Olen mies. Olen lehtori.
Pakko kai se nyt on viimein tunnustaa, kun lehtorin virasta on viime päivät keskusteltu rakentavasti ja vähemmän rakentavasti. Olen mies. Olen teologi. Olen lehtori. Tästä löytyy ihan tuomiokapitulin paperi.
Nykyisen kirkkojärjestyksen mukaan lehtorin virka seurakunnassa ei ole enää sidottu sukupuoleen. Siihen voidaan vihkiä sekä mies että nainen ja antaa lehtorin oikeudet. Harvakseltaan näin nykyään tapahtuu, mutta joskus kuitenkin. Ainakin Lähetysyhdistys Kylväjän palvelukseen on vihitty kaksikin lehtoria muutaman vuoden sisällä. Lappeenrannassa (josta kuuluu Naisteologien sihteerin jyrkkä ääni) puolestaan Kirsi Ryösö sai lehtorin oikeudet erottuaan pappisvirasta. Ei ole pitkä aika tästäkään.
Näkisin, että lehtorin viralla olisi seurakunnassa käyttöä kahdella tapaa. Ensinnäkin lehtorin virka voisi olla sielunhoidon virka. Niin sanotut selektiivit eli sairaalasielunhoito ja perheneuvonta kaipaavat työntekijöitä, jotka voisivat keskittyä näihin tehtäviin ilman paineita kirkollisista toimituksista ja messuista. No, niinhän on toki nytkin, mutta usein nämä virat ovat nykyisin papin virkoja. Miksi ihmeessä, kun pappeus ei ole mikään välttämättömyys näissä viroissa?
Toiseksi kristillinen kasvatus huutaa teologisen osaamisen ja orientaation perään. Vuosisadan virhe oli kaksikymmentä vuotta sitten siirtää nuorisotyönohjaajien koulutus ammattikorkeakouluun. Se merkitsi kirkon nuorisotyön orientaation muuttumista entistä enemmän välillisen työn ja sosiaalityön orientaation suuntaan. Entistä vähemmän voidaan seurakuntien nuorisotyössä puhua kristillisestä kasvatuksesta - opetuksesta puhumattakaan. Syy ei ole ammattikorkeakoulusta valmistuneissa työntekijöissä, vaan koulutuksessa, joka kulkee käsi kädessä yhteiskunnallisen sosionomikoulutuksen kanssa. Lehtorit, tulkaa ja ottakaa kristillisen opetuksen kenttä haltuunne! Esimerkiksi Kannuksen seurakunnassa on lehtorin virka kasvatusta ja opetusta varten - ja lämmöllä muistelen Ilomantsissa pitkän päivätyön tehnyttä lehtori Sirkka Konttista, jonka työnäkynä oli puhua lapsille Jeesuksesta. Voisiko sen parempaa työnäkyä olla? On sellainen toki lukemattomilla lapsi- ja nuorisotyöntekijöillä, mutta se on toisen blogin aihe.
Hyvin sanoitti eräs lehtori syyn pysyä lehtorina, vaikka ei naispappeutta vastustanutkaan: lehtorina hän kohtasi sellaisia ihmisiä, joita papit eivät kohdanneet. Tämän kertoi pitkään lehtorina toiminut Mirja Rautkoski erään aihetta käsittelevän artikkelin kommenttiosiossa. Hänen ajatuksiaan kannattaa lukea.
Nyt täytyy taas tunnustaa. Aloitin kirjoitukseni ketunhäntä kainalossa. En kuitenkaan valehdellut. Arkistossani on piispa Voitto Huotarin ja lakimiesasessori Pirjo Pihlajan allekirjoittama paperi: "Pastori Kimmo Jaatila. Tuomiokapituli on merkinnyt tiedoksi toimintanne Savonlinnan kaupungin koulutoimen palveluksessa Talvisalon koulun uskonnon lehtorina 01.08.2006 alkaen."
Tässä lehtorin virassa olen edelleen. Mutta jos mahdollista, voisin yhtä hyvin olla seurakuntalehtorinakin. Vaan eipä silloin yhdeksän vuotta sitten mieslehtoreista kirkossa mitään tiedettykään...
45 kommenttia
Ja olen siis ollut lehtorin toimessa seurakunnassa kesinä 1999-2006. Tai työsopimuksessa ilmoitettiin, että tehtäviini “Kirkkolain X pykälässä mainitut kasvatus- ja sielunhoitotehtävät”.
Selkeäsanainen ja asiapitoinen kirjoitus.
Hyvä tiivistelmä aiemman ketjun hyvistä ja rakentavista mielipiteistä osoittamaan Naisteologit ry:n sihteerin mielipiteet vääriksi.
Kiinnostavaa että Rautkosken mielestä hänen mielipiteestään eroavien mielipiteet ovat vääriä. Tai ei pelkästään kiinnostavaa vaan myös huolestuttavaa.
Mainio tarina, joka osoittaa kuinka samoja mutaa eri asiaa tarkoittavia sanoja käyttämällä saadaan osoitetuksi mutkalliset asiat vieläkin mutkallisemmiksi 🙂 Kimmo Jaatila on siis bloginsa mukaan koulussa lehtorina toimiva pappi, jonka lehtorina koulussa toimimisen Mikkelin hiippakunta on merkinnyt tiedoksi, mutta jolla ei ole kirkkojärjestyksen tarkoittamia lehtorin oikeuksia Suomen ev.-lut.kirkossa, mutta hänelle on Suomen ev.-lut. kirkossa papin oikeudet, jotka ovat lehtorinoikeuksia laajemmat. Tätä ei tämän yksinkertaisemmin voine ilmaista. Tarvittaessa voin antaa tästä Kimmolle kirjallisen todistuksen raameihin kesämökille laitettavaksi 🙂
Etenkin naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat tahot kirkossamme ovat toivoneet, että lehtorin virka säilytetään. Lehtorin viran säilyttämistä ovat toivoneet myös herätysliiketaustaiset, korkeasti koulutetut naisteologit, jotka suhtautuvat torjuvasti naispappeuteen. Priscilla ry on konservatiivi-herätysliiketaustaisten naisteologien järjestö, jossa suhtaudutaan torjuvasti naispappeuteen, ja jossa ollaan huolissaan siitä, että lehtorin virka lopetetaan. Priscilla ry:ssä (samoin kuin sitä lähellä olevissa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvissa taustajärjestöissä kuten SLEY:ssä, Kansanlähetyksessä jne.) pyritään säilyttämään ja kehittämään kirkossamme naisille tarkoitettua raamatullista lehtorin virkaa. (kts. esim. “Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka”, julkaisija Suomen Ev.Lut.Kansanlähetys, 2010).
Edellämainitussa “Kansanlähetys ja kirkon paimenvirka”-dokumentissa naisten sulkemista pois papin virasta perustellaan muun muassa luomisjärjestyksellä ja miesten ja naisten erilaisuudella. Kaitsijan vastuu, johtaminen ja paimenuus kuuluvat sekä seurakunnassa että perheessä miehelle. Nainen on vastaavasti alamainen miehelle sekä perheessä että seurakunnassa. Miesten toimiminen pappeina ja naisten toimiminen lehtoreina on sopusoinnussa luomisjärjestyksen kanssa. Dokumentissa todetaan että “..haluamme Kansanlähetyksessä puolustaa, kehittää ja käyttää lehtorin virkaa sekä muutenkin rohkaista uskovia naisia niihin virkoihin, tehtäviin ja siihen seurakuntavastuuseen, johon Jumala on heidät kutsunut”.
Näin siis Kansanlähetys. Käsittääkseni samalla tavalla ajattelevat myös muut naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat kirkolliset järjestöt ja ihmiset.
On totta, että lehtorin virka ei ole sukupuoleen sidottu kirkossamme. Myös miehet voivat olla lehtoreita. Käytännössä lehtoreina ovat pääasiassa toimineet kuitenkin vain naiset. Papin viran avauduttua naisille, monet naislehtorit hakeutuivat papeiksi. Pappina saattoi tietenkin edelleen tehdä samoja työtehtäviä kuin lehtorinakin mutta virka on huomattavasti laajempi ja monipuolisempi. Sen lisäksi siinä ei ole tätä “luomisjärjestyksen/alamaisuuden” ikävää lisävivahdetta ja painolastia.
Jos lehtorin viran historia olisi kirkossamme toinen – ja jos se ei olisi virka, jota nimenomaan naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat tahot haluavat ylläpitää ja johon ne edelleen kehottavat naisteologeja hakeutumaan “luomisjärjestyksen perusteella” – niin voi olla, että monet naisteologit suhtautuisivat siihen eri tavalla.
Toinen kysymys on sitten se, että onko seurakunnilla tarvetta/varaa palkata ihmisiä (naisia tai miehiä) lehtorin virkaan jonka työala on huomattavasti rajatumpi kuin papin virka. Papit voivat tehdä samoja työtehtäviä kuin lehtorit mutta samalla heidän työtehtäviinsä voi liittää myös papin tehtäviä. Käsittääkseni seurakunnilla on entistä enemmän tarvetta juuri sellaisille työntekijöille joilla on laaja työala.
Näen kirkkomme suurena haasteena hengellisen sanoman välittämisen tuleville sukupolville. Raamatun opetusta lapsille, nuorille ja aikuisille tarvitaan enemmän. Jos kirkko ei välitä aitoa kristillistä uskoa eteenpäin ja hoida opetustehtäväänsä, se lopulta menettää jäseniään yhä enemmän. Pelkkänä inhimillisenä hyväntekeväisyyslaitoksena se vain kilpailee ennen pitkää muiden vastaavien kanssa.
Papin työstä suuri aika monissa seurakunnissa menee käytännössä kertaluonteisiin toimituksiin. Aikaa esim. raamattupiirien, luentojen ja muiden pitkäjänteisten Sanaan pureutuvien toimintamuotojen vetämiseen tai johtamiseen (eikä myöskään sielunhoidolliseen kohtaamiseen) ei aina tahdo jäädä. Kaikki papit eivät tällaiseen toisaalta ehkä haluakaan, mutta on teologeja, jotka kokevat juuri Raamatun opettamisen omakseen. Tässä olisi mielestäni sitten kyllä tehtävää myös lehtoreille, olivatpa naisia tai miehiä.
Minusta keskustelua ei kannata jatkaa naispappeuskysymyksen ympärillä. Eikös tämä lähtenyt liikkeelle siitä, onko lehtorinviralla enää käyttöä kirkossa. Nyt, kun pienten seurakuntien kirkkoneuvostoissa ja kirkkovaltuustoissa joudutaan miettimään, miten seurakunnan menoja voitaisiin karsia, jotta seurakunta pärjäisi jatkossa itsenäisenä, niin minulle tuli mieleen, että säästöjä saattaisi syntyä, jos seurakunnassa olisi lehtorinvirka. Siihen voisi liittää työtä useilla työalueilla.
Kirjoittaja
Kimmo Jaatila
Keski-ikää lähestyvä kahden pojan isä, aviomies. opettaja, pastori ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostunut mies. Blogissani käsittelen opettamista, kasvattamista, arvoja, politiikkaa ja kirkollista elämää. Joskus vakavasti,joskus irvaillen. Kuvia en kumartele enkä suosiota hae.
Sirkka Konttinen tuli mullakin yhtenä esimerkkinä mieleen. Olisin toivonut, että Ilomantsi olisi laittanut lehtorin viran auki Sirkan jäätyä eläkkeelle. Olisin hakenut.
Ilmoita asiaton kommentti