärahan viidelle järjestölle yhdeksästä.
Neljä järjestöä ei täyttänyt kirjallisesesti vaadittuja ehtoja ja jäivät ilman rahaa Sley, Kansanlähetys, Kylväjä ja SLEF (Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland).
”Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaan Espoon seurakuntien tukemissa hankkeissa on noudatettava yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakia, ja että naispuolisilla ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla papeilla ja muilla ammattihenkilöillä on mahdollisuus tulla valituiksi ja lähetetyiksi tekemään työtä näissä hankkeissa.”
Mm. Kirkon Ulkomaanapu 730 000 euroa ja Suomen Lähetysseura 700 000 euroa täyttivät nuo ehdot ja saivat suurimman potin.
Mika R, eihän tässä ole keskusteltu lestadiolaisuudesta ollenkaan. En ymmärrä kommenttiasi.
Marko, sinähän kuulut Rauhan Sanaan, eikö niin?
Mika R. Ensisijaisesti olen kristitty ja luterilainen.
Minä olen kokenut – siis nimenomaan kokenut – Roseniuksen lakihenkiseksi. Se EI ole sama asia kuin kysymys lain kahdesta tai kolmesta käytöstä. Lakihenkisyys on lain ja evankeliumin ”sotkemista” sillä tavoin että lukija ei saa omantunnon rauhaa ja levätä Kristuksen täytetyssä työssä.
Mitä lain kolmanteen käyttöön tulee, tiedät hyvin, että kysymys on kauan ollut kiistanalainen. Yhtäältä siksi, että Lutherin ja Yksimielisyyden Ohjeen välillä tapahtui opinkehittelyä, joka jatkui myös myöhemmässä luterilaisuudessa. (Vertaa vaikka Yksimielisyyden Ohjeen opetusta ehtoollisessa tapahtuvasta kahdenlaisesta syömisestä Svebiliuksen katekismuksen kolmenlaiseen syömiseen). Toisaalta siksi, että moni lain kolmatta käyttöä kritisoiva kristitty (muun muassa suurin osa lestadiolaisuuden eri suuntauksia) on minun mielestäni ymmärtänyt koko lain kolmannen käytön väärin. Asiallisesti koko kysymyksestä ei tietenkään tarvitse tehdä kiistakysymystä, koska rakkauden kaksoiskäsky ja 10 käskyä totta kai opastavat myös kristittyjä.
”Lauri Huovinen osoitti esimerkiksi armon julistajana tunnetun C. O. Roseniuksen pohjimmiltaan hyvin lakihenkiseksi (!).”
Olen lukenut C. O. Roseniuksen elämänleipää vuodesta 1973 ja todennut sen monta kertaa erittäin lakihenkiseksi. Jopa siinä määrin, etten ole sitä edes jaksanut silloin lukea enempää. Kummallista on vain se, että sama teksti toisella kertaa on ruokkinut hengellisesti ja olen siitä löytänyt vapauttavan evankeliumin sanoman. Miksi saman tekstin voi kokea kovana lain saarnana ja toisella kerralla ihanana evankeliumina. Syyn täytyy olla minussa, eikä Roseniuksessa.
Pekka, hyväksytkö lain kolmannen käytön eli lakia uskovaisen elämänohjeena?
En ymmärrä miten kysymys liittyy asiaan
Pekka, jos laki ahdistaa sinua esim. Roseniuksen teksteissä, jos et täysin ymmärrä lain oikeaa käyttöä. Mutta paljolti antinomismi eli lain hylkääminen on vallannut kansankirkon. Tällä tarkoitan lähinnä Kymmentä käskyä.
Tunnustuskirjat tekevät meille kaikille kohti käyviä kysymyksiä: ”Kukapa rakastaa riittävästi tai pelkää riittävästi Jumalaa? Kuka tarpeeksi kärsivällisesti kestää ne ahdingot, joita Jumala panee kannettavaksi? Kuka ei usein epäilisi, Jumalan neuvoko vai sattuma johtavat asioita tässä maailmassa? Ken ei usein epäilisi, kuuleeko Jumala hänen rukouksiaan? Ken ei usein napisisi sen johdosta, että jumalattomat onnistuvat paremmin kuin hurskaat, ja että jumalattomat sortavat hurskaita? Kuka täyttää kutsumustehtävänsä täydellisesti? Ken rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään? Ketä hänen himonsa ei kiihota?”
Luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat s. 88, vuoden 1948 painos.
Tämän vuoksi me uskovaisetkin tarvitsemme jatkuvasti elämämme loppuun saakka Jeesuksen veren ja sovitustyön armoa ja syntien anteeksiantamusta.
Tulkitset Mika mua väärin. Ei ahdistaa.
1 a liikaa. Siis ei ahdista.
Miikan tekstissä olennaisin asia on mielestäni tässä : ” Luterilainen erotus evankeliumin ja lain välillä on käännetty päälaelleen: Jumalan rakkauden laista tulee kirkon mission varsinainen sisältö, jonka toteutusta usko evankeliumiin motivoi. Rakkauden lain toteutus on varsinainen ilosanoma.
Näin häviää luterilaiselle uskonkäsitykselle olennainen yksin armosta –periaatetta varjeleva distinktio lain ja evankeliumin välillä. Ihmisoikeuksien lain saarnasta tulee kristinuskon varsinainen sisältö.”
Jos tuo pitää paikkansa evankeliumin julistamisen ja lähetystyön suhteen, niin silloin Miika on oikeassa. Jos ei niin Miika on väärässä.
Usein kohtaamme väitteen että Kristinuskon tärkein sisältö on rakkauden kaksoiskäskyssä. Rakastaa lähimmäistä niin kuin itseäsi. Tämä ajatus johtaa kristityn luulemaan että hänen hyvät tekonsa hänet pelastaa. Kristitty ryhtyy tekemään kauppaa Jumalan kanssa omalla hyvyydellään ja ostamaan sillä itselleen paremman osan taivaassa. Kristuksen sovitustyö jää silloin sivuun ja jopa mitätöityy. Sovitusta ei silloin edes tarvita.
Kristinuskon tärkein sisältö on Jeesuksen kuolema meidän syntiemme tähden ja Hänen ylösnousemuksensa meidän vanhurskauttamisen tähden. Vasta kun omistamme uskolla Jeesuksen vanhurskauden ja pyhyyden. Vasta silloin olemme taivaskelpoisia. Kristityn ei silloin tarvitse enää hakea Jumalan hyväksyntää tekemisilleen, kun omistaa jo täydellisen hyväksynnän vain uskomalla Jeesukseen.
”Vasta kun omistamme uskolla Jeesuksen vanhurskauden ja pyhyyden olemme taivaskelpoisia.” Tästä ’uskolla omistamisesta’ saatetaan myös muodostaa lainomainen vaatimus. Määritellään, mikä on oikeaa uskoa ja arvioidaan toisten uskomisen aitoutta. Lyödään harhauskon ja vääräuskoisuuden leimoja.
Kuten Pekka toteaa, taivaskelpoiseksi tullaan ainoastaan uskon kautta Kristukseen. Kuten Paavali toteaa Ro1:17: ”Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: ”Vanhurskas on elävä uskosta”. Usko ei ole vaatimus vaan armosta annettu lahja. Lisäksi evankeliumi välttämättä jo luonnostaan ja lisäksi saatanan ilkeyden tähden tuo mukanaan ristin. Siitä syystä Paavali nimittää sitä ristin ja pahennuksen sanaksi.
”Taivaskelpoiseksi tullaan ainoastaan uskon kautta Kristukseen.” Tärkein sana tässä on Kristus. Sen mittaaminen, onko itse kunkin usko riittävän taivaskelpoista, on turhaa ja väärin.
Kristus ja hänen lahjansa omistetaan yksin uskolla, yksin armosta. Tämä on uskonvanhurskautta. Jumalattoman vanhurskauttaminen. Eikö tämä ole luterilaisen teologian kruununjalokivi? No, kaikki eivät ilmeisesti tunne ja tunnusta olevansa jumalattomia syntisiä, jotka tarvitsevat Kristuksen sijaissovituksen vaatteekseen.
Olen ihmetellyt miksi kukaan papeista ei ole kommentoinnut juuri tästä mikä Ruokasen kirjoituksessa niin selvästi on esillä. Uskonvanhurskaus ja lain ja evankeliumin distinktio on hukassa. Moraalioppia saarnataan, laista, siis rakkauden kaksoiskäskystä ja ”maailman pelastamisesta ja parantamisesta ihmisvoimin” tehdään ”evankeliumi”, jolla lyödään niitä, jotka julistavat sitä ainoaa oikeaa armon evankeliumia.
Evankeliumi Kristuksesta voidaan vastaanottaa vain, jos laki on ensin saanut tehdä sen tehtävän, mikä sillä Paavalin mukaan on: osoittaa synti ja ihmisen omat ponnistelut ja parantelupyrkimykset toivottomiksi Jumalan pyhyyden ja vanhurskauden edessä.
Ei Kristus ole mikään yksittäinen sana, joka heitetään ilmaan ja jonka jokainen voi tulkita tarkoittavan mitä tahansa. Sanoilla on merkitys ja sisältö. Samoin kuin ”Jeesus on Herra” ei ole mikään mantra.
”Tärkein sana tässä on Kristus.” Aivan. Eihän tärkeää ole uskon mittaaminen, vaan eikö se ole yksin uskolla omistettu sydämen luottamus Jumalaan että hän on suosiollinen Kristuksen tähden ja Kristuksen tähden ajattelee meistä rauhan, ei tuskan tai vihan ajatuksia. Usko Kristukseen tuo sitten mukanaan Pyhän Hengen todistuksen siitä, että olemme Jumalan lapsia. Usko saa kuitenkin vastaansa Perkeleen, (tuo vanha valehteleva käärme, joka tukkii nokkansa pyytämättä kaikkialle) joka yrittää horjuttaa uskoa Jumalaan kaikin keinoin. Onko Jumala todella sanonut? Tuon sanan kohtasi Aadam ja Eeva ja muu on lankeemuksen ja Kristuksen lunastuksen historiaa.
”Yksin uskolla omistettu sydämen luottamus Jumalaan että hän on suosiollinen Kristuksen tähden ja Kristuksen tähden ajattelee meistä rauhan, ei tuskan tai vihan ajatuksia. Usko Kristukseen tuo sitten mukanaan Pyhän Hengen todistuksen siitä, että olemme Jumalan lapsia.” Tuo on todellisuutta vain osalle Jumalan lapsista. On hengellistä väkivaltaa edellyttää jokaisen kristityn kokevan jotakin noin väkevästi. Jeesus meidät pelastaa eikä ’uskolla omistettu sydämen luottamus’.
Pyhän Hengen todistus siitä, että olemme Jumalan lapsia on siis mielestäsi hengellistä väkivaltaa? Oletat siis, että Paavali sortuu hengelliseen väkivaltaan toteamalla (Ro8:14-16): ”Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!” Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.”
Tämäkö Hengen todistus on ”todellisuutta vain osalle Jumalan lapsista”, kun Paavali sensijaan kirjoittaa; ”Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.” Eivät tietenkään kaikki ole Jumalan lapsia, vaikka olisivatkin kastettuja mutta eivät usko. Oletko siis sitä mieltä, että Jeesus pelastaa, vaikka me emme häneen usko emmekä myöskään luota? Onpa erikoinen ja epälooginen ajatus erottamalla Jeesus ja usko häneen.
Jotkut näyttävät ajattelevan, että Jumala pelastaa väkisin vastoin ihmisen tahtoa, vaikka ihminen ei uskokaan Kristukseen ja syntien anteeksiantamukseen hänessä. Eikö se olisi väkivaltaa? Jumala tahtoo kyllä pelastaa kaikki, mutta ongelmahan on juuri siinä mitä ihminen tahtoo.
Uskon kautta Jumalan lapsi omistaa itselleen Kristuksen ja syntien anteeksiantamuksen. Synnit ovat Kristuksen päällä, syntien Kantajan päällä, Sovittajan ja sijaisuhrin päällä ja Jumalan lapsi saa armosta omistaa Kristuksen vanhurskauden ja pyhyyden itselleen. Sydämeen syntyy nyt rakkaus Jeesukseen ja Jumalaan ja luottamus ja rakkaus Jumalan Sanaan ja sen lupauksiin.
”Hän on uhrannut oman verensä ja mennyt kerta kaikkiaan kaikkenpyhimpään” Hepr, 9:12″. ”He saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskolla vastaanotettavaksi” (Room. 3-4, erit. 3:24s).”
”Sekin on tässä pantava merkille, että nuo kolme asiaa kuuluvat yhteen: usko; Kristus ja hyväksilukeminen eli vanhurskaaksi katsominen. Uskohan ottaa omaksi Kristuksen, uskossa Kristus on läsnä ja uskoon hän kuuluu kiinteästi niin kuin jalokivi sormukseen. Kenet ikinä Jumala löytää, jolla on Kristuksen omakseen ottanut usko sydämessään, sen hän katsoo vanhurskaaksi. Tämä on se peruste ja ’ansio’, joka vie meidän perille anteeksiantoon ja vanhurskauteen. Jumala sanoo: Sinä uskot minuun, ja uskosi omistaa Kristuksen, jonka olen sinulle lahjoittanut vanhurskauttajaksi ja Vapahtajaksi. Ole siis vanhurskas! Niin Jumala hyväksyy sinut eli katsoo sinut vanhurskaaksi yksinomaan Kristuksen tähden, hänen, johon uskot.” (Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, Sley-kirjat, s. 157-158).
Ihmisen tarve ajatella, että hänellä on joku merkittävä osuutensa Jumalan pelastustyössä, on sitkeässä.
Martti Pentti26.06.2023 14:46
”Sen mittaaminen, onko itse kunkin usko riittävän taivaskelpoista, on turhaa ja väärin.” Onko Martti joku täällä mitannut uskoa? Ei uskossa ole kyse mistään väkevästä kokemuksesta. Ei mistään sellaisesta meissä olevasta, jolla voisimme perustella oikein uskovamme. Kyse on ainoastaan Pyhän Hengen todistuksesta, joka meissä todistaa siitä, että olemme Jumalan lapsia. Jollei tuota todistusta ole, niin usko ei perustu Jumalan sanaan. Meidän uskomme kun ei riitä mihinkään.
Emme pelastu uskon määrällä. Eikä uskon vähäisyys ole esteenä. Riittää kun luotamme Jumalan sanan lupaukseen. Luotamme silloinkin kun emme tunne mitään uskon varmuutta itsessämme.
M. Pentti. ”Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.”
Edellä muutamia VT:n todistuksia uskosta. Tiedät kyllä uskon tarpeellisuuden. Milläpä muulla keinolla voimme tarttua Jumalan lupauksiin. Ja kuten Heb11:6 toteaa: ”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on…” Lisäksi teksti Nooasta tuo ilmi sen, että vanhurskaus paitsi, että se on Jumalan lahja, se tulee uskosta.
Saaran usko on mm. esimerkkinä siitä, että ”evlut-kirkonkin” yllä leijuva rationaalinen järki ei sitä käsitä. Mikähän tuo ihmisen merkkittävä osuus on Jumalan pelastustyössä muuta kuin synti ja sen tunnustaminen, kuten tuhlaajapoika. Kuten Pekka toteaa, luotamme Kristukseen silloinkin ”kun emme tunne uskon varmuutta itsestämme” ja Pirun kiusaksi.
En kyseenalaista uskoa. Kyseenalaistan sen, että se määritellään esimerkiksi mainittujen Raamatun merkkihenkilöiden kautta. Tavalliset kristityt eivät yllä koskaan Nooan, Abrahamin tai Saaran kaltaisiksi uskon sankareiksi. Minua puhuttelevat uskon esikuvina enemmän Pietari, joka oli kieltänyt Jeesuksen, syntinen nainen fariseuksen huoneessa ja ryöväri ristinpuussa.
Olivatkohan nuo VT:n henkilöt sittenkään uskon sankareita, kun he lankesivat epäuskoon, kuten mekin ns. tavalliset kristityt. Aabraham peloissaan valehteli Saaraa sisarekseen Faaraolle. Lisäksi Saara epäuskossaan kehotti Aabrahamia yhtymään Haagariin, että ”ehkä minä saisin lapsia hänestä.” Nooa makasi juovuksissa majassaan..jne. Ja kuten kirjoitat, Pietari kielsi Jeesuksen. Mutta sitä ennen (Mat16:16), Jeesuksen kysyessä opetuslapsilta, ”kenenkä te sanotte minun olevan,” Pietari vastasi; ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”. Ja tälle kalliolle rakennettiin Jeesuksen sanan mukaan.
Ei Pietarille liha ollut Kristuksen jumaluutta ilmoittanut, vaan taivaanisä Pyhän Henkensä kautta. Kuitenkin hän kielsi, kun luuli uskonsa kestävän omassa voimassa. Aivan toisellä äänellä Pietari (1Pie5:6-9) kehottaa; ”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi…. ja olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, Saatana, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.” (Paholainen on meidän todellinen vastustajamme, mihin luterilainen kirkko uutisen mukaan ”ei ole ainakaan viime vuosikymmeninä enää juurikaan keskittynyt”). Ahdistettuna Pietarin usko muuttui lujaksi. Ja mitä sanookaan Paavali paradoksaalisesti? ”… Sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.”
Edelleen Luther kirjoittaa uskonvarmuudesta arvostellessaan skolastikkoja, kun he väittivät, ettei ihmisellä voi ollla mitään varmuutta siitä, onko hän pelastuksen tilassa vai ei? ”Varo vain olemasta joskuskaan tässä asiassa epävarma! Ole päinvastoin varma, että itsessäsi olet kadotettu, mutta toimi huolellisesti, että olet varma ja lujasti perustettu uskossasi sinun syntiesi tähden alttiiksi annettuun Kristukseen!” Kuitenkin ”uskonvarma” Luther makasi masentuneena viikon vuoteessa, että Katariina hermostui ja puki suruvaatteet ylleen ja meni Lutherin vuoteen äärelle. Luther kysyi: Kuka on kuollut? Siihen Katariina vastasi: Jumala on kuollut, jolloin Luther nousi vuoteesta välittömästi ylös.
”Jeesuksen kysyessä opetuslapsilta, ’kenenkä te sanotte minun olevan,’ Pietari vastasi; ’Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika’. Ja tälle kalliolle rakennettiin Jeesuksen sanan mukaan.” Kallio ei siis ole Pietari tai hänen uskonsa vaan se, että seurakunta sanoo Jeesuksen olevan Kristus. Uskonvarmuus ei ole varmuutta oman uskon kestävyydestä vaan uskon varmuutta Jeesuksen herruudesta.
Hieman tätä keskustelua seuranneena ja lähetysseuraan aikaisemmin kohdistunutta hieman samankaltaista kritiikkiä muistellen kommentoin lyhyesti: SLS:n teologista linjaa ja sen ilmaisua esim. strategiassa on hyvä kysellä ja tarkastella kriittisesti. Ruokasen kirjoituksen otsikko on kuitenkin vahvasti yliampuva, monestakin syystä. Niitä on täällä jo nostettu esille. Ehkä voisi puhua kirkon mission kokonaisvaltaisuudesta, jossa on aina ollut myös ”perinteisessä” lähetystyössä paljon muitakin elementtejä kuin evankeliumin julistamista ja opettamista.
Martti Pentti kirjoitti: ”Ihmisen tarve ajatella, että hänellä on joku merkittävä osuutensa Jumalan pelastustyössä, on sitkeässä.”
Tämä on totta. Mutta tästä ei ollutkaan kyse, kun kirjoitin ihmisen tahdosta ja että se on ongelma. Vaan mistä on kyse? Ihminen ei tahdo luonnostaan sitä, mitä Jumala tahtoo. Tämän nyt pitäisi kristitylle olla selvä? Vai onko?
Jeesus vetoaa ihmisen tahtoon. Raamatussa vedotaan ihmisen tahtoon. Nimenomaan Jumalan laki vetoaa ihmisen tahtoon ja pitää tahtoa vapaana. Laki edellyttää, että ihmisellä on kyky valita elämä ja kuolema, hyvä ja paha. Laki vaatii tahtomaan hyvää ja pyrkimään siihen. Kun ihminen alkaa kaikin voimin pyrkimään toteuttamaan Jumalan lakia elämässään miten käy? Hän joko madaltaa lain tai hylkää sen tai sitten joutuu epätoivoon itsestään. Ei olekaan kykyä ja voimaa toteuttaa lain vaatimuksia.
Mistä löytyy voima?: Evankeliumista. ”Sillä minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi” (Room. 1:16). Evankeliumi loukkaa luonnollista ihmistä, koska sen mukaan ihmisen tahto ei ole vapaa, vaan sidottu. Se riisuu ihmisen luulot omista kyvyistään ja paljastaa tahdon sidonnaisuuden. Nyt on kyse ihmisen sisimmästä, sydämestä. Ei siis ulkonaisesta hurskaudesta ja hyvän tekemisestä ihmisten silmissä. Ihminen huomaa olevansa synnin orja ja kelvoton tekemään ja täyttämään Jumalan tahtoa, koska sydän on paha syntymästä saakka. Kun ihminen on tullut tähän tietoisuuteen voimattomuudestaan Jumalan lain edessä, silloin on evankeliumin aika. Evankeliumi Kristuksesta ja Jumalan armosta.
”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaa nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskaus ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” Room. 3:23-26
”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. ”