Viime päivinä useat viestit sosiaalisessa mediassa ovat olleet vaikeasti ymmärrettäviä minulle. Taskuhirviöitä keräilevien ihmisten kokemusmaailma ja käsitteistö poikkeavat oleellisesti omistani.
Ei silti, itsekin käytän sujuvasti sanoja, jotka joko todella ovat hepreaa tai muuten vaan monille käsittämättömiä: sakramentti, vanhurskaus, stoola, valtakunta, aamen.
Virsien, saarnojen, seurapuheiden, rukousten ja liturgian kieltä moititaan usein. Sen katsotaan jättävän monet niin sanotusti pihalle lumiukon tavoin. Varmasti totta.
Toisaalta totta on tämäkin: vain harvat ovat syntyneet taskumörkösanasto huulillaan ja sydämessään. Vaikeat sanat ja käsitteet ovat opittavissa, etenkin kun ne liittyvät toimintaan.
Niin, ja kyvyttömyys puhua pokemonia tai kirkkoa tuskin johtuu tyhmyydestä tai takapajuisuudesta. Kohtaamattomuudesta ehkä.
Kansalla on monia kieliä.
Timo-Matti Haapiainen :”Kansalla on monia kieliä. ”
Voimia teille tasku- ja toivottavasti muitakan mörköjä omistamattomille.
Valitettavasti asia on vain niin, että sekä itseeni että puolisoni harrastukseen, hänen ammattiinsa ja vertaistukiryhmäänsä kohdistuneen ”maan tavan” mukaisen julkisen, kollektiivisen ja yksilöimättömän ”poliittisen evankeliumin” avulla tehdyn mustamaalauksen jälkeen hän ei enää halua osallistua poliittisesti evankelioituihin ”messuihin”. Vain kerran hän suostui aamukävelymme aikana lähtemään kirkkoon ja tuo kirkko oli Seinäjoen Lakeuden Risti, jossa heidät ”julkisesti” mustamaalattiin.
Istuimme hetken kirkon takapenkillä ja kuuntelimme urkumusiikkia, joka täytti kirkon. Jumalanpalveluksen alkamiseen oli vielä runsaasti aikaa, mutta etupenkeillä istui ihmisiä, joita emme halunneet häiritä. Kun poistuimme, sain eteisessä mukaani esitteen jossa toivotettiin ”Tervetuloa Lakeuden Ristiin”. Joskus luen esitteessä olevaa Agnus Dei –rukousta ”Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin, armahda meitä. Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin, anna meille rauha”.