Viime sunnuntain Hesarissa (7.7.19)  julkaistiin uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen epäsovinnainen 60-vuotishaastattelu. Kauhtuneisiin farkkuihin ja virttyneeseen ihopaitaan sonnustautunut rillipäinen kalapuikkoviiksiniekka seisoo valokuvassa symbolisesti valon ja varjon rajalla selkä tiiliseinää vasten ihan kuin odottaen, milloin raakoja kananmunia alkaa lennellä, jahka hän saa sanaisen arkkunsa auki.

Pyysiäisen hihattomassa paidassa toistuu teksti Boy Meets Girl. Prisman pari vuotta sitten Amerikasta Suomeen tuoma suosittu nuorten naisten vaatemerkki kuulemma viestittää maailmankatsomusta, jonka mukaan hyvä  itsetunto ja oma rohkea tyyli kuuluvat kaikille. Jokaisella tulee olla mahdollisuus unelmoida ja myös toteuttaa unelmansa.

Aina ei kuitenkaan käy niin kuin haaveillaan: Pyysiäinen haki lukemaan suomen kieltä ja pyrki kaksikin kertaa Hesarin toimittajakouluun, mutta ovet eivät avautuneet hänelle. Olisikohan Ilkka ollut onnellisempi Hesarin toimittajana kuin uskontotieteilijänä?

Haastattelun otsikon laatija revittelee: Dosentti Ilkka Pyysiäinen, 60, on tehnyt uransa tutkimalla uskonnollista ajattelua, josta hän ei itse piittaa tippaakaan. Eli mies tunnustaa, että hänen pitkä työuransa on aivan EVVK:ta eli Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa. Väärä valinta? Kävipäs kenkkumainen tsäkä. Onko olo vähän kuin Saarnaajan kirjan kirjoittajalla: Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!

Miehestä tuli kuulemma vahingossa tai sattumalta uskontotieteilijä. Teologiseen hän meni, koska vielä tuolloin (v. 1979) se oli helpoin konsti päästä yliopistoon kirjoille. Vuoden kuluttua oli tarkoitus vaihtaa tiedekuntaa, mutta laiskuuttaan ei sitten viitsinytkään. Ja opiskelut jatkuivat teologian tohtoriksi asti, sillä uskontotieteen tohtorin arvoa ei vielä ole keksitty.

Uskontotieteellinen tohtorius olisi kyllä ihan passeli juttu, sillä uskontotieteellä on lopultakin varsin vähän tekemistä teologian kanssa. Kun aloittelin itse opintojani papin koulussa 1974, tiedekunnan käytävillä kiiri huhu, että silloinen Helsingin piispa Aimo T. Nikolainen ei vihi papeiksi niitä, jotka aikovat valita pääaineekseen uskontotieteen. Todellisina teologisina oppiaineina Niksu piti tietenkin omaa alaansa eli eksegetiikkaa ja kenties myös dogmatiikkaa.

Totta on, että uskontotiede on humanistinen ala. Uskontotiede ei tutki erityisesti kristinuskoa. Kristinusko ja sen piirissä esiintyvät uskonnolliset ilmiöt ovat tutkimuksen kohteina samalla viivalla kuin kaikki muutkin maailmassa ilmenevät uskonnolliset tai uskonnollisia piirteitä sisältävät ilmiöt.

Uskontotiede ei ota kantaa uskonnollisten väitteiden totuusarvoon. Pyysiäinenkin olisi voinut sanoa näin korrektisti sen sijaan että toitottaa antavansa piut paut uskontojen sisällöille tai jumalille.

Kun teologisessa tutkimuksessa puhutaan ns. esiymmärryksestä, niin uskontotieteessä tutkittaville ilmiöille ei oleteta mitään tuonpuoleisia, yliluonnollisia ulottuvuuksia. Kaikkia ilmiöitä pyritään tutkimaan "ihmisen tasolla". Eli uskontoja tutkittaessa tutkitaan ihmisen uskonnollisuutta ja ihmisen uskonnollisia perinteitä.

Tuotteliaan uransa ohella Pyysiäinen harjoittaa ankaraa uskontokritiikkiä. Hänen omassa elämänkatsomuksessaan jumaluuksille tai muille yliluonnollisille asioille ei löydy tilaa. Uskonnot selittyvät hänen mukaansa ennen kaikkea ihmisten tarpeella löytää kaikelle selitys. Minä taas ihmettelen sitä, mitä pahaa tuollaisessa perustarpeessa voisi olla? Pidän elämän tarkoituksen pohtimista olennaisena osana ihmiselämää.

Minusta olisi pelottavaa ajatella, että kaikki olisi pelkkää hulluutta, kidutusta, kärsimystä, pimeyttä ilman pienintäkään toivoa paremmasta. Kauhistaa ajatus, että olisimme täällä pelkkiä ajopuita, sokean sattuman oikusta maailmaan tuomittuja. Kyllä minä ainakin jo varsin nuorena tahdoin löytää elämälleni sellaisen perustan, sisällön ja päämäärän, että ne kestävät, tapahtuipa täällä yleensä ja minulle erityisesti mitä tahansa. Löysinkö? Jees…!

Ateistiksi jumalaton Pyysiäinen ei kuitenkaan tunnustaudu, sillä kyseinen leima sisältää hänen mukaansa oletuksen, että tällainen ihminen uskoo kuitenkin  johonkin tai jättää jonkin asian elämästään pois.

Pyysiäinen pitää uskonnollisuutta tietynlaisena heikkoutena ja uskoo uskontojen vetelevän tällä hetkellä viimeisiään ihmiskunnan näkökulmasta. Hänen mukaansa uskonnot katoavat maailmasta. Hän ei osaa kertoa, milloin näin käy, mutta sekin on hänen mielestään epävarmaa, onko ihmisiäkään olemassa enää 100 vuoden kuluttua. Ruttopuiston rovasti on jostakin lukenut, että erään kanadalaisen tiedemieskollegion mukaan tekoäly tekee ihmiskunnasta lopun jo v. 2050.

Jos ja kun näin tai jotenkin muuten vain huonosti käy, niin onko Pyysiäinen aivan varma siitä, että ihmiset eivät viimeisessä hädässään turvaudu jo hylkäämiinsä uskontoihin ja jumaliin? Entäs jos Jeesus lupauksensa mukaan tuleekin takaisin hakemaan omiaan pois tältä pallolta? Mitä turvaa ihminen itsestään löytää, kun aurinko sammuu, tähdet putoavat taivaalta, vuoret järkkyvät, alkuaineet kuumuudesta sulavat ja mitä muuta ilmestyskirjakamaa lopun aikoina niskaan sataakaan?

Piinaavat selkäkivut pakottivat kolme vuotta sitten Pyysiäisen pois työelämästä. Kotiväki on varmasti haltioissaan, kun päivänsankari vastaa toimittajan esittämään tuttuun Miltä nyt tuntuu?-urheilukysymykseen rehvakkaasti, mutta varmasti ihan rehellisesti: ”Suoraan sanottuna vituttaa!”

KÄÄK!

Tässä kesken jääneessä työelämä-asiassa löydän yhtymäkohdan Ilkan elämän kanssa. En ole tohtori enkä ole kirjoittanut ensimmäistäkään kirjaa, mutta uran lopahtamisen eräänlaiseen mahalaskuun kyllä tunnistan. Ilkalta meni selkä, minulta katosi näkö. Jos minulle olisi tehty pari vuotta sitten sama urheilukysymys kuin hänelle, olisin vastannut ykskantaan: ”Epistä!”

Pyysiäisen 51-vuotishaastattelu Vihreässä langassa:

https://www.vihrealanka.fi/uutiset/jumalaton-0

Hesarin koko 60-vuotishaistattelu tässä:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006164037.html