Mielenterveyskuntoutujien kohtelusta

Mielenterveyskuntoutujilta pitäisi yleisesti pyytää anteeksi heidän syrjintäänsä ja ennakkoluuloista kohteluaan, jotka yhä edelleen jatkuvat yhteiskunnassa ja seurakunnissa. Ihmisten pitäisi myös tehdä parannus tästä kaikesta ja pyrkiä muuttamaan käytöstään näkyvästi ihan käytännön tasolla.

  1. On se surkijaa. Hesarissa olleen artikkelin mukaan suuri osa raiskauksista on tutun tekemiä ja tehty pahantekijän kodissa. Mitä tästä pitäisi päätellä?

    Useissa tietämissäni tapauksissa, pahantekijä on ollut epätavallisen kiinnostunut just tyttölapsista, vienyt heitä mielellään uimareissuille ja ottanut kotiinsa kyläilyille. Joku on pyytänyt uhrilta ja hänen vanhemmiltaan siivousapua tai vastaavaa uhrin tekemänä.

    Asia on sinällään kurja, kun kaikki tällaiset tapaukset eivät liity mitenkään seksuaaliseen väkivaltaan. Mistä sitten tunnistaa, milloin sellainen on kyseessä. Tietämissäni tapauksissa, uhrin vanhemmilla tai jommalla kummalla heistä, on soinu hälytyskellot, mutta niiitä ei ole haluttu kuunnella, koska kyseessä on tuttu mukava ihminen, johon on aina luotettu.

    Tietty lasta tulisi kuunnella. Jos hän ei mene mielellään jonkun mukaan tai jollekin kylään, häntä ei saisi pakottaa siihen.

    Miten näitä asioita pystyy parhaiten ehkäisemään, valveutuneilla vanhemmilla vai ankarilla rangaistuksilla?

  2. Nykyisin kontaktit uhrin ja tekijän välillä taitavat syntyä aika usein netissä, jollakin lasten tai nuorten sivustolla, jonne tekijät menevät takaistuilla tunnuksilla (väittävät olevansa nuoria iältään jne.) ja houkuttelevat lapsia ja nuoria kanssakäymiseen, mikä voi johtaa fyysiseen kohtaamiseen ja hyväksikäyttöön.

    Tällaisia uutisia on ollut viime aikoina useitakin. Vanhempien tulisi ohjata lapsiaan ja nuoria ja varoittaa etteivät solmi sinisilmäisesti tuttavuuksia netissäkään.

  3. Eräskin psykiatri ei pitänyt heidän itsensä tehtävänään ennakkoluuloista ym. puhumista yleisellä tasolla ja julkisesti. Hän katsoi sen kuuluvan lähinnä potilasyhdistyksille. Hän selvästi pakoili vastuutaan. Siis sitä, että psykiatrit julkisesti sanoisivat ihmisille, että nyt on jo korkea aika muutokseen, mitä tulee ihmisten asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Muutokseen parempaan suuntaan.

    • ”Mielenterveys” sana on leimaava. Sille ei voi mitään, jos joku kertoo olevansa mielenterveyskuntoutuja, niin asennoituminen häneen muuttuu samassa silmänräpäyksessä. Ennkkoluuloja ei voi omista ongelmista puhumalla poistaa. Sillä vain vahvistetaan niitä. Siinä tulee kuulijalle välittömästi se tunne, että tähän henkilöön on suhtauduttava toisin kuin muihin. Jos oikeasti haluaa normaalia suhtautumista, niin mielenterveys sanaa ei pidä keskustelussa ottaa esiin. Tuo ”eräs psykiatri” on ollut oikeassa. Jos ottaa tuon psykiatrin neuvosta opikseen, niin saa jatkossa normaalia suhtautumista osakseen.

    • Siis saa niin kauan osakseen normaalia kohtelua, kun ei kerro, että on mielenterveyskuntoutuja? Eikö tässä ole jotakin pahasti pielessä? Ihmisten on tehtävä parannus ennakkoluuloistaan, sanon vielä kerran. Sitä paitsi, kyllä ihmiset saavat tietää sinun olevan mielenterveyskuntoutuja jotakin kautta, vaikket itse siitä heille kertoisikaan.

      Jos tarpeeksi arvovaltaiset psykiatrit kehottaisivat julkisesti ihmisiä muutokseen ja pyrkimään muuttamaan käytöstään ihan käytännön tasolla, sillä voisi olla positiivinen vaikutus.

    • Monet julkkikset, esim. taiteilijat ja näyttelijät kuten Juha Hurme, ovat tulee ulos TV: ssä ongelmiensa kanssa ja saaneet aikaan luontevuuden ja myönteisyyden kasvua.

  4. Katso, Jumalan valkeus opettaa luottamaan ja uskomaan Jumalaan, alistamaan kaiken hänen huomaansa, jättämään hänen huolekseen meidän hoitamisemme hänen tahtonsa mukaan, tyynesti olemaan alallaan sekä tekemään ja kärsimään erotuksetta kaiken sen, minkä hän elämässämme antaa tapahtua, ja sitten palvelemaan lähimmäistä niin kauan kuin tässä elämässä olemme.

    Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 542, SLEY, 1941.

    • Mika Rantanen mitä ajattelet kun joku kuntoutuja lukee kommenttisi eli eikö tuossa sanota että Jumala antaa tapahtua myös huonoja asioita ja ne tulee kärsiä?

      Tulee vaan mieleen millainen Isä kuva kirjoittajalla on ollut, kuinka rakastava Isä ei suojelisi lapsiaan?

    • Ari, oletko ns. menestysteologi, jonka mukaan kristityn ei tarvitse koskaan mitään kärsiä, ja eikä koskaan tule elämässä mitään vastoinkäymisiä, sairauksia ym.

      Luther antoi kerran neuvon, miten evankelisen kristillisyyden erottaa hurmahenkisyydestä: ”Evankelisen kristillisyyden tunnistat särkyneestä sydämestä ja koetellusta uskosta. Jos he sanovat aina vain iloitsevansa, älä usko heitä.”

      Fredrik Wislöff, Raitis usko, s. 59, Kirjaneliö, 1977.

    • Mika Rantanen uskon Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen.

      Et vastannut kysymykseen millainen Isä kuva siteeraamallasi kirjoittajalla on?

      Ajatteleppa nyt israelin kansaa VT.n puolella, eikö Jumala ollut voimallinen siunaamaan kun he elivät Jumalan tahdossa ja kuinka oli laita kun eivät eläneet? Siis nytkö Jumala olisi voimaton siunaamaan ja auttamaan lapsiaan jotka ovat kuuliaisia Jeesukselle?

    • Et lukenut tarkasti koko sitaattia. Siinähän sanotaan myös, että Jumala hoitaa meitä tahtonsa mukaan.

      Mutta on myös totta: ”Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa.” (Hebr. 12:6). Ja: Apostolien teot: 14:22 Paavali ja Barnabas vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehottivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.”

      Me elämme ”murheellisina, mutta aina iloisina”. (2. Kor. 6:10)

      Jumala auttaa vaikeuksien keskellä, niin että me kestämme ne. Osa vaikeuksista myös poistuu, mutta eivät kaikki tässä elämässä.

      Muuten Job sanoi: ”Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?” (Job. 2:10) Jumala sallii siis joskus pahaakin tapahtuvan elämässämme.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.