Ratkaisuja moni esittää kansankirkon ja herätysliikkeiden tilanteeseen ja hyvin teologiaan perehtyneetkin teologit esittävät Raamatun sanan ja tradition vastaisia ehdotuksia . Myös vertaus lestadiolaisuuteen on erikoinen kun liike ei jaa Luterilaista tunnustusta opissaan käytännössä ja toimii melko suljetusti kristikunnan keskuudessa . Sekö olisi Ruokasen ihanne ? Moni on varmasti arvostanut Miika Ruokasen teologisia opetuksia , mutta nyt se jopa loukkaa monen papin vakaumusta tuo esitys .
Ihmetystä toisaalta herättää miksi vaikutusvaltaisetkin teologit kohdistaa muutostarpeet niille jotka edustavat pitkää traditiota ja Jumalan sanaa tässä virka- asiassa , eikä sinne piispakunnalle jotka ovat luopuneet Jumalan sanasta näissä asioissa ?. Nämä ulostulot ja keskustelut olisivat vuosikymmeniä sitten olleet hyvin absurdeja ehdotuksia .
Nythän kysymys ei ole pelkästään virkakysymyksestä ja on jopa sinisilmäistä ehdottaa että naispappeuden hyväksyminen ratkaisisi ongelmat . Ssp- olevien vihkimiset tulee automaattisesti mukaan hyväksyttävästi . Lisäksi piispallinen kaitsenta olisi hyvin ongelmallinen . Minkäänlaisia sovintoesityksiä ei ole kuulunut tältä troikalta (Luoma+2naispiispaa) jotka kovimmin ajavat luopumuksen linjaa eteenpäin , vain juhlapuheita ihmisyyteen vedoten ilman Raamatullista opetusta . Rakkaus tuntuu olevan halpaa kauppatavaraa johon usein vedotaan , kun siinä ei tarvitse olla Jumalan sanan totuutta mukana ja koskaanhan Raamatullinen rakkaus ei kulje ilman totuutta . Saati sitten syntyisi aitoa etsintää Jumalan sanan valossa .Yhteiskunnassa vallitsevat virtaukset ovat kuollut kirjain ja harha Jumalan sanan totuuden rinnalla .
Henkisesti , hengellisesti ja fyysisesti on jo osa herätysliikkeistä eronnut kansankirkon osallisuudesta ja piispan kaitselmuksesta kauan sitten ja tämä vuosikymmeniä kestävä juopa levenee kunnes ero ja hajaannus tulee .
Ensin piispakunta ajanut Jumalan sanasta luopumusta ja toiseksi herätysliikkeet luopuneet kirkkojärjärjestyksestä eli mitä on jäljellä enää ?
On naivia vedota tunnustukseen kun käytäntö kertoo todellisuuden . Selvästi saatanallisia elementtejä tahdotaan tuoda kirkkoon , alttarin pyhyyttä ja saarnastuolia halveksien , kuten Paavalin seurakunnassa juuri tehtiin . joka on jatkoa alttareiden häväistämiseen 6- väristen lippujen muodossa .
On aika köyhää ajattelua jos Kristuksen ruumiille asetetaan vain Isä meidän rukouksen tai uskontunnustuksen toteutuminen tavoitteeksi , yhtään näitä tärkeitä asioita väheksymättä .Jumalanpalvelus ratkaisee minkälaista elämää ruumis elää ja saako evankeliumi vaikuttaa ruumiissa sitoutumista seurakuntaan ja antaa lahjat käyttöön Jumalan valtakunnan työhön oman seurakunnan kautta .
Pietistinen kirkkokäsitys kangertaa herätysliikkeitä ja samalla katsotaan usein muualle kuin laumaan joka tarvitsee kodin ja paimenen .Vaikka on tietysti isoja asioita päätettävissä jos haluaa irrottautua kansankirkosta . Laumasta nousevat toiveet kasvavat ja kysymykset ovat olleet jo kauan huulilla monissa perheissä . Missä lapset käyvät pyhäkoulua , missä saavat nuoret Jumalan sanan opetusta , missä on koti koko perheelle? Messuyhteisöjen rakentamisen tie ei ole 20 vuoden aikana lisännyt juuri alueellisesti lukumäärää vaikka olemassa oleviin messuyhteisöihin on väki lisääntynyt . Jännite ja paine vie energiaa siltä työltä mihin on kutsuttu ja kansankirkosta lähteminen vie rahaa pois , mutta tuo vapauden ja varmasti jos pappiskoulutuksen saa ratkaistua niin seurakunnat kasvaa . Kuka se huoneen rakentaa ?
Jälkiviisaus on jälkiviisautta mutta monet ovat tämän asian nähneet jo vuosikymmeniä sitten miten nämä asiat etenee ja monet tulevat myös sen näkemään . Uskon että selvästi suurin osa herätysliike väestä on jo nyt lähdön kannalla ja se joukko kasvaa vaikka sitä lähtemistä vastaan kuinka pyritään suitsimaan . Argumentit ovat vähissä ja ihmiset yksinkertaisesti ajattelevat oman elämän ja perheen kautta asioita . On vääristyneitä ja liioteltuja argumentteja esitetty häistä ja kasteista , jotka ovat tosin juridisia ja lopulta se tärkeämpi asia on hengellinen ulottovuus jota ei voi kukaan estää toteuttamasta Jumalan sanan ja valtuuksien kautta .
Lopulta uskon että lampaat kuulevat hyvän paimenen äänen ja lauma siirtyy sinne missä evankeliumia julistetaan syntisille ihmisille .Edes se selvä liikehdintä pois kansankirkosta selvinä lukuina ei näytä haittaavan kansankirkon piispoja . Jumala ei ole kiinnostunut rahoistamme eikä puitteista vaan siitä olemme armahdettuja Jumalan lapsia ja olemme oksasteituina siihen totiseen viinipuuhun , jonka juuret antaa yksin sen elämän meille .
Jumalan sanan ilmoitus ei ole vaikeatajuista näissä asioissa ja tuntuu olevan kompromissit ja demokratia ensimmäisenä mielessä ratkaistaessa näitä yksinkertaisempiakin asioita . Ei yksimielisyys ole liian vaikeaksi päämääräksi asetettu Raamatussa vaan siihen tulee ensisijaisesti pyrkiä . Uskon että on tietynlainen Jumalan lahja toki annettu demokratia kun emme pysty olemaan yksimielisiä , mutta ei paimenuus tai avioliitto kysymykset kaipaa demokratiaa eikä kompromisseja. .
Tämä voi vedota niihin lestaadioistaustaisiin jotka ovat ko. järjestössä töissä ajatteliko kirjoittaja kaiketi tuota? No, ehdotus on hyvin ongelmallinen, väärä joka tapauksessa.
Arkkipiispan mukaan – Lukijoilta palstalla – kysymys on vain ja ainoastaan oikeasta pappeudesta, mikäli asetetaan joidenkin pappeus sukupuolen perusteella kyseealaiseksi. Mutta kysymys ei täten rajoitu vain naisen pappeuteen, vaan voiko pappeus olla oikea koskien mitä tahansa ns. ”modernia” sukupuolten kirjoa?
Vaikka arkkipiispa näkee ongelmaksi vain sen, onko papiksi vihitty nainen oikea pappi, hänen kysymyksenä ulottuu myös ”muun-sukupuolisiin” on hän sitten mies tai nainen, joita on myös Suomen evl-kirkon papeiksi vihitty ja ovatko myös he oikeita pappeja? Ja jos he eivät, niin katsotaanko myös se ykseyden esteeksi? Taustalla on laajempi erimielisyys, kuin arkkipiispa antaa ymmärttää.
Tekojen ja pyrkimysten kautta arvioituna asia näyttää siltä mitä se on oikeasti , puheita voi pitää . Lähetysjärjestön aseman poisottamisen tahtotila kertoo jatkumosta , miten seurakunnissa on määrätietoisesti ja ”linjakkaasti ” toimittu apostoliseen paimenuuteen suhtautuvia kohtaan piispallisessa kaitselmuksessa , tämähän on selviö . On suuri luottamuspula kun ei todellista yhteyttä ole . Piispojen valta on kasvanut ennätysuureksi ja tästä kumpuaa ns. mahdoton yhtälö että nähdään vain toisen osapuolen luopuminen ja esitetään uhrauksia Jumalan ilmoituksesta luopumista , näinhän ihmisjärki toimii loogisesti . Inhimmillinen järki kertoo että asia on hyppy tuntemattomaan , mutta usko on juuri sitä että ei katsota taakse vaan luotetaan Jumalan sanan lupauksiin ja hänen johdatukseen . Kysymyksen voi verhota moniin asioihin , mutta asiassa on yksi prioriteetti ylitse muiden ja se on tietysti Jumalan sana , joka toimii ainoana puolustajana kaikessa meille kun tahdomme uskossa ojentautua uskossa sitä kohdin mitä emme nää , mutta tiedämme aina sen olevan paras tie .
Nainen ja mies on haastettu. Se ei enää riitä, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ihminen voi päättää sukupuolensa itse. Jatkossa evlut kirkossa ilmeisesti todetaan, että papin tulee olla ihminen.
Täysi-ikäinen henkilö voi hakea väestötietoihin merkityn sukupuolensa muuttamista ilman lääketieteellistä selvitystä, diagnoosia tai lisääntymiskyvyttömyyttä koskevia vaatimuksia. Kokemus omasta sukupuolesta on riittävä perustelu. Jotkut ihmiset kokevat, että heidän sukupuoli-identiteettiään vastaamattomien nimitysten tai pronominien käyttäminen on loukkaavaa tai epäkunnioittavaa.
Raamatun kieli sukupuolen suhteen voidaan kokea syrjivänä näiden ihmisten näkökulmasta?
Hyppy tuntemattomuuteen on pelottava , mutta meidän heikkous riittää Jumalalle , johon on aina kätkeytynyt lopulta rauha ja Jumalan voima . Optimistisuus ei tosiasiassa voi kummuta kuin vain ja ainoastaan Jumalan sanan lupauksista ja ne ovat paljon suurempia kuin ihmisen inhimmillinen toivo.
Asiaa on väärin kuvata muutaman vuoden aikajanalla , kun piispa Heikasta lähtien linja ollut hyvin selvästi nähtävissä ja päämäärätietoinen.
”Miika Ruokanen ehdottaa herätysliikkeille luopumista raamatullisesta pappeudesta.” Raamatussa on kaksi pappeuden mallia: vanhatestamellinen uhripappeus ja kristillinen yleinen pappeus. Alkukirkon virkoihin ei papinvirka kuulu. Eri kirkkokunnat ovat tulkinneet monella tavalla, mitä kaitsijalla tai vanhimmalla tarkoitetaan.
Martti, Raamatusta löytyy viran karisma eli pappeus. Tämä on ihan yleinen eksegeettinen konsensus, myös luterilaisuudessa.
”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa (1. Piet. 2:9).”
Martti juuri näin on yleisessä ja eritysessä viran pappeudessa. Koskee siis kumpaakin.
Lutherin mukaan saarnavirka on yleisen pappeuden käytännön järjestelyä; kaikille seurakuntalaisille yhdessä kuuluvaa virkaa valitaan hoitamaan kelvollinen henkilö.
Martti, siksi on erityinen pappeus alusta asti.
Vanhan liiton pappeus oli Leevin suvun Aaronin miespuolisten jälkeläisten pappeutta . Nyt uuden liiton pappeus on Melkisedekin järjestyksen mukaista pappeutta jossa Kristus on ylipappina ja antanut apostoleille tehtävän asettaa seurakunnille paimenet . Kaikki tarkoittaa samaa eli seurakunnan kaitsijaa , mitä apostolit nimittävät kaitsijoina , paimenina , vanhimpina ja selvästi ne on uskottu miehille . Eikä luterilaisuudessa ole tästä tulkinta eroja opin juurissa tai tunnustuksessa . Eihän luterilainen kirkko voi ottaa mallia eri kirkon sovellutuksista tai tulkinnoista vaan pitäytyä omaan tunnustukseen . Tuo kuninkaallinen papisto tarkoittaa yleistä pappeutta joka ei tarkoita lauman kaitsemista paimenen ominaisuudessa . Tämä on täysin päivänselvää ja 1900 vuotta kristikunnan pitäytymistä Jumalan sanan selviin kohtiin nojaten .
Sami Paajanen on oikeassa.
Ns funktionaalinen pappeus eli se, että kirkon virassa olisi kysymys vain käytännöllisestä järjestelystä (jota itsekin tietämättämyydessäni joskus kauan sitten edustin) on protestanttis-matakarkollinen väärintulkinta. Hyvä argumentaatio aihepiiristä löytyy Seppo A Teinosen kirjasesta ”Kirkon virka ja naispappeus” vuodelta 1975.
”Selvästi on uskottu miehille.” Paavali luettelee useita naisia, jotka ovat toimineet hänen työtovereinaan. Selvästi apostolin työ on uskottu myös naisille. Jeesuskin kutsui naiset viemään sanaa ylösnousemuksestaan – erityisesti Magdalan Marian, jota itäinen kirkko nimittäin apostolinvertaiseksi.
Apostoleita ei ole enää miehiä eikä naisia . Yhtään naista ei valittu apostoliksi jolle olisi uskottu paimenien valitseminen tai seurkauntien perustaminen , johtaminen jne . joka olisi Herralta saatu . Olihan naisia ylösnousemuksen todistajina mutta ei apostoleina raamatullisessa kontekstissa .
Apostoli on laajempi käsite kuin ’ne kaksitoista’. Paavalikin nimitti itseään apostoliksi, vaikka ei tuohon tusinaan kuulunut. Nimitystä on myöhemmin käytetty varsinkin lähetyssaarnaajista. Martti Rautasta sanotaan joskus Ambomaan apostoliksi.
Biblia 1776 kääntää sanan ”kaitsija” sanalla ”piispa”. (1. Tim. 3:2). Seurakuntapalvelijat ovat siten pappeja. (1. Tim. 3:8).
Timo G. On liikaa yksinkertaistamista pistää ”pietismin” syyksi sitä, että raamattukonservatiivit eivät ole yksissä tuumin ja kiireellä löytäneet tietään Lähetyshiippakuntaan. Itse välttäisin myös sanontaa ”raamatullinen pappeus” koska termillä ”raamatullinen” on ainakin kolme erilaista merkitystä. Parempi olisi puhua apostolisesta tai perinteisestä virkakäsityksestä.
Väität, että piispojen valta olisi kasvanut ”ennätyssuureksi”. Tosiasiassa piispoillamme on aina ollut valtaa, niin virallista kuin epävirallistakin. Pikemminkin kannattaisi puhua koko kansankirkkoa kohdanneesta isosta murroksesta, joka on yhä useammassa seurakunnassa ja hiippakunnassa johtanut ns. liberaalien aina vain ehdottomampaan valta-asemaan ja sitten myös piispakunnan vastaavaan kehitykseen.
Olavi Rimpiläinen tapasi sanoa, että tavallisella kirkkoherralla on enemmän valtaa kuin piispalla: piispaa kun sitoo päätöksenteossa myös tuomiokapituli. Tosin Porvoon sopimuksen yksi seuraus on hyvinkin voinut olla piispan aseman korostuminen.
Marko ! En ole kenenkään polkua piirtämässä lhpk :aan , valitkoon jokainen kirkkonsa ja tiensä vapaasti , toivon herätysliikeväelle vain hyvää menivät he sitten minne tahansa kirkkoon , mutta soolokristillisyys ei ole hyväksi perhe- elämän kannalta . Tietysti pietistinen ajattelu omaan suhtautumiseen ympäröivään kristillisyyteen on vaikuttanut ja en ajattele ensisijaisesti opillisesti vaan sen sivujuonteena , kun on harrastettu kirkkoa kirkkon sisällä niin se muovaa identtiteettiä . Olen sen nähnyt omakohtaisesti monen vuosikymmenien aikana eli kirjoitan ihan kokemuksesta . Kirkkoherran valta on sidottu piispojen valtaan , ei ole kirkkoherroja jotka uskaltaa nousta piispojen linjaa vastaan . Mikä on kansankirkon murros ? Luopuminen sanasta yksinkertaisesti , miksi sitä tarvitsee ulkopuolistaa ? Ei tarvitse etsiä syyllistä mutta on tyhmyyttä jos tosiasioita ei myönnetä .voit Marko vapaasti välttää raamatullista pappeutta sanana mutta sieltä se minulle on avautunut .
Ruokasen ehdotus ratkaisi asian, jos sen voisi toteuttaa. Tietääkseni muita ratkaisuja ei vielä ole löydetty. Nyt on sentään yksi. Nyt vain viisaat päät yhteen ja pohtimaan lisää ehdotuksia. Se ei vie asiaa eteenpäin että ehdotusten tekijät lauletaan suohon.
Pekka 3. kysymystä kommenttiin liittyen ;
1. Onko tärkeää pitäytyä paimenasiassa apostolien opetukseen ?
2. Onko naisille avattu pappeus tuonut Suomessa ja muualla maailmassa seurakuntiin millaisia vaikutuksia ? Jäsenkato on selvä ja yhtenäinen piirre kaikkialla .
3. Ajatteletko että virkakysymys on ainoa erottava kysymys ?
Samaasukupuolta olevien vihkimiset on piispojen tahtotila jonka ovat selvästi ilmaisseet .
On tietysti paljon muitakin kysymyksiä joita Virkakysymyksen lisäksi on se tuo monenlaisia ”sivuvaikutuksia” . En usko että virkakysymyksen kautta kirkkotiloja ja seurakunnan tiloja annetaan käyttöön näille herätysliikkeille siitä huolimatta. Herätysliikkeet nähdään kokonaisena joukkona vääränlaista kristillisyyttä edustavana , vaikka heille annetaan yleisnimi ” naispappeuden vastustajat ” .
Tämä asia on myös niin päin että eikö herätysliikkeiden kantaa pitäytyä pitkään traditioon jonka juuret on syvällä Jumalan sanassa tule kunnioittaa , kun Ruokasen ehdotus on vaatimus luopua herätysliikkeille virkakannasta . Sekö on ehdotus vai vaatimus ? Mikä ratkaisee asian ; Luoma , Leppänen , Säilä , Nummela vai Jumalan sana ?
”Herätysliikkeet nähdään kokonaisena vääränlaista kristillisyyttä edustavana joukkona, vaikka niille annetaan yleisnimi ’naispappeuden vastustajat’.” Kaikki liikkeet eivät ensinnäkään vastusta naisten vihkimistä papeiksi. Toiseksi vastustavienkaan liikkeiden ei nähdä edustavan mitään vääränlaista kristillisyyttä. Ongelmana on ainoastaan pitkään jatkunut ja kärjistymään nähtävästi taipuvainen kiista kirkon virasta. Ei pidä sovittaa marttyyrinviittaa harteilleen.
Piispa Mari Parkkisen mukaan Kansanlähetys ja Sley ovat ne jotka kirkkoa hajottavat. Siihen vaaraan eivät ole antautuneet Paavo Ruotsalaisen perilliset. Kirkkoon on Miikka Ruokasen mukaan pesiytynyt uusi ateistinen dogmi. Pehmeän totalitarismin uhka. Kaikkien pitää olla samaa mieltä. Vastakkaiset mielipiteet ulossulkeva suvaitsemattomuus, mikäli ne liittyvät perinteiseen käsitykseen kristinuskosta.
Olemme tekemisissä koko läntistä kristikuntaa turmelevan harhaopin kanssa, joka on verrattavissa taisteluun areiolaisuutta ja gnostilaisuutta vastaan, jota vanhassa kirkossa vastustivat menestyksellä idässä Athanasios ja lännessä Hilarius Poitiersilainen.
Kansanlähetys ja Sley eivät ole tuoneet Suomen evlut kirkkoon naispappeutta eivätkä samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimystä.
Kysyn vain, ketkä ovat evlut kirkon Suomessa hajoittaneet?
Kovia on poikien puheet: ”ateistinen dogmi”, ”totalitarismin uhka”, ”turmeleva harhaoppi”.
En ole varma, onko viisain menettelytapa valittaa suureen ääneen, ettei saa näkemykslilleen ymmärtämystä vastapuolelta ja samaan aikaa kilpailla siitä, kuka härskeimmin osaa eri mieltä olevia nimitellä.
Mikkelin piispan kannanotto oli täyttä asiaa: kirkossa ja seurakunnissa toimii paljon muutakin väkeä kuin näiden kovaäänisimpien vanhoillisten herätysliikeiden edustajia. Itsestään numeroa tekemättä.
Naisten vihkiminen papeiksi on joka tapauksessa kirkossamme jo kymmeniä vuosia vanha asia. Mainitut järjestöt jaksavat vielä kiistellä asiasta – tosin varoen menettämästä virallista asemaansa. Jos se ei ole kirkon hajottamista, on se ainakin kirkon kiusaamista.
Kuten piispa Parkkinen toteaa: ”Kaikki voivat tulla vapaalla mielellä kirkkoon”. Kuitenkin kahdella ehdolla: Eri mieltä voi olla, kunhan vain hyväksytään piispojen linjaukset pappeudesta ja spn-liitoista.
Aihe on tosiaan kyllästymiseen asti jauhettu kansankirkossa . Taustalla näkyy selvästi piispakunnan kaitsennan linja ja valta. Täällä aikaisemmin kirjoitin piispojen vallan noususta joka muuttui merkittävästi piispa Heikan aikana .
Ensimmäisenä se ponsi jonka kirkolliskokous antoi 1986 joka salli omantunnon vapauden toimia apostolisen virkakannan puolesta tahdottiin haudata ja unohtaa juuri piispakunnan puolesta . Toinen räikeämpi ylikävely tuli kirkkolliskokouksen päätöstä vastaan suositella ssp- puolta koskevien vihkimistä puolesta .
Piispat ovat hallinneet linjaa ja suurin osa heidän toiminnastaan ei ole tullut päivänvaloon tai tai tiettäväksi seurakuntalaisille . Heille on uskottu tehtävä ja se on määritelty selvästi minkä puolesta toimia . Tietysti tämä ei ole koskenut koko piispakuntaa ja aina mutta jotain todellista kätkeytyy lauseeseen Olavi Rimpiläisestä ”viimeisestä piispasta” joka puolustaa apostolista paimenuutta . Vallankäyttö toimii hyvin vaikenemisena ja myöntymisenä , kuten eräs kirkkoherra aikanaan sanoi että toimiessa kirkkolliskokouksen ponnen mukaan hän joutuu piispan puhutteluun . Näitä voi käännellä ja väännellä etsien eri näkökulmia , mutta lopulta aina jonkun täytyy kantaa vastuu ja kuka se voisi olla muu kuin piispat . Hehän ovat uhkailleet evankeliumin levittämistä vastustaneet lähetystyöaseman poistamista näiltä herätysliikkeiltä , kai jotain osaa päätellä mikä on sisäinen tahtotila.
Marko kritisoi kun mainitsin pietistisestä kirkkokäsityksestä , mutta todellisuus on asiassa juuri siitä kumpuava ajatus että ei ole ponnesta välitetty vaan ajatus me täällä ja he tuolla ja on vuosikymmeniä erotuttu jo toisistaan . Koko päätös virkaratkaisusta ja vaikka siihen on lisätty ponsi on apostolisen uskonkäsityksen valossa huonosti mietitty ja hutiloiden tehty ns. ”korjausliike ” että päästäs vain eteenpäin . Koko kritillinen usko perustuu yhteyteen ja se kulminoituu alttariyhteyteen ja aika vähän tämä asia sai pohdintaa 1986 . Olisi helpompi myöntää tosiasiat molempien osapuolien ja etsiä siltä pohjalta ratkaisuja . Jos ei hyväksytä toisen näkemystä eikä anneta seurakunnan tiloja käyttöön perinteisellä virkakannalla oleville niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ulos leiristä . Se on pitkään jatkunut kysymys nimenomaan että saako herätysliikkeet käyttää kirkon vajaalla käytöllä olevia tiloja ? Tällä on pitkä historia eli selvällä syrjimisellä vuosikymmeniä jo monissa seurakunnissa . Kirkkoherra ei ole kirkon herra joka voi antaa luvan herätysliikkeille vaikkapa järjästää iltamessun sinne tyhjää kirkkoon edes kerran , vaan tämä kirkkoherra pelkää ensimmäisenä piispakuntaa ja ei anna . Joku saattaa kiemurrella ja selitellä ja lopulta saa sanottua ettei se onnistu . Puhun kokemuksesta ja olen nähnyt sen ja tilanteet ovat muuttuneet piispa Rimpiläisen ajoista . Tunnen myötätuntoa kansankirkon pappeja kohtaan ja myös siellä työskentelevien muiden työntekijöiden puolesta . Sitä korostetaan usein syrjimisenä naispappien puolesta , jotka hekin varmaan ainakin osa heistä kokevat ahdistusta tilanteesta vaikka sitä ei heille ilmaista, mutta raskasta on myös heillä jotka tahtovat pitäytyä apostolisessa uskonkäsityksissä . Moni on väsähtänyt , toinen ottaa virkavapaata ja osa ei jaksa enää ja lähtee muihin hommiin . Keskustelu voi näyttää joskus hyvin inhimmilliseltä mutta sisäinen todellisuus on toinen ja kirkon työntekijöiden ilmapiiritutkimukset osoittavat sen työpaikkana olevan yksi heikompia . Voidaan kuvitella että hengellinen työ tarvitsee mielenrauhaa ja valmistumista jakamaan evankeliumin sanomaa niin se tarvitsee rauhaa eikä paineita eikä pelkoja . Asia olisi helppo ratkaista antamalla herätysliikkeille kirkon tiloja käyttöön kun käyttöaste on vähäinen monessa kirkossa . Esitin parikymmentä vuotta sitten eräälle kirkkovaltuustossa istuvalle että seurakunnalla olisi varauskalenteri jonne voisi varata tilaisuuksia varten tiloja jonne voisi varata kaikki kirkon herätysliikkeet . kun ovathan ne heidänkin tiloja . Seurakuntalaiset saisivat vapaasti päättää missä juhlissa käyvät . Tämä on se keskeisin kysymys ja olisi ratkaisu asiaan , jossa on selvä selvä linja ollut piispoilla jo vuosikymmeniä varsinkin etelä- Suomessa . Mutta hyvin kuvaavaa on ollut että seurakunnassa x esikoislestadiolaisten jumalanpalvelus lopetettiin mutta samaan aikaan sateenkaari messu sai luvan . Miten kauniit sanat arkkipiispalta rakkaudesta saa tähän sopimaan ? Ei ole mitään dialogiaa herätysliikkeiden ja piispojen välillä vaan selvä tahtotila päästä eroon perinteisen virkakannan herätysliikkeistä . Vaikkapa se yömessu maanataina yönä jolloin kirkossa ei ole mitään niin piispakunta ei anna lupaa sille kun se on heidän mielestään ”nurkkamessu” . Suurin asia on on kysymyksessä kirkon tilat ja ainostaan tämä voisi ratkaista ongelman kansankirkossa ja nyt herätysliikkeet joutuvat rikkomaan kirkkojärjestystä kun haluavat järjestää messuja . Helsingissä on esim. Sleyllä kaksi messuyhteisöä joissa käy viikottain 300-500 henkeä per paikka ja laajentumiselle ei ole sakramentaalitiloja kirkkojärjestyksen mukaan , joka estää laajentumisen . Tosiasiassa herätysliikkeissä kasvaa paine ja hengellistä tarvetta on pitkin suomea ja tuossa yhtälössä kasvu on mahdotonta . Ainoa kysymys olisi piispoilta järkevä : annatteko te tiloja meille käyttöön vaikka tiistaina aamuaikaisin tai joku yö ja voisimme väistää jos joku haluaa vaikka yöllä mennä naimisiin ? Tämän kysymyksen äärellä olin yli 20 vuotta ja totesin että ennen saa valtiolta veturin . Sekään ei aina takaa että olisi naispappi mukana että saisi tilat noin vain , varsinkaan messua järjestettyä . Siksi Ruokasen ja monen muun ehdotukset on sinisilmäisiä haihattuksia ilman historiallista kontekstia . Asiat on tuotu kirkonjäsenille siinä valossa joka on vaikuttanut ihmisten ajatteluihin että olisi helppo ratkaista asiat kun vaan hyväksyvät naispappuden , mutta tiedän että asia ei todellisuudessa ole näin helppoa vaan ongelmat vaan jatkuisivat . Piispojen puheisiin sopii hyvin USA repulikaanien puheet Trumpista että älkää uskoko mitä se puhuu vaan mitä se tekee .
Kuten piispa Parkkinen toteaa: ”Kaikki voivat tulla vapaalla mielellä kirkkoon”.
Sinäkin Kosti olet tervetullut kirkkoon. Kukaan ei ole ovella kyselemässä Sinulta, hyväksytkö piispojen linjaukset vai et.
Markku, siis mielessään saa vapaasti vastustaa kansankirkon piispojen linjauksia, kunhan se ei näy mitenkään käytännössä. Mutta silloin joutuu ristiriitaan myös omantuntonsa kanssa. Silloin teoriassa vastustetaan, mutta käytännössä hyväksytään.
Markku. Minä sen sijaan sanon kirkon jäsenenä, vaikka kukaan kirkon ovella ei sitä kysykkään: Meidän kirkossamme on menossa uuden ajan pahin harhaoppi. Haeresis moderna!
Kaikki näyttää selvästi verraten maailmalla tilastoja kirkkojen hajaannukseen ssp – olevien vihkimisten osalta että ero- aalto voimistuu paljon enemmän kuin virkakysymyksen kohdalla .
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on ollut laskusuunnassa vuodesta 1986. Vielä 1980-luvulla yli 90 % suomalaisista kuului kirkkoon, mutta nykyään jäsenmäärä on pudonnut noin 3,5 miljoonaan henkilöön, mikä kattaa noin 62 % väestöstä.Laskun taustalla olevat syyt ja vuosi 1986:Historiallinen käännekohta: Vuosi 1986 on kirkon historiassa merkittävä, sillä silloin kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden. Tämä Toi eroaallon ja luvut on jäsenmääriä ei kerro vielä mitään jäsenistä jotka ovat aktiivisesti seurakuntien toiminnassa . Parkkisen kommentti on vastoin todellista tietoa että kaksi herätysliikettä olisi syyllisiä kansankirkon hajaannukseen .
Jos ei tahdota uskoa Jumalan sanaa eikä edes selviä tilastoja niin mihin sitten pitäisi perustaa tulevaisuuden ?
Tässä on kysymys vallasta ja valtapelistä. Kun perinteisestä virkakäsityksestä kiinni pitäviä kristittyjä ja järjestöjä nimitetään kirkon hajottajiksi saadaan nämä kätevästi syyllistettyä kirkollisia asioita vähemmän tuntevien silmissä. Tässä on ikävä kyllä sama logiikka kuin juutalaisten syrjimisessä, vainoamisessa ja lopulta tappamisessa 1930-1940 -lukujen Saksassa: osoitetaan ”syyllisiksi”, estetään toimimasta erilaisissa viroissa ja tehtävissä, sysitään marginaaliin ja lopulta ulos yhteisöstä. Tosin henkeä ei toki viedä eikä tarvitse kantaa vaatteessa ”naispappeuden vastustaja” -merkkiä.
”Estetään toimimasta erilaisissa viroissa ja tehtävissä, sysitään marginaaliin ja lopulta ulos yhteisöstä.” Näen asian oikeastaan päinvastoin. Naisten pappeuden vastustajat kieltäytyvät erilaisista tehtävistä, vetäytyvät marginaaliin ja irtautuvat vähitellen yhteisöstä. Joillakin taitaa olla jo kantansa osoittavia merkkejäkin rintapielessä tai auton takaluukussa.
Asia on juri noin kuin Marko ilmaisi että vallankäyttö on kaiken takana , joka ei liity kristilliseen uskoon .
”Kaiken takana on vallankäyttö, joka ei liity kristilliseen uskoon.” Näin minäkin ajattelen. Kiista virasta tai avioliitosta ei liity uskoon millään tavalla.
Marko, juutalaisvainoihin, ym ihmisten vainoihin kolmannessa valtakunnassa ja sen vertaaminen naispappeuden vastustajien tilanteeseen on kaukaa haettu yhtymäkohta. Kaikki palaset eivät kohtaa.
Sley:ssä on ollut yli kahden kymmenen vuoden ajan sisäisiä pieni ja suuria puhdistuksia, naispappeuden hyväksyjiä kohtaan. Edes tämä ei ole rinnasteinen natsisaksan fasismiin. Kaikki palaset eivät kohtaa. 🙂
Martti Pentti. Muistan takavuosilta lukuisia kirkollisia virantäyttöjä, joissa vaalin ratkaisi se, kannattiko hakija naispappeutta vai ei. Niistä ei vain lehdissä luettu.
Tuomiokapituleissa on näköjään käytössä kaava (ainakin Lapuan hiippakunnassa), joka koskee spn-pareja. Mikäli kirkkoneuvosto vastustaa, niin tuomiokapituli on eri mieltä. Ja sitten kääntäen. Kirkkoherran vastustaessa tuomiokapituli kannattaa. Näin seurakunta seurakunnalta, kunnes kaikki ovat samaa mieltä ja saadaan aina oikea tulos, kuin entisessä Neuvostoliitossa. Tosin tämä kommentti lensi bittiavaruuteen, Särkiön blogista.
Mielestäni se on pätevä peruste hylätä hakemus, että ilmoittaa kieltäytyvänsä työstä pappisnaisen kanssa. Pelkkä kielteinen kanta ei ole.
Martti P. ja Sami P.
Mielipiteitä voi esittää. Tarkoittamani tapaukset ovat kaikki 1900-luvun puolelta. Minusta ei ollut asiallista järjestää esimerkiksi työhaastatteluja, joissa kartoitettiin mukamas osaamista laaja-alaisesti mutta ainoaksi ratkaisukriteeriksi paljastuikin hakijan kanta naispappeuteen. ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki”. Tiedämme myös, että kirkon ja herätysliikkeiden sisällä on kauan muhinut mitä erilaisimpia työyhteisöllisiä ongelmia aivan riippumatta virkakysymyksestä.
Tiedän hyvin, että rinnastukseni juutalaisvainoihin on raflaava. Mutta olen todellakin sitä mieltä, että naispappeuden vastustamisesta on myös tietoisesti tehty SE KYSYMYS johon keskittyminen on palvellut tietyn ajattelutavan ajamista sen sijaan että olisi johdonmukaisesti annettu sijaa vanhauskoisille seurakunnissa. Herätysliikkeiden sisäisiä puhdistuksia on ollut monenlaisia myös viidesläisyyden ja lestadiolaisuuden piirissä. Ihan naispappeudesta riippumatta. Konfliktitilanteissa näkemykset yleensä kärjistyvät puolin ja toisin.
Syrjintä noudattaa tutkimusten mukaan tiettyä kaavaa asiasta riippumatta. Saksan juutalaisvainot ovat äärimmäinen mutta havainnollinen esimerkki yleisestä kehityskulusta, jossa on aina tilanne-, asia-, ja aikasidonnaisia vaihteluita.
Arkkipiispa Luoma torppasi myös Ruokasen ehdotuksen jossa näkyy selvä linja että naispappeus on välttämätön asia että se tulee suvereenisti hyväksyä kaikkien oikeana . Olen pitkään toivonut että herätysliikkeet perustaisivat oman kirkon ja vapautuisivat ikeestä . Omat alttarit tuovat vapautta ja yhteyttä ja myös yhteyttä muihin kirkkokirkkokuntiin kun ei ole sellaisessa piispallisessa kaitesennassa jota ei hyväksytä . Kun vaan voisivat keskenään nähdä prioriteetit irrallaan omasta historiastaan . Olkoon niin että pietismistä on jotain hyvää mutta tulkisen sen tässä ajatteluna evankelimin vapauden kautta suurimpana vapauden lähteenä kun ei ole taustoista tulevia viittoja harteilla vaan Jumalan lapseus ja se yhteys vapaus ja avaruus tulee armonvälineiden osallisuudesta ja vie kristityn vapauteen vaikka puitteet olisivat vähäisiä .
”Olen pitkään toivonut että herätysliikkeet perustaisivat oman kirkon ja vapautuisivat ikeestä.” Miksi perustaa jälleen uutta, kun maassamme on ennestään jo kaksi kirkkoa (STLK ja SVELS) ja yksi hiippakunta (LHPK)?
Täältä ilmeisesti poistettiin seuraava kommenttini. Biblia 1776 kääntää sanan ”kaitsija” sanalla ”piispa”. (1. Tim. 3:1-2). Siten seurakuntapalvelija tarkoittaa pappia. (1. Tim. 3:8, 12).
Tai alkukielessä seurakuntapalvelija esiintyy sanalla ”diakonos”. Inkerin evankelis-luterilaisessa kirkossa on kyllä pappisdiakonin virka. Pappisdiakoni edustaa siellä pappeuden alinta astetta. Heitä pidetään kuitenkin kirkossa varsinaisina pappeina.
Kaitsijoita ovat piispat kuten papit . Piispat ovat apostolista jatkumoa . Paavali antaa yhden mallin valita seurakunnan papit ja esittää vaatimukset hänelle , josta kirjoittaa heti Tiituksen kirjan alussa vaikka papin valintaan on erilaisia käytäntöjä .
Vaatimukset /Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat, jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia. Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä, vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen; hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.
Seurakunnan vanhimman , papin tulee olla yhden vaimon mies . Tämä ja moni muu kohta kuvaa selvää apostolista opetusta paimenuudesta ja on absurdi ajatus että Herralta saatu tehtävä ja puhe olisi aikaan sidottua ja viesti lopulta pohjan pois niin monelta opetukselta aina luomisesta alkaen . Mutta näin vaan siitä on ruvettu keskustelemaan 1900 vuoden jälkeen viimeiset sata vuotta ja Suomi on osallistunut myös kohta 50 vuotta asiaa puimaan . Suomenkaan kansankirkossa ei lopulta ole kysymys vain virkakysymyksestä , vaan ajan hengen virtauksia seuraamalla näkee ne pyrkimykset mihin suuntaan tahdotaan kansankirkkoa vietävän , jos se sallitaan jatkua .